Miten hankimme sen henkilökohtaisen tietovarannon, joka on totuttu liittämään sivistykseen? Yleistiedot ja yleissivistys ovat aina kulttuurisidonnaisia käsitteitä. Länsimaisissa kulttuureissa tiedonhankinta on perustunut pitkälti painetun tekstin lukemiseen, luetun ymmärtämiseen ja omaksumiseen.
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen Avek-lehden lokakuun 2010 teemana on Sivistys. Tampereen yliopiston mediakulttuurin professori Mikko Lehtosen mielestä sivistyksen ja painetun sanan samastaminen ei tunnu perustellulta, kun tieto kohdataan yhä enemmän sähköisessä muodossa. Toinen vanhentunut ajattelutapa Lehtosen mukaan on jako yleissivistävään tietoon ja soveltaviin taitoihin. Yhä useampi tekee työtä koneilla, jotka käyttävät kieltä.
Miten verkossa luetaan
Miten verkkoaika on muuttanut lukemisen tapoja? Kun luemme verkosta, mitä silloin luemme? Miten nuoret lukevat, he, jotka ovat omaksumassa sivistystä?
Wikioppimisen maailmassa ”digitaalisten natiivien” nuorten arki on mediavaltaista. Internet on yleismedia, joka palvelee tiedonhakua, yhteydenpitoa, vapaa-aikaa. Kymmenen vuotta sitten puolet nuorista luki kirjoja vähintään kerran viikossa, nyt vain kolmasosa. Kun koulutöitä varten etsitään tietoja, lähes 90 % käyttää siihen internetiä, kymmenen vuotta sitten vajaat 20 %. Kirjojen merkitys on pudonnut tavoitteellisen tiedonhaun (koulutyön) välineenä 50 prosentista viiteen prosenttiin. Nämä tutkimustulokset löytyvät Minna-Riitan Luukan ym. raportista Maailma muuttuu – mitä tekee koulu? (Gaudeamus 2008.)
Uusimmassa Pisa-tutkimuksessa suomalaisten nuorten lukutaito on vertailuaineiston mukaan hieman laskenut. Helsingin Sanomien 8.12.2010 jutussa kahdeksasluokkalainen tyttö toteaa: ”En lue melkein ikinä, ei ole aikaa. Pelaan fudista ja teen kaikkea muuta.” Luukan aineistossa yhdeksäsluokkalaiset kokevat itsensä ei-lukijoiksi, netissä lukeminen ei ole poikien mielestä lukemista ollenkaan.
Opettajan mukaan lineaarinen lukutaito eli tekstin lukeminen ja tiedon etsiminen siitä on osalle oppilaista vaikeaa. Verkossa tiedon voi poimia haluamassaan järjestyksessä, lyhyissä pätkissä ja kiinnostavia kuvia klikkaamalla.
Pitäisikö meidän olla huolestuneita verkkoajan lukemistavoista? Avek-lehden teemanumero esittelee Nicholas Carrin poleemisen teoksen The shallows. What the Internet is doing to our brains. (Norton 2010.) Aivotutkija Carr väittää, että internet tekee meistä eteviä tiedon haravoijia, jotka eivät keskity tai ymmärrä kokonaisuuksia. Hän ylistää (painettua) kirjaa, jonka lukeminen ei vain lisää tietoja, vaan myös panee ajattelemaan, assosioimaan ja vertaamaan omia ajatuksia muiden kanssa.
Lukemisen uusi määritelmä
Kuva lukutaidosta, lukutavoista ja lukemistamme aineistoista ei voi olla mustavalkoinen. Mediamaailma on muuttunut ja sen mukana lukeminen.
Näyttää siltä, että lukeminen täytyy määritellä uudestaan. Tampereen yliopistossa käynnistyneen Uudet lukemisyhteisöt, uudet lukutavat –hankkeen kysymyksinä ovat mm.:
• Mitä ja miten nuoret aikuiset lukevat uudessa mediakulttuurissa?
• Miten he lukevat (silmäily vs. keskittyminen, vastaanottaminen vs. tuottaminen)?
• Missä suhteessa silmäily ja keskittynyt lukeminen sekä vastaanottaminen ja uuden tuottaminen ovat toisiinsa?
• Millaisia teitä tutkittavat päätyvät valitsemaan tekstejä, joita he lukevat keskittyneesti?
• Mihin kaikkeen – esimerkiksi identiteettityöhön, ammatillisuuteen, mielihyvään – lukeminen liittyy?
Hankkeessa tuotetaan vuoden 2020 lukemisyhteisöjä ennustavia malleja. Projektin etenemistä voi seurata Uulu-blogista.
Sivistyksestä
Keskustelu sivistyksestä ja lukemisesta jatkuu. Mikko Lehtonen on käsitellyt mainiosti tätä muutosta jutussaan Sivistys? Kato Googlesta!
Lopulta sivistys on jotakin, jota tarvitsemme arjessa. Oleellisista ei ole se, kuinka paljon olemme lukeneet. ”Paljon tärkeämpää on se, mitä kaikella lukeneisuudellaan ja tiedoillaan tekee”, kuten kulttuurintutkija Raymond Williams toteaa.
Kaisa Paavilainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti