Parlamenttikirjasto

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Nordiska juridiska bibliotekarier och informationsspecialister träffades i Helsingfors

Vi hade vid Riksdagsbiblioteket äran och glädjen att vara huvudarrangör för det nordiska juridiska biblioteksmötet. Biblioteksmötet ordnas vart tredje år, turvis i de olika nordiska länderna. Denna gång samlades närmare 90 juridiska bibliotekarier, informatiker och andra som jobbar med juridisk kunskap i de nordiska länderna till ett tredagars möte i Helsingfors 10-12 juni 2009.

Det allra första biblioteksmötet ordnas 1989 i Oslo. Jag hittade den av Pål A. Bertnes och Halvor Kongshavn sammanställda seminarierapporten i vår samling. Enligt förordet till rapporten var det första mötet ett experiment som hade målsättningen att möjliggöra att kolleger i de nordiska länderna "träffas, utbyter erfarenheter och skapar ett gemensamt nätverk". Herrarna konstaterar också att det första biblioteksmötet inte blir det sista och sedan 1989 har dessa biblioteksmöten ordnats regelbundet.

Vårt möte här i Helsingfors var det åttonde i turen. Med hänvisning till det pågående märkesåret 1809 var biblioteksmötets tema "Vårt gemensamma nordiska rättsarv – historia, nutid och framtid". Märkesåret 2009 firas med anledning av att det gått 200 år från det finska kriget och Borgå lantdag och under märkesåret uppmärksammas det gemensamma kulturarv Finland och Sverige har genom sin gemensamma historia med olika seminarier, evenemang och festligheter i både Finland och Sverige. Vår strävan var att under biblioteksmötet reflektera över det gemensamma rättsarvet i våra nordiska länder.

Under biblioteksmötets första dag fick vi ta del av landrapporter som gav oss en inblick i hur området för juridisk information och den juridiska biblioteksvärlden utvecklats i de nordiska länderna under de senaste åren. Landrapporterna var välgjorda och informativa. Den som inte hade möjlighet att delta i mötet kan bekanta sig med rapporterna på Riksdagsbibliotekets webbplats.

Föreläsningarna under biblioteksmötet andra dag behandlade frågor kring biblioteksmötets tema. Temat behandlades ur ett rättshistoriskt perspektiv, men största delen av föreläsningarna behandlade frågor som är aktuella och intressanta för området juridisk information idag, som t.ex. digitala bibliotek och webbarkiv. Dessutom hade vi en paneldebatt där deltagarna tog ställning till hur det nordiska samarbetet inom juridisk information kunde främjas i framtiden. Idéer som t.ex. en gemensam webbplats och studiebesök över gränserna i de nordiska länderna lyftes fram. De flesta av presentationerna kan läsas på Riksdagsbibliotekets webbplats.

Den tredje dagen var reserverad för besök till bibliotek och informationstjänster. Deltagarna kunde välja mellan besök till följande organisationer: Riksdagsbiblioteket, Nationalbiblioteket, Justitieministeriets bibliotek och informationstjänst, Helsingfors tingsrätts bibliotek, Advokatbyrå Borenius & Kemppinen och Dittmar & Indrenius, advokatbyrå. Alla bibliotek och informationstjänster var välbesökta.

Biblioteksmötet hade ett intensivt faktaprogram, men rum fanns också för socialt umgänge. Under första dagen ordnade vi en utflykt till Borgå och under den andra dagen biblioteksmötets traditionella festmiddag.

I rapporten från det första biblioteksmötet konstaterar Bertnes och Kongshavn att "kontakter etablerades, informell information utväxlades och gemensamma problem diskuterades i plenum, i kaffepausen och under en gemensam festmiddag". Jag tycker att möjligheten att skapa kollegiala nätverk är och har varit den viktigaste funktionen med det nordiska juridiska biblioteksmötet. Jag ser med intresse fram emot ett biblioteksmöte i Sverige år 2012.

Erika Bergström

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Väitös: Uusliberalismi ajoi Suomen EMU:un

Euroopan raha- ja talousliiton EMU:n käynnistyminen tammikuussa 1999 toi markkinoille uuden valuutan. Yhtenäisvaluutta euro otettiin Suomessa käyttöön tilivaluuttana kymmenen muun EU-maan lisäksi. Merkittävää oli se, että Suomi nousi euroalueen jäseneksi ainoana Pohjoismaana. Muutos oli lopulta suuri, kun käteinen euroraha tuli kuluttajien kukkaroon tammikuusta 2002 alkaen.

Euro on ollut kymmenen vuoden aikana suuri menestys, vaikkakin sen ensimmäinen todellinen testi on nyt alkanut taloustaantuman myötä. Myönteistä on se, että euro on luonut vakautta talouteen, mikä näkyy alhaisena korkotasona ja matalana inflaationa. Euro on myös noussut maailman toiseksi tärkeimmäksi valuutaksi Yhdysvaltain dollarin rinnalle.

Ristiriitojen EMU-ratkaisu
Pitkin 1990-lukua EMU oli Suomessa puolueita jakava ristiriitainen teema. Muun muassa Keskustan sisällä käytiin julkisuudessa nähtyäkin kovempi kamppailu suhtautumisesta euroon. Kolmesta pääpuolueesta Keskusta vastusti Suomen Emu-jäsenyyttä. Sen mukaan Suomen kannattaa jäädä ulkopuolelle, jos Iso-Britannia, Ruotsi ja Tanska jäävät ulos.

Arvostelijat perustelivat kielteisyyttään epäsymmetrisillä shokeilla. Tämän väitteen mukaan Suomi kohtaa äkillisen, kansantaloutta horjuttavan ongelman, mutta muut rahaliittomaat säästyvät talouksien erilaisten rakennepiirteiden takia.

Kansa oli mielipidetiedusteluissa jakautunut. Missään vaiheessa EMU-jäsenyyden kannatus ei noussut enemmistöön mielipidemittauksissa. Hanke oli huippusalainen, koska sitä valmisteltiin hyvin herkässä kelluvan Suomen markan olosuhteissa. Päättäjiä arvelutti se, että olisiko viisasta seurata myös Ruotsin ratkaisua.

Huhtikuussa 1998 eduskunta päätti selvällä enemmistöllä, että Suomi lähtee EMU-maiden mukaan 1999 alusta. Mitkä olivat sitten ne päätekijät, jotka muovasivat kolmen pääpuolueemme Emu-kantoja ja samalla myös Suomen EMU-politiikkaa 1990-luvulla. Väitöstutkimukseni aineisto eli salaiset puolueiden pöytäkirjat ja julkiset kannanotot sekä puoluejohtajien haastattelut keskittyvät juuri EMU-kantoihin vaikuttaviin tekijöihin.

EMU kantojen muodostuminen
Voin nostaa esille viisi päätulosta. Ensimmäiseksi, kansalliset intressit vaikuttivat eniten Suomen päätökseen hakeutua EMU:n jäseneksi heti tammikuusta 1999 alkaen. Kansainväliset tekijät kuten Ruotsin EMU-ratkaisu jäivät vähäiseen asemaan maamme jäsenyyskantaa muodostettaessa.

Silloisen valtiovarainministeri Sauli Niinistön mukaan Suomi sai Euroopassa lisää arvonnousua siitä, että maamme on ainoana Pohjoismaana mukana. Paradoksaalista oli se, että Ruotsin jääminen euroalueen ulkopuolelle tuki Suomen myönteistä EMU-kantaa.

Toiseksi, taloudelliset tavoitteet ohjasivat eniten puolueiden EMU-linjauksia. Emun uskottiin lisäävän Suomen talouskasvua ja hyvinvointia. Kokoomus painotti kolmesta suurimmasta puolueesta eniten taloushyötyjä, kun taas SDP korosti muita enemmän kansainvälisyyttä ja Suomen Keskusta ajoi kansalaisten sitouttamista EMU-päätöksen taakse.

Puolueiden linjaukset kertovat myös siitä, että EMU oli uusliberalistinen talouspoliittinen hanke. Kokoomus oli kolmesta pääpuolueesta uusliberalistisin. EMU:n uskottiin lisäävän vapaata markkinataloutta, yrittäjyyttä, verojen alennuksia, kansainvälisen kaupan esteiden purkamista, tiukkaa budjettikuria, vakauttavan valuutta- ja korkomarkkinoita.

Kolmanneksi, puolueet tekivät EMU-päätöksen asiantuntijavetoisesti. Puoluejohto, sitä lähellä olevat asiantuntijat ja hallinnollinen eliitti päättivät maan EMU-strategian suunnasta. Puolueiden linjauksista näkyi muun muassa se, että puoluejohto olisi varmasti pohtinut hanketta kriittisemmin, jos asiantuntijaraportit olisivat olleet EMU:a vastaan.

Neljänneksi, päätöksentekoon vaikuttaneet etujärjestökytkennät olivat SDP:ssä vahvempia kuin Keskustassa ja Kokoomuksessa. SDP painotti vahvasti etujärjestöään, SAK:ta, EMU-linjauksissaan ja linkitti kantansa yhteen sen kanssa.

Viidenneksi, yleinen mielipide ei ohjannut kovinkaan paljoa puolueiden EMU-linjauksia. Yllättäen puolueet suhtautuivat välinpitämättömästi julkiseen mielipiteeseen, joka oli koko 1990-luvun jäsenyyttä vastaan.

Asiantuntijavetoisuus ohjasi ratkaisua

Suomessa puolueet viestittivät kansalaisille, että EMU on hyväksytty Maastrichtin sopimuksessa, eikä kansanäänestystä tarvita. Ruotsalaiset toimivat toisella tavalla: Ruotsin sosialidemokraattinen hallitus päätti kesällä 1997 olla liittymättä EMU:un, koska kansan mielipide oli jäsenyyttä vastaan.

Kiintoisaa on se, että erityisesti 1990-luvun lopussa puolueet kiinnittivät EMU-linjauksissa enemmän huomiota muiden puolueiden kantoihin kuin EMU:n yleiseen tukeen suomalaisten keskuudessa. Puolueet keskittyivät enemmän puoluepoliittiseen kilpailuun kuin äänestäjien asenteiden seuraamiseen.

Päätulokset osoittavat, että kansalliset intressit, uusliberalistinen politiikka ja asiantuntijavetoisuus ohjasivat Suomen EMU-päätöksen syntymistä. Asiantuntijavetoisuus saattaa vahvistaa kehitystä, jossa puoluekantojen painotukset lähenevät yhä enemmän toisiaan.

Poliittisten erojen puute latistaa keskustelun
Kansalaisten ja puolueiden jäämisestä taustavoimiksi voi seurata, että puolueet ovat kyvyttömiä erottautumaan ja rekrytoimaan uusia jäseniä. Ideologia-arvot jäävät viesteissä taustalle. Tästä seuraa taas se, että äänestäjät eivät näe puolueiden välillä juurikaan eroja ja ne kyllästyvät äänestämiseen ja politiikkaan.

Puoluedemokratian kehittämiseksi puolueiden on opittava joustavimmiksi ja niiden on aktivoitava kannattajiaan entistä tehokkaammin. Reseptinä ovat esimerkiksi jäsen- tai kansanäänestykset.

Politiikkakantaa on avattava kannattajille heti valmistelussa ja uutta teknologiaa sosiaalisine medioineen on hyödynnettävä kannattajia tavoitettaessa. Reseptinä ovat esimerkiksi laaja kansalaiskeskustelu joko Internetissä tai maakuntakiertueet. Lisäksi kaikkia mahdollisia etujärjestöjä on kuunneltava kannan muodostamisen aikana.


- Marko Karttunen
Valtiotieteen tohtori

Kirjoittajalla on ollut tutkijapaikka Eduskunnan kirjaston tutkijasalissa. Karttunen väitteli kolmen pääpuolueen EMU-kantojen muodostumisesta Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa valtio-opin laitokselta huhtikuussa 2009.

Marko Karttusen väitöskirja on lainattavissa Eduskunnan kirjastosta nimikkeellä: Evidence of partisan emphasis on EMU during 1994-1999 : comparing Finnish parties. Kirja sisältää puoluejohtajien suomenkieliset haastatteluliitteet.