Parlamenttikirjasto

perjantai 26. helmikuuta 2010

ELKI oikeudellisen tiedon aarrearkkuna

Kirjastossa on parhaillaan menossa ELKI-linkkikirjaston uudistamisprojekti. Uudistusprojektin ensimmäinen vaihe on linkkikokoelman perinpohjainen läpikäynti ja siivous. Jokainen ELKI:n verkkopalvelu tai -sivusto on tarkoitus arvioida, ja tarkistaa linkin asiasanat vastaamaan kirjastossa käytettävää EKS-asiasanastoa.

Varsinkin oikeudellisten aiheiden osalta moni linkki on korvattu paremmin ajan tasalla olevalla palvelulla tai verkkosivustolla. Linkit on myös kohdennettu syvemmälle palveluihin, esim. suoraan säädösten hakulomakkeelle, palveluiden käytettävyyden lisäämiseksi. Sisällön uudistamista seuraa aikanaan myös käyttöliittymän kohennus.

Joitakin ELKI:n oikeudellisten verkkopalvelujen helmiä

Oikeudellisten linkkien läpikäynti on ollut antoisaa ja opettavaista. Oma osaaminen päivittyy väistämättä kun esim. käy läpi muiden maiden säädöstietopankkeja. Oikeudellisia palveluja läpikäyvän tiimin kesken olemme työn kuluessa jakaneet keskenämme ahaa-elämyksiämme ELKI:ssä jo olevista, tai sinne lisättävistä uusista verkkopalveluista. Seuraavaksi muutama esimerkki arvokkaiksi kokemistamme verkkotiedonlähteistä:

New Yorkin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan (New York University School of Law) ylläpitämä oikeusvertaileva Globalex-palvelu on kerrassaan loistava! Siinä on maksuttomasti käytössä olevia artikkeleita oikeudellisista tiedonlähteistä eri maissa ja usein myös hyvät linkit artikkeleissa listattuihin verkkotiedonlähteisiin. Palvelusta on ollut suuri apu itse päivitystyössä ja Globalex lisätään myös ELKI:in oikeudellisten aiheiden hakemistoihin. Suosittelen Globalexiä lähtökohdaksi niille, jotka hakevat tietoa tietyn maan oikeusjärjestyksen rakenteesta ja käytössä olevista oikeudellisen alan painetuista ja verkkotiedonlähteistä.

Ruotsin eri tuomioistuinten ratkaisuja voi näppärästi hakea sikäläisen tuomioistuinlaitoksen ylläpitämästä ”Vägledande rättsfall” –tietokannasta. Haun voi kohdistaa joko tiettyyn tuomioistuimeen tai hakea itseään kiinnostavaan aiheeseen liittyviä oikeustapauksia useamman tuomioistuimen ratkaisukäytännöstä. Tuomioistuinlaitoksen sivuilla on luonnollisesti listaus aineiston kattavuudesta jokaisen eri tuomioistuimen osalta.

”Mykistyttävän hyvä palvelu Saksassa vireillä olevien säädöshankkeiden seuraamiseen!”, totesi kollegani innostuneena Beck kustantajan ylläpitämästä Beck-Aktuell palvelusta.

Finlexin säädöskäännösten tietokanta on kansainvälisesti ainutlaatuinen. Vastaavaa, hyvin ylläpidettyä ja määrällisesti laaja, säädöskäännösten tietokantaa ei muiden maiden säädöstietopankeista löydy. Lakien englanninkielisiä käännöksiä tarvitaan kuitenkin usein ja muiden maiden säädöskäännöksiä tarjoavia palveluja on myös koottu ELKI:iin. Esimerkkeinä voi mainita Viron oikeudellisen kielen instituutin (Eesti Öiguskeele keskus) englanninkieliset käännökset virolaisista laeista ja Itävallan liittokansleriviraston ylläpitämä ”Austrian laws in English” –palvelu.

Linkkikokoelmista lisäarvoa

ELKI-linkkikirjaston nykyinen käyttöliittymä on aikansa elänyt, linkkikokoelman aineisto ja tarkoitus puolestaan ei. Varsinkin oikeudellisten verkkotiedonlähteiden osalta tiedonhakija etsii usein mahdollisimman eksaktia ja virallista tietoa. Halutaan esim. Ruotsin perustuslain muuttamiseksi annettu hallituksen esitys tai Saksan voimassa oleva osakeyhtiölaki, eikä mitään sinne päin.

Uskallan väittää, että varsinkin oikeudelliset aineistot löytyvät helpommin ja kätevämmin ELKI:stä kuin pelkästään googlettamalla. Toki Googlenkin kautta näihin palveluihin pääsee, jos tietää palvelujen olemassa olosta tai jos osaa käyttää haussaan oikeita asiasanoja. ELKI:ssä alan keskeiset verkkopalvelut on jo haettu ja tarjottu asiakkaan käyttöön.

Kun ELKI:n meneillään oleva uudistustyö on saatettu loppuun uskon, että Eduskunnan kirjaston linkkikirjasto tulee tarjoamaan käyttäjilleen tiedonhaullista lisäarvoa vielä pitkän aikaa.

Erika Bergström

perjantai 19. helmikuuta 2010

Vanha ja uusi tieto

Digitalisoitumisen myötä tiedonmuodostukselliset prosessit ovat saaneet uusia sävyjä. Sosiaalisen median välineet lisäävät kansalaisten viestintävaltaa; esimerkiksi amatöörireportteriksi voi tätä nykyä ryhtyä kuka tahansa. Traditionaaliset mediat ovat edelleen tärkeä ja olennainen osa informaatioympäristöämme, mutta jokin on viime vuosina olennaisesti muuttunut. Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittaja voi seurata tekstinsä reseptiota miltei reaaliaikaisesti paitsi hs.fi -sivustolla, myös muualla verkossa. Aiemmin asiakaspalaute oli välittyneempää ja vähäisempää.

Vielä vähän aikaa sitten traditionaaliset mediat suhtautuivat väheksyvästi esimerkiksi blogikirjoitteluun. Nyt tuulensuunta tuntuu vaihtuneen: viimeaikaisissa mediaväen työpaikkailmoituksissa painotetaan mm. yhteisönrakentamistaitoa sekä verkkokeskustelun sisällöllistä ja teknistä hallintaa.

Yle ja suuret lehtitalot integroituvat sosiaaliseen mediaan vauhdilla. Yksi osa integraatiota on ilmeisesti myös se, että Wikipediasta on tullut legitiimi tiedollinen auktoriteetti. Yhä useammassa lehtijutussa mainitaan päälähteeksi jutun aihetta tai kohdehenkilöä koskeva Wikipedia-artikkeli. Oletan, että Wikipedia-tarkistuksia tehdään toimituksissa rutiininomaisesti, vaikka lähdettä ei aina ilmoitettaisikaan.

Viimeaikoina myös julkishallinto on havahtunut sosiaalisen median mahdollisuuksiin. Tätä nykyä keskustellaan entistä enemmän esimerkiksi julkisten tietovarantojen avoimuudesta. Oikeusministeriö valmistelee parhaillaan suositusta siitä, kuinka virkamiehet voisivat omassa roolissaan osallistua sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan tiedonmuodostukseen.

Vanhan tiedon maailma oli kontrolloitu ja ennustettava: julkaisukanavat olivat etukäteen tiedossa ja kanavilla oli portinvartijansa. Nämä vartijat ovat edelleen jäljellä, mutta vanhan tiedon rinnalle on kasvanut uusi keskustelullisen tiedonmuodostuksen universumi, joka ei ole ja jonka ei kenties pidäkään olla kenenkään kontrollissa.

Mitä tapahtuu kymmenen vuoden kuluessa? Kuka tulee hallitsemaan ja ketä? Kenen vallassa on vuonna 2020 määrittää puhuja-auktoriteetit ja eri keskusteluareenoilla esitettyjen tietoväitteiden arvo?


Kimmo Tuominen

perjantai 12. helmikuuta 2010

Viiden tähden kirjastot

Viime vuosina varmaan lähes kaikissa kirjastoalan seminaareissa ja konferensseissa on käsitelty tavalla tai toisella Web 2.0 -palveluja. Monissa kirjastoissa ollaan hyvin innostuneita asiasta. Mutta olisivatko kirjastot valmiita ottamaan käyttöön Web 2.0 -palveluja, joita käytetään kaupallisissa verkkopalveluissa? Web 2.0:n keskeisiä ominaisuuksia on käyttäjien mahdollisuus arvioida, suositella, kommentoida ja antaa palautetta. Haluaisivatko kirjastot vastaanottaa avoimesti asiakkaidensa arvioita ja palautetta?

Jos varaat hotellin verkkopalvelun kautta, saat matkan jälkeen sähköpostia, jossa pyydetään arvioimaan hotellia ja sen palveluja. Voit kertoa, vastasivatko hotellin palvelut verkkosivulla annettuja lupauksia. Saitko viiden tähden hotellissa viiden tähden palvelua? Voit myös kertoa, jos esim. aamiaispöydästä puuttui juuri sinulle tärkeä tuote tai jos poreallas oli liian kylmä. Monissa tapauksissa antamasi palaute menee suoraan verkkopalveluun, jossa muut hotellivalintaa tekevät voivat tutustua siihen. Palautteesi voi toimia joko positiivisena tai negatiivisena mainoksena hotellille ja osaltaan ohjailla asiakasvirtoja.

Entä, jos kirjaston asiakkaat saisivat palvelutilanteen jälkeen vastaavanlaisen sähköpostin, jossa heitä pyydettäisiin arvioimaan saamaansa palvelua ja kirjastoa sekä kertomaan, kuinka monta tähteä antaisivat kirjastolle? Jos kokoelman laajuus ei vastaakaan verkkosivuilla kerrottua tai lukusali olikin rauhaton, asiakas voisi kertoa sen verkossa. Olisimmeko valmiita näyttämään kaikille avoimesti myös ne negatiiviset palautteet, joita varmaan parhaatkin kirjastot joskus saavat?

Jos olet hankkimassa uutta kodinkonetta tai muuta laitetta, voit valita verkkopalvelussa vertailuun lukuisia tuotteita. Saat tuotteet rinnakkain listattuna ja näet teknisten tietojen lisäksi käyttäjien antaman tähtiluokituksen. Yhdellä klikkauksella hylkäät jonkun tuotteen ja poistat sen vertailusta. Voit jatkaa vertailua kunnes jäljelle jää vain sinulle sopivin tuote.

Entä, jos kirjastoja voisi vertailla samalla tavalla? Teknisinä tietoina kerrottaisi mm. painetun- ja elektronisen kokoelman laajuus, kokoelman aihealueet, uutuushankintojen määrä / kk, laina-aika, verkko- ja sähköpostiosoitteet, kirjaston fyysinen sijainti ja aukioloajat, langattoman verkon käyttömahdollisuus sekä lukupaikkojen, asiakastietokoneiden, tulostimien, kopioikoneiden ja skannereiden määrät. Lisäksi olisi tietenkin asiakkaiden antama tähtiluokitus. Painottaisitko kirjastoa valitessasi "teknisiä tietoja" vaiko muiden käyttäjien antamaa tähtiluokitusta?

Kasvattaisivatko käyttäjien viiden tähden kirjastoiksi arvioimat kirjastot kävijämääriään? Kirjaston käytön lisääntyminen vaikuttaisi varmaan myös tuleviin aineistomäärärahoihin, uusien virkojen määrään sekä kirjaston suosioon työpaikkana. Millä keinoilla kirjastot pärjäisivät tällaisessa kilpailutilanteessa, kun osaavaa ja asiantuntevaa palvelua saa kaikista kirjastoista? Ottaisiko joku kirjasto käyttöönsä erään kodinkoneketjun käyttämän kilpailukeinon ja lupaisi ilmaisen kotiinkuljetuksen Facebook-faneilleen?


Leena Karjalainen

perjantai 5. helmikuuta 2010

Neljä mahdollista tarinaa tulevaisuudesta

Pidin tällä viikolla lomapäivän ja lukaisin uutuuskirjan, pamfletin: "Olimme kuluttajia - Neljä tarinaa vuodesta 2023" (toim. Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen). Kirja on ilmestynyt Tammen kustantama, tosin jo maaliskuussa 2009 mutta oli mielestäni vielä tuoretta luettavaa.

Kirjassa visioidaan skenaariomenetelmällä mahdollisia tulevaisuuden toteutumisvaihtoehtoja, lähinnä ilmastonmuutoksen vaikutuksia erityisesti kulutukseen vuoteen 2023 mennessä. Kirjan skenaarioita on työstetty Neuvosen ja Mokan lisäksi 15 muun kulutuksen tulevaisuudesta kiinnostuneen tutkijan projektina kesän 2008 aikana.

Neuvonen ja Mokka ryhmineen hahmottavat skenaarioita nelikentän avulla, jonka ääripäitä ovat globaali sääntely tai sen puuttuminen ja toisaalta yhteisvastuun ohjaama yhteiskunta tai atomistinen tilanne. Tämän peruskuvion pohjalta visioidaan neljä mahdollista tulevaisuuden skenaariota: Skenaario 1- Vielä viisitoista vuotta, skenaario 2 - Tohtori paikallisvastuu, skenaario 3 - Planetaarinen tahto herää ja skenaario 4 - Da Capo.

Kirja lähtee liikkeelle kiistämättömästä tosiseikasta, että kuluttaminen on yhteiskuntamme perusjuttuja. Saamme palkkaa ja veroillamme kustannamme hyvinvointivaltiota. Ilman kulutusta kansantaloudet pyörät lakkaisivat pyörimästä. Toisaalta yksilötasolla kuluttamisesta on tullut tapa liittyä samantapaisesten kulutuskäyttäytyjien ryhmään – kuluttaminen on identifioitumista ja samalla sosiaalista toimintaa.

Ykkösskenaarion nimi - Vielä viisitoista vuotta - kuvaa sääntelemättömyyden maailmaa. Kulutus kasvaa edelleen globaalisti, nopeasti ja osin ekspotentiaalisesti. Globaali päätöksenteko puuttuu, yksittäiset valtiot tai suuryritykset pyrkivät ratkaisemaan ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat omalta osaltaan, omalla tavallaan ja resursseillaan. Erityisesti kehitysmaiden kohdalla seurauksena on lisääntyviä katastrofeja ja ylipäätään maailmanlaajuisen eriarvoistumisen lisääntymistä ja kärjistymistä - myös kehittyneiden maiden sisällä.

Kakkosskenaariossa – Tohtori Paikallisvastuu- visioidaan aluksi, että ilmastonmuutoksen kontrollissa usko globaaleihin ratkaisuihin on rapautunut. Kaikensorttinen hallinta ja valvonta hajautuu ja vertaisvalvonta lisääntyy. Materiaalinen tuotanto paikallistuu ja etupäässä vain immateriaalihyödykkeet liikkuvat globaalisti. Lähinnä vain tarpeellista tavaraa tuotetaan, paljolti itse tai yhteisöllisesti ja sitä kierrätetään. Tässä mallissa tiedon merkitys tuotannontekijänä korostuu ja muuttaa luonnettaan – tiedon omistamista merkityksellisempää on kyky hyödyntää sitä nopeasti ja tehokkaasti.

Kolmosmallissa - Planetaarinen tahto herää - peruslähtökohta on, että ilmastomuutoksen aiheuttamia ongelmia ratkoo jonkinsortin ylikansallinen elin - 'Maailmanhallitus' jolla on viime kädessä ylin määräysvalta planeetan elinkelpoisuutta koskevissa kysymyksissä. Tässä mallissa luonto ei ole enää vain raaka-ainevarasto, ihmisen ulkopuolella oleva asia, vaan sen monimuotoisuus määrittelee ihmisen kaikelle toiminnalle perusreunaehdot. Ja edelleen – suuria osia maapallon pinta-alasta on muutettu luonnonsuojelualueiksi ja talousmetsiä valjastettu energiametsiksi muiden uusiutuvien energiamuotojen rinnalle. Brändien sijaan kulutuksessa tärkein huomio kiinnittyy tavaroiden valmistuksessa käytettyyn energiamäärään, ns halpa- ja kertakäyttötuotteita vältetään.

Nelosmallissa - Da Capo - ihmiskunta on jatkanut globalisoitumista, kulutus on markkinavetoista mutta ekotehokasta ja ollaan jossakin mielessä palattu "niukkuuden ja kohtuuden" arvomaailmaan. Kansainvälisiä sopimuksia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja luonnonvarojen ehtymisen puolesta tehdään, aluksi EU:n aloitteesta. Verotus ja haittamaksut ohjaavat talouskasvua laadun suuntaan. Tuloverotus on laskenut mutta kulutus kallistunut mikä siirtääkin kulutusta pois tavaroista palvelujen - esim terveys- ja liikuntapalveluiden suuntaan. Lisäksi kansalaiset tekevät vuosittain ns. päästöilmoituksen, jossa eritellään henkilökohtaisia ostoja ja niiden vaikutuksia ja tarvittaessa päästöoikeuksia ostetaan markkinoilta. "Omaa kulutustaan voi seurata Wastebookissa reaaliajassa ja laskea tarkan arvion ali- ja ylijäämistä" (Mokka, Neuvonen s.115). Tähän liittyen - henkilökohtaista päästökiintiötään voi keventää erilaisilla yhteisöön kohdistuvilla palveluilla. Da Capo -mallin yksi erityispiirre on se, että osa ihmisistä pyrkii siirtymään valvovan tietoverkon ulkopuolelle omavaraisiin yhteisöihin tai varakkaimmat kulutusparatiiseihin kontrollin tavoittamattomiin.

Edellä olen esitellyt lainauksia ja referointeja kirjan sisällöstä – omavaltaisesti karkeitakin yleistyksiä tehden ja jättäen joitakin aiheita esittelemättä sekä irrottaen asioita laajemmista yhteyksistä. Ainakin yksi piirre on kaikissa malleissa yhteistä - informaatioteknologia johdannaisineen tulee joka tapauksessa jatkamaan voittokulkuaan. Kirjan luettuani mietiskelen, että mikään siinä kuvatuista skenaariosta tuskin toteutunee sellaisenaan. Joka tapauksessa varsinkin ykkövaihtoehto tuntuu vieraalta pohjoismaiseen malliin tottuneelle. Toisaalta, toisin kuin Suomessa, Yhdysvaltain Korkeimman Oikeuden tammikuussa 2010 tekemä vaalirahoitusta koskeva ratkaisu voi olla askel juuri tämän ei-toivotun mallin toteutumisen tiellä.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita erilaisista tulevaisuusmalleista ja erityisesti kuluttamisesta, sen reunaehdoista ja tulevaisuudennäkymistä. Näyttää siltä, että kulutuksemme määrä, laatu ja sisältö tulevaisuudessa tulevat kovasti muuttumaan, eikä tämä johdu vain siitä, että jossain keksitään koko ajan tarpeellista tai muuten vaan kivaa uutta ostettavaksi ja kulutettavaksi. Kirjan perimmäinen tarkoitus onkin, lopullisten totuuksien tarjoamisen sijaan, keskustelun herättämisessä. Mokan ja Neuvosen sanoin: "Tämä kirja tehtiin, jotta oppisimme ajattelemaan ja ennen kaikkea puhumaan yhteisestä tulevaisuudesta. …tulevaisuus on avoin ja täynnä tilanteita, joissa on mahdollista vaikuttaa." (Mokka, Neuvonen s.152)


Heikki Rajala


PS Ohessa ajankohtainen linkki keskusteluun ilmastonmuutoksesta TV1:n A-talk -ohjelmassa 4.2. 2010 ( katsottavissa Ylen sivuilta 30 päivän ajan).


PS2 Kuluta fiksusti – käytä kirjastoa.


Linkkejä:

Olimme kuluttajia – mutta mistä uusi identiteetti

http://vastuullistatoimintaa.blogspot.com/2009/03/olimme-kuluttajia-kirja-julkaistu.html

Kööpenhaminan ilmastokokous

Olimme kuluttajia

Olimme kuluttajia

Olimme kuluttajia

Tieteen stiiknafuuliaa

http://demos.fi/julkaisut

Kuoleeko kuluttajuus? (Helsingin Sanomien kirja-arvio)

Nordic model