Tervetuloa eduskuntaan!

Eduskunnan kirjaston tärkeimmät asiakkaat kansanedustajat aloittelevat parhaillaan työtään uudessa kokoonpanossa. Kirjaston ainutlaatuinen tehtävä ja toimintaympäristö korostuvat jälleen uudella tavalla, kun lähes puolet ydinasiakkaista vaihtui ja koko eduskunnan toiminta järjestäytyy uudelleen. Näin tuskin käy monessakaan työpaikassa.

Vaalien aikana arvostus edustajien työtä kohtaan nousee entisestään. Ensin tehdään valtavasti töitä vaalikentillä ja ollaan alati valmiita keskusteluihin, haastatteluihin, vaalikoneisiin vastaamiseen samalla kun monet luottamustehtävät vielä jatkuvat. Sitten lopulta vaalipäivänä tulevaisuus ratkeaa muutamassa hetkessä suuntaan tai toiseen. Kaiken tuon nähneenä on entistä kirkkaampana mielessä, miksi eduskunnan kanslian virkamiehen tärkeimpänä tehtävänä on tukea kansanedustajien työtä ja mahdollistaa eduskunnan tehtävä.

Eduskunnan kirjasto palvelee eduskuntaa sille laissa määritellyllä tavalla toimialaansa kuuluvin tavoin, toimii eduskunnan keskusarkistona sekä julkisena oikeudellista tietoa, yhteiskuntatietoa ja eduskuntatietoa välittävänä keskuskirjastona. Kirjastolla on siis erityinen rooli tarjota tietoa eduskuntatyöstä kansalaisten, tutkimuksen, median, oikeuslaitoksen ja muun julkisen sektorin käyttöön. Toisin sanoen palvelemme eduskunnan lisäksi jokaista, joka tarvitsee tietoa eduskunnasta, oikeudesta tai yhteiskunnasta. Tätä tehtävää kirjasto on toteuttanut jo yli sadan vuoden ajan ja samalla tiellä jatkamme kohti tulevaa uuden eduskunnan palvelijoina.

Tervetuloa uusi eduskunta!

Antti Virrankoski
Eduskunnan kirjaston johtaja

Vaikuttava kirjasto

Eduskunnan kirjaston palvelut ovat aina saaneet erinomaisia arvosanoja. Kirjasto onkin aihealueillaan vertaansa vailla, mikä ei ole jäänyt eduskuntatiedon, valtiotieteiden ja juridiikan tutkimuksen kentältä huomiotta. Poliittisen historian tutkijat kuvaavat kirjaston ja arkiston kokoelmia usein ainutlaatuiseksi aarreaitaksi. Tästä hyvänä esimerkkinä Veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston saama tunnustus vuoden arkistotekona.  Asiantuntijoiden ja tutkijoiden antama arvostus kertoo vaikuttavuudesta.

Eduskunnan kirjasto Anno 2017

Kuva:Hanne Salonen / Eduskunta

Kirjaston hallitus hyväksyi joulukuussa 2016 Eduskunnan kirjaston palvelustrategian vuosille 2017-2020 – elämme siis uuden palvelustrategian ensimmäistä vuotta. Strategiaa valmisteltiin 2016 vuoden aikana koko henkilökunnan voimin ja eri sidosryhmiä sekä kirjaston hallitusta kuullen.

Millainen kirjasto Eduskunnan kirjasto on vuonna 2017, itsenäisyyden juhlavuonna? Vastaan, että eduskunnan ikioma, kaikille avoin, asiantunteva erikoiskirjasto. Eduskunnan omana kirjastona meillä on lakisääteinen tehtävä huolehtia eduskunnan kirjastopalveluista. Eduskunnan arkisto on osa eduskunnan kirjastoa, joten myös eduskunnan eri arkistotoiminnot ovat kirjastomme vastuualuetta.

Talouden sietämätön epämääräisyys

Olemme tottuneet huolestumaan maamme kilpailukyvystä vähän samalla tavalla kuin omasta henkilökohtaisesta vetovoimastamme; taas on päästetty kroppa repsahtamaan, ja salilla olisi käytävä nyt oikein urakalla. Viime aikoina on kuitenkin uutisoitu, että Suomen kilpailukyky onkin maailmalla rankattu ihan kärkijoukkoon. Asia ei ole yksinkertainen, kuten voimme lukea tästä Taloussanomissa 11.12.2012 julkaistusta artikkelista.

Yleinen epätietoisuus ei rajoitu vain kilpailukykyyn. Tavallisen kadunmiehen ja -naisen on vaikea saada otetta muistakaan talouden kipupisteistä. Yhtiöiden kurssit nousevat ja laskevat, ja tällä on jokin merkitys meille kaikille. Valtion menoja pitäisi leikata koko ajan. Joskus on lama ja silloin pitäisi leikata vielä enemmän, paitsi että joidenkin mielestä silloin ei saisi leikata, koska kysyntä laskee. Leikataan silti. Kun työpaikat vähenevät, ihmisiä pitäisi entistä enemmän kannustaa menemään töihin.

Meitä varjostaa valtionvelan suuruinen kysymysmerkki. Kuitenkin nyt jos koskaan kansalainen tarvitsisi taloudellista lukutaitoa ymmärtääkseen päättäjien tekemiä ratkaisuja ja kukaties pyrkiäkseen vaikuttamaan keskustelemalla, äänestämällä ja kansalaisaktivismilla. Miten elämäksi kutsutun kriisitilan keskeltä saa raivattua aikaa ja motivaatiota kehittää omaa tietämystä? Kuka valistaisi meitä?

Talousasiat ovat tunnetusti monimutkaisia, eivätkä talouden ammattilaisetkaan aina pääse niistä yksimielisyyteen. Tarvitsemme välittäjiä, asiantuntijoita, joilla on taito popularisoida tietämyksensä ja poimia tietotulvan seasta se olennainen. Tarvitsemme hyvin kirjoitettuja juttuja lehdissä ja hyvin taustoitettuja uutisraportteja. Tarvitsemme riippumattomia taloustoimittajia, jotka kirjoittavat asioista kvartaalia pidemmällä tähtäimellä, suuret kysymykset huomioiden.

Myös kirjastoilla on rooli taloustietämyksen treenaamisessa. Voimme tarjota kaoottisesta informaatiovirrasta seulottuja laadukkaita aineistoja ja mietittyjä kokonaisuuksia, joista tiedonjanoisen on hyvä lähteä liikkeelle. Voimme tarjota ”tuotteitamme” helposti kulutettavassa muodossa siellä, missä ihmiset liikkuvat.

Eduskunnan kirjaston sivuilta löytyy laaja tietopaketti Euroopan talouskriisistä. Paketti sisältää nyt osiot talouspolitiikan yhteensovittamisesta ja Kreikan lainaohjelmista, mutta tietopakettia tullaan täydentämään niin, että se kattaa myös muut sovitut tukiohjelmat ja vakausmekanismit. Tästä olisi hyvä aloittaa!

Pauliina Ruusu

 

Kaikille avoin kirjasto

Ensi vuosi tulee olemaan merkkivuosi Eduskunnan kirjastossa: on kulunut 100 vuotta siitä, kun kirjastosta tuli kaikille avoin. Säätyjen kirjastona ja arkistona toimintansa aloittanut, valtiopäiväuudistuksen myötä eduskunnan kirjastoksi nimensä saanut ja eduskuntaa palveleva laitos, muuttui julkiseksi oikeus- ja yhteiskuntatieteelliseksi erikoiskirjastoksi. Jokainen, joka tarvitsee tietoa näistä aiheista, on siis vuodesta 1913 ollut tervetullut käyttämään Eduskunnan kirjaston kokoelmia ja palveluita.

Sata vuotta on pitkä aika. Maailma, Suomi ja Eduskunnan kirjasto ovat kokeneet muutoksia ja mullistuksia. Kirjaston kokoelmat, toiminnan ydin, on kehittynyt ja muuttanut muotoaan erityisesti viime vuosina. Aluksi kirjaston aineisto oli painettua ja kortisto oli tietorekisteri, jonka avulla kirjoja etsittiin ja paikannettiin. Nykyisin kokoelmat muodostuvat painetusta, mikrotallennetusta, elektronisesta, tietokannoista saatavasta ja verkkopalveluissa olevasta aineistosta. Myös kokoelmien laajuus on eri aikoina vaihdellut.

Alkuajoista lähtien kokoelmat ovat kuitenkin sisältäneet ja tarjonneet käyttäjilleen kotimaista, ulkomaista ja kansainvälistä aineistoa eduskunta/parlamenttitiedon, oikeudellisen ja yhteiskunnallisen tiedon alueilta. Asiakkaat ovat nimenomaan näiden toisiinsa nivoutuvien aiheiden tiedonlähteitä tarvitsevia.

Nykyisin jokainen voi saada tietoa Eduskunnan kirjaston kokoelmista verkon kautta: SELMA-tietokanta on käytettävissä missä vain verkkoyhteys toimii. ELKI  tarjoaa luotettavan, maksuttoman väylän muun muassa eri maiden säädöksiin ja parlamenttien asiakirjoihin. Kirjaston kokoelmiin ei nykyisin tule painettuja valtiopäiväasiakirjoja ja säädöksiä yhtä laajasti kuin aikaisemmin. Monissa maissa säädökset julkaistaan verkossa ja niiden valmisteluasiakirjoihin pääsee parlamenttien sivujen kautta. Eduskunnan kirjaston asiakkaille on kuitenkin usein mahdollista käyttää säädöksiä, lainvalmisteluaineistoa ja montaa muuta aineistoa sekä sähköisessä että painetussa muodossa. Etenkin vanha aineisto on usein edelleen vain painettuna.

Oikeudellisen täsmätiedon  etsimisessä ELKI päihittää Googlen mennen tullen. Tarvitessani jonkin maan ajantasaiset säädökset tietystä aiheesta ja niiden valmisteluaineiston, tiedän kokemuksesta, etteivät asiakirjat löydy ”googlettamalla”. Johtolangan löytämiseen käytän useinkin hakukonetta, mutta ennen kaikkea hyödynnän Eduskunnan kirjaston kokoelmia. Oikeuskirjallisuus on usein paras lähtökohta asian selvittämisessä. ELKI:n kautta tiedän parhaiten pääseväni käsiksi lainvalmisteluaineistoihin, jos ne vaan verkossa ovat. ELKI:stä etsin myös linkkiä voimassa olevaan lainsäädäntöön unohtamatta kuitenkaan kokoelmassa olevia painettuja lakikokoelmia. Syventävää tietoa tarjoavat oikeustapaukset ja oikeuskirjallisuus.

Kaikki aineisto ei ole verkossa ja siellä vapaasti käytettävissä. Eduskunnan kirjaston eri muodossa olevien kokoelmien ja palveluiden kautta asiakkaat pääsevät tarvitsemansa tiedon pariin. Käytettävissä on tiedonlähdeoppaita, esimerkiksi ulkomaisia oikeudellisia tiedonlähteitä, helpottamaan aineiston löytämistä. Kirjasto järjestää kaikille avoimia koulutuksia 

ja tietopalvelu palvelee kirjaston aihealueisiin liittyvissä kysymyksissä. Kaikki peruspalvelut ovat maksuttomia.

Eräs asiakkaamme oli juuri pari päivää sitten kehunut kollegalle Eduskunnan kirjaston olevan paras oikeudellinen kirjasto ja kokoelmien olevan laajemmat kuin muualla. Toivottavasti yhä useampi löytää kaikille avoimen Eduskunnan kirjaston.

 

 Mirja Pakarinen

Kirjastot ja Pareto –periaate

Italialainen kansantaloustieteilijä Wilfredo Pareto huomasi vuonna 1897 mielenkiintoisen tulonjakoon liittyvän säännönmukaisuuden: 20 % väestöstä hallitsee 80 % varallisuudesta. Tämä säännönmukaisuus pätee kaikissa moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa.

Tämä Pareton periaate – eli 20/80 –sääntö - kuitenkin toteutuu yhteiskunnassa paljon laajemmin kuin aino-astaan varallisuuden jakautumisessa. Oikeussosiologit ovat esimerkiksi huomanneet, että 20 % rikollisista tekee 80 % rikoksista. Päihdetutkijat ovat todenneet, että 20 % väestöstä juo 80 % alkoholin kokonaiskulutuksesta.

Maailma on yksinkertaisesti vino. Asiat jakautuvat epätasaisesti. Missä tahansa ilmiössä 20 % syistä selittää 80 % seurauksista.

Edes "Pitkä häntä" –ilmiö ei kumoa tätä säännönmukaisuutta. Pareton periaate nimittäin kuvaa ilmeisen tarkasti myös internetin arkkitehtuuria. Kielentutkimuksen piirissä on pitkään tiedetty, että äidinkielen sanoista ihmiset käyttävät 20 prosenttia erittäin paljon, 80 prosenttia sanastosta puolestaan erittäin vähän. Sama säännönmukaisuus toteutuu myös internetin käytössä. Pientä osaa internetin sivustoista käytetään erittäin paljon, suurimman osan jäädessä hyvin vähälle käytölle.

En ole tehnyt asiasta tieteellistä tutkimusta, mutta uskoisin Pareton periaatteen selittävän monta piirrettä myös kirjastojen palveluiden käytöstä. Liiketaloustieteen piirissä on huomattu, että 20 prosenttia liikkeen tavaravalikoimasta tuo 80 prosenttia kokonaismyynnistä. Oman kokemukseni perusteella tämä sama pätee myös kirjastojen käyttöön. Ajankohtaisin ja kiinnostavin 20 %: n osa kirjaston kokoelmasta tuonee 80 % kokonaislainauksesta. Aktiivisin 20 %: n osa kirjaston käyttäjistä tekee todennäköisesti 80 prosenttia kaikista lainoista.

Pareton periaatetta ei tietenkään tule käsittää täysin mekaanisesti. On tietenkin paljon ilmiöitä, jotka jakautuvat 10/90 tai 30/70.

Tärkeätä on kuitenkin muistaa eri ilmiöiden epätasainen jakautuminen. Asioita ei voida analysoida vain keskiarvojen, mediaanien ja muiden keskilukujen avulla.

Tämä on erittäin haasteellista nimenomaan julkisissa palveluissa, joita tavallisesti kehitetään nimenomaan keskiarvokäyttäjiä varten. Priorisointi ja segmentointi ovat julkisissa palveluissa aina vaikeita tehtäviä.

Pareton periaate kuitenkin opettaa parhaimmillaan peilin tavoin organisaatiota katsomaan itseensä. Jokaisessa organisaatiossa tehdään paljon tarpeetonta ja turhaa. 20/80 –sääntö pakottaa kysymään, mitkä ovat ne tärkeimmät palvelut ja tehtävät, jotka tuottavat suurimman osan organisaation arvosta ?

Timo Turja

Sosiaalista mediaa???

Katsoin erään tutun Eduskunnan kirjaston facebookfanin tietoja huomasin että eräs hänen ystävänsä oli kommentoinut tuttavan faniksi liittymistä lauseella " bored :)?? ensimmäinen mun tuntema ihminen joka fanittaa kirjastoa :)) " Mikäli tulkitsen lauseen ajatuksen oikein, hänen mielestään elämän pitää olla todella tylsää että fanittaa kirjastoa. Luullakseni aika yleinen ajattelutapa nuorison keskuudessa.

Osallistuin marraskuussa Kirjaston NYT – päivään . Siellä käsiteltiin mm. kirjastojen mahdollisuuksia hyödyntää sosiaalista mediaa palvelujensa markkinoinnissa ja asiakaskontakteissa. Päällimmäisenä mieleen jäi puhujien viesti siitä, että kirjastojen tulee tarjota omanlaisiaan palveluja ja nimenomaan aitojen vuorovaikutusmahdollisuuksien luominen on tärkeää, jotta ihmiset kiinnostuisivat. Siinäpä haastetta kirjastolaisille, jotka ovat enemmän tottuneet tarjoamaan palveluita reaktiivisesti, eivät proaktiivisesti.

Labs-projekti tutkii ja kehittää mm. kirjaston roolia semanttisessa verkossa sekä suhdetta sosiaalisiin verkostoihin ja hakupalveluihin. Projektin "pojat" näyttivät Sellossa mm. kirjaston levyjen ja kirjojen uutuusluettelon visuaalista versiota, jota olivat kokeilleet. Hyvältä näytti, mutta tekniikan ja tekijänoikeuksien viidakossa hyödyllisten ja hauskojenkin palvelujen tuominen kirjastojen sivuille voi jäädä haaveeksi.

Googlen teoshakukaan ei anna lisätietoja eurooppalaisista kirjoista ainakaan toistaiseksi tekijänoikeusriitojen vuoksi. Sen vuoksi Eduskunnan kirjaston kokoelmaluettelon Selman linkit Google-teoshakuun tuottavat suomenkielisen aineiston osalta kokeilijoita turhauttavan Not found –fraasin. En todellakaan ajattele, että Googlella olisi oikeus ottaa haltuunsa digitaalisia aineistoja maksamatta niiden tekijöille korvauksia. Tuntuu vaan hassulta kun amerikkalaisten kirjoittamista kirjoista löytyy lisätietoja ja suositteluja meidänkin kokoelmaluettelomme kautta, mutta suomalaisten ei. Kansallisten yhteispalvelujen tuottaminen tälläkin saralla olisi tarpeellista, myös muussa mielessä kuin kirjastojen palveluja ajatellen.

Sari Pajula

Tiedätkö, mistä avaruus alkaa?

Kesällä käydessäni mökkipaikkakuntani lähikaupungissa huomasin kadun varressa julisteen, jossa kysyttiin: Mistä avaruus alkaa? Ajoimme juuri silloin kaupunginkirjaston ohi. Ajattelin, että kylläpä paikallinen kirjasto on keksinyt kivan tavan mainostaa itseään ja tuoda esille tietoa, jota löytyy kirjaston kokoelmista.

Palattuani takaisin Helsinkiin pettymyksekseni huomasin, että samoja julisteita löytyy useilta bussipysäkeiltä, eivätkä ne mainostakaan kirjastoa vaan langatonta laajakaistayhteyttä ja sen tarjoamia palveluja. Jäin miettimään, kuinka kirjasto voisi tuoda paremmin esille kokoelmistaan löytyvää tietoa? Jos laajakaistan päästä löytyvää tietoa voidaan mainostaa, miksi ei myös kirjastosta löytyvää tietoa? Miten kokoelmiin sisältyvää arvokasta tietoa voisi hyödyntää kirjaston markkinoinnissa?

Vuosia sitten, kun laadimme ensimmäisiä luonnoksia Eduskunnan kirjaston uusiksi verkkosivuiksi, suunnittelimme sivulle Tiesitkö-kysymystä. Laadimme malliksi muutamia kysymyksiä, kuten: Tiesitkö, kuinka Eduskunnan kirjasto voi palvella sinua? tai Tiesitkö, kuinka uusit lainasi? Verkkosivujen tuotantoprosessi venähti useamman vuoden pituiseksi ja monet alkuperäisistä ideoistamme karsiintuivat matkan varrella, mutta idea Tiesitkö-kysymyksestä säilyi ja löysi paikkansa uudistetuilta verkkosivuiltamme.

Eduskunnan kirjaston verkkosivujen etusivun oikean palstan alareunassa on julkaistu viikoittain vaihtuva Tiesitkö, että -kysymys yli kahden ja puolen vuoden ajan. Julkaistuja kysymyksiä on pian jo 150 kpl. Olemme kutsuneet Tiesitkö, että -kysymystä myös viikon faktaksi. Ajatuksena on ollut, että kysymys toisi esille tietoa, jota kirjastostamme löytyy tai jota meiltä kysytään. Tiesitkö, että -kysymyksemme liittyvät yleensä aihepiiriltään Eduskunnan kirjastoon, kirjaston kokoelmiin tai palveluihin, eduskuntaan tai ovat muuten ajankohtaisia.

Olemme kysyneet mm.
• Tiesitkö, että kirjaston Arkadia-kokoelmaan on koottu kansanedustajien kirjoittamia julkaisuja?
• Tiesitkö, että eduskunnan syysistuntokausi alkaa tiistaina 8.9.?
• Tiesitkö, että Eduskunnan kirjastossa on tietoa kansainvälisistä järjestöistä?
• Tiesitkö, että nyt on Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuosi?
• Tiesitkö, että valiokuntien asiantuntijalausunnot ovat arkistossa?
• Tiesitkö, että Eduskunnan kirjastossa on käytettävissäsi langaton verkko?

Kirjaston etusivulla näkyvää kysymystä klikkaamalla saa esille sivun, jolla kerrotaan tarkemmin aiheesta. Yleensä annetaan myös lisätietolinkkejä. Kaikki julkaistut Tiesitkö, että -kysymykset löytyvät Tiesitkö, että -arkistosta. Kysymykset selityksineen tuottaa kirjaston tietopalvelu. Kysymysten laadinnan vastuuhenkilö vaihtuu noin puolen vuoden välein.

Otavan Iso Fokus tietosanakirjan (8. p., 1975) mukaan avaruuden voi katsoa alkavan noin 80 km:n korkeudelta, johon asti ilmakehän koostumus pysyy samanlaisena. Wikipediassa kerrotaan, että tarkkaa rajaa maapallon ilmakehän loppumisen ja avaruuden alkamisen välille ei voida asettaa, mutta avaruuden voidaan katsoa alkavan avaruusalusten näkökulmasta 100–240 km:n korkeudesta. Myös Wikipedian etusivun oikeassa alakulmassa on Tiesitkö, että -osio.

Leena Karjalainen

Haluatko tavoittaa nuoria – Mene Facebookiin!

Sain kesälomalla merkittävän ahaa-elämyksen ja annoin periksi Facebookia kohtaan tuntemalleni epäluulolle. Kun noin kahdeskymmenes vanha tuttuni tiedusteli minulta sattumalta Linnanmäellä tavatessamme, että olenko Facebookissa, päätin avata tilin itselleni. Olen löytänyt uudelleen monta vanhaa tuttua ja saanut pari uuttakin kaveria. Ilahduttavinta on ollut se, että suvun nuoret ovat ottaneet minuun yhteyttä ja pyytäneet päästä kaverikseni, vaikka itse en tohtinut heidän tontilleen edes yrittää.

Kirjastot.fi –sivujen keskustelussa on pohdittu kirjaston Facebook-sivujen etuja ja haittoja. Itse koen mahdolliset uudet markkinointikanavat sen verran kiinnostaviksi ja lisäksi omat kokemukseni nimenomaan nuorten löytämisestä Facebookin kautta antavat toivottavasti potkua Eduskunnan kirjaston fb-sivun luomiselle. Keskustelua Facebookin ja muiden Web2-sovellusten käytön aloittamisesta on käyty kirjastomme sisällä aktiivisemmin noin vuoden ajan ja oma kantani on muuttunut varovaisen kielteisestä varovaisen myönteiseksi.

Sari Pajula

Henkisen vaurauden varanto?

Verkkopalveluja kuvaavat metaforat konkretisoivat tai hämärtävät asioita. Metaforilla on kyky ohjailla ajatteluamme. Ellemme ole tarkkoja, ne voivat kidnapata järkeilykykymme.

Jyrki Nummen tuore selvitysraportti on otsikoitu "Kirjallisuuspankki: suomalaisen kaunokirjallisuuden digitaalinen kirjasto". Raportti on kiinnostava ja tärkeä: Nummen mukaan Suomeen tarvitaan tekijänoikeusvapaan kaunokirjallisuuden digitaalinen kokoelma, jota voidaan hyödyntää tutkimuksessa, opetuksessa ja kansansivistystyössä.

Raportin otsikossa verkkopalvelu rinnastetaan ensin pankkiin ja alaotsikossa myös kirjastoon. Kirjallisuudentutkijana Nummi on perillä sanojen voimasta, joten otsikon terminologiset ratkaisut lienevät harkittuja.



"Kirjallisuuspankki" on ytimekäs sana, joka yhdistelee muodikkaasti kulttuuria ja bisnestä. Pankkimetaforan herättämät mielikuvat eivät kuitenkaan ole pelkästään miellyttäviä. Pankkien verkkopalveluilta tulisi edellyttää kaikkein suurinta luotettavuutta, mutta viime aikoina ne ovat pätkineet pahasti.

"Pankki" ei enää assosioidu pelkästään turvalliseen rahasäilöön tai isälliseen pankinjohtajaan. Nykyään pankit tekevät bisnestä ja markkinoivat itseään aggressiivisesti. Asiakkaatkaan eivät ole jääneet toimettomiksi muuttuneessa tilanteessa, kuten tiedämme. Pankkiuskollisuus hiipuu. Hintatietoisimmat kilpailuttavat pankkipalvelunsa säännöllisesti.

Kun ennen vanhaan puhuttiin "tietopankeista", myös sanan jälkiosalla oli toisenlaista auktoriteettia kuin nykyään. Viime vuosina olemme oppineet, että pankitkin voivat vaihtaa nimeä ja omistajaa sekä tehdä konkursseja. Kasvonsa menettäneet pankit eivät piru vie ole enää edes kotimaisia!

Mitä pankkimetafora oikein tavoittelee? Pankissa vauraus on säilössä. Se kasvaa korkoa, mutta ei ole aktiivikäytössä.

Kirjallisuuspankin vertaaminen veri- tai spermapankkiin tuntuu kaukaa haetulta.

Dynamiikkaa vai pölyä?

Jos Nummen selvitysraportin otsikon pankkivertausta ei voida pitää onnistuneena, millaisia mielikuvia herättää sana "kirjasto"?

"Pölyisiä", vastaisi varmaan joku. Selvitysmies Mikko Leistin laatimassa keskustakirjastoraportissa on mielenkiintoinen SWOT-nelikenttä, jossa kirjastopalvelujen heikkouksiksi nähdään mm. markkinointi-innon puute, muutoshitaus sekä yleinen "vaisu mielikuva".

Ehkä Nummi tavoitteleekin pankin ja kirjaston rinnastamisella sellaista dynaamista vaikutelmaa, jota sana "digitaalinen kirjasto" ei yksinään herätä. Tällöin "kirjallisuuspankista" puhuminen olisi ennen kaikkea markkinointiterminologiaa, jolla pyritään vakuuttamaan potentiaalisia rahoittajatahoja siitä, ettei verkkoon rakennu pölyistä kotimaisen kirjallisuuden varastoa.

Pankki vai kirjasto?

"Digitaalinen kirjasto" on sanana vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin "kirjallisuuspankki".

Tällä hetkellä "digitaalinen kirjasto" tuo mieleen laaja-alaisia kulttuuriperintöhankkeita. Kongressin kirjasto rakentaa World Digital Library -palvelua ja on saanut mukaansa arvovaltaisia kirjastoja ainakin arabimaista, Venäjältä ja Brasiliasta sekä Googlen, Applen ja Intelin kaltaisia yrityskumppaneita. EU kaavailee ranskalaisten aloitteesta Eurooppalaista digitaalista kirjastoa Europeanaa. Suomessa on alkukeväästä käynnistynyt Kansallinen digitaalinen kirjasto, opetusministeriön koordinoima hanke, jonka lopputuotokset ilmeisesti sisällytetään Europeanaan joskus vastaisuudessa.

Käyttäjän kannalta tällaiset digitaaliset kirjastot ovat maailmanlaajuisen, eurooppalaisen ja kotimaisen kulttuuriperinnön tarjottimia. Verkkopalveluiden nimissä esiintyy sana "kirjasto" ja näiden verkkopalveluiden tuottajina on reaalimaailman kirjastoja, museoita ja arkistoja.

Missä määrin "digitaaliset kirjastot" ovat kirjastoja siten kuin me perinteisesti olemme termin käsittäneet? Rinnastaisiko Pihtiputaan mummo Europeanan ja oman paikalliskirjastonsa toisiinsa?

Perheyhtäläisyyksiä?

Ludvig Wittgensteinin kehittelemää perheyhtäläisyyden käsitettä soveltaen voimme todeta, että kunnankirjastolla ja Kansallisella digitaalisella kirjastolla on yhteneviä piirteitä. Toisaalta niillä on myös merkittäviä eroja esimerkiksi palvelumuotojen ja asiakaskunnan suhteen.

Termien merkitykset muuttuvat ajan myötä. Kiinnostava esimerkki "kirjaston" käytön ja merkitysalueen laajenemisesta löytyy suomenkielisestä Wikipediasta: "kirjasto" voidaan tulkita myös tietoteknisesti.

Tietokoneohjelmoijat hyödyntävät ohjelmakirjastoja ohjelmoidessaan. He kutsuvat näistä "kirjastoista" tiettyjä rutiineja tai funktioita omaan ohjelmaansa toteuttamaan jotakin tehtävää tietyllä tavalla.

Onko ohjelmakoodia sisältävä "kirjasto" myös digitaalinen kirjasto? Aineisto on ainakin digitaalista. Monet ohjelmarutiinit ovat kehittyneet vähitellen, yrityksen ja erehdyksen kautta, useiden ohjelmoijien työn tuloksena. Ohjelmakirjastot ovat ohjelmoijien kulttuuriperintöä. Ne voidaan nähdä myös ohjelmakoodia sisältävien digitaalisten tekstien kokoelmina (tekstikokoelmat ovat kieltä – tässä tapauksessa ohjelmointikieltä).

Onko digitaalinen kirjasto merkitykseltään lähempänä ohjelmakirjastoa kuin vaikkapa tavanomaista pienehköä kunnankirjastoa?

Minusta ei ole. Kyllä digitaalinen kirjasto ja fyysinen kirjasto ovat keskenään perheyhtäläisempiä.

Digitaaliset kirjastot toiminta- ja tutkimusympäristöinä

Nummen selvityksen ansiona pidän sitä, että hänen kaavailemansa digitaalinen kirjasto on paitsi kulttuuriperinnön tarjotin, myös toiminta- ja tutkimusympäristö. Samalla tavoin kuin Leisti visioi monenlaista aktiviteettia Keskustakirjastolle, myös Nummi toivoo, että Kirjallisuuspankki itse asiassa toimisi mahdollisimman epäpankkimaisesti. Digitoitua aineistoa ei säilötä vastaisuuden varalle, vaan se otetaan aktiivikäyttöön. Kirjallisuuspankin tulee antaa käyttäjälle mahdollisuus virtuaalisen tutkimusympäristön rakentamiseen. Tämä ympäristö koostuu "kirjoista, aikakauslehdistä, erilaisista dokumenteista (myös ääni- ja kuvamateriaalista) sekä teknisistä apuneuvoista (käsikirjat, sanakirjat, konkordanssit, tutkimuskirjallisuus)".

Kirjastolle, myös digitaaliselle, on ominaista, että sen tarjoamassa (virtuaali-)tilassa toimitaan aktiivisesti. Tähän viittaa myös kolmas viime aikoina läpikäymäni selvitys, jossa esitetään entistä integroivampia toimintamalleja Turun korkeakoulujen kirjasto- ja tietopalveluiden kehittämiseksi. Selvitysmies Jussi Nuorteva tähdentää, että "[t]utkimuksen kansainväliselle tiedonhallinnalle on ominaista entistä voimakkaampi verkottuminen, yhteisten standardien kehittäminen aineistojen hallintaan sekä tutkimuksen tarvitseman ja tuottaman kirjallisuuden ja tietoaineiston ja tutkimusdatan käyttö samassa käyttöympäristössä, usein tutkijan omalla tietokoneella".

Digitaalisten kirjastojen tulee olla opiskelu- ja tutkimustyötä tekevien ihmisten laboratorioita, paikkoja, joissa toimitaan, ei pelkästään ohjelmakirjastojen kaltaisia informaatiovarantoja. Toivoa sopii, että tämä näkökohta otetaan huomioon paitsi Kirjallisuuspankissa, myös Kansallista digitaalista kirjastoa rakennettaessa.

Vaisuja kirjastopalveluja ei enää kukaan kaipaa.

Kimmo Tuominen

Lisätietoja

Heineman, Laila (2007). Mikä on digitaalinen kirjasto?

Leisti, Mikko (2008). Keskustakirjasto: Metropolin sykkivä sydän.

Nummi, Jyrki (2008). Kirjallisuuspankki: suomalaisen kaunokirjallisuuden digitaalinen kirjasto.

Nuorteva, Jussi (2008) Turun korkeakoulujen kirjasto- ja tietopalveluiden kehittäminen.

Yleiset kirjastot lainastoja?

Kirjoitin helmikuussa blogiimme kirjastojen toiminnan mittareista. Palaan tähän aiheeseen jälleen. Minulla oli nimittäin eilen mahdollisuus perehtyä yleisten kirjastojen tilastoihin ja tein mielenkiintoisen, mutta huolestuttavan havainnon: yleisten kirjastojen toiminta on tilastojen valossa kirjojen ja muun aineiston hankintaa, lainausta ja kirjastossa kävijöitä. Opetusministeriön yhteistilastoissa ei näy tiedonhakua, koulutusta eikä opastusta, jonka voisin kuvitella kuuluvan myös yleisen kirjaston toimintaan, vaikkakaan ei toki määrällisesti lainaustoimintaan verrattavana.

Helmikuussa surin sitä, että kirjastotoiminnan nykyiset mittarit eivät mittaa erikoiskirjastojen toiminnassa tärkeimpiä asioita. Nyt näyttää siltä että myöskään yleisten kirjastojen toimintatapojen monipuolisuus ei näy tilastoissa ainakaan valtakunnallisella tasolla. Kun kirjaston kävijämäärät, lainaus ja lainaajien osuus asukkaista vähenevät, herää rahoittajien keskuudessa ennen pitkää varmasti kysymys resurssien käytöstä. Resursseja voidaan perustella laadulla ja niiden ohjaamisella muuhun tarpeelliseen toimintaan, mutta jos tästä toiminnasta ei ole tilastoja, sitä on vaikea osoittaa.

Uskon ja toivon, että tilastoja muusta toiminnasta on olemassa ainakin kuntatasolla, mutta jos näin ei ole, niin huolestumiseni kirjastojen tulevaisuudesta kasvaa entisestään. Toivonkin, että joku asiaa paremmin tunteva kommentoi, miten asiat ovat. Ehkä tulevassa seminaarissa, jossa pohditaan kirjastojen tulevaisuuden ennakoinnin onnistumista vuonna 1989 (ks. viite) ja kirjastoja taas kymmenen vuotta eteenpäin saadaan jotakin valoa tähänkin asiaan.

Sari Pajula

Viite: Vuonna 2009 / julk. Kirjastopoliittinen yhdistys. – Hki : Kirjastopalvelu, 1989.

Kuinka apteekki ja mielen apteekki löytävät toisensa

Lääkkeiden saatavuutta harvaan asutuilla seuduilla halutaan parantaa. On syntynyt ajatus lääkeautomaattien sijoittamisesta esimerkiksi saaristoon ja Pohjois-Suomeen.

Mikäli historia toistaa itseään, pian saatamme kuulla samankaltaisia uutisia kirja-automaattien sijoittamisesta syrjäseuduille.

1920-luvulla nimittäin Apteekkariliitto ja valtion silloinen kirjastotoimisto yllättäen löysivät yhteisen intressin. Myös tuolloin oli ongelmana se, että syrjäseuduilla asuvat ihmiset eivät päässeet lääkäriin tai saaneet lääkkeitä. Apteekkariliitto kehitti ajatuksen, että lääkkeitä kuljetettaisiin talvisin hevosreellä esimerkiksi syrjäseutujen suurimpiin taloihin, jotka toimisivat tällä tavoin lääkehuollon paikallisena keskuksena. Samalla syntyi ajatus, että näissä hevoskuljetuksissa voitaisiin viedä syrjäseuduille myös kirjoja. Valtion budjettivaroista myönnetyillä määrärahoilla tämänkaltaisia yhdistettyjä lääke- ja kirjalähetyksiä muutaman vuoden ajan todellakin myös tehtiin. Valtion kirjastotoimiston ja apteekkariliiton yhteinen toiminta tuotti näin ollen tulosta.

Timo Turja

Kirjaston evoluutio

"Evoluutio tarkoittaa muutosta populaation geenivarastossa sukupolvien myötä. Siinä eliölajit sopeutuvat ympäristöönsä luonnonvalinnan kautta. Evoluutio on asteittainen, ohjaamaton, luonnollinen tapahtumasarja, joka muuttaa populaatioiden ominaisuuksia. […] Luonnonvalinta on evoluutioprosessi, jossa perinnölliset hyödylliset ominaisuudet runsastuvat ja haitalliset harvinaistuvat populaatiossa eri sukupolvien aikana." (Wikipedian evoluutio-artikkeli, 3.4.2008.)

Sovelletaanpa suoraan tätä Wikipedian tekstiä kirjastomaailmaan:

Kirjaston evoluutio tarkoittaa muutosta kirjaston palveluissa sukupolvien myötä. Siinä kirjastoyksiköt sopeutuvat ympäristöönsä kulttuurivalinnan kautta. Kirjaston evoluutio on asteittainen, ohjaamaton, luonnollinen tapahtumasarja, joka muuttaa kirjastojen ominaisuuksia. Kulttuurivalinta on evoluutioprosessi, jossa hyödylliset palvelut runsastuvat ja hyödyttömät harvinaistuvat kirjastoissa eri asiakassukupolvien aikana.

Näin tänään, huomenna jotain on jo muuttunut.

Jani Stenvall