Parlamenttikirjasto

perjantai 26. lokakuuta 2007

Lukutaito ei enää ole sitä, mitä se oli ennen

Mediakasvatusseura ja Tampereen yliopiston mediakasvatushanke ja kasvatustieteen laitos järjestivät viime viikolla Hei me blogataan -seminaarin uusista lukutaidoista, johon osallistuimme Kimmo Tuomisen kanssa. Teemasta oli tilaisuuteen kutsuttu puhumaan amerikkalaiset Michele Knobel (McGill University) ja Colin Lankshear (Montclair State University).

Puheiden punainen lanka tiivistyi siihen, miten lukutaito on uusien teknologioiden mahdollisuuksien myötä syventymässä. Tämä näkyy jo siinä, miten Knobel ja Lankshear määrittelivät lukutaidon.

Lukutaito ei kiinnity ainoastaan kirjoitettuun tekstiin. Puhujat näkivät lukutaidon enemmänkin tunnistamisen taitona, johon kuuluu sisältöjen lisäksi ymmärrys yhdessä toimimisen tavoista ja viestintävälineiden käytöstä.

Knobel ja Lankshear katsovat siis lukutaitoa sosiaalisesta näkökulmasta. Mikä on sopivaa ja mitä asioilla tarkoitetaan eivät löydykään riveiltä, vaan rivien välistä ja siitä, miten sisältöjä käytetään.

Arkikokemus todistaa tämän tietysti oikeaksi. Lukeminen ei riitä ymmärrykseksi, jos ei sillä ole käyttöä. Ja kirjoitettu saa merkityksen sitä kautta, miten se ymmärretään.

Uusi tapa havainnoida
Mielenkiintoiseksi Knobelin ja Lankshearin näkemykset tulivat kuitenkin uuden verkkomaailman esimerkkien kautta. Paitsi lukukulttuuri, myös havainnoinnin tavat ovat muuttumassa ja ovat jo muuttuneetkin. He aavistelevat uudenlaisten toimintamallien ja voimien (ethos) vaikuttavan lukemiseemme ja ilmaisuumme.

Luennoijat puhuivat ajattelun ja havainnoinnin malleista, joissa verbaalinen ilmaisu ei välttämättä ole enää etusijalla. Kuvallinen ajattelu ja ilmaisu on eräs uusista lukutaidon muodoista, joita käytetään verkossa sekä kuvien lukemiseen että tuottamiseen. Esimerkkinä luennolla näytettiin Machinima -palvelua, jossa verkkovideoita ja niiden hahmoja on yhdistelty "omiksi elokuviksi".

Tutkijoiden kiinnostuksen kohteena olivat uudet ja tuloaan tekevät verkkopalvelut. Etenkin kysymys siitä, miten ne muotoutuvat eli miten tuotetaan ja luetaan sisältöjä. Verkossa sisällöt ovat yhä enemmän jatkuvassa sekoittumisen ja uudelleensekoittumisen tilassa (remix). Siksi ymmärtääkseen verkkotietoa, ei voi jäädä ulkopuoliseksi, vaan on mentävä mukaan ja koettava, miten yhteistä ymmärrystä rakennetaan.

Yhteisöllisesti muokattavat verkkosisällöt ovat myös luonteeltaan kirjoista poikkeavia. Kun painettu kirja on kiinteä ja muuttumaton kokonaisuus, on vapaa verkkoaineisto jatkuvassa muutoksen tilassa. Se on kuin liukas esine – jatkuvasti sormien ulottumattomissa. Sen merkitykset ja sisällöt muotoutuvat aina uudelleen osallistujien välisessä keskustelussa.

Uudenlainen asiantuntijuus
Luennoijat näkivät verkon uuden keskustelukulttuurin tuoneen mukanaan myös kokonaan uudenlaisen käsityksen pätevyydestä ja asiantuntijuudesta. Karkeasti tulkittuna perinteinen koulutukseen ja oppiarvoihin sidottu asiantuntijuus (conventional expertise) on verkossa tullut haastetuksi asiantuntijuudella, joka painottuu puolestaan ongelmanratkaisukykyyn ja yhdessä keskustelun taitoon (conversational expertise – termi on allekirjoittaneen).

Kansalaisjournalismi ja blogit ovat jo eräs esimerkki asian levinneisyydestä ja vaikutuksista, mutta se ei jää siihen. Luennoijien mukaan esimerkiksi lääketehtaat etsivät ratkaisuja kehitystyössään tavallisilta kansalaisilta, joilla on kiinnostusta farmasiaan tai todisteita jonkin korjaavan ratkaisun tehokkuudesta. Kun yritykset etsivät ratkaisumalleja käyttäjiltä tai "maallikoilta", on siirrytty uudenlaiseen toimintatapaan, jossa käsitys pätevyydestä ja toimivuudesta nähdään toisin tai yhdistetään täydentämään perinteisten asiantuntijoiden näkemyksiä.

Sillä, mitä olisi aiemmin pidetty kotikutoisena asiantuntijuutena, alkaa olla yhä enemmän ja laaja-alaisempaa vaikutusta. Se otetaan vastaan joukon yhteisöllisen korjaavan vaikutukseen uskoen tai tuloksien osuvuuteen vedoten. Missä määrin massat tai asiaan kiinnostuksesta paneutuneet henkilöt ovat missäkin asiassa oikeassa, se jää kai nähtäväksi, mutta yhä suurempaa vaikutusta sillä epäilemättä tulee olemaan.

Medialukutaito Suomessa
Tampereella julkaistiin saman tilaisuuden yhteydessä myös suomalaisten mediakasvatuksentutkijoiden toimittama artikkelikokoama Näkökulmia mediakasvatukseen. Teemaa tarkastelee kirjastojen näkökulmasta nykyisin Tampereen kaupunginkirjaston johtajana toimiva ja kirjastoalan pitkäaikainen vaikuttaja Tuula Haavisto.

- Päivikki Karhula


tiistai 16. lokakuuta 2007

Astrid Lindgren - vaarallinen kirjailija

Tanten är farlig! – Astrid Lindgren lehtiotsikossa.

Lastenkirjailijana tunnettu Astrid Lindgren oli paljon muutakin kuin Peppi
Pitkätossun luoja. Peppi sanoo: “Den som är väldigt stark, måste vara också väldigt snäll.” Kirjailija oli kantaa ottavana kansalaisena rohkea, mutta ei aina kovin kiltti. Lindgrenin syntymästä on kulunut tänä vuonna sata vuotta, ja kirjailijaa on muistettu laajalla näyttelyllä Kungliga biblioteketissä (KB), Ruotsin kansalliskirjastossa. Näyttely esittelee Astrid Lindgrenin nimenomaan yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Näyttelyssä "Ingen liten lort" on esillä pieni osa kirjailijan arkistosta, joka on sijoitettu KB:hen. Kokonaisuutta pidetään laajimpana ruotsalaisen kirjailijan jättämänä arkistona. Se sisältää kirjeitä, käsikirjoituksia, päiväkirjoja, lehtileikkeitä. Arkiston järjestäminen on vielä kesken; sen laajuudeksi arvioidaan 125 hyllymetriä.


“Man ska leva för sitt land, inte dö för det”

Astrid Lindgren tavoitti kirjoituksillaan kaikki ikäpolvet lähes 60 vuoden ajan 1940-luvulta lähtien. Lindgren-tutkija Lena Törnqvist pitää Astrid Lindgreniä aikansa suurimpana ruotsalaisena mielipidevaikuttajana. Kirjojen lisäksi Lindgren sai palstatilaa lehdissä ja näkyvyyttä sähköisessä mediassa. Kun jotakin tapahtui, siitä tultiin tekemään juttuja ulkomaita myöten.

Lindgren esiintyi näkyvästi 1960-luvulla Vietnamin sodan ja ydinkokeiden vastustajana. Lindgren toimi aloitteellisesti myös lakien muuttamiseksi, ja ainakin kolmessa tapauksessa toiminta johti tuloksiin. Näyttelyssä on dokumentoitu prosessi vuodelta 1987 eläintensuojelulain muuttamisesta. Kotieläinten ei pidä elää ahtaissa tiloissa, vaan - “Min ko vill ha roligt!”

Voiko henkilön marginaaliverotus olla 102 %, kysyy Lindgren ja vastaa, ettei sellaista lukua voi olla olemassakaan. Expressen-lehdessä oli julkaistu keväällä 1976 Lindgrenin satu Pomperipossa i Monismanien. Sadussa valtioviisaat perivät kirjailijalta yli sadan prosentin veroja. Näyttelyssä on silloisen valtiovarainministeri Gunnar Strängin kirje Lindgrenille. Strängin vastaukset eivät tyydyttäneet kirjailijaa; hän ehdotti ammatinvaihtoa, koska hän osaa laskea ja Sträng kertoa satuja. Ruotsin verojärjestelmästä käyty keskustelu vaikutti osaltaan saman vuoden vaalitulokseen ja sosiaalidemokraattien lähes 40 vuotta kestäneen valta-aseman päättymiseen.

Lindgrenin päiväkirjasta on esillä aukeama 11.9.1941. Hän on kirjoittanut sivun ylälaitaan: "Saksalaiset mellastavat ympäri Euroopan". Aukeamalle on liimattu kolme lehtileikettä, joista yksi käsittelee kolmen ranskalaisen surmaamista (”Ack, Herre”), toinen juutalaisten pakkoa pitää esillä kuusisakaraista tähteä (”Huru länge?”) ja kolmas radioiden takavarikointia Saksan miehittämässä Norjassa.


“Det är varje barns heligaste och oförytterligaste rättighet att ha ett eget smultronställe”

Kirjoissaan Lindgren ei kaihtanut vaikeitakaan aiheita. Hän kirjoitti
kuolemasta, luopumisesta, rohkeudesta olla eri mieltä, poiketa sovinnaisesta käyttäytymisestä. Väkivalta kaikissa muodoissaan ja lasten pahoinpitely erityisesti olivat aina tuomittavia.

Ainakin kerran Lindgrenin teos ei ole sopinut viralliseen levitykseen. Veljeni Leijonamieli oli 1980-luvun alussa Tšekkoslovakiassa ns. maanalaista kirjallisuutta, samizdat-kirjallisuutta. Se levisi kädestä käteen konekirjoitettuna tšekinkielisenä versiona. Harvinainen laitos on näyttelyssä esillä, samoin Tšekkoslovakian oppositioliikkeen Charta 77:n kirje Lindgrenille.

Näyttelyn käsikirjoitusaineiston äärellä herää väistämättä kysymys, löytyykö arkistosta ehkä julkaisematonta kirjallisuutta. Tutkija ja arkiston asiantuntija Lena Törnqvist lupaa paljastaa yllätyksen vielä kuluvan vuoden marraskuussa.

Mistä näyttelyn nimi? Tietysti Astrid Lindgrenin kynästä: ”Det finns saker man måste göra fast man är rädd, annars är man ingen människa utan bara en liten lort.”

Kaisa Paavilainen

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Metaluulo? Metavalhe? Metavirhetulkinta?

Asiakirjahallinnon tuoreet SFS-standardit ovat herättäneet niin paljon kiinnostusta, että niiden julkistamistilaisuuskin oli pidettävä kahteen kertaan. Kävin eilen Helsingin messukeskuksessa seuraamassa julkistamistilaisuuden informatiivista uusintaa.

Kansainvälisten ISO-standardien kääntäminen ja kotouttaminen on eittämättä tarpeellista asiakirjahallinnon alalla käytetyn käsitteistön ja terminologian sekä asiakirjahallinnan hyvien käytäntöjen vakiinnuttamiseksi. Koska alan standardit ovat ainakin toistaiseksi suositusluonteisia, organisaatioiden ei kuitenkaan ole pakko ottaa niitä käyttöön.

Kansainvälisessä standardointityössä ansioitunut sota-arkiston johtaja Jaana Kilkki kertoi eilen, että lausuntokierroksella standardiluonnokset kohtasivat myös jonkin verran muutosvastarintaa ja kritiikkiä. Käyttöön otettu uusi terminologia ja käsitteistö on oudoksuttanut joitakin asiakirjahallinnon ammattilaisia: "asiaa ei voida sanoa näin, koska näin ei ole sanottu koskaan ennenkään…"

Oma muutosvastarintani keskittyi aluksi standardeissa käytettyyn termiin "metatieto", sillä olen itse tottunut puhumaan "metadatasta". Metadatan olen ymmärtänyt verkkodokumentin tai muunlaisen informaatioresurssin kuvaukseksi, jolla yritetään helpottaa tiedon hakua ja paikallistamista sekä löydettyjen dokumenttien relevanssin, käyttökelpoisuuden, luotettavuuden, laadun, uskottavuuden, alkuperän ja saatavuuden arviointia. Tämän määritelmän mukaan kyse on sekundaari-informaatiosta, jota käytetään primaari-informaation tai -dokumentin erilaisten piirteiden kuvailemiseen.

Puhe metatiedosta toi mieleeni Ilkka Niiniluodon käsiteanalyysin teoksessa Informaatio, tieto ja yhteiskunta (ks. saatavuus Selmassa). Niiniluoto kritisoi "tieto"-sanan väärinkäyttöä suomenkielessä: vaikkapa tietokone, tietoyhteiskunta, tietoverkot ja tietojenkäsittelyoppi saavat meillä tietoon assosioituvaa ansiotonta arvonnousua. Kuitenkin tiedämme kaikki, että tietoverkoissa virtaa paljon muutakin dataa kuin "hyvin perusteltuja tosia uskomuksia".

Informaatiotutkimuksen yliassistentti Marjo-Rita Valtosen esitystä kuunnellessani kuitenkin tajusin, että "metatieto" voi olla käypä sana asiakirjahallinnon kontekstissa. Asiakirjahallintohan lähtee siitä, että käsiteltävien asiakirjojen ja niitä koskevan metatiedon autenttisuus, luotettavuus, eheys ja käytettävyys on varmistettu. Asiakirjahallinnon ympäristö on avointa verkkoa kontrolloidumpi: metatiedon tuottajat ovat identifioitavissa ja heidän tuottamansa asiakirjojen kuvailutiedot ovat todennäköisesti suhteellisen laadukkaita.

Vaikka metatiedosta voitaisiinkin puhua asiakirjahallinnon ja -hallinnan yhteydessä, avoimessa verkossa laadittuja erilaisten verkkodokumenttien kirjavia kuvailutietoja (mm. avainsanat, tägit, diggaus- tai äänestysdata, kirja- ja media-arviot, aihehakemistot) tarkoittamaan tarvitsemme väljempää terminologiaa. Systemaattinen vilppi – käyttäjien ja automaattisten agenttien sekä hakukoneiden tarkoitushakuinen harhauttaminen tai manipulointi metadatan avulla – on verkkoympäristössä valitettavan yleistä. Huijaustarkoituksessa laaditun metadatan kutsuminen metatiedoksi särähtää ainakin minun korvaani.

Ehkä olisi syytä nostaa metadata kattokäsitteeksi, jolloin metatieto olisi varmennettua ja todennettua metadataa. Lisäksi olisi olemassa ainakin metaluuloja ja metavirhetulkintoja sekä suoranaisia metavalheita.

Aiempaan viestiini liittyvässä keskustelussa tule, vaisuus -blogia kirjoittava tutkija Tero Heiskanen kuvailee sitä, kuinka automaattiset agentit tulevat vastaisuudessa tekemään heuristisia päätelmiä metadatan ja muunlaisen informaation luotettavuudesta:



[R]atkaisun etsiminen kannattaa suunnata myös "tunnettujen" agenttien väliseen viestimiseen ja jonkinlaiseen sumeaan päättelyyn täysin luotettavien sertifikaattien lisäksi. Tilanteissa, joissa henkilökohtaista agenttia lähestytään käyttäjälle relevantin tiedon kanssa, niin tiedon lähettäjän luotettavuus voitaisiin tarkistaa läheisten agenttien (ystävien, naapureiden, viranomaisten agenttien kautta). Periaatteena siis, että metadatan lähde on luotettava, jos lähteen historia tunnetaan ja luotettavuus varmennetaan luotettujen kontaktien kautta.

Agenttitutkijoiden tavoitteena on semanttisessa webissä toimiva luottamusverkko eli toimintaympäristö, jossa erilaiset sovellukset voisivat tehdä päätelmiä ja laskelmia dokumenttien ja sivustojen luotettavuudesta. Hyvin toimiva automaattinen agentti voisi siis luottamusverkkoa analysoiden ja muiden agenttien kanssa yhteistyötä tehden löytää neulan heinäsuovasta, noukkia rusinat pullasta, erottaa luulon tiedosta jne.

Minä tarvitsisin moisen agentin vähintään ylihuomiseksi, kiitos.


Kimmo Tuominen




perjantai 5. lokakuuta 2007

Keskustelutrendien seuranta, digitaalinen läsnäolo ja osallistumisen välineiden koulutus – Chilen kongressin kirjasto luo uutta suuntaa kansalaispalveluihin

Chilen kongressin kirjaston kansalais- ja tietopalveluhankkeet, joihin olemme Eduskunnan kirjastossa tutustuneet eri yhteyksissä kuluneen vuoden aikana, ovat avanneet meille monia kiinnostavia toimintamalleja. Kansalaispalveluhankkeet ovat lähteneet liikkeelle Chilessä jo 2000-luvun alussa, mutta nyt uudelleen otettu suunta tähtää tiiviimmin verkkoon - digitaaliseen läsnäoloon siellä, missä kansalaiset ovat.

Osallistumisen aktivointia
Kansalaispalvelujen kehittämishankkeiden, joita esitellään Ana María Pino Yánezin "I have a right to know" -artikkelissa, suuntautuminen on vahvasti sosiaalipoliittinen. Tiedon tarjonta ei riitä, jos ei ole lukutaitoa, digitaalista lukutaitoa tai muita tarvittavia taitoja hyödyntää tarjolla olevia tiedonvälityksen ja osallistumisen välineitä. Kuten monissa muissakin maissa, Chilessä löytyy haasteita myös yhteiskunnallisessa aktiivisuudessa, sillä äänestysaktiivisuus on laskenut 6 viime vuoden sisällä yli 20 % (2000 55,3%, 2006 31,8%). Maassa onkin näyttänyt tarpeelliselta kehittää tietoyhteiskuntaa, kansalaisyhteiskuntaa sekä digitaalista lukutaitoa rinnakkain.

Kongressin kirjastolla on ollut tilanteen korjaamisessa tärkeä rooli. Tiedon saatavuuden parantaminen, koulutuksen kehittäminen sekä kansalaiskeskustelun virittäminen ja osallistumiseen kannustaminen ovat heidän hankkeissaan keskeisiä tavoitteita. Eri puolille maata ulottuvalla tiedonvälityksellä, koulutuksella ja tapahtumien järjestämisellä on vastattu näihin tavoitteisiin.

Alueellista tukea
Koulutuksen piiriin on kuulunut muun muassa blogien käyttöönoton opastaminen. Hankkeiden tavoitteissa on yhtenevyyttä myös Chilen hallituksen tietoyhteiskuntaohjelmaan (Digital Agenda 2006-2010), joissa suuntaudutaan lisäksi sähköisen asioinnin edistämiseen.

Alueellisten tapahtumien, koulutuksen ja verkostoitumisen lomassa on yhteyksiä luotu myös paikallisiin kirjastoihin. Koska maassa on alueita, joissa ei ole kirjastoja, kongressin kirjasto on joutunut samalla laajentamaan omaa tehtäväaluettaan. Kirjasto tukee näillä alueilla muita paikallishallinnon yksikköjä toimimaan hankkeen tehtävissä.

Näin muualla kirjastojen kautta tarjoamat hankkeen palvelut on saatettu tarjolle muiden paikallishallinnon yksikköjen kautta. Toimintamalli hankkeessa muistuttaa suomalaisille tuttuja monipalvelukeskuksia.


Mallikasta viestintää
Chilen kongressin kirjaston toimintamalli kanavoitui laajaksi kansalaiskeskustelujen hankkeiksi, jotka lähtivät liikkeelle 2003 ja ovat jatkuneet edelleen vuosina 2004, 2005 ja 2006. Eri alueilla järjestettiin julkisia konsensuskonferensseja ja seminaareja teemoista, jotka ovat olleet keskeisiä kehitteillä olevien kansallisten hankkeiden tai lainsäädännön uudistamisen kannalta.

Tapahtumien taustamateriaalit ja keskustelut on dokumentoitu esimerkillisellä tavalla. Tilaisuudet on myös videoitu ja niissä käydyt keskustelut ja tapahtumien materiaalit löytyvät myös julkaisuista ja verkkosivustoilta.

Hankkeessa tavoiteltiin pysyvien verkostojen luomista keskushallinnon, akateemisten tutkimusyksikköjen, kolmannen sektorin toimijoiden ja kansalaisten välille, joita voitaisiin hyödyntää kansalaiskeskustelun ja tiedonvälityksen kanavina. Myös paikallishallinnon toimijat eri alueilla osallistuivat aktiivisesti verkoston toimintaan.

Tiedonvälitystä kanavoitiin moniin medioihin, kuten lehtiin, radioon ja televisioon. Lisäksi kutsuja tilaisuuksiin levitettiin paikallishallinnon virastojen ja oppilaitosten kautta eteenpäin. Koska Internet-yhteyksien tiheys maassa ei ollut vielä kovin kattava, verkkopalveluilla voitiin tavoittaa vain osa kansalaisista.

Lähestymistapa oli hyvin toimiva. Arvioiden mukaan yli kolmannes maan kansalaisista ja laaja kirjo erilaisia sosiaalisia ryhmiä tavoitettiin eri kanavien kautta.

Teemapalveluja ja avoimen lähdekoodin ohjelmien hyödyntämistä
Chilen kongressin kirjaston kehittämisohjelma on vaikuttava ja laaja-alainen. Se näyttää myös saavuttaneen kansalaiset. On tarpeellista seurata jatkossakin Chilen parlamenttikirjastojen kokemuksia siitä, miten heidän luomansa verkostot ja toimintamallit vaikuttavat.

Jo aiemmin olemme tutustuneet myös Chilen kongressin kirjaston ajankohtais- tai teemapalvelun mainioon toteutukseen (Mirada en Profundidad -osio sivustolla). Aihesivustolla on johdantoteksti, johon on linkitetty siihen liittyviä lainsäädäntöaineistoja, tilastoja, julkaisuja, artikkeleita ja uutisia. Teemapalvelu kokoaa aiheesta keskeistä ja monimuotoista tietoa, joka on tarjolla yhden sivun kautta ja helppokäyttöisessä muodossa. Kongressin julkisilla verkkosivuilla sijaitseva teemapalvelu voi palvella sekä kansalaisten että kongressin tiedontarpeita.

Mielenkiintoista on myös, että open source –ohjelmistot on Chilen hallituksen tietoyhteiskunta- ohjelmassa nähty strategisena välineenä sosiaalisen ja teknologisen kehityksen edistäjinä (Digital Agenda 2006-2010). Linuxin kotimaana suomalaiset voisivat ottaa tästä oppia.

Ennakointia ja keskustelutrendien seurantaa
Kansalaisten tavoittamisessa on Chilessä jo otettu uutta suuntaa. Soledad Ferreiron ja José Miguel Mugan esityksessä "Understanding cybersocial network trends for innovation in libraries", joka pidettiin IFLA:n parlamenttikirjastojen esikonferenssissa, kuulimme viimeisimmistä kehityksen suunnista.

Kirjasto toimii nyt paitsi osallistumisen välineiden, kuten blogien käyttönoton tukijana ja kouluttajana myös kansalaiskeskustelun trendien seuraajana sekä keskustelualueiden tai -yhteisöjen rakentamisen tukijana. Lähestymistapa on ennakoiva - ja tekstissä toistuvatkin sitä kuvaavat ilmaukset, kuten "emerging conversations", "emerging collectives" ja "early warning systems for emerging possibilities".

Kongressin kirjasto ei enää siis ole kiinnostunut vain saamaan aikaan keskustelua niistä teemoista, joita lainsäädäntötyössä on tulossa käsittelyyn. Kiinnostuksen kohde on kääntynyt siihen, millaisissa yhteiskunnallisissa teemoissa kansalaisten julkinen keskustelu ylipäänsä liikkuu ja miten keskustelut muotoutuvat. Ennakointi tai proaktiivisuus voi siis olla monensuuntaista.

Chilestä meillä on paljon opittavaa. Ajankohtais- ja teemapalveluiden toteutustapa on erinomainen ja ainutlaatuinen. Kansalaiskeskustelujen seurannasta voi myös nousta erinomaisen tarpeellista tietoa hyödynnettäväksi. Osallistumalla saatua tietoa voitaisiin samalla käyttää myös keskustelun välineiden kehittämiseen. Digitaalinen läsnäolo - tai strateginen läsnäolo, kuten chileläiset sitä kutsuvat, on löytämässä uusia muotoja.

- Päivikki Karhula