Parlamenttikirjasto

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Eduskunnan kirjasto YouTube:ssa

Maanantaina 7.6.2010 kokoontui 22 hengen ryhmä informaatioalan ammattilaisia Turun saaristoon Korpooseen viiden päivän pituiseen Informaatiolukutaidon kesäkouluun. Mukana on 11 suomalaista, neljä tanskalaista, yksi ruotsalainen, yksi islantilainen ja viisi norjalaista. Norjalaiset ovat kurssin opettajia mm. LATINA/labista ja Oslon yliopiston oppimiskeskuksesta. Kesäkoulun opetuskielenä on englanti, mutta myös skandinaaviset kielet ovat käytössä keskusteluissa ja vapaa-aikana.

Kesäkoulun järjestää NordINFOLIT yhdessä Helsingin yliopiston kirjaston koordinoiman suunnitteluryhmän kanssa. Kesäkoulun teemana on oppiminen ja opetuksen työvälineet digimaailmassa. Kurssilla käytetyt opetusmenetelmät poikkeavat perinteisistä luentotyyppisistä esityksistä hyvin paljon. Lähtökohta on käytännön läheisyys, yhdessä tekeminen ja jakaminen.

Olemme saaneet tutustua opetusmenetelmään, jossa kouluttaja alustaa aiheen, minkä jälkeen joko ryhmissä tai omatoimisesti perehdytään aiheeseen ja raportoidaan tuloksista blogiin. Kannettavien tietokoneiden kanssa työskennellään joko luokkahuoneessa tai vaikkapa sohvalla tai laiturilla istuen. Kurssin ensimmäisiä tehtäviä olikin avata henkilökohtainen blogi, johon tiivistetään päivän antia, annetaan palautetta opettajille, keskustellaan ja kommentoidaan. Antoisaa ja mielenkiintoista, mutta myös työntäyteistä!

Kurssilla on tutustuttu moniin erilaisiin vapaasti saatavilla oleviin verkkotyökaluihin sekä verkkopalveluihin, joissa voi jakaa ja julkaista itse tuottamaansa aineistoa. Mielenkiintoisinta meidän näkökulmasta on ollut kuvatarinan luominen Photo Story -ohjelmalla. Ohjelman idea on yhdistää valokuviin esim. tekstiä, puhetta, liikettä tai musiikkia, ja näin sitoa kuvat yhteen tarinaksi.

Itse käytimme kuvatarinassamme valokuvien sijasta kuvankaappauksia Eduskunnan kirjaston Selma-kokoelmatietokannasta. Halusimme tehdä Selmasta virtuaalisen esittelyn. Vaikka muut kurssitehtävät tehtiin englanniksi, päätimme tehdä Selman esittelyn ruotsiksi. Kurssin lähtökohtana oli, että harjoitustyöt julkaistaan avoimissa verkkopalveluissa. Tästä johtuen Selmankin esittely löytyy nyt YouTube:sta.


Erika Bergström ja Leena Karjalainen

Riksdagsbiblioteket - Selma databasen
http://www.youtube.com/watch?v=rdHteiFpFsE

Ei kommentteja: