Parlamenttikirjasto

perjantai 17. joulukuuta 2010

Voiko verkko sivistää?

Miten hankimme sen henkilökohtaisen tietovarannon, joka on totuttu liittämään sivistykseen? Yleistiedot ja yleissivistys ovat aina kulttuurisidonnaisia käsitteitä. Länsimaisissa kulttuureissa tiedonhankinta on perustunut pitkälti painetun tekstin lukemiseen, luetun ymmärtämiseen ja omaksumiseen.

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen Avek-lehden lokakuun 2010 teemana on Sivistys. Tampereen yliopiston mediakulttuurin professori Mikko Lehtosen mielestä sivistyksen ja painetun sanan samastaminen ei tunnu perustellulta, kun tieto kohdataan yhä enemmän sähköisessä muodossa. Toinen vanhentunut ajattelutapa Lehtosen mukaan on jako yleissivistävään tietoon ja soveltaviin taitoihin. Yhä useampi tekee työtä koneilla, jotka käyttävät kieltä.


Miten verkossa luetaan
Miten verkkoaika on muuttanut lukemisen tapoja? Kun luemme verkosta, mitä silloin luemme? Miten nuoret lukevat, he, jotka ovat omaksumassa sivistystä?

Wikioppimisen maailmassa ”digitaalisten natiivien” nuorten arki on mediavaltaista. Internet on yleismedia, joka palvelee tiedonhakua, yhteydenpitoa, vapaa-aikaa. Kymmenen vuotta sitten puolet nuorista luki kirjoja vähintään kerran viikossa, nyt vain kolmasosa. Kun koulutöitä varten etsitään tietoja, lähes 90 % käyttää siihen internetiä, kymmenen vuotta sitten vajaat 20 %. Kirjojen merkitys on pudonnut tavoitteellisen tiedonhaun (koulutyön) välineenä 50 prosentista viiteen prosenttiin. Nämä tutkimustulokset löytyvät Minna-Riitan Luukan ym. raportista Maailma muuttuu – mitä tekee koulu? (Gaudeamus 2008.)

Uusimmassa Pisa-tutkimuksessa suomalaisten nuorten lukutaito on vertailuaineiston mukaan hieman laskenut. Helsingin Sanomien 8.12.2010 jutussa kahdeksasluokkalainen tyttö toteaa: ”En lue melkein ikinä, ei ole aikaa. Pelaan fudista ja teen kaikkea muuta.” Luukan aineistossa yhdeksäsluokkalaiset kokevat itsensä ei-lukijoiksi, netissä lukeminen ei ole poikien mielestä lukemista ollenkaan.

Opettajan mukaan lineaarinen lukutaito eli tekstin lukeminen ja tiedon etsiminen siitä on osalle oppilaista vaikeaa. Verkossa tiedon voi poimia haluamassaan järjestyksessä, lyhyissä pätkissä ja kiinnostavia kuvia klikkaamalla.

Pitäisikö meidän olla huolestuneita verkkoajan lukemistavoista? Avek-lehden teemanumero esittelee Nicholas Carrin poleemisen teoksen The shallows. What the Internet is doing to our brains. (Norton 2010.) Aivotutkija Carr väittää, että internet tekee meistä eteviä tiedon haravoijia, jotka eivät keskity tai ymmärrä kokonaisuuksia. Hän ylistää (painettua) kirjaa, jonka lukeminen ei vain lisää tietoja, vaan myös panee ajattelemaan, assosioimaan ja vertaamaan omia ajatuksia muiden kanssa.


Lukemisen uusi määritelmä
Kuva lukutaidosta, lukutavoista ja lukemistamme aineistoista ei voi olla mustavalkoinen. Mediamaailma on muuttunut ja sen mukana lukeminen.

Näyttää siltä, että lukeminen täytyy määritellä uudestaan. Tampereen yliopistossa käynnistyneen Uudet lukemisyhteisöt, uudet lukutavat –hankkeen kysymyksinä ovat mm.:

• Mitä ja miten nuoret aikuiset lukevat uudessa mediakulttuurissa?

• Miten he lukevat (silmäily vs. keskittyminen, vastaanottaminen vs. tuottaminen)?

• Missä suhteessa silmäily ja keskittynyt lukeminen sekä vastaanottaminen ja uuden tuottaminen ovat toisiinsa?

• Millaisia teitä tutkittavat päätyvät valitsemaan tekstejä, joita he lukevat keskittyneesti?

• Mihin kaikkeen – esimerkiksi identiteettityöhön, ammatillisuuteen, mielihyvään – lukeminen liittyy?

Hankkeessa tuotetaan vuoden 2020 lukemisyhteisöjä ennustavia malleja. Projektin etenemistä voi seurata Uulu-blogista.

Sivistyksestä
Keskustelu sivistyksestä ja lukemisesta jatkuu. Mikko Lehtonen on käsitellyt mainiosti tätä muutosta jutussaan Sivistys? Kato Googlesta!
Lopulta sivistys on jotakin, jota tarvitsemme arjessa. Oleellisista ei ole se, kuinka paljon olemme lukeneet. ”Paljon tärkeämpää on se, mitä kaikella lukeneisuudellaan ja tiedoillaan tekee”, kuten kulttuurintutkija Raymond Williams toteaa.


Kaisa Paavilainen

perjantai 10. joulukuuta 2010

Sanojen painosta

Entisaikaan ihmiset tapasivat kunnioittaa painettua sanaa. Julkaistu teksti oli, jos ei enää kiveen hakattu niin ainakin kalliilla koneilla painettu, ylhäältä annettu, totta ja oikein.

Minäkin ajattelin pitkään, etteivät ajatukseni olleet riittävän painavia julkaistaviksi. Kun en mielestäni osannut laittaa sanoja peräkkäin riittävän ilmaisuvoimaisesti, luovuin yrittämästä.

Minun Siperiani oli muiden tekstien toimittaminen, jossa oppi ymmärtämään, että korkeasti oppineet akateemisetkin tuottivat lukukelvotonta tekstiä. Pidin sitä pyhäinhäväistyksenä, kunnes hyväksyin tutkijanuran realiteetit: kilpailussa pärjääminen edellyttää keskeneräisten tekstien suoltamista kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin.

Samanaikaisesti mahdollisuudet saada omat ajatuksensa lajitovereitten reposteltavaksi lisääntyivät räjähdysmäisesti. Tekstinkäsittely ja tulostin, halpa painotekniikka, netin pauhapalstat ja muut uudet mediat tuottavat bittiavaruuteen merkkejä, jotka ovat periaatteessa demokratian ja sanavapauden asialla. Sanojen ja sanomisen paino on kuitenkin vähentynyt, sähkökään ei taida painaa yhtään mitään.

Sähköisessä sanankäytössä jokainen on sanojensa seppä, sillä perinteisen portinvartijat, kustannustoimittajat ja ne juopot latojat, jotka viime kädessä (painomusteen tahrimassa) korjasivat kirjoittajien kielivirheet, ovat kadonneet kustantamoista ja tietokoneistetuista painoprosesseista.

Itseilmaisun moniäänisen demokratisoitumisen kääntöpuolena on usein viimeistelemätön kieliasu. Mitä väliä on vaatteilla, jos aate välittyy ja kieli elää? Eipä juuri mitään, paitsi se, että sanojen kauneus voi pelastaa maailman.

On varttumassa sukupolvia, joille netin ulkopuolella ei ole elämää. Kirjastojen näkökulmasta perinteinen kirja ja painettu sana pölyttävät hyllyjä vastaisuudessakin. Haastavana tehtävänä on osoittaa, mistä herkuista pelkän sähköisen sanan valtaan heittäytyvä saattaa jäädä paitsi.

Yllä mainitun vakuudeksi huomaan kirjoittavani juuri sellaista sietämättömän kevyttä blogitekstiä, jolla ei olisi ollut julkaisumahdollisuuksia jyhkeiden painokoneiden aikakaudella.


Joni Krekola

perjantai 3. joulukuuta 2010

EU:n uudet vaatteet

EU:n alainen Euroopan standardisoimisjärjestön tekstiilikomitea kävi alkusyksystä Helsingissä pohtimassa mm. kemikaalien testausta. Ja syytä onkin. Vain vähän sitä ennen YLE TV1 lähetti pariinkin otteeseen ohjelman Ulkolinja: Myrkkyä halvalla. Ohjelma käsitteli Aasiassa tuotettujen vaatteiden myrkkyjäämiä, eurooppalaisten kuluttajien ja aasialaisten työntekijöiden altistumista EU:ssa kielletyille tuholaismyrkyille sekä valkaisussa ja värjäämisessä käytetyille voimakkaille aineille.

Yli 90 % täällä myytävistä vaatteista tuotetaan Aasiasta. Vaatteita käsitellään siis EU:n kieltämillä aineilla, mutta jäämiä myrkyistä tulee vaatteiden mukana EU:hun. Vaikuttaa siltä, että edullisista vaatteista maksetaan lopulta kova hinta. Koska vaatteet kirjaimellisesti koskettavat meitä kaikkia, on unionilta vaadittava nopeita toimia.

Ulkolinja kertoi miten saksalainen Julia, joka työskenteli kansainvälisen vaateketjun liikkeessä, altistui vaatteita käsitellessään mm. valkaisussa käytettävälle klooribentseenille. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa työt, sillä altistumisen jatkuminen olisi vaarantanut hänen munuaisensa. Julia varoitti myrkyistä vaateliikkeessä yhä työskentelevää ystäväänsä, jolla oli samanlaisia oireita. Ystävä ei halunnut esiintyä ohjelmassa, sillä mies pelkäsi enemmän työpaikkansa kuin terveytensä menetystä.

Hampurin satamassa on kehitetty mittauslaite, jolla tutkitaan vaatekontin sisäilman koostumus ennen avaamista. Konttia ei saa avata ilman suojavarusteita, jos haitta-aineiden pitoisuus ylittää raja-arvot. Konteissa voi olla mm. tuholaistorjuntaan käytettyä metyylibromidia, joka on EU:ssa kielletty. Satamien ja tullien pistokokeissa havaitut rikkomukset eivät johda seuraamuksiin.

Kuluttaja-lehti nro 6/2010 kertoi printti-t-paitojen sisältävän sekä hormonitoimintaa häiritseviä ftalaatteja että ympäristölle myrkyllistä, eliöihin kertyvää nonyylifenolietoksylaattia. Nonyylifenolietoksylaattia ei saa olla EU:ssa valmistetuissa vaatteissa, mutta laki ei kiellä tuomasta EU:n ulkopuolelta vaatteita, joissa sitä on. Kiellettyjä ftalaatteja löytyy myös leluista, joissa sitä käytetään muovin pehmentimenä. Ftalaatit voivat heikentää hedelmällisyyttä.

EU on alkuperältään talousliitto. Menneet vuodet yhteiselossa EU:n kanssa ovat osoittaneet, että moni EU:n päätös on syntynyt nimenomaan siltä pohjalta, ettei kaupankäynnillä ja tavaroiden liikkuvuudella saa olla esteitä. Terveys ja ympäristö vaikuttavat usein sillä perusteella jäävän EU:n toissijaisiksi arvoiksi. Tässä vaateasiassa tuntuu siltä, ettei EU ole voinut tai halunnut kansalaisiaan riittävästi suojella. Tuntuu oudolta, että kielletään EU:ssa tietyt aineet, mutta eurooppalaiset yritykset voivat tuottaa ja käyttää samoja myrkkyjä EU:n ulkopuolella. EU myös määrää käsittelemään vaatekontit lähtösatamassa EU:ssa kielletyillä hyönteistuhoaineilla.

Kun europarlamenttivaalien äänestysprosentti kautta Euroopan on ollut melko pieni, voi kai miettiä löytyykö syy siihen tästä kysymyksestä: Onko EU pystynyt olemaan riittävän hyvä ja tehokas toimija EU-kansalaisen käytännön elämän kannalta, kansalaisille merkityksellisissä asioissa? Onko EU oikeasti pro people?

Ja olemmeko me itse toimineet kuin keisari uusien vaatteiden kanssa? Olemmeko itse aiheuttaneet tämän syöksykierteen haluamalla ja ostamalla aina vain halvempia vaatteita? Tarvitaanko edes niitä kaikkia?


Raija Hietala

PS. Tunnetko sinä Öko-Tex standardin?

perjantai 19. marraskuuta 2010

Kieli ja oikeus – erottamattomia

Osallistuin viime viikolla Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen järjestämään Oikeuskulttuurin päivään, jonka teemana oli tänä vuonna oikeuskieli. Aiheesta alusti FT Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemiasta sekä Lapin yliopiston oikeuskulttuurin ja oikeuslingvistiikan professori Jaakko Husa. Keskustelua oikeuskielestä monikulttuurisessa Suomessa jatkettiin paneelissa, jossa sekä oikeustieteellinen että kielitieteellinen osaaminen oli edustettuna.

Tilaisuuden lopussa julkistettiin teos Oikeuskieli ja säädöstieto – Rättsspråk och författningsinformation. Viime vuonna vietettiin suomenkielisen lakikirjan juhlavuotta sen johdosta, että oli kulunut 250 vuotta ensimmäinen suomenkielisen lakikirjan julkaisemisesta. Suomalaisen lakikirjan julkaiseminen vuonna 1759 oli käännekohta suomalaisen oikeuskielen historiassa, suomenkielinen väestö saattoi ensimmäistä kertaa lukea lakia omalla kielellään. Eduskunnan kirjasto järjesti aiheesta juhlanäyttelyn viime vuonna.

Tilaisuudessa professori Jaakko Husa puhui englannin kielen ylivallasta oikeustieteessä. Englannista on muodostunut oikeustieteen lingua franca, eli yhteiskieli jota kansainvälisissä yhteyksissä käytetään keskinäiseen kommunikoimiseen. Paine julkaista suomalaista oikeustieteellistä tutkimusta englanniksi on lisääntynyt, mm. johtuen tarpeesta arvioida tutkimustuloksia kansainvälisesti.

Esityksessään professori Husa kuitenkin kyseenalaisti englanninkielisen julkaisemisen paremmuuden. Englanniksi julkaiseminen ei hänen mukaansa tule olla itseisarvo. Selkeästi kansainvälisistä aiheista on varmasti monessa tapauksessa tarkoituksenmukaista kirjoittaa englanniksi. Suomalaista lainsäädäntöä koskeva artikkeli saa kuitenkin todennäköisesti suuremman lukijakunnan ja vaikuttavuuden kun se julkaistaan esimerkiksi Lakimies-lehdessä eikä englanninkielisessä oikeustieteellisessä julkaisussa.

Oikeuskulttuurin päivä -tilaisuudessa moni puhuja korosti puheenvuorossaan, että kansallisesta lainsäädännöstä tulisi kirjoittaa myös ao. maan kansallisilla kielillä. Huomiota kiinnitettiin myös siihen, että muiden vieraiden kielten taitaminen englannin lisäksi mahdollistaa laajemman aineiston hyödyntämisen omassa tutkimuksessa. Ongelmallisena pidettiin myös anglosaksisen oikeuskulttuurin käsitteiden tuomista suoraan suomalaiseen oikeuteen. Käsitteitä ei tulisi vain kääntää ja käyttää sellaisenaan suomen- tai ruotsinkielessä, vaan ne tulisi sopeuttaa Suomen oikeuteen ja sen käsitteistöön.

Kieli on lakitekstin rakennusaine. Lain käsitteiden sisältö ymmärretään kielen ja oikeuskulttuurin kautta. Kieli on myös hyvin olennainen, suorastaan erottamaton osa oikeustieteellisestä tekstiä. Käännetty teksti ei ole koskaan ensisijaista. Kotimaisia kieliä tulisi ehdottomasti käyttää esim. oikeustieteen oppi- ja kurssikirjoissa jotka käsittelevät kansallisen oikeuden teemoja.

Kirjastossamme on hyvin kattava kokoelma oikeustieteellistä kirjallisuutta molemmilla kotimaisilla kielillä. Ulkomaisen juridisen kirjallisuuden hankinnassa olemme, aivan kuten muutkin, altistuneet englanninkielen ”ylivallalle” - englanninkielistä aineistoa hankitaan suhteellisen paljon. Kuitenkin myös muut kielet ovat oikeustieteellisessä aineistossamme edustettuina. Pohjoismaisen oikeuskirjallisuuden lisäksi kokoelmastamme löytyy mm. saksan ja ranskankielistä oikeustieteellistä kirjallisuutta.


Erika Bergström

perjantai 12. marraskuuta 2010

Useasti, monta kertaa, alati on mieleni tehnyt…

Suomen kirjastot ovat upeita paikkoja. Asiakkaat tulevat kirjastoon viihtymään, nauttimaan ilmapiiristä, hakemaan kirjallisuutta, tauluja - ja tietoa. Kaikenlaista tietoa. Aikoinaan kirjastotieteen peruskurssin luennolla professori Okon kertomassa esimerkissä tiedontarpeesta pikkupoika halusi tietää, kuoleeko sammakko, jos sitä pitää taskussa.

Vaikka kirjastot pyrkivät palvelemaan asiakkaitaan olemalla auki myös iltaisin tai viikonloppuisin, voi joskus joutua kolkuttelemaan kiinni olevan kirjaston ovia. Tiedontarve ei katso kelloa.

Tällaisessa tilanteessa voi tiedontarpeeseen auttaa Kysy kirjastonhoitajalta –palvelu. Siinä on mukana 48 yleistä kirjastoa ja 17 erikoiskirjastoa. Eduskunnan kirjaston lisäksi muita erikoiskirjastoja ovat mm. Tilastokirjasto.

Kysy kirjastonhoitajalta –palvelussa kysyjä saa avun tiedontarpeeseensa kolmen arkipäivän kuluessa lähimmältä kirjastolta asuinpaikkansa mukaan tai erikseen valitsemaltaan kirjastolta. Jos vastaajakirjasto jää valitsematta ja kysymys on erikoiskirjaston alaa, voi asuinpaikan kirjasto ohjata kysymyksen edelleen esim. Eduskunnan kirjastolle.

Kiireisen avun tarvitsija tarkistaa ennen kysymyksen lähettämistä, onko kysymykseen vastattu aikaisemmin. Vastausarkistosta voi tehdä hakuja ja uusimpia vastauksia voi selata myös sen mukaan ovatko ne luetuimpia, kommentoiduimpia vai parhaita vastauksia. Vastausten kommentointi – ja pisteytysmahdollisuus liittää Kysy kirjastonhoitajalta –palvelun runsaaseen sosiaalisen median kirjoon.

Kysymysten kirjo on laaja. Kirjallisuuteen liittyvissä kysymyksissä haetaan usein kirjan tai tekijän nimeä tyyliin Kenen runo? Muistan pätkän oheista runoa, mutta en runon nimeä enkä kirjoittajaa...... "Useasti, monta kertaa, alati on mieleni tehnyt eniten olla runsaasti kanssasi paljon...".

Yksi luetuimpia (4447 kertaa) vastauksia on kysymykseen Mikä on Tuntemattoman sotilaan juoni? ....(pääpiirteittäin). Kommentoiduin (9 kommenttia) vastaus on kysymykseen Mihin kirjastoon Helsingissä voi viedä kirjoja kierrätykseen? Parhaita, viiden tähden vastauksia on useita.

Mielenkiintoinen haku 'Eduskunnan kirjasto' tuotti arkistosta 69 viitettä. Osa on viitteitä Eduskunnan kirjaston kokoelmiin, mutta mukana on sellaisia kysymyksiä kuin
  • Minkälainen on Suomen puoluelaitos?
  • Haluaisin värikuvia (kirjoissa) Suomen eduskuntatalosta, sisältä ja ulkoa.
  • Missä voi tutusta vanhoihin lakeihin?
  • Mistä löytyisi tietoa Norjan oikeusjärjestelmästä?
Haulla 'eduskun*' tulee 190 viitettä. Kysymykseen Voiko netissä katsoa suorana esim. jääkiekko-ottelun tai eduskunnan kyselytunnin tms? on vastattu 7.10.2005. Koska tilanne on eduskunnan kyselytuntien osalta muuttunut, on vastausta muokattu. Toinen tapa ajantasaistaa vastauksia on kommentoida niitä.

Kysy kirjastonhoitajalta –palvelun vastausarkisto on aarreaitta kahdessa mielessä. Ensinnäkin sieltä voi löytää vastauksen kysymykseen saman tien – sekä avuntarvitsija että vastaaja. Toiseksi se tekee kirjastoissa tehtävää tietopalvelutyötä näkyväksi ja on sen muisti. Runsaan kymmenen vuoden ajalta vastausarkistosta löytyy yli 20 000 vastausta.

Kysy kirjastonhoitajalta –palvelussa asiakkaan käytössä on laaja, valtakunnallinen osaaminen ja tietämys. Ja kuten asiaan kuuluu, palvelu on maksuton niin asiakkaalle kuin mukanaoleville kirjastoillekin.

Linkki Kysy kirjastonhoitajalta –palveluun: http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/

Päivi Erkkilä

perjantai 5. marraskuuta 2010

Politiikkaa radiosta – Politiikkaradio

Median tarjontaan politiikasta ja erityisesti eduskuntatapahtumista tuli merkittävä lisä, kun YLE Puhe aloitti arkipäivisin lähetettävän Politiikkaradio-ohjelman. Ohjelma lähetetään maanantaista perjantaihin klo 18.05-19.00. Ohjelmassa seurataan ensi kevään eduskuntavaaleihin asti eduskunnassa ja myös muualla yhteiskunnassa käytävää poliittista keskustelua.

Maanantaisin Politiikkaradiossa käydään studiokeskustelu, jossa puntaroidaan politiikan ajankohtaisia kysymyksiä, teemoja ja ilmiöitä. Tiistaisin ja keskiviikkoisin kuullaan eduskunnan täysistunto juonnettuna ja taustoitettuna. Torstaisin ohjelmassa kuullaan eduskunnan suullinen kyselytunti kahden tunnin viiveellä, suoraa lähetystä eduskunnan kyselytunnilta voi seurata televisiosta YLE TV1:ltä tai verkkolähetyksenä eduskunnan verkkosivujen kautta. Perjantaisin Politiikkaradio tarkastelee kulunutta politiikan viikkoa kokonaisuutena.

Viikonloppuisin (la-su) on vielä mahdollista kuunnella klo 8.00-9.00 parhaat palat viikon lähetyksistä.

Itseäni on aina harmittanut se, että eduskunnasta ei mielestäni raportoida riittävästi sitä arjen työtä, mitä kansanedustajat tekevät tehdessään päätöksiä eduskunnan täysistunnoissa ja muissa toimielimissä. Eduskunnan päiväjärjestyksessä on päivittäin lukuisia asiakohtia, joiden tuloksena syntyy lakeja ja erilaisia linjauksia, mutta vain osa niistä uutisoidaan mediaan. Tässä mielessä Politiikkaradio tuo lisää tarjontaa yleiseen keskusteluun.

Yksittäisten kansanedustajien haastatteluja ja perusteluja valinnoilleen olisi hyvä kuulla mediankin kautta runsaasti lisää. Varsinkin vaalien lähestyessä äänestäjien ehdokasvalintaa helpottaa ehdokkaiden kantojen kuuleminen konkreettisiin asioihin.

Sensaatiohakuiset uutiset nousevat aina esille eduskunnastakin ja jättävät jalkoihinsa merkittäviä lainsäädäntöpäätöksiä. Vaikka vaalirahasotkut, henkilövalinnat ja muutkin vastaavat pitää selvittää perin pohjin, eivät niitä koskevat uutiset saisi peittää alleen monen kansanedustajan tekemää arvokasta päivittäistä työtä.

Radio on edelleen vaivatta monen menevän, tulevan tai vain olevan kuuntelijan kuunneltavissa. Piuhojen kanssa tai ilman. Verkkolähetysten kautta eduskunnan täysistuntoja voi myös katsella ja kuunnella suorana, tai etsiä ne jälkikäteen seurattavaksi. Politiikkaradio sisältää myös analyysin.

Politiikkaradio löytyy internetistä osoitteesta http://www.yle.fi/puhe/sivu.php?uname=politiikkaradio ja Facebookista http://www.facebook.com/pages/Politiikkaradio/145454082154565

Kristiina Hakala

perjantai 29. lokakuuta 2010

Miten verkkopalveluja tulisi markkinoida – haasteita Eduskunnan kirjaston käyttäjäkyselyn tulosten pohjalta

Keväällä Eduskunnan kirjastossa toteutetun käyttäjäkyselyn tuloksista käy ilmi, että kirjaston uudemmat verkkopalvelut tunnetaan huonosti. Kyselyn tuloksia käsiteltäessä olemme miettineet, miten tehdä tunnetuksi kirjaston uusia verkkopalveluja sekä lisätä jo olemassa olevien verkkopalvelujen käyttöä.

Hyvät lukijat, osaisitteko te kertoa meille, miten ja millä välineillä verkkopalveluja tulisi esitellä, jotta ne löydettäisiin ja herättäisivät kiinnostusta? Mikä saa teidät kiinnostumaan uusista verkkopalveluista ja ottamaan ne käyttöön? Miten itse olette markkinoineet uusia verkkopalvelujanne? Entä, minkälaisia verkkopalveluja toivoisitte Eduskunnan kirjaston tarjoavan?

Verkkopalvelujen markkinoinnin lisäksi haasteellisina osa-alueina kyselyn vastauksissa nousivat esiin tiedotuksen parantaminen ja tiedonhallinnan koulutuksen kehittäminen. Myös vinkit tiedotuksen ja asiakkaille suunnatun koulutuksen kehittämiseksi ovat tervetulleita!

Kyselyn tulosten mukaan Eduskunnan kirjaston vahvuudet ovat palveluissa, erityisesti asiakaspalvelussa. Sekä palveluja että palvelujen vaikuttavuutta arvioitaessa saatiin paremmat tulokset kuin edellisessä vuonna 2008 toteutetussa käyttäjäkyselyssä.

Käyttäjäkyselyn tavoitteena oli muun muassa kartoittaa käyttäjien tyytyväisyyttä kirjaston palveluihin ja pyrkiä saamaan palvelujen kehittämisessä tarvittavaa tietoa ja kehittämisideoita. Kysely saavutti tavoitteensa. Vastauksia, avointa palautetta ja kehittämisideoita saatiin runsaasti. Kyselyyn tuli 528 vastausta. Vastanneista eduskunnassa työskentelevien osuus oli 27 %, opiskelijoiden 25 %, tutkijoiden 24 % sekä muiden vastaajien 24 %.

Kyselyssä tiedusteltiin myös, minkä kouluarvosanan vastaaja antaisi Eduskunnan kirjastolle. Kaikkien vastausten keskiarvoksi saatiin 8,9. Eduskunnan sisäisten asiakkaiden vastausten keskiarvo on kiitettävä 9 ja ulkoisten asiakkaiden 8,9.

Kiitämme kaikkia käyttäjäkyselyymme vastanneita. Pyrimme hyödyntämään saadun palautteen ja kehittämään toimintaamme kyselyn tulosten pohjalta.


Leena Karjalainen

Raportti käyttäjäkyselyn tuloksista

perjantai 22. lokakuuta 2010

Eduskunnan olympialaiset Elävässä arkistossa

Ylen Elävä arkisto tarjoilee kansalaisille valittuja paloja julkisesti rahoitetun televisioyhtiön aarteistosta. Vanhojen pätkien avulla pääsee tenhoavasti mukaan menneisyyden meininkiin. Seuraavassa kuitenkin esimerkki siitä, että Elävän arkiston tallenteita ei pidä ymmärtää alkuperäisdokumentteina vaan otoksina laajemmasta kokonaisuudesta.

Kun eduskuntaan valittiin uusia, sotapolitiikassa ryvettymättömiä kasvoja keväällä 1945, tunnelma oli niin kireä, että vasemmistovoimat ja porvarit eivät kuppilassa tahtoneet mahtua samaan pöytään. Tulehtuneiden välien liennyttäjäksi keksittiin jalo olympialainen kilpailu: Stadionilla miteltiin kesällä 1945 eduskunnan ensimmäiset olympialaiset.

Henkilökohtaisina lajeina olivat pituushyppy, kiekko, keihäs sekä kilometrin mittainen kävelykisa. Lisäksi juostiin 8 x 100 metrin viesti eduskuntaryhmien välillä, SKDL:n naiset hävisivät 4 x 50 metrin viestin rinnanmitalla eduskunnan hengenmiehille, uudet kasvot koettelivat vanhoja partoja köydenvedossa ja potkupallojoukkue pesi lehdistön edustajat 3–0. Leikkimielisen yleisötilaisuuden tuotto lahjoitettiin sotainvalideille.

Vaikka kisojen tunnelma oli leppoisa, työläisurheilun ja valkoisen Suomen juopaa ei Stadionilla peitelty: porvarilliset edustajat sonnustautuivat klassisiin sinivalkoisiin Suomi-verkkareihin, mutta vasemmiston puseroiden rinnassa luki TUL niin isolla, että yläparvellekin erottui. "Työläisurheilijat" pääsivät nyt ensi kertaa "olympiakisoihin", sillä 1920- ja 1930-luvun olympiajoukkueisiin heitä ei ollut hyväksytty Suomen edustajiksi.

Elävästä arkistosta löytyy lyhyt taltiointi vuoden 1945 kisatempauksesta otsikolla Eduskunta urheilee stadionilla. Se on ajoitettu väärin vuodelle 1952, jolloin Helsingissä järjestettiin hieman isommat kinkerit. Eduskunnan urheilukerho osallistui kyllä sittemmin Helsingin kisakuumeen nostatukseen mittelemällä olympiavoittajien joukkuetta vastaan vuonna 1949. Parlamentaariset olympiakisat järjestettiin vain vuosina 1945 ja 1946, sillä tapahtuma ei sittenkään kiinnostanut suurta yleisöä.

Elävän arkiston pätkän pääosassa on kiekkoa heittävä atleetti Urho Kekkonen, tuolloinen oikeusministeri. Alkuperäisessä filmissä Eduskunnan "olympialaiset", joka pyöri aikanaan elokuvateattereissakin, lajit selostetaan yksityiskohtaisemmin ja Kekkosen lisäksi huomio kiinnittyy muihin kansanedustajiin, jotka eivät ole tänä päivänä yhtä tunnettuja. Kisojen paras urheilija oli toinen Urho, pituushypyn ja kävelyn voittanut tuore kansanedustaja Saariaho (kok), joka kunnostautui ennen sotia seiväshyppääjänä.

Pelkän Elävän arkiston varassa eduskunnan olympiakisoista saa harhaanjohtavan käsityksen. Varsinainen syy tarttua tähän huutavaan epäkohtaan oli kuitenkin se, että kyseinen edustaja Saariaho oli poikani äidinäidinisä.

Joni Krekola


Lähteet:

Eduskunnan "olympialaiset". Kuva: Armas Jokinen, Arvo Heinonen ja Veli Tamminen. Teksti ja selostus Veli Tamminen.

Ylen Elävä arkisto:http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=7&t=&a=1011

Maarit Mertaniemi: Urheiluhengellä yli rajojen. Eduskunnan urheilukerho 1945–1995. Eduskunta, Helsinki 1995.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Kirja nollaviiveyhteiskunnassa

Luin tänä syksynä ilmestyneen, Kai Ekholmin ja Yrjö Revon yhdessä kirjoittaman kirjan 'Kirja tienhaarassa – vuonna 2020' (Gaudeamus 2010). Teos on ennen muuta perinpohjainen ja valaiseva selvitys Suomen kirja-alasta ja sen tulevaisuudennäkymistä. Seuraavassa pari yksityiskohtaa ja omia päätelmiä kirjan tiimoilta.

Kirjassa esitellään mm. Suomen kirjatalouden anatomiaa, kustannustoimintaa ja kirjamarkkinoita. Kirjasta käy esimerkiksi ilmi, että suomalaista kirjallisuutta on tähän päivään mennessä julkaistu n. 800 000 teosta, vuosittain julkaistaan n. 13 000 nimekettä, myyntimäärä vuonna 2009 30 miljoonaa kappaletta, kirja-alalla (kirjailijat, kustantajat, painajat, kirjakauppaväki ja kirjastot) työskentelee 10 0000-15 000 henkilöä jne.

Nykytilan analysoinnin ohella teoksessa visioidaan kirjaa ja kirja-alan asemaa osana lukemiskulttuuria vuoteen 2020 asti. Lukemistavat ovat muutoksessa. Varsinkin nuorempi väestönosa näyttää lukevan vähemmän painettuja kirjoja ja lehtiä sekä erityisesti painetun tietokirjallisuuden käyttö on laskussa; verkon kautta kautta eri muodoissa tapahtuva ”lukeminen/browsing” on sitävastoin kasvussa. Tämä aiheuttaa alalle kasvavia muutospaineita. Toisaalta todetaan, että kirjakriisejä on ollut ennenkin ja ne ovat vain vieneet alan kehitystä eteenpäin. Teoksen loppupuolella hahmotellaan kaksi vaihtoehtoista tulevaisuuden skenaariota – jakautuneen ja taantuvan sekä vuorovaikutteisen kirjatalouden skenaariot.

Ekholmin ja Revon kirjan valossa näyttää siltä, että tulevaisuuden kirja-ala on osittain samojen haasteiden edessä kuin musiikkiteollisuus tällä hetkellä. Herää kysymys - halutaanko tulevaisuudessa enää kirjoittaa, kustantaa, ostaa ja lukea painettuja kirjoja, kun äkkiseltään näyttäisi siltä, että samaa tavaraa, tai ainakin samantapaista, saa lähes 'nollaviivellä' verkosta ilman tekijänoikeus- ja kustannusmaksuja ilmaiseksi?

Kirjoittajien mielestä kirja-alan ei kuitenkaan tule käpertyä tulevan edessä vaan muuttuneeseen kokonaistilanteeseen tulee vastata mm. ennakoivalla markkinoiden hallinnalla ja laajemmalla tuotevalikoimalla (hybridituotteet, tarvepainatus) sekä jakeluteitä monipuolistamalla. Lisäksi yhteistyötä valtion ja yksityisten toimijoiden kesken tulee lisätä - esimerkiksi koulujen kanssa e-kirjallisuuden hankinnassa ja käyttöön saattamisessa. Kehittymässä oleva, Opetus- ja kulttuuriministeriön perustama, Kansallinen Digitaalinen kirjasto voisi toimia myös uudemman, tekijänoikeuksien alaisten aineiston jakelukanavana sähköiselle kaupalliselle aineistolle.

Tässä oli vain pikkumaistiaisia kirjan tarjoamasta "runsaasta ateriasta". Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisen kirja-alan mahdollisista ja toivotuista tulevaisuuden näkymistä. Kirjan ystävien herkkua on erityisesti teoksen johdanto, jossa kauniisti ja ytimekkäästi esitellään kirja-alan pitkä ansiokas historia välttämättömänä osana ihmisen kulttuurihistoriaa, unohtamatta menneiden aikojen kirjakriisejä anekdootein ryyditettynä. On helppo yhtyä kirjoittajien päätelmään, että kirja fyysisenä ja kulttuurisena esineenä ja käyttöliittymänä säilyy jatkossakin tärkeänä monelle lukijalle. Lisäksi painetun tekstin lukemisen vaatima syventyminen ja pitkäjänteisyys ravitsee lukijaa pitkälti tulevaisuudessakin enemmän kuin hätäisesti verkosta nautittu copy-paste -pikaruoka.

Heikki Rajala

PS Tämän päivän Helsingin Sanomissa (15.10.2010) oli juttu kotimaan osastolla otsikolla "Kannettava korvaa kirjat Microsoft-koulussa". Jutun lopussa käy ilmi, että oppimateriaalijulkaisuista sähköisessä muodossa on vasta 3 prosenttia . Silti trendi on selkeä ja kirja-alan tulee tämä ottaa huomioon tulevan toiminnan kehittämisessä.

Linkkejä:

Helsingin Sanomien kirja-arvostelu (Teemu Lukka) 8.9.2010

perjantai 8. lokakuuta 2010

Sovelluksia Suomelle

”Julkinen datavaranto” ei kuulosta kovin mediaseksikkäältä aiheelta. Tuon teeman tiimoilta järjestettiin kuitenkin yleinen kilpailu, jonka tarkoituksena oli ideoida ja tuottaa sovelluksia, jotka helpottaisivat yhteistyötä kansalaisten ja erilaisten julkisten organisaatioiden välillä.

Suomen verkkodemokratiaseuran järjestämän Apps4Finland-kilpailun voittajat julkistettiin eilen 7.10.2010 Tampereella vuotuisen MindTrek-konferenssin yhteydessä. Kilpailussa oli mukana yritysten tai kansalaisten toteuttamia palveluita ja ideoimia ehdotuksia, jotka hyödyntäisivät jollain tavalla avoimia julkisia datavarantoja. Näitä tarjolla olevia datavarantoja on koottu Suomen datakatalogiin.

Eduskunta ja eduskunnan tietosisällöt olivat kilpailussa kiitettävästi esillä, sillä kilpailuun tuli useita ehdotuksia mm. kansanedustajien toimien seurantaan. Eduskunnan tietosisällöt eivät toistaiseksi ole tarjolla varsinaisena avoimena datana, joten ehdotukset ovat lähinnä ideatasolla. Joitain demototeutuksia on kuitenkin saatu aikaan raapimalla tietoja irti automaattisesti eduskunnan web-sisällöistä.

Ne kilpailuehdotukset, jotka pääsivät palkintosijoille ja joilla on jonkinlainen eduskuntakytkös ovat seuraavat:

Eduskuntarajapinta, äänestyskone ja visualisointipalvelu: Edustajan äänestyskäyttäytyminen tuodaan helposti hahmotettavaksi visuaalisin keinoin. Käyttäjä voi selvittää ketkä kansanedustajat ovat äänestäneet omia mielipiteitä vastaavasti. (1. palkinto, Yksityisten sovellussarja)

Pikkuparlamentti.fi: Palvelussa toteutettaisiin kansalaisten varjoäänestykset vastaavista eduskunnassa tapahtuvista äänestyksistä. Samalla voitaisiin vertailla eduskunnan ja varjoäänestysten tuloksia. (3. palkinto, Yritysten sovellussarja)

Sivulista.fi: Palvelu kokoaa Facebookin eduskuntavaaliehdokkaat selkeään seurattavaan muotoon hyödyntäen Facebookissa olevia puolueiden tai kansanedustajaehdokkaiden FB-sivuja. Taustalla on se ajatus, että vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Facebook tulee näyttelemään merkittävää roolia. (3. palkinto, Yksityisten sovellusarja)

Kansan muisti: Käyttäjä voi seurata palvelussa kansanedustajien toimintaa ja äänestyskäyttäytymistä. Mukana myös ajankohtainen vaalirahoitusnäkökulma. (Kunniamaininta)

Lisäksi kisassa oli koko joukko muitakin mielenkiintoisia kilpailuehdotuksia tai demototeutuksia, joissa eduskunnan tarjoama data tai kansanedustajat ovat jonkinlaisena osapuolena. Katso kilpailuehdotukset Eduskunnan äänestykset, Kansalaisen palautelaatikko, Kansanedustajan duunikortti, ja Pikkuvelivalvoo.fi.


Jani Stenvall

perjantai 1. lokakuuta 2010

Tule kirjastoon, älä rajoitu virtuaalimaailmaan

Maailman parlamenttikirjastojen vuosittaisessa kokouksessa eräs kollegani puhui siitä kuinka parlamenttikirjasto antaa kansanedustajille tietoa, jota he voivat käyttää apuna työssään eli yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja vallankäytössä.

Ainakin täällä Suomessa kirjastoista käytävässä keskustelussa puhutaan melko vähän siitä, kuinka koko kirjastolaitos voimaannuttaa kävijöitään eri tavoin, tarjoamalla heille elämyksiä arkipäivän vastapainoksi ja tietoa oman ajattelun tueksi. Eikö tässä olisi hyvä slogan, muuhunkin kuin tulevan kansainvälisen kirjastokokouksemme IFLAn otsikkoon.

Kirjasto- ja koululaitos on epäonnistunut, jos yhä useammat nuoret, yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvissä tehtävissä työskentelevät ihmiset, ajattelevat samalla tavalla kuin opetusministerin taannoin tapaama henkilö, joka oli todennut jostakin asiasta "se tapahtui kahdeksankymmentäluvulla, siitä ei löydy mitään tietoa" (koska internetistä ei löytynyt).

Kirjastoilla olisi digitoinnin lisäksi tuhannen taalan paikka mainostaa sitä, kuinka meiltä löytyy tietoa nopeasti myös ennen yhdeksänkymmentälukua tapahtuneista asioista. Pitää vain varoa, ettei kirjastoja aleta pitää pelkästään kansakunnan muistina, arkistona. Sloganiksi erään sanantaitajakollegamme ehdotus "Tule kirjastoon, älä rajoitu virtuaalimaailmaan".

Sari Pajula

perjantai 24. syyskuuta 2010

Sosiaalista konferenssimediaa

Konferenssissa tapaamiensa ihmisten kanssa on luontevaa vaihtaa kokemuksia ja vertailla käytäntöjä eri asioista. Tänä päivänä viestitään paitsi kasvokkain myös netissä jo ennen konferenssia, konferenssin aikana ja sen jälkeen. Sosiaalinen media on olennainen osa konferenssikokemusta.

Kansainvälisen kirjastoseurojen liiton (IFLA) vuotuinen konferenssi kokoaa yhteen eri kirjastosektorien edustajia ympäri maailmaa. Konferenssi on hyvä tilaisuus saada tietoa siitä, missä kirjastoalalla mennään. Alan uutisia ja keskustelua on toki helppo seurata esimerkiksi RSS-syötteiden avulla, mutta joukolla konferenssiin osallistumalla asiat nousevat esiin yhteisöllisen kokemuksen ansiosta, siksi että kuulluista esityksistä keskustellaan. Kasvokkain ja/tai netissä.

IFLAn tämänvuotisessa pääkonferenssissa Göteborgissa elokuussa ajantasaista tapahtumatietoa oli helppo seurata verkossa. Seurantaa varten oli luotu verkkosivu The IFLA 2010 Experience. Sivulla mm. tiedotettiin viimehetken muutoksista ja uutisoitiin tapahtumia ja nostettiin esiin konferenssin kohokohtia. Verkkosivun kautta tai suoraan Twitteristä (#ifla2010) saattoi seurata osallistujien twiittauksia tai twiitata itse kommentteja kuulemistaan esityksistä, tilaisuuksista, joihin osallistui, tai tunnelmistaan muuten vain. Jotkut twiittaajat olivat hyvin aktiivisia. Heidän nasevien kommenttiensa lukeminen elävöitti konferenssipäiviä.

Twitter-linkityksen lisäksi yllämainitulle IFLA-konferenssin seurantasivulle oli koottu linkit yli 50 blogiin, joiden kirjoittajat osallistuivat konferenssiin. Näihin kuului mm. Mace Ojala blogeineen "Riippumaton asiantuntija". Blogikirjoituksen luominen vaatii twiittausta pitemmän ajan, joten monet bloggasivat päivän päätteeksi tai vasta konferenssin jälkeen. Twiitit sen sijaan putkahtivat online, suorana joko tietokoneen näytölle tai matkapuhelimeen. Itse seurasin Twitteristä jonkun hidastempoisen luennon aikana tai luentojen välissä mielenkiintoista kommentointia toisissa saleissa samaan aikaan pidetyistä esityksistä.

Facebookissa on ollut keväästä alkaen kansainvälisiä ryhmiä IFLAn tämänvuotisille pää- ja satelliittikonferensseille. Suomalaisilla on lisäksi oma IFLA Team Finland -facebook-ryhmä, jonka keskustelualuetta on käytetty aktiivisesti kommenttien, valokuvien ja linkkien jakeluun. Suomalaisten facebook-ryhmä jatkaa Helsingissä v. 2012 pidettävän IFLA-konferenssin suunnittelualustana verkkosivuston ohella.

Täysipainoiseen konferenssiosallistumiseen tarvitsee kunnon välineet. Konferenssijärjestäjä tarjosi Göteborgin messukeskuksen tiettyihin tiloihin sijoitettuja tietokoneita niille, joilla ei ollut omaa konetta, käytettäviksi esimerkiksi taukojen aikana. Messukeskuksessa oli käytössä salasanalla suojattu langaton verkko. Jos konferenssiin osallistujalla oli mukanaan oma kannettava laite - esimerkiksi minulla oli miniläppäri - oli sillä erittäin kätevää kirjautua verkkoon, tutustua ajantasaiseen tietoon ja viestiä kollegojen kanssa, puhumattakaan muistiinpanojen tekemisen helppoudesta.

Sosiaalinen media toimii konferenssien aktiivisen seurannan ja tiedonsaannin apuvälineenä myös niille, jotka eivät pääse paikan päälle. Konferensseihin osallistujille se tuo kasvokkaisten tapaamisten oheen laajemman osallistujayleisön ulottuvuuden. Göteborgin IFLA-kokemusteni perusteella voin todeta, että konferenssiosallistuminen voi sosiaalisen median ansiosta olla myös hauskaa.


Sirkka-Liisa Korkeila

perjantai 17. syyskuuta 2010

Kansanedustajat – arjen sankarit

Kävelin erään kaupungin kadulla tunnetun kansanedustajan kanssa. Vastaan tuli narkomaani, joka oli aivan päästänsä sekaisin. Keskellä katua hän alkoi huutaa: "V…n kansanedustaja, painu H…n täältä pilaamasta meidän elämää." Katu kaikui, ihmiset katsoivat.

En tiedä, ymmärtävätkö ihmiset, kuinka vaativaa kansanedustajan elämä on. Ei ainoastaan itselle, vaan myös perheelle ja läheisille. Ruotsissa tehtiin pari vuotta sitten tutkimus, jossa kansanedustajilta kysyttiin, kuinka moni heistä on kohdannut poliittisista syistä uhkailuja, vahingontekoja tai jopa fyysistä väkivaltaa. Peräti 74 % vuonna 2002 valituista kansanedustajista vastasi kysymykseen myöntävästi. Tilanne Suomessa on todennäköisesti aika samankaltainen.

On niin muodikasta arvostella kansanedustajia. Olisitko sinä kuitenkin valmis siihen, että saisit oman työsi tähden kirjeen, jossa lukisi seuraavaa: "Kiitä Jumalaasi, että silloin klikkasi, kun olit tähtäimessä. Seuraavalla kerralla ei klikkaa." Näin tapahtui Johannes Virolaiselle vuonna 1968.

Läheltä katsottuna kansanedustajat ovat arjen sankareita.

Timo Turja

perjantai 10. syyskuuta 2010

Verkkosensuuri leviää nopeasti

Sensuuri mielletään usein menneiden aikojen ja ns. suljettujen maiden ilmiöksi, jossa viestinnän rajoitukset johtuvat demokratian rakenteiden puutteesta. Verkkosensuurin osalta tilanne näyttää kuitenkin ideologisesti monimutkaisemmalta ja laajentumisen nopeuden osalta hälyttävältä.

Vuoden 2009 aikana verkkosensuuri on levinnyt 60 maahan, kun edellisvuonna maiden määrä oli puolet pienempi, totesi Kai Ekholm IFLA-konferenssissa Göteborgissa pitämässään esityksessä. Verkkosensuurista on tulemassa ajankohtainen ja nopeasti leviävä ilmiö.

God, king and sex – sensuurin kestosuosikit
Sensuurin kehitys ja sen uudet muodot verkossa nousi avainteemaksi tämän vuoden IFLA-konferenssissa Göteborgissa vapaata tiedonsaantia edistävälle FAIFE-komitealle. Alexandrian kirjaston kirjastonjohtaja Ismail Serageldin aloitti läpileikkauksella sensuurin historiasta. Sensuurin keskeiset teemat kautta aikojen vaikuttavat pysyviltä: "king, God and sex". Sensuurin koura tarttuu edelleen hanakasti juuri poliittisiin, uskonnollisiin tai seksuaalisiin teemoihin.

Toinen sensuurille aikojen kulussa yhtäläisenä säilynyt piirre on sensuurin ja tekijänoikeuksien välinen tiivis suhde. Tekijänoikeutta ei alkuaan käytetty niinkään suojaamaan luovan työn tekijöiden oikeuksia teoksiinsa, vaan yksinkertaisemmin rajoittamaan oikeutta viestintään. Nykyinen tilanne on monimutkaisempi, mutta edelleen tekijänoikeuksiin liittyvät säätelytoimet alkavat lähentyä sensuurin muotoja.

Verkkosensuuri rakentuu montaa kautta
ACTA-sopimus, joka säätelee piraattituotteisiin puuttumista, mutta sen piiriin kuuluvat myös tekijänoikeudet, oli useamman puheenvuoron aiheena. Tekijänoikeuksien säätelyn myötä sopimusluonnoksen rivien väliin on kätkeytynyt ehdotuksia, jotka käytännöllisesti katsoen merkitsisivät laajamittaisten valvontakäytäntöjen luomista verkkoon tekijänoikeuksien varjolla.

Sopimus on hyvä esimerkki siitä, miten kansainvälisiä verkkosensuurin käytäntöjä voi rakentua tavoilla, joihin poliittinen päätöksenteko ulottuu heikosti. Kuitenkin tämän sopimuksen käytännöt voivat johtaa toimiin, joiden vaikutukset ovat yleisiä ja koskettavat kaikkia. Verkkosensuurin eteenpäin viejinä eivät välttämättä olekaan vain poliittiset tahot, vaan yhtä hyvin se näyttäisi etenevän kaupallisten toimijoiden kautta.

Hakukoneet ja sosiaalinen media tiedonkerääjinä
Toinen avaintekijä verkkosensuurin levittäjänä on teknologia. Sisältöjen suodattaminen ja pääsyn esto tai yhteyksien katkaisu ovat jo tunnettuja vapaata tiedonsaantia sääteleviä valvonta- tai rangaistustoimenpiteitä, joita on käytetty ikävimmissä muodoissaan ns. suljetuissa maissa.

Uudenlaista sensuurin potentiaalia on kuitenkin syntymässä laajentuvan tiedonkeruun sekä tarkentuvan käyttäjien tunnistuksen ja paikantamisen myötä. Niiden osalta voidaan puhua välillisestä sensuurista, jonka aiheuttaa laajentuva valvonta ja tiedonkeruun mahdolliset jälkivaikutukset – tietoisuus mahdollisista seurauksista vähentää halukkuutta puhua ja käsitellä hankalia aiheita.

Kirjastoja tämä koskettaa monin tavoin. Käyttäjien suosimat hakukoneet ja sosiaalisen median palvelut, kuten Google, Facebook ja Amazon, kokoavat ja yhdistelevät valtavia määriä käyttäjästä koottua tietoa. Näihin tietovirtoihin käyttäjät eivät juuri pysty puuttumaan, eikä heillä tyypillisesti ole edes oikeuksia omiin tietoihinsa.

Kysymys on myös periaatteellinen. Kirjastojen perinteisiin arvoihin on kuulunut tiedonhakujen ja lainojen yksityisyyden suoja. Tieto kiinnostuksen kohteista tai luetuista julkaisuista on luottamuksellista. Verkossa nämä periaatteet ovat jo tulleet murretuksi - ja käyttäjän tunnistaminen ja paikantaminen sekä hänen toimensa ja kiinnostusprofiilinsa selvittäminen on tulossa koko ajan helpommaksi. Yksityisyydensuojan ja tietosuojan periaatteet eivät enää päde verkossa.

FAIFE vaikuttaa ja seuraa sensuurin kehitystä
FAIFE-komitea toimii kirjastoalalla kansainvälisen keskustelun herättäjänä ja ajankohtaisten vapaaseen tiedonsaantiin ja sensuuriin liittyvien teemojen esille nostajana. Stuart Hamilton muistutti, että IFLA:lla on erinomainen tilaisuus vaikuttaa, koska sillä on mahdollisuus osallistua keskusteluun WIPO:ssa, jossa tekijänoikeuksista sovitaan kansainvälisellä tasolla. FAIFE on myös tehnyt oman kannanottonsa ACTA-sopimukseen.

FAIFE on myös järjestänyt eri puolella maailmaa erityisesti verkkotiedonsaantia edistävää koulutusta. Julkisen tiedon saatavuus ja hallinnon läpinäkyvyys on ollut eräs keskeisiä teemoja, joita on haluttu edistää ja tukea. Terveystiedon ja oikeudellisen tiedon saatavuus ovat myös olleet keskeisiä teemoja. Tarkoituksena on myös tavoittaa mukaan keskusteluun komiteaa laajempi joukko kiinnostuneita tahoja etenkin sosiaalisen median kautta.

Eräs tärkeimmistä välineistä seurata vapaan tiedonsaannin tilaa eri puolilla maailmaa on ollut kansainvälinen kysely, IFLA World Report, joka tällä hetkellä sisältää yli 120 maan ilmoittamat tiedot. Viimeisin World Report julkistettiin Göteborgin konferenssissa. Sensuurista ja vapaan tiedonsaannin tilasta eri maissa kiinnostuneille tulokset ovat käytettävissä osoitteessa: http://www.ifla-world-report.org/

FAIFE-komiteassa on ollut vankka suomalaisedustus. Edellisellä kaudella ryhmässä on ollut mukana Tampereen kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto. Nykyisellään komiteaa vetää Kansalliskirjaston Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm ja olen toisena suomalaisedustajana ryhmässä mukana.

Linkkejä:
- FAIFE:n verkkosivu - http://www.ifla.org/FAIFE
- Facebook - http://www.facebook.com/home.php?#!/faife?ref=ts
- YouTube - http://www.youtube.com/user/faife2009

- Päivikki Karhula

perjantai 3. syyskuuta 2010

Punainen lanka katkeaa

Lähes aina sanomalehteä lukiessani törmään huonoon kielenkäyttöön. En tarkoita ruokottomuuksia, vaan sitä, että joudun lukemaan lauseita uudelleen. Niiden viesti ei mene heti – jos ollenkaan – perille. Tekstin kielioppi- ja muut virheet turhauttavat. Mitä kirjoittaja halusi sanoa? Lehtien oikolukijat lienee jo museoitu.

Ehkä alussa oli lause, ja sitten tuli toinen lause, joka kertoi saman asian eri sanoin. Lopuksi kirjoittaja heitti sanat ilmaan ja jätti pois ne jotka kierivät pöydän alle. Lopuista hän kokosi uuden lauseen, joka näyttää yhdeltä, mutta tuntuu kahdelta. – Arvailun varaan jää oliko oikeasti kyseessä ajatusvirhe, vai tuliko pelkästään kiire.

Osallistuin elokuussa työpaikalla lyhyille ruotsin ja englannin kielikursseille, joiden aiheena oli sähköpostikirjeenvaihto. Molemmilta kursseilta jäi mieleen *selkeys* ja *kohteliaisuus*. Kiteytettynä niillä ilmaistaan sitä, että viestin vastaanottajaa kunnioitetaan.

Lehdistä löytyy vääriä sijamuotoja tai ilmaisuja sekä jo mainittua kahden eri lauseen kätevää mutta epäselvää yhdistämismenetelmää. Tuntuu kuin minua pidettäisiin tyhmänä. Ihan kuin minulle voisi kirjoittaa miten tahansa. Ja kun yritän päästä selvyyteen mistä oikein on kysymys, alan ajatella, että kirjoittaja lintsasi äidinkielen tunneilta.

Kieli muuttuu, muuttaa muotoaan ja kehittyy, niinhän sitä usein sanotaan. Eikä pilkunviilaajista pidetä. Tekstiä tuotetaan kaikkialla, kaiken aikaa ja ihan jokaiselle. Välillä tuntuu siltä, ettei tekstin vastaanottamisella ole enää merkitystä, kunhan "sisältöä" vain on tuotettu. On oma vika, jos ei ymmärrä, eikä suinkaan viestin kirjoittajalla ollut osuutta asiaan.

Puhutusta kielestä ei kannata edes puhua. Nuarempi suamalainen kun ei enää kiinnitä mitään huamiota, jos sanotaan "Viä fiastaan hianon miakkamiähen tiä." Näin ainakin voi päätellä, kun seuraa lapsille dubattuja animaatioita tai nuorten puhetta kaupungilla.

Painettu sana oli toki ennen vakavampaa ja virallisempaa. Sanomalehti ainakin ennen oli suurelta osin luotettavuuden ja uskottavuuden synonyymi. Mihin siis ollaan matkalla, jos jo valtakunnallisesti merkittävissä lehdissäkin lauseet ovat päin honkia? Erilaisia näkökulma-palstoja ja kolumnejakaan en päästä kuin koiraa veräjästä.

Mitä pitäisi ajatella seuraavistakin lauseista: "Mies bongasi istumapaikan vaunun perältä muuan ikämiehen vierestä." "Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäen haastoi viime viikolla Soinin joukot eduskuntaryhmän kesäkokouksessa." Jollei varmasti tiedä kenen puoluekokous oli milloinkin, ei voi aukottomasti edes seuraavana tulevasta virkkeestä päätellä haastoiko Arhinmäki Soinin joukot vai haastoivatko Soinin joukot Arhinmäen. Näitä voisi kerätä talteen ja ihmetellä sitten kilpaa.

Tiedän kyllä kokemuksesta, ettei äidinkielenään suomea käyttävä aina selviä täysin pistein suorituksestaan. Kielikorva pysyy kuitenkin paremmin auki, jos sitä harjoittaa lukemalla monipuolisia ja laadukkaita tekstejä. Mitä laajemmalle kielen runtelu leviää, sitä varmemmin jossakin vaiheessa punainen lanka katkeaa.


Raija Hietala

Makupalat – Kielenhuolto. Kielioppi
http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=671b6a86-a407-45a2-9a7b-eb5fef4a3a18

Kirjoittajan ABC-kortti
http://webcgi.oulu.fi/oykk/abc/

perjantai 27. elokuuta 2010

Oikeudellisten aineistojen löytäminen ja "verkkoseminaari"

Eduskunnan kirjaston asiakkaita varten on painettujen aineistojen lisäksi runsain määrin elektronisia aineistoja. Vapaasti käytettäviä, luotettavia elektronisia aineistoja muun muassa oikeuden alalta on koottu Elki-linkkitietokantaan. Elkin aineistoja voi jokainen meistä käyttää missä vaan. Sen lisäksi on elektronisia aineistoja, joita saa käyttöönsä tulemalla paikan päälle kirjastoon.

Suurta osaa elektronisten aineistojen tietokannoista voivat asiakkaat käyttää itse. Tietopalvelussa opastamme mielellämme niiden käytössä. Tietopalvelussa tehdään lisäksi tiedonhakuja joihinkin tietokantoihin, joita vain me kirjaston tietoasiantuntijat voimme käyttää. Ainakin itse olen tehnyt tätäkin yhdessä asiakkaan kanssa: istutaan vierekkäin koneen äärellä ja katsotaan miten ja mitä löytyy.

Kirjaston tietopalvelussa valtaosa tiedonhauista on maksutonta. Ainoastaan tietopalvelun käytössä olevien tietokantojen osalta tiedonhaku tai tulostukset tietokannoista maksavat. Tämä tietenkin kerrotaan aina asiakkaalle etukäteen.

Yhteistyö asiakkaiden kanssa on antoisaa. Syksyllä alkavat taas avoimet koulutukset kirjastossa. Opettamalla niissä (kotimaiset säädöslähteet -osuus) opin aina paljon. Tärkeää on myös istua itse oppilaana silloin tällöin. Toissa päivänä osallistuin niin sanottuun webinariin. Saksalaisen Juris-tietokannan käyttämiseen sai koulutusta verkon kautta. Juris on yksi ainoastaan kirjaston tietopalvelussa käytettävistä tietokannoista.

Aloitus oli iltapäivällä klo 14 Saksan aikaa ja klo 15 Suomen aikaa. Olihan se vähän jännittävää etukäteen. Meitä osallistujia oli pyydetty ilmoittautumaan seminaariin varttia vaille. Hiukan ennen klo 15 oli 7 osallistujaa ilmoittautuneina ja seminaarin vetäjä kertoi chatissa vielä kahta osallistujaa odotettavan. Melkein täsmällisesti "pünktlich" päästiin aloittamaan. Olin näköjään ainoa ulkomailta mukana oleva.

Kokemus oli mukava ja myönteinen. Kuvasta pystyi hyvin seuraamaan esimerkkejä, joita opettaja näytti ja kertoi samalla. Chatia käytti yksi osallistujista kysyäkseen, mistä saa kokokuvan - se näppäin kun oli hävinnyt - jonka jälkeen opettaja laittoi näppäimen taas näkyville. (Sain minäkin taas napautettua suuremman kuvan). Harmikseni jouduin lähtemään kesken pois. Lähtiessäni olin ollut mukana reilun tunnin. Olisi ollut kiva nähdä, millaista keskustelua syntyi ja miten toiminta jatkui. Koulutuksen jälkeen bussipysäkille juostessani mietin, että pitäisiköhän meidänkin kirjaston järjestää joskus tulevaisuudessa tuommoisia verkkoseminaareja vaikka Finlexin käytöstä. Ja jos järjestäisi, niin olisikohan kiinnostusta… ?

(Tästä tämä syksy taas alkaa!)

Mirja Pakarinen

torstai 5. elokuuta 2010

Suojella vai palvella?

Käsiini etsiytyi Candida Höferin kookas valokuvateos kirjastoista eri puolilla maailmaa. Höferin valokuvat keskittyvät kirjastojen sisätiloihin, erityisesti lukusaleihin. Näissä kuvissa kirjastot vaikuttavat puolisakraaleilta tiloilta, vakavan mietiskelyn ja hiljentymisen kammioilta. Ihmisiä – asiakkaita tai virkailijoita – ei kuvissa näy.

Höferin teoksen alussa on englanninkielinen käännös Umberto Econ esseestä De Bibliotheca, joka perustuu vuonna 1981 pidettyyn juhlaesitelmään. Eco ei tyydy pelkkään hymistelyyn, vaan pohtii ilkikurisesti mm. sitä, millainen on huonoin mahdollinen kirjasto. Kirjastojen kannalta olennaisin kysymys on Econ mukaan se, onko perimmäinen tarkoitus suojella ja varjella aineistoa vai palvella asiakkaita ja saada aineistolle maksimaalinen määrä lukijoita.


Vaikka Eco ei suoraan vastaa kysymykseen, hänen esimerkkikirjastonsa Toronton ja Yalen yliopistosta ovat selvästi asiakassuuntautuneita. Esimerkiksi Yalessa asiakas saa läpikäydä aineistoa kahvia siemaillen, mikä ei suojeluun ja kontrolliin keskittyvissä kirjastoissa olisi lainkaan mahdollista. Varastokirjastomaisuuden sijaan palvelukirjastoissa asiakkaat pääsevät myös kaikkein pyhimpään eli kokoelmatiloihin. Erilaisia kieltotauluja ja monimutkaisia sääntöjä on mahdollisimman vähän.

Palvelusuuntautunutkin kirjasto haluaa toki myös suojella aineistoa. Kirjasto kuitenkin ottaa tietoisesti sen riskin, että kirjoja toisinaan turmellaan, varastetaan ja siirretään hyllyssä väärään paikkaan. Vandalismi ja sen sietäminen sekä vandalismin aiheuttamien vahinkojen minimoiminen on olennainen osa suurten palvelukirjastojen toimintaa.

Palvelu- tai suojelusuuntautuneisuus on jaottelu, jolla voidaan hahmottaa monenlaisten kirjastojen perimmäistä toimintafilosofiaa. Olen itse näin toisaalla tehnyt raportoidessani eurooppalaisten parlamenttikirjastojen kokouksesta.

Kimmo Tuominen

torstai 24. kesäkuuta 2010

Kevyesti keskellä kesää

Eduskunnan kirjaston blogitoimitus on parhaillaan lomatunnelmissa eli "kesäterässä". Uusia blogitekstejä ilmestynee satunnaisesti, jos ollenkaan, ja niiden sisältö voi olla yhtä kevyttä... kuin kesäinen poutapilvi!


Kesäterveisin: Blogitoimitus

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Eduskunnan kirjasto YouTube:ssa

Maanantaina 7.6.2010 kokoontui 22 hengen ryhmä informaatioalan ammattilaisia Turun saaristoon Korpooseen viiden päivän pituiseen Informaatiolukutaidon kesäkouluun. Mukana on 11 suomalaista, neljä tanskalaista, yksi ruotsalainen, yksi islantilainen ja viisi norjalaista. Norjalaiset ovat kurssin opettajia mm. LATINA/labista ja Oslon yliopiston oppimiskeskuksesta. Kesäkoulun opetuskielenä on englanti, mutta myös skandinaaviset kielet ovat käytössä keskusteluissa ja vapaa-aikana.

Kesäkoulun järjestää NordINFOLIT yhdessä Helsingin yliopiston kirjaston koordinoiman suunnitteluryhmän kanssa. Kesäkoulun teemana on oppiminen ja opetuksen työvälineet digimaailmassa. Kurssilla käytetyt opetusmenetelmät poikkeavat perinteisistä luentotyyppisistä esityksistä hyvin paljon. Lähtökohta on käytännön läheisyys, yhdessä tekeminen ja jakaminen.

Olemme saaneet tutustua opetusmenetelmään, jossa kouluttaja alustaa aiheen, minkä jälkeen joko ryhmissä tai omatoimisesti perehdytään aiheeseen ja raportoidaan tuloksista blogiin. Kannettavien tietokoneiden kanssa työskennellään joko luokkahuoneessa tai vaikkapa sohvalla tai laiturilla istuen. Kurssin ensimmäisiä tehtäviä olikin avata henkilökohtainen blogi, johon tiivistetään päivän antia, annetaan palautetta opettajille, keskustellaan ja kommentoidaan. Antoisaa ja mielenkiintoista, mutta myös työntäyteistä!

Kurssilla on tutustuttu moniin erilaisiin vapaasti saatavilla oleviin verkkotyökaluihin sekä verkkopalveluihin, joissa voi jakaa ja julkaista itse tuottamaansa aineistoa. Mielenkiintoisinta meidän näkökulmasta on ollut kuvatarinan luominen Photo Story -ohjelmalla. Ohjelman idea on yhdistää valokuviin esim. tekstiä, puhetta, liikettä tai musiikkia, ja näin sitoa kuvat yhteen tarinaksi.

Itse käytimme kuvatarinassamme valokuvien sijasta kuvankaappauksia Eduskunnan kirjaston Selma-kokoelmatietokannasta. Halusimme tehdä Selmasta virtuaalisen esittelyn. Vaikka muut kurssitehtävät tehtiin englanniksi, päätimme tehdä Selman esittelyn ruotsiksi. Kurssin lähtökohtana oli, että harjoitustyöt julkaistaan avoimissa verkkopalveluissa. Tästä johtuen Selmankin esittely löytyy nyt YouTube:sta.


Erika Bergström ja Leena Karjalainen

Riksdagsbiblioteket - Selma databasen
http://www.youtube.com/watch?v=rdHteiFpFsE

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Edelleen esteettömyyden tiellä

Kirjoittelin tähän blogiin lokakuussa 2008 ja kerroin Eduskunnan kirjastoon toteutetusta ns esteettömästä työpisteestä, jossa pyritään huomioidaan näkö- ja liikuntarajoitteisten tarpeita.

Työaseman sisältötarjontaa täydennettiin viime vuonna Näkövammaisten keskusliiton (NKL) tarjoamilla elektronisilla aineistoilla, joita käytetään yhdistyksen suunnittelemalla Luetus –ohjelmistolla. Näiden aineistojen käyttö edellyttää, että näkövammasta aiheutuva haitta-aste on vähintään 50 prosenttia.

Nyt kun työpiste on ollut käytössä puolisentoista vuotta täytyy todeta, että näitä erityiskäyttäjiä on ollut hyvin vähän. Mielestäni tähän voi olla useita syitä. Eräs vähäisen käytön syy voi olla mainonnan puuttuminen, mikä johtuu allekirjoittaneesta. Kirjaston kotisivulla on toki infoa esteettömästä työpisteestä , mutta varsinaista mainoskampanjaa erityisasiakasryhmille ei ole tehty. Kootut selitykset tulevat tässä - työpisteen asennus ja ohjelmistojen käyttöönotto pitkittyi, kun aina tuntui löytyvän jotakin pientä viilattavaa ja siksi "matalan profiilin" pitäminen tuntui viisaalta ratkaisulta.

Toinen syy voi olla se, että varsinkin näkörajoitteisilla on ehkä jo riittävästi tarvittavaa rautaa, ohjelmistoja ja aineistoja käytettävänä kotoa käsin NKL:n ja Celia:n (Näkövammaisten kirjasto) palveluina. Raudan ja ohjelmistojen osalta tilanne voi tosin olla hieman muuttumassa sillä Raha-automaattiyhdistys ei jatkossa enää aio avustaa NKL:ää tietokonelainaamon laite- ja ohjelmistohankinnoissa.

Kolmas syy näkörajoitteisten käyttäjien vähäisyyteen voi liittyä siihen, että Eduskunnan kirjaston esteettömästä työpisteestä puuttuvat esim lukutelevisio ja pistenäyttö. Vaikea arvioida, millainen tarve näille lisälaitteille olisi? Lukutelevision hankintaa puoltaisi se seikka, että esim. Eduskunnan valtiopäiväasiakirjoja löytyy tällä hetkellä digitaalisessa muodossa pääosin vasta vuodesta 1991 lähtien. Takautuvaa digitointia ollaan tämän aineiston osalta käynnistämässä mutta sen laajamittainen toteuttaminen vie aikaa ja rahaa.

Summa summarun - esteettömän työpisteen vähäisen käytön vuoksi sen sijoituspaikkaa kirjastossa ja oletuskäyttäjäprofiilia muutettiin toukokuussa 2010. Työpiste on nyt palvelukerrokseen perällä näyttelytilan vieressä. Käyttäjäprofiilimuutoksen myötä tavallinen käyttäjä voi hyödyntää työpistetttä muiden asiakastietokoneiden tapaan tiedonhakuun ja tekstinkäsittelyyn. Tarvittaessa työpisteeseen kirjaudutaan erityiskäyttäjäprofiililla, jolloin erityisohjelmistot, aineistot ja asetukset ovat käytettävissä. Nyt työpisteellä on päivittäin käyttäjiä mutta näkö- ja liikuntarajoitteiset asiakkaat ovat edelleen etusijalla. Siis tervetuloa käyttämään, kokeilemaan ja antamaan palautetta!


Heikki Rajala


Linkkejä

Esteetön eduskunta
http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/tervetuloa/esteeton.htx

Vetoomus: Näkövammaisten asema tietoyhteiskunnan jäseninä turvattava!

perjantai 28. toukokuuta 2010

Tädit ja sedät

Täti. Setä. Nutturapäät, nörtit, homot ja sivarit. Siinä on stereotyyppisen kirjastotyöntekijän kuva. Hyssytteleviä vanhoja rouvia tai tiukkapipoisia keski-ikäisiä naisia. Kuulunko tähän joukkoon?

Kirjastoammatin valitsin osin siksi, että se on mielestäni ekologinen. Ja kirjaston käyttäjät tavallisesti arvostavat kirjastoa. Näin myös Eduskunnan kirjastossa. Käyttäjäkin voi tehdä valintansa tulla kirjaston asiakkaaksi ekologisista syistä. Ekonominenkaan syy ei ole paha.

Muistan lukeneeni 90-luvulla ruotsalaisesta kirjasto/kirjakauppa-yhdistelmästä: Samassa tilassa toimii kirjaston lisäksi kirjakauppa. Mitä?! Kaupallisuutta ja kapitalismia kirjastossa! Ainakin silloin nousi joillakin niskakarvat ajatuksesta pystyyn. Mutta itse toiminkin vähän ruotsalaismalliin. Huomaan kirjakaupassa kiinnostavan kirjan, mutta etsin sen käsiini kirjastosta. Toisinaan on käytävä ostamassa kirjastosta löytynyt herkku omaan hyllyyn. Todennäköisesti se meillä vanhan liiton biblioteekkareilla on yhteistä: kotona hyllyt notkuvat kirjoista.

Viikin infokeskus Koronassa oli viritelmä ruotsalaisesta kirjasto/kauppa-mallista. Saman katon alta löytyy sekä yleinen että tieteellinen kirjasto. Aiemmin Yliopiston kirjakauppa toimi samoissa tiloissa. Minulle tässä yhdistelmässä merkittävintä on ehkä se, että sinne ei ole liian pitkä matka kävellä.

Kirjastossa työskentelevät ovat kautta aikojen olleet tietynlaisen leiman alla, joka usein mediassa näkyy juuri nutturapäisinä vanhoina täteinä. Toisenlaista kirjaston nutturapää-stereotypiaa käytetään miesten mielikuvia kiihottamaan tarkoitetussa materiaalissa: silmälasit päässä jakkupukunainen tukka tiukasti kiinni. Tarkoitus ei ole, että tukka ja jakku pysyvät kiinni.

Tädistä vain on niin helppo vääntää vitsiä, mutta ammattikuvaa ei mielestäni ironialla nosteta. Mitä muuta kirjastossa edustamme kuin yleistä hyvää? Media-alaa vai osin sen vastapainoa; tietotekniikan edistyksellisiä soveltajia, vai menikö se vaihe jo ohi; kulttuurikentän osaa; yleisen sivistyksen puolustuslinnaketta; hyvinvointialan osaa tai koulutuksen ja opetuksen tukijalkaa; harrastusten ja vapaa-ajan yleistä ja yhteistä olohuonetta? Tiedonhankinnan ja hallinnan ammattilaisia? Tai kaikkea tätä? Vai ovatko vitsit jo vähissä?

Stereotypioihin törmäsin jo opiskeluaikana. En koskaan halunnut kaupalliselle alalle, ja mihin päädyin; kauppaopistoon opiskelemaan kirjastoalaa. Tuntui hullulta yhdistelmältä. Ja me myös jonkin verran erotuimme joukosta, pistimme silmään, kuka enemmän toinen vähemmän.

Vasta vähän aikaa kirjastoalalla työskennelleenä oli minulla ja kollegallani identiteettiongelma. Oltiin silloin nuorii ja nättei, ei tätejä yhtään. "Que pasa?" "Se pasa"*, että vain vähän meitä nuoremmat opiskelijat tulivat kirjastoomme tädittelemään.

Ammateissa, joissa tehdään asiakaspalvelutyötä, voi henkilöstökoulutus olla joskus kullan arvoista. Minulle tädittelyyn suhtautumista opetti lempeä kouluttaja Jukka Oresto, joka 90-luvulla juonsi Bon Appétit -ruokaohjelmaa televisiossa. Oreston sanat tuntuvat vieläkin kantavana voimana, vaikken edes muista milloin joku olisi minua nimittänyt kirjastotädiksi. Mutta tärkeää asiakaspalvelukoulutusta minusta saa juuri silloin, kun asioi itse siellä tiskin toisella puolella. On parasta yrittää unohtaa stereotypiat, ja muistaa niiden sijaan kultainen sääntö.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_sääntö

The Tädit
http://www.youtube.com/watch?v=Qrj3mmigT7c

* Tintti ja Picarot / Hergé ; s. 17
http://www.helmet.fi/record=b1840948~S9*fin


Raija Hietala

tiistai 18. toukokuuta 2010

Onko lukeminen yksityisasia?

Amerikkalainen kirjastojärjestö ALA aloitti vuosittaisen kampanjan yksityisyyden puolesta muutama viikko sitten. Toukokuun toinen viikko valittiin kampanjaviikoksi yksityisyyden suojan puolesta. Miten yksityisyys sitten on uhattuna kirjastoissa?

Lukemista ei rajoiteta - Suomessa
Oman lukemisensa vapaa valikointi vaikuttaa suomalaisen kirjastossa kävijän näkökulmasta itsestäänselvyydeltä. Kun menen kirjastoon, voin lainata minkä tahansa kirjan. Nettihauissa voi joissakin kirjastoissa olla rajoituksia filtteriohjelmien takia, mutta nekään eivät oleellisesti rajoita aikuisten tiedonhankintaa.

Tiedon hankkimisen vapaus on laajemmin katsottuna kuitenkin suhteellista - monissa maissa seulotaan vaaralliseksi katsottuja mielipiteitä edelleen myös kirjallisuudesta ja verkosta. Internet ei ole olennaisesti muuttanut tätä asetelmaa.

Verkon vaikutus on näyttänyt olevan hyvin erilainen ns. avoimissa ja suljetuissa yhteiskunnissa. Jos valtion poliittinen järjestelmä ei perustu demokratiaan, internet saattaakin tehostaa vinoutuneen poliittisen järjestelmän ongelmia – näin ollen uusi teknologia voi vahvistaa sensuuria, vaikeuttaa toisinajattelijoiden tai vähemmistöryhmien asemaa ja tehostaa heidän jäljittämistään. Samansuuntaisen kehityksen voi ennakoida voimistuvan älyteknologian leviämisen myötä, jolloin haluttujen henkilöiden tai kohderyhmien tunnistus, paikannus ja yhdisteltyyn tiedonkeruuseen perustuva profilointi tulee tehostumaan.

Tietoa lukijoista ja lukemisista kerätään, myydään ja jaetaan
Verkossa tietoa käyttäjien kiinnostuksen kohteista ja lukemisista keräävät, myyvät tai jakelevat eteenpäin esimerkiksi hakupalvelut ja sosiaalisen median palvelut. Kiinnostus lukijoiden tietoihin voi syntyä myös jälkikäteen ja hyvinkin erikoisista syistä. Esimerkiksi North Carolinan veroviranomaiset halusivat hiljattain tiedot osavaltion asukkaiden kirjaostoista Amazonin verkkopalvelusta, mistä syntyi julkinen kiista osapuolten välille.

Kirjailija Michael Chabon on kuvannut yksityisyyden ajattelun vapautena, joka sisältää vapauden lukea mitä haluaa, ilman, että lukemiset olisivat toisten tiedossa tai lukemiseen pitäisi hakea lupa tai hyväksyntä joltakin ulkopuoliselta taholta. Lukemisen yksityisyys ilman, että tietoa yksittäisen ihmisen lukemisista kerätään, jaetaan tai voidaan hakea esiin myöhemmin, alkaa kuitenkin olla vaakalaudalla. Lisääntyvä tiedonkeruu, tietojen yhdistely, tunnistus ja paikannus tulee kaventamaan yksityisyytemme. Se koskee myös lukemista ja tiedonhakua.

Kirjastojen perusperiaatteisiin on kuulunut asiakastietojen suojeleminen ja sama koskee tietoja heidän lainoistaan ja kiinnostuksistaan. Asiakastietoja ei siis nykyisellään myydä, jaeta, eikä julkisteta. Amerikkalaisten kirjastojen havahtumisen yksityisyyden suojan kampanjaan on kuitenkin merkki siitä, että nämä periaatteet saattavat tulevaisuudessa olla vähemmän itsestään selviä.

Yksityisyyttä voi suojata
Yksityisyyden suojan ongelmien laajuus on joiltakin osin peittänyt mahdollisten ratkaisujen etsimisen. Petteri Järvinen on julkaissut muutama kuukausi sitten ehkä tärkeimmän tähän saakka lukemani suomalaisen yksityisyyden suojaan liittyvän kirjan. Poikkeuksellisen siitä tekee paitsi olemassa olevien menetysten laaja läpikäyminen ja tulevien vaarojen ennakointi, mutta erityisesti käytännöllisten neuvojen antaminen yksityisyytensä suojaamiseen.

Lukeminen ja tiedonhaku verkossa jättää jäljet. Järvinen käy perusteellisesti läpi erityisesti Googlen ja Facebookin tapaa kerätä tietoa käyttäjistään, mutta antaa myös vaihtoehtoja ja luotsaa turvallisempiin tapoihin toimia verkossa. Juuri tämänkaltaiselle tavallisille kuluttajille ja erityisesti nuorille sopivalle opastukselle olisi tarvetta. Lukemisen on voitava olla yksityisasia - tulevaisuudessakin.


Päivikki Karhula


Taustatietoa:

ALA:n "Privacy week" –kampanjan videoita

Järvinen, Petteri, Yksityisyys - turvaa digitaalinen kotirauhasi.Docendo, Jyväskylä,2010.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Virkailijan nolot tunnustukset

Onko häpeä Suomen brändityöryhmässä yksi johtavia suomalaisia brändejä? Niin voisi päätellä erinäisten näytelmien ja lehtihaastatteluiden perusteella, joissa tilitetään häpeää. Kun Jouko Turkka jälleen kerran kertoo häpeästä jossakin viestimessä, käännän sivua tai vaihdan kanavaa, koska on niin vaikea ymmärtää mistä sitä häpeää riittää joka lähtöön. Nolous on sen sijaan tuttu käsite. Yleensä nolot tilanteet pyritään pitämään visusti omana tietona. Mutta tällä kertaa vedetään luurangot kaapista ulos. Täältä pesee!

Vähän päälle parikymppisenä ja vielä keltanokkaisena kirjastolaisena vasta opettelin asiakaspalvelua. Kerran vanha herrasmies Tuure H. seurasi minua kiltisti ensin työpaikkani kapeaa ja kiemuraista portaikkoa alas, sitten pitkin hämäriä kellarimaisia käytäviä luokse sen hyllyn, josta löytyi hänen kaipaamansa vanha laskuopin oppikirja. Ja jälleen takaisin. Kyllä nolotti! En tajunnut pyytää häntä odottamaan ja hakea kirjaa vain itse.

Eräässä työpaikassa oli kollega työskennellyt kauan yksin. Hän toi esiin, varmaankin samalla purkaen pitkään jatkunutta stressiä, mitä kaikkea hölmöä asiakkaamme eli opiskelijat tekivät ja kysyivät. Jälkeenpäin yhdessä huomasimme, että se oli virhe. Minun olisi pitänyt voida muodostaa käsitykseni itse puhtaalta pöydältä sen sijaan, että kollegan turhautunut asenne siirtyi minuun. Ja annoin sen siirtyä, valitettavasti.

Tämä oli ties monettako kertaa tuttu tilanne. Opiskelija kysyi mistä hän löytää tietyn kirjan ja hänelle kerrottiin, että ihan läheisistä, vierekkäin toisissaan kiinni seisovista kirjahyllyistä teos löytyy, O:n kohdalta. Muistan vieläkin nimeltä sen pojan, joka seisoi 4–5 hyllykön mittaisen kokoelman luona ja ihmetteli: "Mut eihän täällä ole mitään O-kirjainta!" Ja sarkastinen vastaukseni siihen: "Kannattaisko tuossa iässä jo opetella aakkoset?!"

Tässä kohtaa ei kuvainnollisesti kuulunut purkitettua tv-naurua, vaan valtava summerin pärähdys "Tröööt!" Väärä vastaus! Poika punastui niin rajusti, että nolostuin itse kaksin verroin. Yritin kyllä myöhemmin hyvittää käytökseni olemalla hänelle vähemmän ikävä…

Olisiko oppi voinut enempää kantapään kautta tulla? Asiakas tosin ei varmasti olisi halunnut toimia tällaisen oppimistavan välineenä, mutta minä ymmärsin kerta heitolla sen, ettei asiakas ole eikä hänen tarvitse olla kirjastotoiminnan asiantuntija, hän saa olla vain asiakas.

Nolous ja nöyryys liittyvät siihenkin hyvään oppiin, jonka sain eräällä työpaikalla. Asiakaspalvelussa kiire vaihtelee. Tauot asiakasvirrassa pyritään hyödyntämään jotenkin. Tuolla työpaikalla oli tehty asiakaspalvelutyöhön ohjeistusta, jota satuin hiljaisemman hetken aikana lueskelemaan. Muun muassa: Ohje 1: "Älä koskaan moiti kollegaa asiakkaille, vaikka kollega olisi tehnyt virheen." Ohje 2: "Älä koskaan moiti kollegaa muiden työtovereiden kuullen tämän tekemästä virheestä." Itsestään selvää? Niinhän sitä luulisi, mutta toista on nähty ja kuultu.

Nämä asiat palasivat mieleeni, kun Eduskunnan kirjastossa järjestettiin huhtikuussa työyhteisö­koulutusta. Pohdimme muun muassa pienissä ryhmissä kysymystä osaamisen jakamisesta. Muistelin, miten minuun teki vaikutuksen se, kun tulin Eduskunnan kirjastoon töihin, ja minulle sanottiin hyvin painokkaasti että aina saa työtovereilta kysyä ja kaikki auttavat. Vanhempi kollegani sen sijaan muisti, miten kauan sitten oli hänelle joku kollega sanonut, ettei pidä kysellä tyhmiä. Mutta ajat ovat muuttuneet ja kysyä saa. Ja kolmas meistä sanoi, ettei tyhmiä kysymyksiä olekaan ja myös asiakkaat saavat kysyä.

Kyllä! Mitä enemmän te asiakkaat kysytte, sitä helpompi on meidän teitä neuvoa ja auttaa. Vaikka sitten löytämään sen kirjan O:n kohdalta!

Raija Hietala

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Tiedon kiertokulku kirjastoista internetiin

Missä syntyy uutta tietoa? Missä se entistä parempi ”tiedonpyörä” keksitään uudestaan? Ennen tietoa keräsivät, järjestivät ja jalostivat kirjastot, luostarit ja laboratoriot. Kuinka suuren osan internet voi saada niiden rooleista?

Ian F. McNeely ja Lisa Wolverton piirtävät teoksessaan Reinventing knowledge: from Alexandria to the Internet (Norton, 2008) hienon kaaren länsimaisen tiedon syntysijoista. He nimeävät kuusi instituutiota, joiden piirissä filosofit, tutkijat, insinöörit, tiedemiehet ovat kokoontuneet ajattelemaan, tutkimaan, tekemään keksintöjään, innovoimaan ja joissa on tallennettu, talletettu ja siirretty tietoa seuraaville sukupolville.

Nämä instituutiot ovat kirjastot, luostarit, keskiajan yliopistot, lukeneisto, tiedeyliopistot ja tutkimuslaitokset.

Ensimmäiseksi tulevat kirjastot (300 eaa. – 500). Myyttisiäkin piirteitä saanut Aleksandrian kirjasto (tai useita kirjastoja) toimi hellenistisen suullisen ja kirjoitetun kulttuuriperinnön ja filosofian tallentajina ja välittäjänä muulle maailmalle. Kun Rooman valtakunta kohtasi rappionsa, luostareista (100-1100) tuli aikansa merkittävimpiä käsikirjoitusten tuottajia ja tutkijoita. Meidän päiviimme asti luostarien kirjastoissa on säilynyt mittaamattoman arvokkaita teoksia. Luostarit olivat ensimmäisiä yhteisöjä, jotka toimivat kiinteänä, muusta maailmasta eristäytyneenäkin, omaan tehtäväänsä omistautuneena yhteisönä.

Keskiajan yliopistot (1100-1500) mursivat luostarien eristäytyneisyyden tarjoamalla kaupungistuvassa kulttuurissa avoimemman toimintaympäristön. Teologien rinnalla alettiin kouluttaa lakimiehiä ja lääkäreitä. Lukeneistoksi (1500-1800) kirjoittajat kutsuvat maiden rajoja ylittävää oppineiden joukkoa, joka piti yhteyttä kirjein, julkaisi kirjoja ja seurasi aikansa kausijulkaisuja. Julkaisutuotanto laajeni kirjapainotaidon myötä. Esimerkkeinä tästä joukosta mainitaan mm. Erasmus, Galilei, Newton ja Bacon.

Valistuksen ajasta lähtien koulutettujen määrä kasvoi huomattavasti, kirkon ote höllentyi ja tiedon välittämiselle avautuivat laajat markkinat. Lukemisen vallankumous läpäisi entistä useammat yhteiskuntaluokat. Tiedeyliopistojen tieteenalat (1700-1900) monipuolistuivat (mm. luonnontieteet ja yhteiskuntatieteet) ja tutkimus tehostui. Ammattitutkijoiden kouluttamiseen ja tutkijatapaamisia varten alettiin järjestää seminaareja.

Laboratoriot, tutkimuslaitokset (1770-1970) nousivat tutkimuksen kärkipaikoiksi 1900-luvun puoliväliin mennessä. Laboratorioissa kehitettiin sovelluksia mm. atomienergiaan, tietotekniikkaan ja lääketieteeseen. Myös yhteiskunta- ja taloustieteellistä tutkimusta varten perustettiin tutkimuslaitoksia. Tutkimuksessa arvostettiin tulosten toistettavuutta, yleispätevyyttä ja käytäntöön soveltamista.

Tiedeyliopistot ja tutkimuslaitokset ovat pitäneet pintansa näihin päiviin asti. Toisiaan seuraavat instituutiot ovat voittaneet edeltäjänsä, koska seuraava on tarjonnut paremmat edellytykset uusien innovaatioiden syntymiselle.

McNeely ja Wolverton kysyvät, voisiko internet palvella uuden tiedon hautomona. Internet on edellä mainittuja demokraattisempi, globaalisti yhdistävä, osallistumista tukeva, mutta myös kaupallisempi. Uusissa innovaatioissa, uuden tiedon tuottamisessa on aina kysymys useiden toimijoiden yhteistyöstä. Tekijöiden sanoin: ”Knowledge has always been about connecting people, not collecting information.”

Saatavuustiedot Linda-yhteistietokannassa


Kaisa Paavilainen

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Mikä Sininen kilpi?

Pyyntö auttaa kirjastoja maanjäristyksen koettelemassa Haitissa kiinnitti huomiotani kirjastoalan tiedotuksessa. Lähempi luku selvitti, että kirjastojen lisäksi pyrittiin avustamaan mm. paikallisia arkistoja ja museoita. Viestin taustalla oleva järjestö oli nimeltään The Association of National Committees of the Blue Shield (ANCBS).

Mikä siis on Blue Shield/Sininen kilpi? Graafisena merkkinä se on Punainen risti –symbolin vastine kulttuuriomaisuudelle. Sillä merkitään kulttuurisesti arvokkaita kohteita niiden suojelemiksi hyökkäyksiltä aseellisissa välikohtauksissa. Merkki on määritelty Toisen maailmansodan jälkeisessä ilmapiirissä 1954 Haagin yleissopimuksessa kulttuuriomaisuuden suojelemisesta aseellisten selkkausten sattuessa. Yleissopimus on UNESCOn yleiskokouksen hyväksymä humanitaarinen sopimus.

Merkkiä käytetään yksinään, kun kyseessä on suojeltava kulttuuriomaisuus, joka ei ole erityissuojelussa, tai suojaamaan henkilöitä, jotka vastaavat esim. yleissopimuksen mukaisesta valvonnasta. Kolmesti toistettuna tunnuksella voidaan merkitä erityissuojelussa oleva kiinteä kulttuuriomaisuus, kuljetuksia ja tilapäissuojia.

Sininen kilpi on myös nimi kansainväliselle komitealle International Committee of the Blue Shield (ICBS), joka perustettiin 1996 suojelemaan kulttuurista maailmanperintöä Haagin yleissopimuksen mukaisesti sodan tai luonnonkatastrofien uhatessa. Komitean toimijat ovat 5 hallituksista riippumatonta järjestöä: kansainvälinen arkistoalan järjestö ICA, kansainvälinen museoneuvosto ICOM, kansainvälinen restauroinnin ja rakennussuojelun asiantuntijajärjestö ICOMOS, kansainvälinen kirjastoalan järjestö IFLA ja audiovisuaalisten arkistojen yhdistyksen neuvosto CCAAA.

Komitean tavoitteita edistävät käytännön tasolla kansalliset Sininen kilpi –komiteat (18 maassa ja 19 maassa perusteilla) ja kansallisten komiteoiden yhdistys (ANCBS). Suomessa komiteatoiminta on vasta valmisteilla.

Sininen kilpi –verkosto on viime aikoina mm. koonnut asiantuntijaryhmän avustamaan Kölnin arkistotuhojen korjaamisessa ja tiedottanut kulttuuriomaisuuteen kohdistuneista tuhoista.


Kaarlo Mäkelä


Linkkejä:
Blue Shield's Network Website (ICBS ja ANCBS)
Kulttuuriomaisuuden uhat ja suojelu : työryhmän esitys Haagin vuoden 1954 yleissopimuksen toimeenpanosta Suomessa ja osana kansainvälistä kriisinhallintaa. Opetusministeriön julkaisuja ; 2007:8.
Kulttuuriomaisuuden suojelun yhteistyöryhmä : loppuraportti. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:23.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Kyllä käyttäjä tietää - vielä ehdit vastata, vaikuttaa ja voittaa!

Kirjasto on asiakasta varten. Palvelujen kehittämisessä asiakas ja hänen tarpeensa ovat keskeiset lähtökohdat. Sitä, miten kunnioittavasti asiakkaaseen Eduskunnan kirjastossa suhtaudutaan, kuvaavat esimerkiksi laatimamme ammattieettiset ohjeet.

Niissä asiakkaat on huomioitu ennen työyhteisön eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita. Asiakaspalaute on kaikille palveluntuottajille tärkeää. Eduskunnan kirjaston käyttäjien on mahdollisuus antaa palautetta paitsi paikan päällä myös verkkosivujen kautta tai esimerkiksi sähköpostilla (kirjasto@eduskunta.fi). Keräämme palautetta järjestelmällisesti.

Parhaillaan kirjastossa on käynnissä käyttäjäkysely. Kysely on avoinna huhtikuun ajan. Toivomme kaikkien kirjaston asiakkaiden vastaavan kyselyyn. Kyselystä saatujen vastausten ja muun asiakaspalautteen perusteella kehitämme palvelujamme ja toimintojamme. Edellisen asiakaskyselyn valmistuttua suunnittelimme esimerkiksi elektronisten aineistojen verkkosivun uudelleen, jotta se olisi asiakkaille helpompi löytää ja käyttää. Pohdimme kyselyn tuloksia myös blogissamme ja kehotimme osoittamaan meille yhä uusia vinkkejä toiminnan kehittämiseksi.

Käynnissä olevalta asiakaskyselyltä odotamme paljon. Olemme edellisen kyselyn jälkeen lanseeranneet uusia palveluja, esimerkiksi lisänneet Selma-kokoelmatietokantaan uusia web 2.0 - toimintoja (ks. tiedote 9.10.2009), julkaisseet Facebook-sivun, avanneet eduskunnan kuva-arkiston verkkopalvelun jne. Meitä kiinnostaa, miten asiakkaat ovat ottaneet nämä uudet palvelut vastaan. Edelleen haluamme selvittää asiakkaiden kokemuksia ja näkemyksiä seuraavista asiakokonaisuuksista:

-henkilökunnan toiminta
-kirjaston verkkopalvelut palvelujen vaikuttavuus työhön tai opiskeluun
-painetun ja elektronisen aineiston saatavuus ja löytyvyys
-Selman käytettävyys tilat ja laitteet.


Analysoimme vastaukset huolellisesti ja raportoimme tulokset. Kaikki vastaukset antavat meille arvokasta tietoa kirjaston käyttäjien mielipiteistä ja näyttävät, mihin suuntaan kehitämme toimintaamme. Huomioimme ehdotetut ideat palvelujen suunnittelussa. Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan neljä 50 euron arvoista kirjalahjakorttia. Vastaa, vaikuta ja voita!


Linkki Eduskunnan kirjaston käyttäjäkyselyyn 1.-30.4.2010



Sirkka-Liisa Korkeila

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Nuorten parlamentti jälleen koolla 16.4.2010

Nuorten parlamentti kokoontuu joka toinen vuosi eduskunnassa. Istunnon seuraava ajankohta on lähellä, sillä 16.4.2010 Eduskuntatalo täyttyy taas innokkaista ja valveutuneista nuorista.

Nuorten parlamentin istuntopäivään ilmoittautui tällä kertaa 95 parlamenttikerhoa peruskoulun yläkouluista ympäri maan. Jokaisesta koulusta tulee 2, joistakin jopa 3 edustajaoppilasta, ja he valloittavat kansanedustajien paikat Eduskuntatalon täysistuntosalista yhden istunnon ajaksi. Kouluista osallistuu päivään myös yhdet toimittajaoppilaat sekä yhdet ohjaajat/opettajat.

Ohjelmaa on koko päiväksi, mutta Nuorten parlamentti huipentuu klo 12-13 pidettävään täysistuntoon, joka toteutetaan eduskunnan suullisen kyselytunnin tapaan. Oppilasedustajat pyytävät puheenvuoron istuntoa johtavalta eduskunnan puhemieheltä, esittävät kysymyksensä kansanedustajan paikalta ja aihealueesta vastaava ministeri vastaa kysymykseen puhemiehen myönnettyä hänelle puheenvuoron. Yleensä jostakin kysymyksestä myös äänestetään. Istunnon jälkeen on vuorossa puhemiehen vastaanotto Valtiosalissa.

Toimittajaoppilaat seuraavat täysistuntoa istuntosalin yleisölehteriltä. Heidän tehtävänään on tehdä juttuja ja ottaa kuvia oman koulunsa foorumeita varten tai julkaistavaksi oman paikkakuntansa tiedotusvälineissä.

Myös kutsuvieraat seuraavat Nuorten parlamentin istuntoa yleisölehtereiltä. Kutsuttujen joukossa on mm. kansanedustajia ja nuorisojärjestöjen edustajia.

Uusi Nuorten eduskunta -sivusto avautuu 16.4. osoitteessa http://www.nuorteneduskunta.fi/. Sivustolla on tietoa eduskunnasta ja Nuorten parlamentin toiminnasta. Nuorten parlamentin täysistuntoa on mahdollista seurata joko tämän uuden sivuston kautta verkkolähetyksenä ja uutisointina tai TV-lähetyksenä.

Nuorten parlamentin istuntopäivä on aina ollut antoisa ja mieleenpainuva erityisesti osallistuville nuorille. Mutta se on miellyttävää vaihtelua myös eduskunnassa ja Kerhokeskuksessa työtään tekeville tapahtuman järjestäjille. Lisätietoja päivästä saa allekirjoittaneelta.

Kristiina Hakala

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Kyllä käyttäjä tietää!

Kirjasto on asiakasta varten. Palvelujen kehittämisessä asiakas ja hänen tarpeensa ovat keskeiset lähtökohdat. Sitä, miten kunnioittavasti asiakkaaseen Eduskunnan kirjastossa suhtaudutaan, kuvaavat esimerkiksi laatimamme ammattieettiset ohjeet. Niissä asiakkaat on huomioitu ennen työyhteisön eettiseen toimintaan liittyviä ohjeita.

Asiakaspalaute on kaikille palveluntuottajille tärkeää. Eduskunnan kirjaston käyttäjien on mahdollisuus antaa palautetta paitsi paikan päällä myös verkkosivujen kautta tai esimerkiksi sähköpostilla (kirjasto@eduskunta.fi). Keräämme palautetta järjestelmällisesti.

Parhaillaan kirjastossa on käynnissä käyttäjäkysely. Kysely on avoinna huhtikuun ajan. Toivomme kaikkien kirjaston asiakkaiden vastaavan kyselyyn.

Kyselystä saatujen vastausten ja muun asiakaspalautteen perusteella kehitämme palvelujamme ja toimintojamme. Edellisen asiakaskyselyn valmistuttua suunnittelimme esimerkiksi elektronisten aineistojen verkkosivun uudelleen, jotta se olisi asiakkaille helpompi löytää ja käyttää. Pohdimme kyselyn tuloksia myös blogissamme ja kehotimme osoittamaan meille yhä uusia vinkkejä toiminnan kehittämiseksi.

Käynnissä olevalta asiakaskyselyltä odotamme paljon. Olemme edellisen kyselyn jälkeen lanseeranneet uusia palveluja, esimerkiksi lisänneet Selma-kokoelmatietokantaan uusia web 2.0 - toimintoja (ks. tiedote 9.10.2009), julkaisseet Facebook-sivun, avanneet eduskunnan kuva-arkiston verkkopalvelun jne. Meitä kiinnostaa, miten asiakkaat ovat ottaneet nämä uudet palvelut vastaan. Edelleen haluamme selvittää asiakkaiden kokemuksia ja näkemyksiä seuraavista asiakokonaisuuksista:

henkilökunnan toiminta
kirjaston verkkopalvelut
palvelujen vaikuttavuus työhön tai opiskeluun
painetun ja elektronisen aineiston saatavuus ja löytyvyys
Selman käytettävyys
tilat ja laitteet.

Analysoimme vastaukset huolellisesti ja raportoimme tulokset. Kaikki vastaukset antavat meille arvokasta tietoa kirjaston käyttäjien mielipiteistä ja näyttävät, mihin suuntaan kehitämme toimintaamme. Huomioimme ehdotetut ideat palvelujen suunnittelussa.

Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan neljä 50 euron arvoista kirjalahjakorttia.

Vastaa, vaikuta ja voita!

Linkki Eduskunnan kirjaston käyttäjäkyselyyn 1.-30.4.2010


Sirkka-Liisa Korkeila

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Kirjasto keskellä kylää

Vietin loppiaisviikon Euroopan unionin toisella äärilaidalla, Agaeten kylässä Gran Canarialla. Kylässä on alle kaksi tuhatta asukasta ja turisteja vain kourallinen. Hotellia ei ole, vaan matkalaiset majoittuvat vanhoissa taloissa sijaitseviin huoneistoihin. Kylän houkutin ei ole rantalomailu, vaan 1500 metriin kohoavat vuoret, jotka tulivuori on muotoillut tuhansia vuosia sitten. Kun kiipeää tuhannen metrin korkeuteen voi tähyillä alas tulivuoren muinaiseen kraatteriin ja ylös kanarianmäntymetsiin.

Agaeten kylässä kaikki hyvä on keskellä kylää. Välttämättömät palvelut, kaupat, huoltoasemat, poliisi, sairaala ja hautausmaa on sijoitettu kylän laitamille. Nekin ovat tosin kävelymatkan päässä. Kylän raitin molemmin puolin sijaitsevat kaikki tärkeät kokoontumistilat. Kirkko on avoinna joka päivä ja kirkonmenojen jälkeen kokoonnutaan baareihin, joita on kaksi, Josen ja Antonion. Casino Luxin nimeä kantaa karusti sisustettu sali, jossa papat pelaavat korttia iltaisin. Lapset voivat leikkiä katetulla leikkikentällä sekä sateella että paahteella. Kansalaisopiston tiloissa oli avoinna kuvataiteen harrastajien näyttely. Kylän tärkein nähtävyys, kasvitieteellinen puutarha kahviloineen, sijaitsee muutaman askeleen päässä pääkadulta. Kaikenikäiset kyläläiset kokoontuvat iltaisin kylän keskustaan tapaamaan toisiaan. Myös kirjasto Biblioteca municipal de Agaete sijaitsee keskeisellä paikalla kahden pääkadun risteyksessä. Se on avoinna aamusta iltaan. Kirjaston palveluihin kuuluu kirjojen ja lehtien lisäksi asiakastietokoneita ja – mikä tärkeintä - langaton verkko. Kirjaston sulkeuduttua iltayhdeksältä, kylän nuoriso kokoontuu sankoin joukoin läppäreineen kirjaston ja läheisen kahvilan portaille nauttimaan kirjaston tarjoamasta 24/7 palvelusta.

Omassa kylässämme Helsingin Maunulassa kirjasto on kaikille asukkaille tärkeä palvelu. Kun muutin tähän esikaupunkiin yli 20 vuotta sitten, kirjasto sijaitsi 50-luvulla rakennetun koulun siivessä ahtaasti, mutta lähellä. Koulun mäelle oli helppo kiivetä lasten kanssa ja pienetkin koululaiset saattoivat omin päin käydä kirjastossa. Tilan käydessä liian ahtaaksi kirjasto siirtyi kauemmas entiseen nuorisotilaan, joka puolestaan siirtyi entiseen päiväkotiin. Kirjaston asiakaskunta muuttui hetkessä, sillä koululaisten lisäksi kirjastoon löysivät läheisten vanhainkotien ja vanhustentalojen asukkaat ja viereisen päiväkodin lapset. Kirjaston aukioloaikoja kuitenkin supistettiin, ja tässä vaiheessa siirryin itse Helmet-asiakkaaksi. Tilaan kirjat luettelon kautta ja noudan ne työmatkallani Kirjasto 10:stä. Vaikka Maunulan sivukirjasto on Helsingin kaupunginkirjaston pienimpiä, on se välttänyt lakkautusuhan. Tulevaisuus näyttääkin oikein hyvältä, sillä Maunulan kirjasto ja Pohjoinen työväenopisto ovat saamassa uudet yhteiset tilat suunnitteilla olevan kauppakeskuksen kylkeen. Mallia tilojen ja toiminnan suunnittelussa on käyty ottamassa Lontoon Ideastoreista. Kyläläisten jo 80-luvulla ajama hanke Maunulan monitoimitalosta alkaa vihdoin toteutua.

Vierailimme viime viikolla Entressen kirjastossa, joka sijaitsee samannimisen kauppakeskuksen yhteydessä Espoon keskuksessa. Kirjasto on uudentyyppinen aluekirjasto, joka sai Opetusministeriöltä vuoden 2009 kirjastonkehittäjäpalkinnon. Kirjasto teki suuren vaikutuksen sekä tiloillaan että toimintakonseptillaan. Tilat ovat valoisat ja värikkäät, kokoelma uusi ja nopeasti kiertävä. Vaikka kirjaston tila on yhtä tilaa, kaikille asiakasryhmille ja käyttötarpeille on varattu omaa tilaa. Kirjasto erikoistuu alueen väestörakenteen mukaisesti nuorisoon ja monikulttuurisuuteen sekä sosiaaliseen mediaan. Henkilökunta on moniammatillista koulutukseltaan ja monikulttuurista taustaltaan. Palvelua kirjastosta saa kahdeksalla kielellä. Kirjasto tarjoaa perinteiset kirjastopalvelut, mutta myös paljon muuta. Se tarjoaa tilat alueen asukkaiden omille tilaisuuksille ja toiminnalle, nuorisolle kiinnekohdan ja paikan tavata toisiaan ja aikuisia, lapsiperheille järjestettyjä perhetunteja jne. Lähtökohtana on, että kirjasto on alueen asukkaiden oma tila, jossa kieltoja ja sääntöjä on mahdollisimman vähän, henkilökunnan roolina on olla paikalla ja toivottaa asukkaat tervetulleiksi.

Marja Oksa-Pallasvuo

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Viha, valvonta ja verkon perusoikeudet

Eduskunnassa järjestettiin viime keskiviikkona julkisoikeuden seminaari, joka sisällöltään painottui monelta osin kansalaisten perusoikeuksiin ja ihmisoikeuksiin. Tapahtuma herätti pohtimaan joitakin sen teemoja edelleen verkkoympäristön ilmiöitä vasten. Esityksissä oli myös yleistä kiinnostavuutta, kuten liitäntöjä kuumana käyvään rasismikeskusteluun. Meneillään olevalla rasismin vastaisella teemaviikolla perusoikeudet tuntuvatkin erityisen ajankohtaisilta.

Perusoikeudet elävät ja ovat suhteellisia
Perusoikeudet ovat siinä mielessä jatkuvasti mielenkiintoisia, että niiden tulkinnat elävät ja ovat jatkuvan punnitsemisen alaisena. Niitä suhteutetaan myös toisiinsa sekä lainsäädäntöä laatiessa että oikeuskäytännössä. Sananvapaus ja yksityisyys ovat eräitä keskeisiä perusoikeuksien periaatteita, joiden suhdetta toisiinsa mitataan verkossa kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Verkkomaailma on kuitenkin tuottanut koko joukon uusia kysymyksenasetteluja. Yksinkertainenkin verkon hakukäyttö astuu käytännössä jo sellaisia askeleita käyttäjien yksityisyyteen, johon eivät aina ulotu läheisetkään. Hakukoneiden käyttäjistään tallentamat tiedot antavat mahdollisuuden analysoida käyttäjien mieltymyksiä ja kiinnostuksen kohteita hyvinkin laajalla aineistolla ja päätyä tarkkoihin johtopäätöksiin. Miten käyttäjää voi suojella tiedonkeruun seurauksilta vai voiko mitenkään?

Sananvapaus asettuu käytännössä kyseenalaiseksi samoista syistä. Vaikka sana olisi periaatteessa vapaa, muuttuvat olosuhteet, kun sanojien ja sanomisten historia kootaan verkossa suuriin tietovarastoihin ja niiden varaan rakennetaan muita palveluja, joista tietoja voi ostaa. Kun ennakoidaan, että tiedonkeruun mittasuhteet tulevat entisestäänkin laajentumaan ja käyttäjien tunnistettavuus tarkentumaan, ovat sekä sananvapauden että yksityisyyden toteutuminen yleisesti kyseenalaistumassa.

Suomalainen viha ja sen lieveilmiöt
Vaikka mielipiteeseen onkin oikeus, sen levittäminen henkilökohtaisena panetteluna, pilkkana tai tiettyyn ihmisryhmään kohdistuvana painostuksena, lähestyy rikoksen rajoja.

Verkon keskustelukulttuurissa erityisesti julkisten henkilöiden solvauksesta on kuitenkin näyttänyt tulevan yleistä ja laineet lyövät helposti yli myös erilaisten ihmisryhmien arvioinnissa. Ongelmallisinta on se, että vihapuheet synnyttävät toisinaan sellaisia keskustelun aaltoja, jotka eivät jää vain puheeksi, vaan niillä alkaa olla laajoja ja todellisia vaikutuksia.

Verkon nopeus ja mittakaava mahdollistavat niin vihan leviämisen kuin fanienkin määrän nopean keruun. Vihan leimahdukset saattavat levitä muutamassa päivässä ja tavoittaa tuhansia ihmisiä. Yksittäiseen ihmiseen tai ihmisryhmään kohdistuva avoin vihamielisyys on kerännyt kymmeniätuhansiakin nimiä verkkoaddressiin tai synnyttänyt vainoa, jonka jäljet näkyvät kaupungin kaduilla.

Tutkijatohtori Päivi Tiilikka poimi esiin kiinnostavan tilastotiedon. Miksi Suomi poikkeaa muista pohjoismaista, eikä suinkaan edukseen, perusoikeuksiin liittyvien tuomioiden määrän suhteen Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa? Vuonna 2009 Suomelle lankesi 29 tuomiota, kun muissa pohjoismaissa tapauksia oli korkeintaan 3. Mikä meitä suomalaisia vaivaa?

Valvotaanko demokratiaa vai kansalaisia?
Toinen kiinnostava teema nousi esiin seminaaripäivän viimeisestä professori Olli Mäenpään esityksestä, joka käsitteli valvontaa – lähinnä viranomaisten toiminnan valvontaa ja sen rakenteita. Julkisella sektorilla EU on eräs valvontaa vauhdittanut taho, jonka aloitteesta on perustettu lukuisia valvontavirastoja erilaisia toimialoja varten.

Esityksessä todettiin myös se, että valvonta on yleisesti ottaen lisääntynyt ja monet kansalaisia huolestuttavat valvonnan muodot voivat löytyä virkakoneiston ulkopuolelta. 2000-luvulla valvonta onkin kiistämättömästi lisääntynyt toisaalta valvontaan liittyvän teknologian ja liiketoiminnan kehityksen takia, toisaalta poliittiseen tahtoon ovat vaikuttaneet ilmiöt, jotka saivat alkunsa 9/11 terrori-iskusta. Sen lisäksi valvonnan ulottuvuudet ovat laajentumassa tulevina vuosina mullistavalla tavalla ns. ubiikkiteknologian myötä, jonka sivutuotteena syntyy yhä tarkemmin ihmisten ja esineiden liikkumista, sijaintia ja tekemisiä kontrolloiva ympäristö.

Valvonnasta puhuttaessa yleisenä ilmiönä, kaipaisi tulevaisuudessa sen periaatteiden ja valvontaa harjoittavien tahojen arviointia. Demokratian tai oikeusturvan toteutumista tukeva valvonta on luonteeltaan hyvin erilaista, kun valvonta, joka esimerkiksi kohdistuisi kansalaisiin heidän tietämättään ja arvaamattomin seurauksin. Edellisen muodon voisi väittää jopa vahvistavan kansalaisten perusoikeuksia. Jälkimmäinen valvonnan muoto voi kuitenkin tuottaa aivan päinvastaisia seurauksia.

Kansalaisten oikeusturvan kannalta olisikin yhä uudelleen tärkeä pohtia niitä perusteluja, joita valvonnan käytölle eri yhteyksissä mahdollistetaan. Jos valvonnan ja seurannan teknologia leviää säätelemättömänä yhteiskuntaan ja pääsee kenen tahansa käsiin, sen vaikutukset yhdistettynä nopeasti leviäviin ja joukkoliikkeiksi kasvaviin vihareaktioihin voivat olla arvaamattoman ikäviä. Olemme silloin vihaliikkeille vapaata riistaa.

Päivikki Karhula