Eduskunnan kirjaston asiantuntijat tekevät tietopaketteja ajankohtaisista lainsäädäntöhankkeista.
Tietopakettien tarkoituksena on koota yhteen hankkeen lainvalmisteluun liittyvää tietoa, asian eduskuntakäsittelyä, oikeusvertailua muihin maihin sekä aiheeseen liittyvää tutkimusaineistoa ja uutisointia.
Ennen kuin tietopaketti on valmis, monta työvaihetta on käyty lävitse. Tietopaketin tekijä joutuu koko ajan arvioimaan lukemansa tiedon luotettavuutta ja oikeusvertailua tehdessään myös sen kattavuutta. Mitään sellaista ei pitäisi sanoa, jota ei voi osoittaa todeksi. Luotettavimpina tietona pidetään sitä, mitä ministeriöiden virkamiehet ovat kirjoittaneet hallituksen esityksiin.
Ihmiset kuitenkin ovat erehtyväisiä. Tutkimustyötä tehdessäni muistan kerran törmänneeni 1930-luvulla käsiteltyyn irtolaislain uudistamiseen. Hallituksen esitykseen oli kirjoitettu kummallinen lause, joka kuului muistini mukaan näin: ”Irtolaisuus on myös esteettisesti vahingollista.” Hallituksen esitys hyväksyttiin ja uusi laki tuli voimaan. Vasta voimaantulon jälkeen tuli ilmi, että hallituksen esityksessä oli kirjoitusvirhe. Lauseen todellisena tarkoituksena oli kertoa, että ”irtolaisuus on myös eettisesti vahingollista.”
Eduskunnassa parhaillaan käsitellään hallituksen esitystä, jonka mukaan ikääntyneiden ihmisten ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä hoitohenkilökuntaa pitää olla vähintään 0,70 yhtä hoidettavaa kohden. Kymmenen hengen hoivakodissa täytyy näin ollen olla palkattuna vähintään seitsemän hoitajaa.
Tehdessäni tietopakettia tästä aiheesta jouduin monta kertaa miettimään, millaisia asioita tietopaketissa voi oikein kertoa.
Aikaisemmin henkilökunnan määrää on säädelty vapaaehtoisilla suosituksilla, nyt tarkoituksena on tehdä siitä lakiin sidottu velvoite. Kun tutkin asiaa, en löytänyt maailmasta Suomen lisäksi toista valtiota, jossa kansallisella lainsäädännöllä olisi luotu numeraalinen henkilöstömitoitus vanhushoidon hoitoyksiköihin koko maahan. Suomi saattaa olla ensimmäinen valtio maailmassa, jossa tällainen sitova henkilöstömitoitus on tehty.
On toki paljon valtioita, joiden lainsäädännössä on mainittuna laadullinen kriteeri, kuten esimerkiksi ”riittävä määrä henkilöstöä hoitopaikkoja kohden.” Lisäksi on paljon itsehallinnollisia alueita tai osavaltioita, kuten esimerkiksi Kalifornia Yhdysvalloissa ja Victoria Australiassa, joissa alueellisella lainsäädännöllä on luotu jokin numeroitu tavoite hoitaja – potilas – suhdeluvuksi.
En kuitenkaan kirjoittanut Suomesta maailman ensimmäisenä valtiona, koska täydellä varmuudella en pystynyt sitä todentamaan. Maailmanlaajuista oikeusvertailua eri kielillä on lähes mahdotonta tehdä. Saattaa siis olla, että vaikkapa jonkin pienen arabivaltion lainsäädännössä on jo tällainen lain määräämä henkilöstömitoitus.
Perehtyessäni henkilöstömitoitukseen huomasin myös, kuinka paljon yhteiskunnallisesti tärkeitä symbolisia merkityksiä liittyy tähän numeroon 0,7. Muualla maailmassa henkilöstömitoituksia on tehty erityisesti kätilöiden osalta, jotta synnytykset tapahtuvat mahdollisimman turvallisessa ympäristössä. Suomessa sen sijaan sitova henkilöstömitoitus tehdään ensimmäiseksi ikääntyneiden ihmisten tarpeita varten. Tämä, jos mikä, kertoo paljon maamme ikärakenteesta ja väestökehityksestä.
Identiteettipolitiikan aikakautena myös huomaa, kuinka tärkeitä käsitteet ovat. Eduskuntakeskusteluissa viime vuosiin asti on puhuttu sujuvasti vanhuksista, vanhuuspolitiikasta ja vanhuuspalvelulaista. Uudessa hallituksen esityksessä ei enää juuri puhuta vanhuksista vaan ikääntyneistä henkilöistä.
Hieman tätä ihmettelen, aivan kuin vanhuus olisi hävettävä asia, jota ei oikein voi edes mainita.
Se on kuitenkin meillä kaikilla edessämme. Usein myös kauniina. Kuten ranskalainen kirjailija Joseph Joubert on kirjoittanut, elämän ilta tuo lyhdyn mukanaan.
Timo Turja, johtava tietoasiantuntija
