Parlamenttikirjasto

perjantai 29. lokakuuta 2010

Miten verkkopalveluja tulisi markkinoida – haasteita Eduskunnan kirjaston käyttäjäkyselyn tulosten pohjalta

Keväällä Eduskunnan kirjastossa toteutetun käyttäjäkyselyn tuloksista käy ilmi, että kirjaston uudemmat verkkopalvelut tunnetaan huonosti. Kyselyn tuloksia käsiteltäessä olemme miettineet, miten tehdä tunnetuksi kirjaston uusia verkkopalveluja sekä lisätä jo olemassa olevien verkkopalvelujen käyttöä.

Hyvät lukijat, osaisitteko te kertoa meille, miten ja millä välineillä verkkopalveluja tulisi esitellä, jotta ne löydettäisiin ja herättäisivät kiinnostusta? Mikä saa teidät kiinnostumaan uusista verkkopalveluista ja ottamaan ne käyttöön? Miten itse olette markkinoineet uusia verkkopalvelujanne? Entä, minkälaisia verkkopalveluja toivoisitte Eduskunnan kirjaston tarjoavan?

Verkkopalvelujen markkinoinnin lisäksi haasteellisina osa-alueina kyselyn vastauksissa nousivat esiin tiedotuksen parantaminen ja tiedonhallinnan koulutuksen kehittäminen. Myös vinkit tiedotuksen ja asiakkaille suunnatun koulutuksen kehittämiseksi ovat tervetulleita!

Kyselyn tulosten mukaan Eduskunnan kirjaston vahvuudet ovat palveluissa, erityisesti asiakaspalvelussa. Sekä palveluja että palvelujen vaikuttavuutta arvioitaessa saatiin paremmat tulokset kuin edellisessä vuonna 2008 toteutetussa käyttäjäkyselyssä.

Käyttäjäkyselyn tavoitteena oli muun muassa kartoittaa käyttäjien tyytyväisyyttä kirjaston palveluihin ja pyrkiä saamaan palvelujen kehittämisessä tarvittavaa tietoa ja kehittämisideoita. Kysely saavutti tavoitteensa. Vastauksia, avointa palautetta ja kehittämisideoita saatiin runsaasti. Kyselyyn tuli 528 vastausta. Vastanneista eduskunnassa työskentelevien osuus oli 27 %, opiskelijoiden 25 %, tutkijoiden 24 % sekä muiden vastaajien 24 %.

Kyselyssä tiedusteltiin myös, minkä kouluarvosanan vastaaja antaisi Eduskunnan kirjastolle. Kaikkien vastausten keskiarvoksi saatiin 8,9. Eduskunnan sisäisten asiakkaiden vastausten keskiarvo on kiitettävä 9 ja ulkoisten asiakkaiden 8,9.

Kiitämme kaikkia käyttäjäkyselyymme vastanneita. Pyrimme hyödyntämään saadun palautteen ja kehittämään toimintaamme kyselyn tulosten pohjalta.


Leena Karjalainen

Raportti käyttäjäkyselyn tuloksista

perjantai 22. lokakuuta 2010

Eduskunnan olympialaiset Elävässä arkistossa

Ylen Elävä arkisto tarjoilee kansalaisille valittuja paloja julkisesti rahoitetun televisioyhtiön aarteistosta. Vanhojen pätkien avulla pääsee tenhoavasti mukaan menneisyyden meininkiin. Seuraavassa kuitenkin esimerkki siitä, että Elävän arkiston tallenteita ei pidä ymmärtää alkuperäisdokumentteina vaan otoksina laajemmasta kokonaisuudesta.

Kun eduskuntaan valittiin uusia, sotapolitiikassa ryvettymättömiä kasvoja keväällä 1945, tunnelma oli niin kireä, että vasemmistovoimat ja porvarit eivät kuppilassa tahtoneet mahtua samaan pöytään. Tulehtuneiden välien liennyttäjäksi keksittiin jalo olympialainen kilpailu: Stadionilla miteltiin kesällä 1945 eduskunnan ensimmäiset olympialaiset.

Henkilökohtaisina lajeina olivat pituushyppy, kiekko, keihäs sekä kilometrin mittainen kävelykisa. Lisäksi juostiin 8 x 100 metrin viesti eduskuntaryhmien välillä, SKDL:n naiset hävisivät 4 x 50 metrin viestin rinnanmitalla eduskunnan hengenmiehille, uudet kasvot koettelivat vanhoja partoja köydenvedossa ja potkupallojoukkue pesi lehdistön edustajat 3–0. Leikkimielisen yleisötilaisuuden tuotto lahjoitettiin sotainvalideille.

Vaikka kisojen tunnelma oli leppoisa, työläisurheilun ja valkoisen Suomen juopaa ei Stadionilla peitelty: porvarilliset edustajat sonnustautuivat klassisiin sinivalkoisiin Suomi-verkkareihin, mutta vasemmiston puseroiden rinnassa luki TUL niin isolla, että yläparvellekin erottui. "Työläisurheilijat" pääsivät nyt ensi kertaa "olympiakisoihin", sillä 1920- ja 1930-luvun olympiajoukkueisiin heitä ei ollut hyväksytty Suomen edustajiksi.

Elävästä arkistosta löytyy lyhyt taltiointi vuoden 1945 kisatempauksesta otsikolla Eduskunta urheilee stadionilla. Se on ajoitettu väärin vuodelle 1952, jolloin Helsingissä järjestettiin hieman isommat kinkerit. Eduskunnan urheilukerho osallistui kyllä sittemmin Helsingin kisakuumeen nostatukseen mittelemällä olympiavoittajien joukkuetta vastaan vuonna 1949. Parlamentaariset olympiakisat järjestettiin vain vuosina 1945 ja 1946, sillä tapahtuma ei sittenkään kiinnostanut suurta yleisöä.

Elävän arkiston pätkän pääosassa on kiekkoa heittävä atleetti Urho Kekkonen, tuolloinen oikeusministeri. Alkuperäisessä filmissä Eduskunnan "olympialaiset", joka pyöri aikanaan elokuvateattereissakin, lajit selostetaan yksityiskohtaisemmin ja Kekkosen lisäksi huomio kiinnittyy muihin kansanedustajiin, jotka eivät ole tänä päivänä yhtä tunnettuja. Kisojen paras urheilija oli toinen Urho, pituushypyn ja kävelyn voittanut tuore kansanedustaja Saariaho (kok), joka kunnostautui ennen sotia seiväshyppääjänä.

Pelkän Elävän arkiston varassa eduskunnan olympiakisoista saa harhaanjohtavan käsityksen. Varsinainen syy tarttua tähän huutavaan epäkohtaan oli kuitenkin se, että kyseinen edustaja Saariaho oli poikani äidinäidinisä.

Joni Krekola


Lähteet:

Eduskunnan "olympialaiset". Kuva: Armas Jokinen, Arvo Heinonen ja Veli Tamminen. Teksti ja selostus Veli Tamminen.

Ylen Elävä arkisto:http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=7&t=&a=1011

Maarit Mertaniemi: Urheiluhengellä yli rajojen. Eduskunnan urheilukerho 1945–1995. Eduskunta, Helsinki 1995.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Kirja nollaviiveyhteiskunnassa

Luin tänä syksynä ilmestyneen, Kai Ekholmin ja Yrjö Revon yhdessä kirjoittaman kirjan 'Kirja tienhaarassa – vuonna 2020' (Gaudeamus 2010). Teos on ennen muuta perinpohjainen ja valaiseva selvitys Suomen kirja-alasta ja sen tulevaisuudennäkymistä. Seuraavassa pari yksityiskohtaa ja omia päätelmiä kirjan tiimoilta.

Kirjassa esitellään mm. Suomen kirjatalouden anatomiaa, kustannustoimintaa ja kirjamarkkinoita. Kirjasta käy esimerkiksi ilmi, että suomalaista kirjallisuutta on tähän päivään mennessä julkaistu n. 800 000 teosta, vuosittain julkaistaan n. 13 000 nimekettä, myyntimäärä vuonna 2009 30 miljoonaa kappaletta, kirja-alalla (kirjailijat, kustantajat, painajat, kirjakauppaväki ja kirjastot) työskentelee 10 0000-15 000 henkilöä jne.

Nykytilan analysoinnin ohella teoksessa visioidaan kirjaa ja kirja-alan asemaa osana lukemiskulttuuria vuoteen 2020 asti. Lukemistavat ovat muutoksessa. Varsinkin nuorempi väestönosa näyttää lukevan vähemmän painettuja kirjoja ja lehtiä sekä erityisesti painetun tietokirjallisuuden käyttö on laskussa; verkon kautta kautta eri muodoissa tapahtuva ”lukeminen/browsing” on sitävastoin kasvussa. Tämä aiheuttaa alalle kasvavia muutospaineita. Toisaalta todetaan, että kirjakriisejä on ollut ennenkin ja ne ovat vain vieneet alan kehitystä eteenpäin. Teoksen loppupuolella hahmotellaan kaksi vaihtoehtoista tulevaisuuden skenaariota – jakautuneen ja taantuvan sekä vuorovaikutteisen kirjatalouden skenaariot.

Ekholmin ja Revon kirjan valossa näyttää siltä, että tulevaisuuden kirja-ala on osittain samojen haasteiden edessä kuin musiikkiteollisuus tällä hetkellä. Herää kysymys - halutaanko tulevaisuudessa enää kirjoittaa, kustantaa, ostaa ja lukea painettuja kirjoja, kun äkkiseltään näyttäisi siltä, että samaa tavaraa, tai ainakin samantapaista, saa lähes 'nollaviivellä' verkosta ilman tekijänoikeus- ja kustannusmaksuja ilmaiseksi?

Kirjoittajien mielestä kirja-alan ei kuitenkaan tule käpertyä tulevan edessä vaan muuttuneeseen kokonaistilanteeseen tulee vastata mm. ennakoivalla markkinoiden hallinnalla ja laajemmalla tuotevalikoimalla (hybridituotteet, tarvepainatus) sekä jakeluteitä monipuolistamalla. Lisäksi yhteistyötä valtion ja yksityisten toimijoiden kesken tulee lisätä - esimerkiksi koulujen kanssa e-kirjallisuuden hankinnassa ja käyttöön saattamisessa. Kehittymässä oleva, Opetus- ja kulttuuriministeriön perustama, Kansallinen Digitaalinen kirjasto voisi toimia myös uudemman, tekijänoikeuksien alaisten aineiston jakelukanavana sähköiselle kaupalliselle aineistolle.

Tässä oli vain pikkumaistiaisia kirjan tarjoamasta "runsaasta ateriasta". Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisen kirja-alan mahdollisista ja toivotuista tulevaisuuden näkymistä. Kirjan ystävien herkkua on erityisesti teoksen johdanto, jossa kauniisti ja ytimekkäästi esitellään kirja-alan pitkä ansiokas historia välttämättömänä osana ihmisen kulttuurihistoriaa, unohtamatta menneiden aikojen kirjakriisejä anekdootein ryyditettynä. On helppo yhtyä kirjoittajien päätelmään, että kirja fyysisenä ja kulttuurisena esineenä ja käyttöliittymänä säilyy jatkossakin tärkeänä monelle lukijalle. Lisäksi painetun tekstin lukemisen vaatima syventyminen ja pitkäjänteisyys ravitsee lukijaa pitkälti tulevaisuudessakin enemmän kuin hätäisesti verkosta nautittu copy-paste -pikaruoka.

Heikki Rajala

PS Tämän päivän Helsingin Sanomissa (15.10.2010) oli juttu kotimaan osastolla otsikolla "Kannettava korvaa kirjat Microsoft-koulussa". Jutun lopussa käy ilmi, että oppimateriaalijulkaisuista sähköisessä muodossa on vasta 3 prosenttia . Silti trendi on selkeä ja kirja-alan tulee tämä ottaa huomioon tulevan toiminnan kehittämisessä.

Linkkejä:

Helsingin Sanomien kirja-arvostelu (Teemu Lukka) 8.9.2010

perjantai 8. lokakuuta 2010

Sovelluksia Suomelle

”Julkinen datavaranto” ei kuulosta kovin mediaseksikkäältä aiheelta. Tuon teeman tiimoilta järjestettiin kuitenkin yleinen kilpailu, jonka tarkoituksena oli ideoida ja tuottaa sovelluksia, jotka helpottaisivat yhteistyötä kansalaisten ja erilaisten julkisten organisaatioiden välillä.

Suomen verkkodemokratiaseuran järjestämän Apps4Finland-kilpailun voittajat julkistettiin eilen 7.10.2010 Tampereella vuotuisen MindTrek-konferenssin yhteydessä. Kilpailussa oli mukana yritysten tai kansalaisten toteuttamia palveluita ja ideoimia ehdotuksia, jotka hyödyntäisivät jollain tavalla avoimia julkisia datavarantoja. Näitä tarjolla olevia datavarantoja on koottu Suomen datakatalogiin.

Eduskunta ja eduskunnan tietosisällöt olivat kilpailussa kiitettävästi esillä, sillä kilpailuun tuli useita ehdotuksia mm. kansanedustajien toimien seurantaan. Eduskunnan tietosisällöt eivät toistaiseksi ole tarjolla varsinaisena avoimena datana, joten ehdotukset ovat lähinnä ideatasolla. Joitain demototeutuksia on kuitenkin saatu aikaan raapimalla tietoja irti automaattisesti eduskunnan web-sisällöistä.

Ne kilpailuehdotukset, jotka pääsivät palkintosijoille ja joilla on jonkinlainen eduskuntakytkös ovat seuraavat:

Eduskuntarajapinta, äänestyskone ja visualisointipalvelu: Edustajan äänestyskäyttäytyminen tuodaan helposti hahmotettavaksi visuaalisin keinoin. Käyttäjä voi selvittää ketkä kansanedustajat ovat äänestäneet omia mielipiteitä vastaavasti. (1. palkinto, Yksityisten sovellussarja)

Pikkuparlamentti.fi: Palvelussa toteutettaisiin kansalaisten varjoäänestykset vastaavista eduskunnassa tapahtuvista äänestyksistä. Samalla voitaisiin vertailla eduskunnan ja varjoäänestysten tuloksia. (3. palkinto, Yritysten sovellussarja)

Sivulista.fi: Palvelu kokoaa Facebookin eduskuntavaaliehdokkaat selkeään seurattavaan muotoon hyödyntäen Facebookissa olevia puolueiden tai kansanedustajaehdokkaiden FB-sivuja. Taustalla on se ajatus, että vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Facebook tulee näyttelemään merkittävää roolia. (3. palkinto, Yksityisten sovellusarja)

Kansan muisti: Käyttäjä voi seurata palvelussa kansanedustajien toimintaa ja äänestyskäyttäytymistä. Mukana myös ajankohtainen vaalirahoitusnäkökulma. (Kunniamaininta)

Lisäksi kisassa oli koko joukko muitakin mielenkiintoisia kilpailuehdotuksia tai demototeutuksia, joissa eduskunnan tarjoama data tai kansanedustajat ovat jonkinlaisena osapuolena. Katso kilpailuehdotukset Eduskunnan äänestykset, Kansalaisen palautelaatikko, Kansanedustajan duunikortti, ja Pikkuvelivalvoo.fi.


Jani Stenvall

perjantai 1. lokakuuta 2010

Tule kirjastoon, älä rajoitu virtuaalimaailmaan

Maailman parlamenttikirjastojen vuosittaisessa kokouksessa eräs kollegani puhui siitä kuinka parlamenttikirjasto antaa kansanedustajille tietoa, jota he voivat käyttää apuna työssään eli yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja vallankäytössä.

Ainakin täällä Suomessa kirjastoista käytävässä keskustelussa puhutaan melko vähän siitä, kuinka koko kirjastolaitos voimaannuttaa kävijöitään eri tavoin, tarjoamalla heille elämyksiä arkipäivän vastapainoksi ja tietoa oman ajattelun tueksi. Eikö tässä olisi hyvä slogan, muuhunkin kuin tulevan kansainvälisen kirjastokokouksemme IFLAn otsikkoon.

Kirjasto- ja koululaitos on epäonnistunut, jos yhä useammat nuoret, yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvissä tehtävissä työskentelevät ihmiset, ajattelevat samalla tavalla kuin opetusministerin taannoin tapaama henkilö, joka oli todennut jostakin asiasta "se tapahtui kahdeksankymmentäluvulla, siitä ei löydy mitään tietoa" (koska internetistä ei löytynyt).

Kirjastoilla olisi digitoinnin lisäksi tuhannen taalan paikka mainostaa sitä, kuinka meiltä löytyy tietoa nopeasti myös ennen yhdeksänkymmentälukua tapahtuneista asioista. Pitää vain varoa, ettei kirjastoja aleta pitää pelkästään kansakunnan muistina, arkistona. Sloganiksi erään sanantaitajakollegamme ehdotus "Tule kirjastoon, älä rajoitu virtuaalimaailmaan".

Sari Pajula