Parlamenttikirjasto

perjantai 5. marraskuuta 2010

Politiikkaa radiosta – Politiikkaradio

Median tarjontaan politiikasta ja erityisesti eduskuntatapahtumista tuli merkittävä lisä, kun YLE Puhe aloitti arkipäivisin lähetettävän Politiikkaradio-ohjelman. Ohjelma lähetetään maanantaista perjantaihin klo 18.05-19.00. Ohjelmassa seurataan ensi kevään eduskuntavaaleihin asti eduskunnassa ja myös muualla yhteiskunnassa käytävää poliittista keskustelua.

Maanantaisin Politiikkaradiossa käydään studiokeskustelu, jossa puntaroidaan politiikan ajankohtaisia kysymyksiä, teemoja ja ilmiöitä. Tiistaisin ja keskiviikkoisin kuullaan eduskunnan täysistunto juonnettuna ja taustoitettuna. Torstaisin ohjelmassa kuullaan eduskunnan suullinen kyselytunti kahden tunnin viiveellä, suoraa lähetystä eduskunnan kyselytunnilta voi seurata televisiosta YLE TV1:ltä tai verkkolähetyksenä eduskunnan verkkosivujen kautta. Perjantaisin Politiikkaradio tarkastelee kulunutta politiikan viikkoa kokonaisuutena.

Viikonloppuisin (la-su) on vielä mahdollista kuunnella klo 8.00-9.00 parhaat palat viikon lähetyksistä.

Itseäni on aina harmittanut se, että eduskunnasta ei mielestäni raportoida riittävästi sitä arjen työtä, mitä kansanedustajat tekevät tehdessään päätöksiä eduskunnan täysistunnoissa ja muissa toimielimissä. Eduskunnan päiväjärjestyksessä on päivittäin lukuisia asiakohtia, joiden tuloksena syntyy lakeja ja erilaisia linjauksia, mutta vain osa niistä uutisoidaan mediaan. Tässä mielessä Politiikkaradio tuo lisää tarjontaa yleiseen keskusteluun.

Yksittäisten kansanedustajien haastatteluja ja perusteluja valinnoilleen olisi hyvä kuulla mediankin kautta runsaasti lisää. Varsinkin vaalien lähestyessä äänestäjien ehdokasvalintaa helpottaa ehdokkaiden kantojen kuuleminen konkreettisiin asioihin.

Sensaatiohakuiset uutiset nousevat aina esille eduskunnastakin ja jättävät jalkoihinsa merkittäviä lainsäädäntöpäätöksiä. Vaikka vaalirahasotkut, henkilövalinnat ja muutkin vastaavat pitää selvittää perin pohjin, eivät niitä koskevat uutiset saisi peittää alleen monen kansanedustajan tekemää arvokasta päivittäistä työtä.

Radio on edelleen vaivatta monen menevän, tulevan tai vain olevan kuuntelijan kuunneltavissa. Piuhojen kanssa tai ilman. Verkkolähetysten kautta eduskunnan täysistuntoja voi myös katsella ja kuunnella suorana, tai etsiä ne jälkikäteen seurattavaksi. Politiikkaradio sisältää myös analyysin.

Politiikkaradio löytyy internetistä osoitteesta http://www.yle.fi/puhe/sivu.php?uname=politiikkaradio ja Facebookista http://www.facebook.com/pages/Politiikkaradio/145454082154565

Kristiina Hakala

1 kommentti:

mace kirjoitti...

Huippua, tämä lähti saman yien podcast-tilaukseen.