Parlamenttikirjasto

torstai 28. elokuuta 2008

Koulutusta tiedonhakuun syksyn kuluessa

Kirjastomme tarjoaa kaikille avointa tiedonhakukoulutusta joka toinen viikko tiistaisin ja torstaisin välillä 16.9. - 4.12.2008. Koulutuksen aikataulu ja aihepiirit ovat ohessa:

  • tiistaina 16.9. klo 10-12 ja torstaina 18.9. klo 17.30-19: Eduskunnan kirjaston aineistot ja palvelut (Selma- ja Elki-tietokanta, muita kirjaston tarjoamia verkkoaineistoja)
  • tiistaina 30.9. klo 10-12 ja torstaina 2.10. klo 17.30-19: Valtiopäiväasioiden hakupalvelut (valtiopäiväasioiden käsittelyvaiheet, valtiopäiväasiakirjat, hakutoiminnot ja -lomakkeet)
  • tiistaina 14.10. klo 10-12 ja torstaina 16.10 klo 17.30-19: Finlex ja muut säädöslähteet (maksuttomat Finlex-tietopankin säädöstietokannat, ajantasaisten säädösten haku, säädösmuutokset, esitellään myös Edilex ja Suomenlaki.com -palveluja)
  • tiistaina 4.11. klo 10-12 ja torstaina 6.11. klo 17.30-19: Euroopan neuvoston tiedonlähteet (Euroopan neuvoston rakenne ja toiminta, Euroopan neuvoston sähköiset sekä paperiset tiedonlähteet)
  • tiistaina 18.11. klo 10-12 ja torstaina 20.11. klo 17.30-19: Euroopan unionin tiedonlähteet (Eduskunnan kirjaston EU-tiedonlähdeopas, EU:n Europa-kotisivun sisältö, EU-säädösten ja -asiakirjojen haku tietokannoista)
  • tiistaina 2.12. klo 10-12 ja torstaina 4.12. klo 17.30-19: YK-tiedonlähteet (YK-asiakirjat, ajankohtaisaineisto Internetissä, Eduskunnan kirjaston YK-aineisto
    ja tietopalvelu)

Koulutuspaikkana on kirjastomme pohjakerroksessa sijaitseva Aurora-luentosali.

Tilaisuuksien lopussa on mahdollista saada henkilökohtaista opastusta. Tilaisuudet ovat maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Allekirjoittaneelta on mahdollista saada lisätietoa koulutuksista.

Tervetuloa!

koulutusinformaatikko Maija-Leena Rönkkö, puh. (09) 432 3457
tai sähköpostitse: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi

perjantai 22. elokuuta 2008

Kuinka hallita säädöstulvaa?

Säädökset on tämän päivän Suomessa hyvin saatavilla verkossa. Säädöstietopankki Finlex on ollut avoimesti ja maksuttomasti käytettävissä jo vuodesta 1997. Finlexissä julkaistaan kaikki uudet säädökset. Se sisältää myös hakumahdollisuuden voimassa olevaan lainsäädäntöön ja tietyiltä osin myös säädöksiin, jotka eivät enää ole voimassa.

Myös säädösten valmisteluaineistoa on kiitettävästi tarjolla sähköisesti. Esimerkiksi eduskunnan verkkosivuilla voi seurata vireillä olevien lainsäädäntöhankkeiden etenemistä ja tutustua kuhunkin hankkeeseen liittyviin valtiopäiväasiakirjoihin.

Kansalaisen pääsy säädösaineistoihin on turvattu Suomessa. Tietoverkkojen kehitys on tuonut säädösaineistot lähemmäksi kansalaista ja sitä kautta edesauttanut demokratian toteutumista.

Oikeudellisesti koulutettujen asiantuntijoiden ohella myös kansalaiset hyödyntävät lakitekstejä entistä useammin. Itse asiassa kansalaisella on myös velvollisuus tuntea laki; lain tietämättömyys ei vapauta vastuusta. Säädösaineistojen hyvästä sähköisestä saatavuudesta huolimatta lain sisällön tunteminen on nykyään melkoinen haaste.


Säädöstulva numeroina

Viime vuosikymmeninä annettujen säädösten lukumäärä ja säädösten kokonaissivumäärä on koko ajan kasvanut. Vielä 1960-luvulla annettiin vuosittain keskimäärin 1069 säädöstä, joiden sivumäärä oli yhteensä 1617. Vuonna 2007 Suomen säädöskokoelmassa julkaistiin 1510 säädöstä, joissa oli yhteensä 5789 sivua.

Lakien tarkoitus käy tarkemmin ilmi hallituksen esityksistä. Vuonna 2005 hallituksen esityksissä oli yhteensä 8123 sivua.

Kun näihin sivumääriin lisää vielä Suomessa sovellettavan massiivisen EU-oikeuden säädöskokonaisuuden, harva enää pystyy väittämään, että Suomessa sovellettavan lainsäädännön hahmottaminen ja jäsentäminen olisi yksinkertainen tehtävä!

Tiedonlähteiden tuntemus helpottaa säädösähkyä

Säädösaineistojen hahmottamisen ja onnistuneen oikeudellisen tiedonhaun edellytyksenä on edelleenkin oikeudellinen asiantuntemus ja laadukkaiden tiedonlähteiden tuntemus. Maksulliset oikeudelliset palvelut, kuten Edilex, Suomenlaki.com ja WSOYPro, täydentävät maksuttomia palveluja tarjoamalla mm. pidemmälle vietyjä hakumahdollisuuksia, säädösten tulkitsemiseen tarvittavaa lisäaineistoa ja oikeudellista uutisseurantaa.

Suurilla asianajotoimistoilla ja yrityksillä sekä esimerkiksi yliopistoilla on hyvät sisäiset tietovarannot ja mahdollisuus hyödyntää erilaisia maksullisia tietokantoja ja palveluja. Oikeudellista tietoa saatetaan myös jalostaa oman organisaation käyttöön luomalla sisäisiä tietokantoja tai keräämällä relevantteja linkkejä intranetiin. Lisäksi tällaisilla organisaatioilla on usein palveluksessaan henkilöitä, jotka ovat erikoistuneet oikeudellisten tietovarantojen sisältöön ja niiden käyttöön.

Kansalaisella ei ole edellä mainittuja tietotyökaluja tai asiantuntija-apua käytössään kotoa käsin. Vaikka lisätietoa moniin oikeudellisiin kysymyksiin saakin esim. ministeriöiden ja viranomaisten kotisivuilta, saattaa oikean tiedon löytäminen ilman asiantuntija-apua ja syventäviä tiedonlähteitä olla todella haastavaa.

Eduskunnan kirjasto säädösryteikön raivaajana

Eduskunnan kirjaston yhtenä tehtävänä on välittää tietoa lainsäädännöstä ja oikeusjärjestelmästä. Eduskunnan kirjasto on kaikille avoin kirjasto, jolla on omalta osaltaan mahdollisuus auttaa kansalaista hahmottamaan ja jäsentämään säädösviidakkoa. Kirjastollamme on käytössä oikeudellisen perustietovarantojen lisäksi Suomen laajimmat oikeudellisen aineiston kokoelmat. Aineistojen lisäksi kirjastossa on myös tietämystä ja asiantuntemusta oikeudellisista tietovarannoista.

Eduskunnan kirjasto palvelee kansalaista monella konkreettisella tavalla alkaen siitä, että oikeudelliset kokoelmat ovat avoimessa käytössä. Myös monia maksullisia oikeudellisia tietokantoja ja palveluja –- kuten esimerkiksi jo mainitsemiani Edilex, Suomenlaki.com ja WSOYPro –palveluja –- on mahdollista käyttää kirjaston tiloissa. Kansalaisille tarkoitettuja tiedonhakukoulutuksia järjestetään säännöllisesti. Kirjaston verkkosivuilta löytyy oppaita säädös- ja säädösvalmisteluaineistojen hakuun. Tarvittaessa kansalainen voi kääntyä kirjastomme maksuttoman tietopalvelun puoleen kysymyksensä kanssa.

Säädöstulvaa ei kenties voi padota, mutta siihen hukkumisen voi välttää!

Erika Bergström

perjantai 15. elokuuta 2008

Henkisen vaurauden varanto?

Verkkopalveluja kuvaavat metaforat konkretisoivat tai hämärtävät asioita. Metaforilla on kyky ohjailla ajatteluamme. Ellemme ole tarkkoja, ne voivat kidnapata järkeilykykymme.

Jyrki Nummen tuore selvitysraportti on otsikoitu "Kirjallisuuspankki: suomalaisen kaunokirjallisuuden digitaalinen kirjasto". Raportti on kiinnostava ja tärkeä: Nummen mukaan Suomeen tarvitaan tekijänoikeusvapaan kaunokirjallisuuden digitaalinen kokoelma, jota voidaan hyödyntää tutkimuksessa, opetuksessa ja kansansivistystyössä.

Raportin otsikossa verkkopalvelu rinnastetaan ensin pankkiin ja alaotsikossa myös kirjastoon. Kirjallisuudentutkijana Nummi on perillä sanojen voimasta, joten otsikon terminologiset ratkaisut lienevät harkittuja.



"Kirjallisuuspankki" on ytimekäs sana, joka yhdistelee muodikkaasti kulttuuria ja bisnestä. Pankkimetaforan herättämät mielikuvat eivät kuitenkaan ole pelkästään miellyttäviä. Pankkien verkkopalveluilta tulisi edellyttää kaikkein suurinta luotettavuutta, mutta viime aikoina ne ovat pätkineet pahasti.

"Pankki" ei enää assosioidu pelkästään turvalliseen rahasäilöön tai isälliseen pankinjohtajaan. Nykyään pankit tekevät bisnestä ja markkinoivat itseään aggressiivisesti. Asiakkaatkaan eivät ole jääneet toimettomiksi muuttuneessa tilanteessa, kuten tiedämme. Pankkiuskollisuus hiipuu. Hintatietoisimmat kilpailuttavat pankkipalvelunsa säännöllisesti.

Kun ennen vanhaan puhuttiin "tietopankeista", myös sanan jälkiosalla oli toisenlaista auktoriteettia kuin nykyään. Viime vuosina olemme oppineet, että pankitkin voivat vaihtaa nimeä ja omistajaa sekä tehdä konkursseja. Kasvonsa menettäneet pankit eivät piru vie ole enää edes kotimaisia!

Mitä pankkimetafora oikein tavoittelee? Pankissa vauraus on säilössä. Se kasvaa korkoa, mutta ei ole aktiivikäytössä.

Kirjallisuuspankin vertaaminen veri- tai spermapankkiin tuntuu kaukaa haetulta.

Dynamiikkaa vai pölyä?

Jos Nummen selvitysraportin otsikon pankkivertausta ei voida pitää onnistuneena, millaisia mielikuvia herättää sana "kirjasto"?

"Pölyisiä", vastaisi varmaan joku. Selvitysmies Mikko Leistin laatimassa keskustakirjastoraportissa on mielenkiintoinen SWOT-nelikenttä, jossa kirjastopalvelujen heikkouksiksi nähdään mm. markkinointi-innon puute, muutoshitaus sekä yleinen "vaisu mielikuva".

Ehkä Nummi tavoitteleekin pankin ja kirjaston rinnastamisella sellaista dynaamista vaikutelmaa, jota sana "digitaalinen kirjasto" ei yksinään herätä. Tällöin "kirjallisuuspankista" puhuminen olisi ennen kaikkea markkinointiterminologiaa, jolla pyritään vakuuttamaan potentiaalisia rahoittajatahoja siitä, ettei verkkoon rakennu pölyistä kotimaisen kirjallisuuden varastoa.

Pankki vai kirjasto?

"Digitaalinen kirjasto" on sanana vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin "kirjallisuuspankki".

Tällä hetkellä "digitaalinen kirjasto" tuo mieleen laaja-alaisia kulttuuriperintöhankkeita. Kongressin kirjasto rakentaa World Digital Library -palvelua ja on saanut mukaansa arvovaltaisia kirjastoja ainakin arabimaista, Venäjältä ja Brasiliasta sekä Googlen, Applen ja Intelin kaltaisia yrityskumppaneita. EU kaavailee ranskalaisten aloitteesta Eurooppalaista digitaalista kirjastoa Europeanaa. Suomessa on alkukeväästä käynnistynyt Kansallinen digitaalinen kirjasto, opetusministeriön koordinoima hanke, jonka lopputuotokset ilmeisesti sisällytetään Europeanaan joskus vastaisuudessa.

Käyttäjän kannalta tällaiset digitaaliset kirjastot ovat maailmanlaajuisen, eurooppalaisen ja kotimaisen kulttuuriperinnön tarjottimia. Verkkopalveluiden nimissä esiintyy sana "kirjasto" ja näiden verkkopalveluiden tuottajina on reaalimaailman kirjastoja, museoita ja arkistoja.

Missä määrin "digitaaliset kirjastot" ovat kirjastoja siten kuin me perinteisesti olemme termin käsittäneet? Rinnastaisiko Pihtiputaan mummo Europeanan ja oman paikalliskirjastonsa toisiinsa?

Perheyhtäläisyyksiä?

Ludvig Wittgensteinin kehittelemää perheyhtäläisyyden käsitettä soveltaen voimme todeta, että kunnankirjastolla ja Kansallisella digitaalisella kirjastolla on yhteneviä piirteitä. Toisaalta niillä on myös merkittäviä eroja esimerkiksi palvelumuotojen ja asiakaskunnan suhteen.

Termien merkitykset muuttuvat ajan myötä. Kiinnostava esimerkki "kirjaston" käytön ja merkitysalueen laajenemisesta löytyy suomenkielisestä Wikipediasta: "kirjasto" voidaan tulkita myös tietoteknisesti.

Tietokoneohjelmoijat hyödyntävät ohjelmakirjastoja ohjelmoidessaan. He kutsuvat näistä "kirjastoista" tiettyjä rutiineja tai funktioita omaan ohjelmaansa toteuttamaan jotakin tehtävää tietyllä tavalla.

Onko ohjelmakoodia sisältävä "kirjasto" myös digitaalinen kirjasto? Aineisto on ainakin digitaalista. Monet ohjelmarutiinit ovat kehittyneet vähitellen, yrityksen ja erehdyksen kautta, useiden ohjelmoijien työn tuloksena. Ohjelmakirjastot ovat ohjelmoijien kulttuuriperintöä. Ne voidaan nähdä myös ohjelmakoodia sisältävien digitaalisten tekstien kokoelmina (tekstikokoelmat ovat kieltä – tässä tapauksessa ohjelmointikieltä).

Onko digitaalinen kirjasto merkitykseltään lähempänä ohjelmakirjastoa kuin vaikkapa tavanomaista pienehköä kunnankirjastoa?

Minusta ei ole. Kyllä digitaalinen kirjasto ja fyysinen kirjasto ovat keskenään perheyhtäläisempiä.

Digitaaliset kirjastot toiminta- ja tutkimusympäristöinä

Nummen selvityksen ansiona pidän sitä, että hänen kaavailemansa digitaalinen kirjasto on paitsi kulttuuriperinnön tarjotin, myös toiminta- ja tutkimusympäristö. Samalla tavoin kuin Leisti visioi monenlaista aktiviteettia Keskustakirjastolle, myös Nummi toivoo, että Kirjallisuuspankki itse asiassa toimisi mahdollisimman epäpankkimaisesti. Digitoitua aineistoa ei säilötä vastaisuuden varalle, vaan se otetaan aktiivikäyttöön. Kirjallisuuspankin tulee antaa käyttäjälle mahdollisuus virtuaalisen tutkimusympäristön rakentamiseen. Tämä ympäristö koostuu "kirjoista, aikakauslehdistä, erilaisista dokumenteista (myös ääni- ja kuvamateriaalista) sekä teknisistä apuneuvoista (käsikirjat, sanakirjat, konkordanssit, tutkimuskirjallisuus)".

Kirjastolle, myös digitaaliselle, on ominaista, että sen tarjoamassa (virtuaali-)tilassa toimitaan aktiivisesti. Tähän viittaa myös kolmas viime aikoina läpikäymäni selvitys, jossa esitetään entistä integroivampia toimintamalleja Turun korkeakoulujen kirjasto- ja tietopalveluiden kehittämiseksi. Selvitysmies Jussi Nuorteva tähdentää, että "[t]utkimuksen kansainväliselle tiedonhallinnalle on ominaista entistä voimakkaampi verkottuminen, yhteisten standardien kehittäminen aineistojen hallintaan sekä tutkimuksen tarvitseman ja tuottaman kirjallisuuden ja tietoaineiston ja tutkimusdatan käyttö samassa käyttöympäristössä, usein tutkijan omalla tietokoneella".

Digitaalisten kirjastojen tulee olla opiskelu- ja tutkimustyötä tekevien ihmisten laboratorioita, paikkoja, joissa toimitaan, ei pelkästään ohjelmakirjastojen kaltaisia informaatiovarantoja. Toivoa sopii, että tämä näkökohta otetaan huomioon paitsi Kirjallisuuspankissa, myös Kansallista digitaalista kirjastoa rakennettaessa.

Vaisuja kirjastopalveluja ei enää kukaan kaipaa.

Kimmo Tuominen

Lisätietoja

Heineman, Laila (2007). Mikä on digitaalinen kirjasto?

Leisti, Mikko (2008). Keskustakirjasto: Metropolin sykkivä sydän.

Nummi, Jyrki (2008). Kirjallisuuspankki: suomalaisen kaunokirjallisuuden digitaalinen kirjasto.

Nuorteva, Jussi (2008) Turun korkeakoulujen kirjasto- ja tietopalveluiden kehittäminen.

tiistai 5. elokuuta 2008

Oikeudellinen tieto ja verkkoyhteisöllisyys

Oikeustiede on perinteisesti ollut hyvin auktoriteettikeskeistä. Oikeusoppineet ovat käyneet oikeudellista keskustelua lähinnä arvostettujen oikeustieteellisten painettujen julkaisujen välityksellä. Kussakin lehdessä julkaistut artikkelit valitsee alan asiantuntijoista koostuvat toimitukset. Nykyään keskeisimmät oikeustieteelliset julkaisut ilmestyvät myös sähköisinä.

Oikeudellinen tieto on muutenkin hyvin saatavilla verkosta. Lainsäädäntöä, esitöitä ja oikeuskäytäntöä on tarjolla sekä julkisten että kaupallisten palveluntarjoajien toimesta. Oikeudelliset uutispalvelut sekä ministeriöiden ja viranomaisten tiedotepalvelut helpottavat oikeudellisen tiedon seuraamista Suomessa.

Mutta vaikka oikeudellinen tieto on jo aikoja sitten siirtynyt verkkoon, on vuorovaikutteinen oikeudellinen keskustelu verkkoympäristössä ollut melko vähäistä. Joidenkin kysymysten, kuten esim. tekijänoikeuksien, ympärillä keskustelua on toki käyty verkossa erinäisillä sivustoilla ja blogeissa, mutta yleinen juridinen verkkoyhteisöllisyys ja web 2.0 -tyyppiset palvelut ovat puuttuneet Suomesta.



Lakiwiki

Verkkoyhteisöllisyyden ilmentymiä on nyt kuitenkin havaittavissa myös oikeudellisen tiedon saralla. Lakiwiki, suomalainen oikeustieteellinen wiki-palvelu, avattiin käyttöön 23.4.2007. Lakiwikin ideana on luoda vapaa suomalainen juridiikan tietosanakirja, jota laaditaan ja muokataan yhteistyössä käyttäjien kanssa.

Helmikuussa 2008 Lakiwiki juhli 200 artikkelin rajapyykin täyttymistä. Tällä hetkellä Lakiwikissä on 237 artikkelia. Määrä on vielä vaatimaton: Lakiwikiä ei toistaiseksi voida pitää varteenotettavana juridisena hakuteoksena.

Jo Lakiwikin vajaa vuosi sitten pidetyssä suunnitteluillassa esitettiin idea siitä, että wiki voisi toimia oikeustieteellisen opiskelun yhtenä työkaluna. Opiskelijatyönä laadittuja ja toivon mukaan jopa opettajan tarkastamia tekstejä julkaisemalla Lakiwiki saisi nopeasti tarvittavaa sisältöä.

Lakiwikin artikkeleiden määrän lisäksi olen kiinnittänyt huomiota artikkeleiden laajuuteen ja aiheiden valikoitumiseen. Monet Lakiwiki-artikkeleista ovat hyvin lyhyitä, jopa yhden lauseen määritelmiä -- ja nämä artikkelit edellyttäisivät ehdottomasti laajentamista. Kattavampia, kirjallisuusviitteitä sisältäviä artikkeleita Lakiwikistä toki myös löytyy. Toisaalta Lakiwikistä puuttuu edelleen monta tärkeää aihepiiriä.

Encyclopaedia Iuridica Fennican vannoutuneena käyttäjänä minun on todettava, ettei Lakiwikistä ole tämän juridiikan korkeatasoisen suurteoksen haastajaksi. Mutta toisaalta moisen haasteen esittäminen ei taida olla Lakiwikin tavoitekaan.

Artikkelien määrän ja laajuuden lisäksi Lakiwikin sisällöllinen valvonta ja kontrolli mietityttää myös. Oikeudellisen tiedon alkuperän, oikeellisuuden ja päivityksen tarkastamista korostavat lakimiehet oudoksunevat yhteisövalvontaa kontrollitapana vielä pitkään.

Oikeustieteellisiä artikkeleita löytyy myös suomenkielisestä Wikipediasta. Wiki-menetelmällä tuotetaan siis tällä hetkellä juridisia artikkeleita kahteen eri palveluun.

Juridiikan uudet keskustelufoorumit

Lakiwikin ylläpidon ja toimituksen tarjoaa kaupallinen toimija, Edita Publishing Oy. Kesäkuun puolessa välissä Edita otti seuraavan askeleen kohti oikeudellisen tiedon yhteisöllisyyttä avaamalla Edilex-palveluun juridiikan avoimen keskustelufoorumin. Tavoitteena on tarjota Edilexin käyttäjille ja muille juridiikasta kiinnostuneille laadukas keskusteluympäristö. Keskustelusivujen lukeminen on kaikille avointa, mutta viestiketjuihin vastaaminen edellyttää joko Edilexin käyttöoikeutta tai maksutonta rekisteröitymistä.

Toinen oikeudellisen tiedon kaupallinen toimija, WSOY, puolestaan avasi omat keskustelusivunsa WSOYPro-palveluun 11.6.2008. WSOYPro-palvelu tarjoaa siis online-asiakkailleen "Kysy asiantuntijalta" -palvelua. WSOYPro:n toimitus valitsee esitetyistä kysymyksistä mielenkiintoisimmat, eli kysyjän ja asiantuntijan välissä on toimituksellinen elementti. Kysymykset ja vastaukset ovat myös muiden online-palvelun käyttäjien nähtävissä ja kommentoitavissa.

WSOYPro:n keskustelusivujen käyttöoikeuden rajoittuminen vain online-palvelujen tilaajille johtaa väistämättä siihen, että vuorovaikuttaminen ja yhteisöllinen tiedonluonti tapahtuu melko suljetussa piirissä. Edilex on pyrkinyt vapaampaan keskusteluun jättäen kuitenkin kynnykseksi käyttäjän rekisteröitymisen.

Kaupallisten toimijoiden lähes päivälleen samanaikainen keskustelusivujen avaaminen lienee sattumaa, mutta on mielestäni osoitus siitä, että verkkoyhteisöllisyyttä ja osallistumista halutaan edistää myös oikeudellisen tiedon saralla.

Web 2.0 -tyyppisistä palveluista lisätyökaluja oikeuskehityksen seuraamiseen?

Oikeudellisen tiedon alalla tarvitsemme edelleen korkeatasoista sisällöntuottamista ja laadukkaita tietotuotteita. Julkisin varoin ylläpidetylle oikeudellisten perustietovarantojen lisäksi kaupallisille tietotuotteille on Suomessa markkinat. Verkkoyhteisöllisyyttä tukevat palvelut voivat kehittyä hyödyllisiksi lisätyökaluiksi oikeuskehityksen seuraamisessa ja tietyn oikeudellisen kysymyksen hahmottamisessa. Kummankaan nyt lanseeratun keskustelufoorumin en kuitenkaan usko saavuttavan itsenäistä, kaupallisesta emopalvelustaan riippumatonta, roolia.

Koska molemmat keskustelufoorumit on lanseerattu kesäloma-aikaan, on luonnollista, ettei keskustelutulvaa ole kummassakaan palvelussa -- joskin Edilexissä alkaa olla keskusteluviestejä ja -ketjuja kiitettävästi jo nyt. On mielenkiintoista nähdä, miten nämä palvelut ja aikaisemmin avattu Lakiwiki-palvelu kehittyvät tulevan syksyn kuluessa.

Erika Bergström