Parlamenttikirjasto

keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Ubiikki ulottuu kaikkialle

Kuluneen kevään aikana on julkaistu kolme tietoyhteiskuntakehitykseen kantaa ottavaa kirjaa, joiden aihepiirinä on ubiikkiteknologia: Mika Mannermaan Jokuveli, Tulevaisuusvaliokunnan ja Tietotekniikan liiton Silmät auki - Tietoyhteiskunnan uhat ja mahdollisuudet sekä Eduskunnan kirjaston Paratiisi vai panoptikon -näkökulmia ubiikkiyhteiskuntaan.

Mitä sitten on ubiikki? Ubiquitous -termin alkuperäinen merkitys palaa kristillisen teologiaan ja hengelliseen kokemukseen - Kristuksen kaikkialle ulottuvaan läsnäoloon. Siitä uuden teknologian kehittäjät ovat lainanneet "läsnäolon" ja "kaikkialle ulottuvuuden". Ubiikkiteknologia tarkoittaa kaikkialle ympäristöön leviäviä ja arkisiin esineisiin sulautuvia tietoteknologian muotoja.

Läpinäkyvä kansalainen
Ubiikkipalvelut tunnistavat ja paikantavat käyttäjän hänen huomaamattaan eri paikoissa. Palvelut tuovat käyttäjille yhä tarkempaa tietoa esimerkiksi tiloista, tuotteista, palveluista tai paikalla olevista henkilöistä. Toisaalta ne antavat palvelujen tarjoajille ennen näkemättömän tehokkaat välineet koota ja yhdistellä tietoa käyttäjistä.

Ubiikkiteknologian ongelmana on tunnistamisen, paikannuksen ja tiedonkeruun käytäntöjen leviäminen joka paikkaan. Näiden käytäntöjen kääntöpuolena on kansalaisten seurannan ja valvonnan laajentuminen. Kansalaisen jalanjäljet tulevat näkyviksi joka paikassa, jonne ubiikkiteknologian ote ulottuu.

Massiivinen tiedonkeruu lisää riskejä
Tunnistuksen ja tiedonkeruun laajentumisesta syntyy uudenlaisia riskejä – erityisesti henkilöön liittyvien tapahtuma- ja taustatietojen yhdistely saattaa hänet alttiiksi väärinkäytöksille. Uudet käytännöt vaikuttavat kansalaisten oikeuksiin, yhteiskunnan eri toimijoiden toimivaltaan ja yhteiskunnan turvallisuuteen.

Ubiikkimaailma tulee ravistelemaan kansalaisen yksityisyyden, tietosuojan ja sananvapauden rajoja. Tunnistuksen ja paikannuksen leviäminen merkitsee uudenlaista läpinäkyvyyttä. Käyttäjä voidaan tunnistettaessa arvioida ja sijoittaa tiettyyn ryhmään. Hänen palvelujaan voidaan kohdentaa tai rajata hänen profiilinsa, taustatietojensa tai aiemman käyttäytymisensä mukaiseksi.

Monet verkon hakupalvelut ja verkkokaupat toimivat jo ubiikinomaisesti. Samankaltainen toimintamalli on siirtymässä fyysiseen ympäristöön. Esimerkiksi kauppakeskukseen sisään astuessa tai lentokentällä liikkuessa tunnistettu asiakas voitaisiin taustatietojensa perusteella arvioida, hänen toimiaan voitaisiin ohjailla ja hänen liikkumistaan seurata.

Onko rehellisellä ihmisellä mitään pelättävää?
Onko rehellisellä ihmisellä sitten mitään pelättävää? Ja kukapa olisi kiinnostunut minun tiedoistani? Tiedonkeruun ja käytön todellisuus on monimutkaisempi.

Tiedonkeruusta on tullut liiketoimintaa, yhteiskunnallista säätelyä ja turvallisuusvalvontaa. Esimerkiksi amerikkalaisissa ja brittiläisissä tiedonkeruuyritysten tietokannoissa on miljardeja asiakastietoja. Kuluttajia koskevat tiedot saattavat ulottua koko elämän historian alueelle – koulutukseen, asumiseen, terveyteen, kulutukseen, talouteen ja ihmissuhteisiin. Näitä tietoja voidaan jälleenmyydä yrityksille, viranomaisille ja jopa tavallisille kuluttajille.

Syvemmän ja tarkemman tiedonkeruun vaikutukset ulottuvat kaikkialle, jossa henkilöitä halutaan arvioida. Ne tulevat esiin esimerkiksi lainoja ja vakuutuksia haettaessa, työpaikoilla, liikenteessä, sosiaali- ja terveyspalveluissa ja järjestyksen ja turvallisuuden valvonnassa. Ne vaikuttavat palvelujen saantiin ja niiden tasoon, sisäänpääsyyn alueille ja tiloihin - jopa ihmissuhteisiin.

Muuttuvat tiedon käsittelyn periaatteet
Kyse ei ole vain tietyn yksityishenkilön yleisestä kiinnostavuudesta, vaan niistä tiedoista ja periaatteista, joiden varassa meihin kaikkiin liittyviä päätöksiä, suosituksia ja rajauksia tulevaisuudessa tullaan tekemään. Jos kehityksen suuntaa ei arvioida ja siihen puututa, voi lopputulos harhautua teille, jossa kansalaisen oikeudet kaventuvat nopeasti. Jälkiä yksityisyyden kaventumisesta on jo nähtävillä esimerkiksi Kiinassa, Venäjällä ja USA:ssa.

Ubiikkiyhteiskuntaa ja sen kääntöpuolia olisikin ymmärrettävä ajoissa, jotta sen riskit voidaan tunnistaa ja jotta niihin voitaisiin puuttua. Mainituissa julkaisuissa ubiikkia katsotaan erilaisista näkökulmista erilaisten hyötyjen ja haittojen suhteen. Se on tarpeen kokonaiskuvan löytämiseksi.

Päivikki Karhula






keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Taistelua sieluista

Ihmisten vapaa-ajasta taistellaan. Kirjastojen ei ole juuri tarvinnut uhrata ajatusvoimaa sotastrategioihin kun käyttäjiä on muutenkin – liiaksi asti. Vai tarvitsisiko sittenkin? Tieteellisissä kirjastoissa kävijäluvut ovat laskemaan päin – miksi kukaan vaivautuisi kirjastoon, kun kaikki tarvittava on netissä tai ainakin niin kuvitellaan. Monen nuoren ja opiskelijan ehkä tiedostamaton ajatus on "mitä ei ole netissä, sitä ei tarvita".

Oman kirjastoni olemassaololle on tärkeää että ihmiset haluavat lukea yhteiskunnallista kirjallisuutta, ovat kiinnostuneita demokratiasta ja kansanedustajien päätöksistä. Siis muistakin asioista kuin mitä iltapäivälehdet nostavat otsikoihin. Entä jos näin ei enää tulevaisuudessa olekaan. Nuorten äänestysaktiivisuus on laskenut vaaleista toiseen. Millä me houkuttelisimme nuoria kirjastoon ja mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen? Ei riitä että eduskunnassa järjestetään Nuorten parlamentti kerran kahdessa vuodessa ja että tuhansia koululaisia käy eduskunnassa joka vuosi ja että meillä on Lainsäätäjät peli, jota nuoret voivat pelata ja oppia jotakin kansanedustajan työstä. Peli tosin taitaakin olla nuorten makuun liian hidas ja vähätapahtumainen.

Toimitusjohtaja Jari Danielsson kehotti viime viikolla seminaarissamme "Advocacy and Marketing for Libraries" kirjastoja etsimään vertailukohtia kaupoista, joihin voi tulla viettämään vapaa-aikaa. Hän esitteli meille esimerkkejä maailmalta esimerkiksi pankkikonttorin jossa voi lounaskahvila, kaupan jossa välttämättä tarvitse ostaa mitään vaan voi kokeilla kaikkia tuotteita. Kirjastot olisi hänen mukaansa tehtävä houkutteleviksi vapaa-ajankeskuksiksi – ei haittaa vaikka päähuomio olisikin jossain muussa kuin perinteisessä kirjastotoiminnassa kunhan ihmiset saadaan tulemaan paikalle. Sattumalta joku voi eksyä kirjojen ja lehtienkin luo ja löytää uuden ja kiehtovan maailman.

Sari Pajula

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Osallistumisen muotoja

Mitä yhteistä on punkrockilla ja webkakkosella?

YLE Teemalta tuli vuodenvaihteen jälkeen suomalaisen punk-liikkeen varhaisvuosia käsittelevä dokumenttisarja Punklandia, jonka viimeisiä osia katsoin vasta äskettäin digiboksista.

Viime aikoina olen myös lukenut Andrew Keenin poleemista teosta "The cult of the amateur: how today's internet is killing our culture" (ks. saatavuus Selmassa). Lukukokemus ei ollut suoranaisesti järisyttävä. Punklandian herkistyttämänä pysähdyin kuitenkin Keenin teoksen viimeisillä sivuilla esitettyyn vetoomukseen, joka kuuluu seuraavasti:


”I believe that our real moral reponsibility is to protect mainstream media against the cult of the amateur. We need to reform rather than revolutionize an information and entertainment economy, that, over the last hundred years, has reinforced American values and has made our culture the envy of the world. Once dismantled, I fear this professionnal media […] can never again be put back together… Let’s not be remembered for replacing movies, music and books with YOU! […] That’s our moral obligation. It’s our debt to both the past and the future." (Keen 2007, s. 204-205.)


Puhe moraalisista vaatimuksista, pelosta, perinteisistä arvoista ja nykyisen maailmanjärjestyksen kukistumisesta on tunnusomaista kaikenlaiselle muutosvastarinnalle. Tämä käy ilmi Ari Turusen kirjasta "Ei onnistu!: jälkiviisasta vastustamisen historiaa" (ks. saatavuus Selmassa).

Punkkareita ja punk-liikettäkin arvosteltiin aikoinaan samanlaisin äänenpainoin, joita Keen teoksessaan tavoittelee. Nuorisoa haluttiin varjella nykyään jo klassikon aseman saavuttaneen mutta tuolloin räävittömänä pidetyn Sex Pistols -yhtyeen mieliä saastuttavalta vaikutukselta. "There is no future for you", Johnny Rotten lauloi kuulijoilleen – ja hänen kritiikkinsä kohteet pelkäsivät maailmanloppua. "Mitä enemmän nostatte kohua, sitä enemmän lapsenne rakastaa mua", uhosi hänen suomalainen kollegansa Martti Syrjä.

Keenin tekstin keskeinen vastakkainasettelu on ammattilaisen ja amatöörin välinen. Amatöörin pitää nöyrästi ihailla "sisällöntuottajien" suorituksia ja asettua vastaanottajan rooliin. Keeniä suorastaan kauhistuttaa se ajatus, että mediaesityksen katsojan/lukijan/kokijan tarvitsisi suhtautua vastaanottamaansa informaatioon kriittisesti:

”And when misinformation is spread, it is we the people who suffer the consequences […] And the irony in all this is that democratized media will eventually force us to become amateur critics and editors ourselves. With more and more of the information online unedited, unverified and unsubstantiated, we will have no choice but to read everything with a sceptical eye.” (Keen 2007, s. 46-47.)


Amatöörimediakriitikon ei siis kannattaisi olla kriitikko ollenkaan. Huolestuttava asenne, jos minulta kysytään. Parhaat media- ja informaatiolukutaitojen opettajat painottavat nykyään skeptisyyttä ja kriittisyyttä riippumatta siitä, onko tarkasteltava mediasisältö painettu vai digitaalinen.

Sekä punkin että webkakkosen takana oleva alkuperäisasenne on toisenlainen kuin Keenillä: amatööriys on kunniallista, auktoriteetteja voi haastaa, eikä rocklevyn tekoon vaadita pop-jazz -opiston käymistä. Kun osallistuu ja on rohkeasti mukana, taidot karttuvat vähitellen. Toisinkin voi siis menetellä, eikä mitään valmista reseptiä uuden luomiselle ole. Ilman rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta Hassisen konetta tai Lamaa ei olisi koskaan syntynyt.

Varhaiset punkkonsertit olivat eräänlaisia kollektiivisia performansseja, joissa esittäjät ja yleisö parhaimmillaan sulautuivat toisiinsa: lähettäjän ja vastaanottajan roolit menivät sekaisin. Sama toteutuu myös webkakkosessa, kuten tiedämme. Lukijasta voi nopeasti tulla kirjoittaja – ja päinvastoin. Kuka tahansa voi tehdä radio-ohjelmia tai ruveta tv-juontajaksi.

Punklandiadokumentin haastateltavat kertoivat, että Sex Pistols oli manageri Malcolm Maclarenin luomus, jolla tämä nettosi kiitettävästi. Punk kaupallistui nopeasti 1970-luvun loppupuolella. Pelle Miljoona pilkkasi lauluissaan muotipunkkareita, jotka kiinnittivät hakaneulan poskeen ja tekivät punk-paidan nuorisolehtien ohjeiden mukaisesti. Kaupallistumisen myöhäisempi äärimuoto on Punk Rock Aerobic -- pogoaminen ilmeisesti nostaa sykettä ainakin Bostonin kuntosaleilla.

Myös webkakkosessa amatöörien luova energia on kaupallistunut. Jotkut ovat tienanneet huikeita summia tuotteistamalla muiden tekemät hengenluomukset esimerkiksi ihmisten tirkistelyviettiin vetoaviksi verkkopalveluiksi. "Crowdsourcingissa" yritykset hyödyntävät verkkoyhteisöjä alihankkijoina ja tuotekehittelijöinä. Innovoinnin ulkoistaminen voi johtaa ikäviin tilanteisiin, joissa uuden tuotteen tai palvelun keksijöitä palkitaan korkeintaan symbolisesti, ja rahavirrat ohjautuvat muualle. Näin taisi käydä myös Sex Pistolsin tapauksessa.

Luova energia ja osallistumisen ideologia etsii kuitenkin jatkuvasti uusia ilmenemismuotoja. Kapina jatkuu. "Punk's not dead", julisti The Exploited jo vuonna 1981.

Kimmo Tuominen

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Kuinka apteekki ja mielen apteekki löytävät toisensa

Lääkkeiden saatavuutta harvaan asutuilla seuduilla halutaan parantaa. On syntynyt ajatus lääkeautomaattien sijoittamisesta esimerkiksi saaristoon ja Pohjois-Suomeen.

Mikäli historia toistaa itseään, pian saatamme kuulla samankaltaisia uutisia kirja-automaattien sijoittamisesta syrjäseuduille.

1920-luvulla nimittäin Apteekkariliitto ja valtion silloinen kirjastotoimisto yllättäen löysivät yhteisen intressin. Myös tuolloin oli ongelmana se, että syrjäseuduilla asuvat ihmiset eivät päässeet lääkäriin tai saaneet lääkkeitä. Apteekkariliitto kehitti ajatuksen, että lääkkeitä kuljetettaisiin talvisin hevosreellä esimerkiksi syrjäseutujen suurimpiin taloihin, jotka toimisivat tällä tavoin lääkehuollon paikallisena keskuksena. Samalla syntyi ajatus, että näissä hevoskuljetuksissa voitaisiin viedä syrjäseuduille myös kirjoja. Valtion budjettivaroista myönnetyillä määrärahoilla tämänkaltaisia yhdistettyjä lääke- ja kirjalähetyksiä muutaman vuoden ajan todellakin myös tehtiin. Valtion kirjastotoimiston ja apteekkariliiton yhteinen toiminta tuotti näin ollen tulosta.

Timo Turja

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Linkki asiakaskyselyyn

Eduskunnan kirjasto kerää asiakaspalautetta käyttäjäkyselyn avulla huhtikuun aikana (7.–30.4.2008).

Toivon, että mahdollisimman moni vastaa kyselyyn, joka löytyy ohesta. Vastaamiseen kuluu aikaa n. kymmenen minuuttia.

Vastaamalla autat meitä suunnittelemaan kirjaston palveluja, kokoelmia ja tiloja entistä toimivammiksi. Haluamme kehittää toimintaamme ja kerätä asiakaspalautetta kehitystyön perustaksi.

Arvomme kyselyyn osallistuneiden kesken kaksi Akateemisen kirjakaupan 50 euron lahjakorttia.

Kyselyn tuloksista raportoidaan tässä blogissa ja kirjaston verkkosivuilla.

Lisätietoja saa allekirjoittaneelta.

Kimmo Tuominen

torstai 3. huhtikuuta 2008

Kirjaston evoluutio

"Evoluutio tarkoittaa muutosta populaation geenivarastossa sukupolvien myötä. Siinä eliölajit sopeutuvat ympäristöönsä luonnonvalinnan kautta. Evoluutio on asteittainen, ohjaamaton, luonnollinen tapahtumasarja, joka muuttaa populaatioiden ominaisuuksia. […] Luonnonvalinta on evoluutioprosessi, jossa perinnölliset hyödylliset ominaisuudet runsastuvat ja haitalliset harvinaistuvat populaatiossa eri sukupolvien aikana." (Wikipedian evoluutio-artikkeli, 3.4.2008.)

Sovelletaanpa suoraan tätä Wikipedian tekstiä kirjastomaailmaan:

Kirjaston evoluutio tarkoittaa muutosta kirjaston palveluissa sukupolvien myötä. Siinä kirjastoyksiköt sopeutuvat ympäristöönsä kulttuurivalinnan kautta. Kirjaston evoluutio on asteittainen, ohjaamaton, luonnollinen tapahtumasarja, joka muuttaa kirjastojen ominaisuuksia. Kulttuurivalinta on evoluutioprosessi, jossa hyödylliset palvelut runsastuvat ja hyödyttömät harvinaistuvat kirjastoissa eri asiakassukupolvien aikana.

Näin tänään, huomenna jotain on jo muuttunut.

Jani Stenvall