Parlamenttikirjasto

perjantai 6. marraskuuta 2020

Kunnioitetulle edeltäjälleni


Kirjaston väki vastaanotti viime viikolla suru-uutisen entisen Eduskunnan kirjaston johtajan Tuula H. Laaksovirran menehtymisestä. Laaksovirta johti kirjastoa vuosina 1994-2007 ollen vuosituhannen alussa myös eduskunnan kanslian tieto- ja viestintäjohtaja. Itse en koskaan Laaksovirtaa tavannut enkä näin ollen osaa kertoa hänestä henkilökohtaisia kokemuksia. Tämän kirjoituksen lisäksi hänen uraansa eduskunnassa ja kirjastoalalla tullaan käymään lävitse erilaisissa muissa kirjoituksissa ja yhteyksissä, joten keskityn pohtimaan asiaa hieman toisenlaisesta näkökulmasta. Kutsuttakoon tätä vaikka työyhteisön muistijäljen tarkasteluksi. 

Aloitettuani Eduskunnan kirjastossa vuonna 2016 minulle kävi hyvin nopeasti ilmi, miten suuri Laaksovirran vaikutus kirjastollemme on ollut ja miten vahvasti hänen vaikutuksensa edelleen näkyi ja kuului. Yleisesti puhutaan Laaksovirran ajasta sellaiseen sävyyn, että aikakauden käsitteen käyttäminen ei kuulosta liioittelulta. Jo se, että häneen usein viitataan koko nimellä unohtamatta toisen nimen alkukirjainta, viestii jotain määrittelemätöntä kunnioitusta herättävää.

 Moni kirjastolainen on kertonut, miten Laaksovirralla oli ratkaiseva merkitys heidän uralleen. Hän oli selvästi persoona, joka luotti ihmisiin ja heidän asiantuntemukseensa sekä auttoi heitä uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa. Hän toi mukanaan myös helposti lähestyttävän ja inhimillisen johtamisen kulttuurin, mikä ei välttämättä vielä 1990-luvulla ollut vallitseva normi. Hän oli läsnä henkilökunnan kahvihuoneessa ja henkilökunnan yhteisissä tapahtumissa tavalla, joka on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen tuon ajan työntekijöihin.  Antoipa hän henkilökunnalle vinkkejä myös asioihin tai tilanteisiin työn ulkopuolella.  

Eduskunnan kansliassa hänet tunnettiin voimakkaana hahmona, joka puolusti kirjastoa, sen henkilökuntaa, tehtävää, asemaa ja asiakkaita monin tavoin. Näin toimien usein synnyttää myös ristiriitaisia tunteita, mikä usein on voimakkaan kehittäjähahmon osa, mutta jättää samalla suuren kunnioituksen ympäröimän muistijäljen. Usein olen kuullut sanottavan, että Tuula H. Laaksovirta tunsi kansliassa kaikki.

 Kunnioitusta herättävää oli myös Laaksovirran kyky ottaa kansainväliset areenat ja verkostot haltuun. Oletan, että hänet muistetaan edelleen myös niissä piireissä. Toisaalta hän kannusti kirjaston henkilökuntaa hakemaan kokemusta ulkomailta esimerkiksi virkailijavaihdon avulla. 

Ehkä jo edellä mainittu on tuonut ilmi, että kyseessä oli suuri persoona, jolla oli voimakkaan tahdon lisäksi voimakkaita mielipiteitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö hän voinut kantaansa muuttaa, jos vaihtoehtoinen kanta hänelle hyvin perusteltiin. Joissakin asioissa hän kuitenkin oli perääntymätön. Erästä merkittävää päivälehteä hän ei koskaan suostunut lukemaan syystä, joka saattaa jäädä ikuisesti selviämättä. Tiettävästi hän ei kuitenkaan tästä periaatteesta koskaan poikennut. 

Kuunnellessani kirjaston henkilökunnan puheita Tuula H. Laaksovirasta, minulle muistuu mieleen isotätini sanat. ”Hän on tainnu lähtiä siittä paremmasta ovesta. ” 

Antti Virrankoski
Eduskunnan kirjaston johtaja 2018-