Parlamenttikirjasto

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Verkkopalveluja uudistamassa II

Viime kesänä kerroin eduskunnan ja Eduskunnan kirjaston verkkopalvelujen uudistamisesta (Verkkopalvelujauudistamassa). Hanke on edennyt, vaikkakaan ei alkuperäisen aikataulusuunnitelman mukaan.

Eduskunnan verkkopalvelun uudistamisessa on parhaillaan menossa sisällöntuotantovaihe. Alkuvuodesta koulutettiin tutor-käyttäjiä ja sisällönylläpitäjiä. Nyt luodaan uusia sivuja ja tallennetaan niille sisältöä. Eduskunnan kirjaston verkkopalvelun uudistaminen aloitettiin myöhemmin kuin eduskunnan hanke, mutta uusien sivujen tuottaminen on jo käynnistymässä kirjastonkin hankkeessa.

Heinä–lokakuussa 2012 toteutimme kirjaston käyttäjille suunnatun verkkopalvelukyselyn, jossa kysyttiin muun muassa, mitä toivoisit Eduskunnan kirjaston verkkosivuilta, mitä haluaisit muuttaa Eduskunnan kirjaston verkkosivuilla tai miten uudistaisit sivuja sekä mikä on mielestäsi tärkeää hyvässä verkkopalvelussa.

Kyselyn tuloksista kävi ilmi, että kirjaston verkkosivuilta toivotaan sisältöjä. Erityisesti odotetaan ammattilaisten suodattama, muokkaamaa ja vinkkaamaa sisältöä. Lisäksi odotetaan aktiivisuutta ja innostuneisuutta. Asiakkaalle tulisi välittyä tunne siitä, että kirjasto on ajassa mukana. Tärkeintä on kuitenkin käytettävyys. Se, että asiakas löytää tarvitsemansa tiedon vaivatta ja osaa käyttää palveluja.

Verkkopalvelukyselyn kautta saatiin myös ilmoittautumisia kirjastossa järjestettyihin työpajoihin. Järjestimme loka–marraskuussa 2012 kolme työpajaa, joihin osallistui kirjaston asiakkaita ja henkilökuntaa. Työpajoissa ideoitiin, mitä kirjaston uusilla verkkosivuilla tulisi olla. Työpajojen tuloksena nousivat esille mm. seuraavat teemat: kirjasto kiinni ajassa, kirjaston esittely, visuaalisuus, asiakaslähtöinen näkökulma, fokus substanssiin, haku-toiminto, vuorovaikutus/sosiaalinen media, palvelut selkeästi esille, markkinointi/tapahtumat. Pyrimme hyödyntämään työpajoissa syntyneitä ideoita uusien verkkosivujemme suunnittelussa ja toteutuksessa. Kiitos kaikille mukana olleille! Uusia ideoita vastaanotetaan edelleenkin!

Olemme käynnistäneet uuden verkkopalvelumme suunnittelun verkkopalvelutiimissä. Pohdittavana on ollut muun muassa, miten asiat järjestetään ja ryhmitellään uusilla sivuilla, jotta ne olisivat helposti ja vaivattomasti löydettävissä. Keskeisiksi osa-alueiksi ovat muodostumassa kirjaston palvelut ja aineistot/tietosisällöt. Uudesta etusivusta sekä keskeisten aihealueiden aloitussivuista on laadittu luonnokset. Työtä on nopeuttanut se, että ideointipalaverien jälkeen voimme tehdä ensimmäiset luonnokset sivuista suoraan tuotantoympäristöön.
 
Pyrimme luomaan kirjaston sivuston kiinteäksi osaksi eduskunnan verkkopalvelua, mm. noudattamalla sivujen rakenteessa ja visuaalisuudessa eduskunnan sivujen mallia. Parhaillaan suunnittelemme kirjaston verkkopalvelun rakennetta kokonaisuudessaan, tuotamme mallisivuja sekä opettelemme lisää uuden julkaisujärjestelmä ominaisuuksista ja toiminnoista. Uuteen julkaisujärjestelmään (SharePoint 2010) tutustuminen onkin edennyt pitkälti tekemällä oppii -menetelmällä.

Vaikka suunnitellemme uutta verkkopalvelua, tuotamme edelleenkin uutta sisältöä myös nykyisille sivuillemme. Tänä vuonna valmistunut uusi, laaja sisältökokonaisuus käsittelee Euroopan talouskriisiä. Euroopantalouskriisi -tietopakettiin on koottu keskeisimpiä Euroopan talouskriisiin liittyviä päätöksiä ja asiakirjoja. Tietopaketti sisältää ajantasaista tietoa Espanjan, Irlannin, Kreikan ja Kyproksen lainaohjelmista. Siinä kuvataan kronologisesti, miten päätöksenteko kriisimaiden lainaohjelmista on edennyt niin Euroopan unionin kuin eduskunnankin tasolla. Lisäksi uusia Lakihankkeidentietopaketteja julkaistaan säännöllisesti.
 
Uutta verkkopalveluamme saatte odotella todennäköisesti vuodenvaihteen tienoille, mutta jo ennen sitä kuulette varmaan lisää hankkeen etenemisestä.
 

Leena Karjalainen

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Turvallisesti verkossa

Verkon turvallisuus on alkanut olla lisääntyvässä määrin julkisessa keskustelussa. Kyberturvallisuus, informaatiosota ja hakkerointi ovat välähdelleet otsikoissa ja herättävät huolta kansallisella tasolla. Synkimpien arvioiden mukaan verkkoiskut lamauttaisivat Suomen nopeasti.

Arkipäiväisemmät turvallisuuden ongelmat ovat kuitenkin useammin verkon käyttäjien kiusana. Sähköpostin tai Facebook –tilin joutuminen vääriin käsiin, roska- ja mainospostitulva tai tietokoneen toimintoihin puuttuva virus voivat sekoittaa tehokkaasti työrutiinit ja viestinnän.

Tietoturva ei ole tietosuoja
Käyttäjien kannalta keskeiset lieveilmiöt verkon käytössä liittyvät tietoturvaan ja tietosuojaan. Nämä ovat kaksi eri asiaa, jotka usein sekoitetaan. Kun tietoturva pääasiallisesti suojaa käyttäjän laitteita tai yhteyksiä tietyille palvelimille, tietosuojassa on enemmän kyse siitä, miten palvelun tarjoaja käsittelee hänen hallussaan olevia käyttäjien tietoja. Tietoturvallinen yhteys palveluun ei kerro vielä siitä, miten palvelussa käsitellään tietoja, mihin niitä jaetaan ja miten niitä voidaan käyttää myöhemmin.

Tiedonkeruusta on tullut erittäin laajaa kansainvälistä liiketoimintaa. Esimerkiksi Google kokoaa yhteen ja tallentaa käyttäjän tietoja eri palveluista, analysoi ja jakaa niitä mainostajille ja tietyissä tapauksissa myös viranomaisille. Facebook tekee yhteistyötä ja yhdistelee tietoja henkilötietojen käsittelyyn keskittyneiden suuryritysten kanssa (Axciom, Epsilon, Datalogix, Blue Kai).

Samalla, kun tietoturvaan on Suomessa kiinnitetty melko laajaa huomiota, tietosuoja ja yksityisyyden suoja verkossa alkavat nousta tärkeämmiksi kysymyksiksi. Siihen vaikuttaa erityisesti laajentuva tiedonkeruu käyttäjien toimista ja viestinnästä. Kun kulutukseen, liikkumiseen, ihmissuhteisiin ja mielipiteisiin liittyviä tietoja kerätään, analysoidaan ja käytetään myöhemmin moniin erilaisiin tarkoituksiin, tulee väistämättä eteen kysymys siitä, kuinka on mahdollista suojata sellaista henkilökohtaista tietoa, jota ei ole tarkoitettu yleiseen jakeluun.
 
Miten käyttäjä voi suojautua verkossa?
Vaikka täydellisiä tietojensa suojaamisen menetelmiä on lähes mahdotonta löytää, on monia menettelytapoja, joilla on mahdollista vähentää tai minimoida riskejä. Suurin osa verkon käyttäjistä käyttää jonkinlaista tietoturvasovellusta tai palomuuria vähentämään tietoturvaongelmia.

Tietosuojaa ja yksityisyyden suojaa parantavia teknologioita käytetään kuitenkin erittäin paljon vähemmän. On arvioitu, että 3 % käyttäjistä käyttää yksityisyyttä suojaavia teknologioita. Tilanne johtunee osin kyseisten teknologioiden monimutkaisuudesta ja toisaalta siitä, etteivät ne ole vakiintuneet osaksi yleisiä sovelluksia.
 
Tilanne on joiltakin osin parantumassa. Esimerkiksi Internet explorer –selaimessa on mahdollista rajoittaa seurantasuojauksella (do-not-track) sitä, miten ulkopuoliset voivat seurata verkkosivujen selailuasi. Selaimen tietosuojan asetuksin voidaan rajoittaa haluttaessa myös käyttäjän fyysistä paikannusta.

Tietoturvaopas ohjaa peruskäyttäjiä
Yleisistä tietotekniikkataidoista ja niihin liittyvästä koulutuksesta huolehditaan jo hyvin kouluissa, oppilaitoksissa ja työpaikoilla. Tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvä koulutus on kuitenkin vähäistä. Jos virus tai hakkeri iskee laitteeseen tai on epäselvyyksiä siitä, miten palvelussa suojataan käyttäjän tietoja, moni tarvitsee ulkopuolista teknistä apua ja on epäselvää, kenen puoleen voidaan kääntyä.

Tietoturvan osalta tarjolla on monia käyttökelpoisia suomenkielisiä oppaita verkossa. Viestintäviraston Tietoturvaopas ja Tietoturvakoulu ohjaavat selkeästi ja mallikkaasti niitäkin verkon käyttäjiä, joilla ei ole vankkaa tietoteknistä osaamista.
 
Tietosuojan ja yksityisyydensuojan osalta yleistä ohjeistusta ja koulutusmateriaalia on huomattavasti vähemmän. Parhaiten tällaista aineistoa ovat koonneet kansainväliset kansalaisjärjestöt, jotka keskittyvät sähköisiin kansalaisoikeuksiin, kuten EFF (Electronic Frontier Foundation) ja Eurooppalainen EDRI. Useissa maissa tietosuojaan liittyvää koulutusta on järjestetty erilaisissa tietoyhteiskuntakoulutuksen ja mediakasvatuksen hankkeissa, kuten NetSafe (Uusi Seelanti) ja MediaSmarts (Kanada). Brittiläinen Get SaFe Online on yritysten ja julkishallinnon yhteenliittymä, joka ohjaa kansalaisia verkkoon liittyvissä tietoturvan ja tietosuojan kysymyksissä.
 
Tietosuojan ja tietoturvan perusosaaminen olisikin hyödyllistä saada tietoyhteiskunnan kansalaistaidoksi, joka saataisiin osaksi koulujen ja oppilaitosten tietotekniikkakoulutusta. Nykyisellään laajin suomenkielinen julkaisu aiheesta on Petteri Järvisen yksityisyydensuojaan keskittynyt verkkokäyttäjien opas. Toisenlainen ympäristö avautuu Hanna Nikkasen vinkeistä tutkiville journalisteille, joka voi olla hyödyllinen myös matkailijoille, jotka liikkuvat ns. suljetuissa maissa (Voima-lehti, 2/2013).
 
Käyttäjälle oikeus säädellä häntä koskevaa tiedonkeruuta
Kansalaisten oikeuksia verkossa suojataan myös politiikalla. Kun tietoturvasta käydään poliittista keskustelua, sen vastapooleiksi asettuvat usein kansallinen tai kansainvälinen turvallisuus ja käyttäjien oikeudet. Mitä täydellisempään ongelmien seurantaan ja kontrollia verkossa halutaan, sitä tarkemmin käydään myös seuraamaan ja seulomaan käyttäjien viestintää ja toimia ylittäen heidän yksityisyytensä rajat. Paikannuksen ja tunnistuksen menetelmien tarkentuminen houkuttelee siihen, että käyttäjien seurannasta tulee yhä täsmällisempää.

Tietosuojan kysymyksissä paineet tulevat myös yritysten ja muiden organisaatioiden halusta hyödyntää käyttäjistään keräämiä tietoja mahdollisimman vähin rajoituksin. Big data, joka on tullut käsitteeksi yritysmaailmassa, kuvaa tiedonkeruun viimeaikaista massiivista laajentumista, jossa tietovarastot ovat syntyneet esimerkiksi henkilöön liittyvän paikkatiedon keräämisestä. Nämä tiedot voidaan koota käyttäjiltä usein huomaamatta erilaisten viihde- tai pelisovellusten kautta verkossa. Esimerkiksi Angry Birds –peliä tuottava Rovio on eräs maailman laajimmista paikkatiedon kokoajista.
 
Tasapainon löytäminen tarpeellisen sosiaalisen kontrollin, taloudellisten etujen ja kansalaisten vapaan tilan säilyttämisen välille on verkkoajan suuri haaste. Tähän sopivia ratkaisuja etsitään parhaillaan esimerkiksi EU:ssa uudistettavana olevassa tietosuojalainsäädännössä, josta äänestetään ensi viikolla Euroopan Parlamentissa. Lainsäädäntöön kiinnittyy tietosuojan osalta myös melko uusi oikeudellinen käsite, "right to be forgotten" eli käyttäjän oikeus säädellä häneen liittyvää tiedonkeruuta tai tietovalvontaa. Se, että käyttäjille kuuluu oikeus rajoittaa itseensä liittyvien tietojen käsittelyä ja kokoamista, on tärkeä edistysaskel kansalaisten oikeuksien suojaamiseksi verkossa.
 
- Päivikki Karhula

Lähteet

 
European commission, Data Protection. Newsroom.
 
 
 
 

Nikkanen, Hanna (2013), Auttajan ABC – tietoturvaohjeita autoritäärisissä maissa työskenteleville.
 
Palermo, Elizabeth (2013), 10 Surprising apps that are sharing your data. Business news daily, 16.1.2013.

Tranberg, Pernille & Heuer, Steffan (2013), Älä kerro kaikkea. Itsepuolustusopas verkkoon.  Talentum, Helsinki.

Tsukayama, Hayley (2012), Google begins collecting users’ data across its services. Washington Post, March 01, 2012.

Viestintävirasto, Tietoturvaopas

perjantai 8. maaliskuuta 2013

”Helppoa kuin heinänteko” eli mikrofilmilukulaitetta hankkimassa

Kesälomien jälkeen elokuussa 2012 odotti minua töissä esimieheni toimeksianto. Eduskunnan kirjaston mikrofilmilukulaite oli sanomassa työsopimustaan irti ja sen tilalle tulisi pikaisesti hankkia uusi. Lisäksi asiakkailta oli tullut moitteita käytössä olevasta mekaanisesta laitteesta, jolla voi ainoastaan lukea ja tulostaa mikrofilmattua aineistoa. Siitä puuttuu USB – liitäntä eikä sitä ole siksi voitu kytkeä tietokoneeseen.  Ajattelin, että tässäpä on varsin helppo tehtävä, mutta erehdyin pahemman kerran. 

Aivan ensimmäiseksi luonnollisesti tutkailin internetin hakupalvelun avulla mitä vaihtoehtoja olisi markkinoilla. Heti selvisi, että kirjastossa käytössä olleen lukulaitteen valmistaja oli tehnyt edellisenä vuonna konkurssin. Pienen hakemisen jälkeen löysin oikeastaan vain yhden mikrofilmien lukulaitteen valmistajan. Soitinkin kyseiseen yritykseen, jossa keskus käänsi puheluni henkilölle, joka ilmoituksensa mukaan oli kuitenkin väärä henkilö vastaamaan kysymyksiini. Hän lupasi välittää yhteydenottopyyntöni oikealle henkilölle yrityksessä. Odottelin pari viikkoa, mutta soittoa tai muutakaan yhteydenottoa ei kuulunut. Etsinkin yrityksen organisaatiosta riittävän korkealta esimiehen, jolle laitoin suoraan sähköpostia. Jo neljän tunnin kuluttua sainkin yhteydenoton yrityksen avainasiakaspäälliköltä, joka ilmoitti, ettei heillä ole esillä mikrofilmien lukulaitteita yrityksen tiloissa ja ehdotti tapaamista meidän tiloissamme. Tämä luonnollisesti sopi minulle.  Järjestin tilaisuuden ja kutsuin kokoushuoneellisen väkeä tilaisuuteen. Tilaisuuden ainoa anti oli kuitenkin se, että avainasiakaspäällikkö tuli kertomaan meille yrityksensä lopettavan mikrofilmilukulaitteiden valmistuksen kokonaan. He kuitenkin myyvät varastonsa tyhjiksi ja lupasivat laitteille varaosat ja huollon viideksi vuodeksi. Toimittaja jätti meille myös tarjouksen. Tilaisuus oli ohi 15 minuutissa ja jätti meidät epätodelliseen olotilaan. Onneksi en silloin tiennyt, että tämä oli kuitenkin vasta alkua surkeiden sattumusten ketjulle.

Kävin Eduskunnan kirjaston sisällä keskusteluita parin työkaverin kanssa ja päätimme, että voisimme käydä tutustumassa tilanteeseen Kansalliskirjastossa. Emme suinkaan voineet olla ainoa kirjasto, joka yhä tarvitsisi mikrofilmilukulaitteita. Kansalliskirjastossa näimmekin pari toimivan tuntuista mikrofilmiskanneria. Laite siis toimi sekä lukulaitteena että skannerina tietokoneen toimiessa käyttöliittymänä. Kansalliskirjastoon laite oli hankittu edellisenä vuonna ja heidän mukaansa tämän laitteen kohdalla ei ollut näköpiirissä tuotannon lopettamista. Tästä innostuneena laitoinkin viestiä laitteen valmistajalle. Yrityksestä vastattiinkin jo seuraavana päivänä, mutta yrityksen markkinoinnin ja johdon assistentin mukaan kyseinen yritys oli lopettanut mikrofilmilukulaitteiden ja  –skannereiden valmistuksen yli viisi vuotta sitten! Aika häkellyttävää. Uusi yhteys Kansalliskirjastoon ja sain tietooni skanneria maahantuovan yrityksen nimen.

Jälleen oli luotettava internetin hakupalvelun apuun. Yrityksellä ei tuntunut olevan kotisivuja, mutta yhteystietohakemisto antoi kuitenkin puhelinnumeron ja linkin yrityksen ruotsalaisen emoyhtiön sivulle. Puhelin käteen ja kohti uusia yllätyksiä, sillä vieno naisääni puhelimessani ilmoitti, että ”valitettavasti numero, johon yritätte saada yhteyttä, ei ole käytössä”. Ruotsalaisen emoyhtiön kotisivutkin olivat nurin. Mieleeni alkoi hiipiä epäilys, että oliko tämäkin yritys jo ehtinyt lopettaa toimintansa. Aika turbulentti ala. Uusi yhteys Kansalliskirjastoon ja tällä kertaa saimme maahantuojan edustajan nimen ja puhelinnumeron. Sydän pampahtaen ei kun soittamaan tähän uuteen numeroon. Tällä kertaa toisessa päässä vastattiinkin. Keskustelussa kävi ilmi, ettei tuotetta todellakaan valmista yritys, jonka tuotteen Kansalliskirjastossa sanottiin olevan. Tämä yritys oli myynyt valmistusoikeudet eräälle japanilaiselle yritykselle ja jos laitteita tarkkaan katsoo, niin tämän japanilaisen yrityksen leima niissä tosiaan on. Markkinointia kuitenkin tehdään vielä vanhan valmistajan nimellä. Toivottavasti kyseinen yritys saa nimensä käytöstä edes korvausta. Japanilaisella yrityksellä ei maahantuojan ilmoituksen mukaan ole aikomusta lopettaa laitteiden valmistusta. Tämän uutisen kuultuani kysyin, olisiko mahdollista tulla esittelemään meille laitetta. Keskustelukumppanini kuitenkin kertoi, että täytti juuri samana päivänä 67 vuotta ja oli kahden viikon päästä lopettamassa työuraansa. Tiedustelin, että kuka jatkaa hänen roolissaan tulevaisuudessa. Ruotsalainen emoyhtiö oli ilmoittanut, että Suomen markkinat hoidetaan jatkossa Ruotsista käsin eikä Suomeen palkata uutta edustajaa. Seuraavaksi tiedustelin, että saisinko tämän emoyhtiön uudet yhteystiedot. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista. Keskustelukumppanini kuitenkin lupasi olla yhteydessä emoyhtiöön ja välittää yhteydenottopyyntöni. Tähän oli sitten tyydyttävä.

Samoihin aikoihin oli sähköpostiini tullut markkinointikirje, jossa kerrottiin, että aikaisemman taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen valmistajan tuotteita on alkanut valmistamaan uusi yritys ja uusi maahantuoja tuo niitä nyt Suomeen. Olin yhteydessä tähän maahantuojaan ja varsin pian yrityksen toimitusjohtaja olikin yhteydessä minuun. Sovimmekin laitteen esittelytilaisuudesta.

Myös Ruotsista oltiin minuun yhteydessä. Emoyhtiön edustaja olisi tulossa joulukuussa käymään Suomessa ja hän olisi valmis myös tapaamaan meidät. Toivotin edustajan tervetulleeksi ja sovimme tapaamisesta. Tapaaminen sujui mukavasti ja sovimme, että saisimme tarjouksen mikrofilmiskannerista varsin pian. Noin viikon kuluttua tapaamisesta sähköpostissani olikin tarjous.

Toisen yrityksen mikrofilmiskannerin esittelytilaisuuteen kutsuin jälleen kokoushuoneen täyteen asiasta kiinnostuneita. toimitusjohtaja oli varsin hermostunut tilaisuudessa, koska laite oli hänelle uusi eikä hän ollut ehtinyt siihen perehtyä. Ja pahin mahdollinen tietenkin tapahtui. Laite ei toiminut lainkaan. Laite oli kuitenkin modernin näköinen ja olisimme halunneet nähdä sen toiminnassa. Sovinkin toimitusjohtajan kanssa, että hän tutustuu laitteeseen paremmin ja on yhteydessä minuun kun ongelmat ratkeavat. Reilun viikon kuluttua sainkin sähköpostia, että ongelma on ratkaistu. Ongelma olikin tietokoneessa ja tarkemmin sanottuna sen ”Power Saving” – asetuksessa. Säästötila aiheutti sen, ettei kuva päivittynyt näytölle mikrofilmiä selattaessa. Sovimme saman tien uuden esittelyajan. Tässä esittelyssä kaikki näytti toimivan kunnes huomasimme, että tarkennus ei toimi kunnolla. Emme voisi hankkia laitetta, joka ei toimi kaikilla aineistoillamme. Toimitusjohtaja vakuutti, että laite oli toiminut yrityksen tiloissa tarkennusta testattaessa mikrokorteilla. Päätimme antaa hänelle lainaan mikrofilmirullan, jotta hän voi testailla laitetta vielä rauhassa. Varsin pian hän soitti ja kertoi, että tällä kertaa vika oli ollut näytössä. Sen resoluutio ei ollut riittänyt vaadittuun tarkkuuteen. Hän pyysi vielä luottamusta sen verran, että voisi tulla esittelemään laitetta vielä kolmannen kerran. Annoin tähän suostumuksen.

Jälleen kerran kutsuin runsaasti väkeä esittelytilaisuuteen. Tällä kertaa mikään ei voisi mennä pieleen. Olin purskahtaa itkuun kun esittelytilaisuudessa näytöllä vain välkkyi ilmoitus, että skanneria ei ole yhdistetty tietokoneeseen. Kaikki johdot oli kuitenkin yhdistetty oikein ja käynnistimme sekä tietokoneen että skannerin muutaman kerran uudelleen. Aina tuli kuitenkin sama virheilmoitus. Myös toimitusjohtajan kasvoilla oli epäuskoinen ja kauhistunut ilme. Olimme jo lopettamassa tilaisuutta kun hän viimein keksi ratkaisun. Skannerin kuljetuslukitus oli jäänyt aukaisematta. Kun lukitus aukaistiin skanneri toimi viimein halutusti ja myös tarkennus toimi tarpeittemme mukaisesti. Nyt saatoimme pyytää myös tästä laitteesta tarjousta.      

Noin viiden kuukauden urakan jälkeen pöydälläni oli kolme tarjousta. Päätös laitteesta oli lopulta helppo sillä toimitusjohtajan edustaman yrityksen tarjous oli sekä hinnaltaan halvin että toiminnoiltaan meille sopivin. Laitteen toimitus järjestyi meille parissa viikossa. Laitetta ei kuitenkaan päästy heti asentamaan, koska kirjaston sisäisen tietokatkon vuoksi jäi meiltä työasema ja näyttö hankkimatta. Tällä hetkellä uusi mikrofilmilukulaite ja – skanneri on meillä asennettuna henkilökunnan tiloissa. Kunhan sisäinen koulutus on pian ohi ja tarvittavat ohjeet on laadittu niin asiakkaammekin pääsevät toteamaan, että onko laite niin helppokäyttöinen kuin mitä me sen uskomme olevan. Henkilökohtaisesti uskon ja toivon, että laite täyttää niin kirjaston henkilökunnan kuin asiakkaidemmekin tarpeet. Nyt jo hieman hymyilyttää hankintaprosessit sattumukset ja jos laite osoittautuu käytössä hyväksi, niin hymy on varmaan paljon vapautuneempaa.   

Tervetuloa keväällä tutustumaan uuteen mikrofilmiskanneriimme!         

 Jari Suutari, 8.3.2013