Parlamenttikirjasto

maanantai 28. huhtikuuta 2014

EU-keskustelua Faktabaarissa


Faktabaarin perusajatus on erinomainen. Yhdysvalloissa poliittisten toimijoiden puheiden todenmukaisuutta vahtimaan perustettiin vuonna 2003 faktantarkistuspalvelu FactCheck.org. Faktabaarin perustajien ajatuksena oli tarjota vastaavaa palvelua Suomessa.

Palvelun takana on joukko nuoria journalisteja ja asiantuntijoita, jotka kaivautuvat EU-ilmiöiden taakse ja tarvittaessa oikaisevat, tuovat taustoja tai lisätietoja. Toteutuksen taustalla ovat myös Avoin yhteiskunta ry ja ulkoministeriön alainen Eurooppatiedotus.
 


Faktabaarin ohjelmanjulistus kuuluu: "Faktabaari on poliittisesti sitoutumaton ja kaikille avoin kansalaispalvelu. Se ei toimi minkään poliittisen puolueen puolesta tai puoluetta vastaan." Faktabaaria toimitetaan vapaaehtoispohjalta sinunkin tuellasi. Tuellasi ei tässä tarkoiteta rahallista apua, vaan vinkkejä taustoittamista edellyttävistä aiheista.

Palvelu kertoo käyvänsä toukokuussa käytävien EU:n parlamenttivaalien kimppuun. "Faktabaari haluaa omalta osaltaan varmistaa, että vaalikampanjointi käydään tosiasioilla." Mediassa esitetty väite joko todennetaan tai osoitetaan virheelliseksi liikennevaloilla: punainen on väärin, vihreä totta. Keltainen on puoliksi oikein tai väärin, puolitotuus kuitenkin ja edellyttää lisätietoa. 




Sivuston sisältämä lähdearsenaali herättää kunnioitusta ja antaa lukijalle mahdollisuuden käydä syventävään dialogiin. Faktabaarin hienous on juuri tässä: se ei yritä kertoa kaikkea itse, vaan faktajournalismin keinoin antaa väitteille - kuten se lupaakin - faktapohjan. 


Kaisa Paavilainen

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Merkkivuodet ja institutionaalinen muisti

Eduskunnan kirjaston satavuotista avoimuutta juhlittiin viime vuonna. Viimeiset säännöllisen valtiopäivätoiminnan 150-vuotisjuhlallisuudet vietetään tulevana kesänä. Muutaman vuoden päästä koko kansakunta muistaa satavuotista itsenäisyyttään.

Merkkivuodet ovat institutionaalisen muistin tärkein käytinvoima. Kun tulee kuluneeksi tasavuosia, kansalliset instituutiot katsovat taaksepäin etsien historiastaan katkoksia ja jatkuvuuksia. Yhteisen tarinan valikoivalla kertaamisella pyritään aina vahvistamaan instituutiota.

Mitä tapahtuu, kun instituutio muistelee? Yleensä perustetaan sen jäsenistä ja ulkopuolisista asiantuntijoista koostuva työryhmä, jonka tehtävänä on esittää yhteisestä menneisyydestä instituution hyväksyttävissä oleva tulkinta. Instituutio valitsee näkökulman, asiantuntijat varmistavat sen, että esitetyt tulkinnat vastaavat kulloinkin vallitsevaa historiakuvaa. Näkökulma kiteytetään usein merkkivuoden nimeen, otsikkoon tai sloganiin.    

Eduskunnalla ja sen kirjastolla oli merkkivuosinaan pääviestit, joita pyrittiin levittämään kaikkien tietoisuuteen:
  • valtiopäivien kokoontuminen on Suomessa ollut säännöllistä 150 vuotta
  • Eduskunnan kirjasto on ollut avoin kaikille kansalaisille sata vuotta
Parlamenttien säännöllinen kokoontuminen ei ole itsestäänselvyys, sillä monen eurooppalaisenkin valtion historiaan kuuluu kansanvallan tukahduttanut totalitaarinen jakso. Myös kaikille avoin Eduskunnan kirjasto on kansainvälisessä parlamenttikirjastojen vertailussa pikemminkin poikkeus kuin sääntö ja näin pitkäikäisenä suorastaan harvinaisuus.

Instituution historian esittämisen keinot ovat moninaiset. Merkkivuosi kirjastossa toteutettiin avoimuuden historiaa luodanneella aikajanalla (verkkosovellus), muistitietoseminaarilla, Parlamentti-pop-konsertilla sekä osallistumalla kolmeen eduskunnan ulkopuoliseen messu- tms. tapahtumaan. Kirjastokaistalla julkaistiin puolituntinen avoimuusvideo, joka perustui kirjaston asiantuntijoiden haastatteluihin:

Avoimuuden historiasta ammentamalla pyrittiin madaltamaan kansalaisten kynnystä käyttää Eduskunnan kirjaston palveluja. Seuraava kirjaston oma juhlavuosi koittaa 2022, kun perustamisesta tulee kuluneeksi 150 vuotta.

Säännöllisen valtiopäivätoiminnan alkamista 150 vuotta sitten juhlittiin näyttävämmin. Ohjelma sisälsi eduskunnan juhlaistunnon, juhlarahan ja -postimerkin julkaisun, valtiopäivätanssiaiset Rautatieasemalla, historia-aiheisia näyttelyitä ja esitelmäsarjan (yhteistyössä Kansallisarkiston kanssa), radio-ohjelmia ja draamadokumentin (yhteistyössä YLE:n kanssa), sarjan valtiopäiväpaikkoihin kiinnittyneitä lyhytelokuvia (yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa), kaksi entisten kansanedustajien haastattelusarjaa, kansanedustajien kouluvierailuja sekä lukuisia kansalaistapahtumia. Historiapoliittisesti merkkivuosiohjelma huipentui, kun eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma laski seppeleet Aleksanteri II:n ja J.V. Snellmanin patsaille Helsingin keskustassa.

Niin ihmiset kuin instituutiotkin kaipaavat pyöreiden merkkivuosien juhlintaa. Erityisen merkittävää pian ohitetuissa merkkivuosissa on ollut se, että niistä on pyritty tekemään eliittijuhlien sijaan avoimia kansalaistapahtumia. Merkkivuosien juhlinta ei tiettävästi ole poikinut kielteistä julkisuutta kuten joskus aikaisemmin on käynyt. Kun kansanedustuslaitos juhlii kansalaistapahtumin, on kulutkin helpompi hyväksyä. 

Milloin merkkivuosipanostuksia voidaan pitää instituution kannalta onnistuneina? Säännöllisen valtiopäivätoiminnan käynnistyminen Suomessa vuonna 1863 sekä Eduskunnan kirjaston pitkäikäinen avoimuus – tai ylipäätään avoimuus kaikille kansalaisille – eivät ennen merkkivuosia olleet laajasti tunnettuja seikkoja. Asiaa tutkimatta on vaikeaa arvioida, miten hyvin pääviestit on lopulta omaksuttu.

Tuoreessa muistissa ovat vielä yksikamarisen eduskunnan satavuotisjuhlallisuudet 2007 sekä Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhlinta 2009. Kansallisen parlamentti-instituutio näkökulmasta kyse oli edustuksellisen instituution synnystä (1809), sen kokoontumisten muuttumisesta säännöllisiksi sekä säätyvaltiopäivien reformista kansanvaltaisemmaksi eduskunnaksi. Seuraava murrosvaihe, itsenäistyminen ja sisällissota, tarkoitti kansan ja sen edustuslaitoksen kahtiajakautumista, kriisiä ja hidasta eheytymistä. Murrosten kuvaamisen kautta instituutio hahmottaa kansanvallan vahvistumisen suurta kertomusta, jonka halutaan kantavan pitkälle tulevaisuuteen.

Kun instituutio muistelee historiaansa, se ei välttämättä tuota uutta tietoa. Kyse on pikemminkin jo tunnetun historian kokoamisesta ja esittämisestä tarkoitukseen sopivalla tavalla. Poikkeuksiakin toki on, kuten Eduskuntatutkimuksen keskuksen perustaminen kirjoittamaan ja julkaisemaan 12-osaista teossarjaa Suomen eduskunta 100 vuotta. Kun kyse on merkkivuoteen liittyvästä tilaustutkimuksesta, voi aina kysyä, tavoitellaanko sittenkään kriittisesti instituutioon suhtautuvaa lopputulosta. Merkkivuosien jälkeensä jättämä aineisto ei niinkään kerro uutta siitä, mitä 150 vuotta sitten valtiopäivillä tai 100 vuotta sitten Eduskunnan kirjastossa tapahtui, vaan pikemminkin siitä, mitä niistä vuonna 2013 haluttiin muistaa.


Joni Krekola   

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Neljä ensimmäistä kuukautta – betasta versioon 1.0.4


Reilut neljä kuukautta sitten sain lahjaksi uuden suomalaisen puhelimen. En ollut kovin innostunut puhelimen vaihdosta, koska entinen täytti kaikki tarpeeni, vaikka alkoikin olla huollon tarpeessa. Minua motivoitiin puhelimen vaihtoon vakuuttelemalla: ”Sinun on varmaan helppo oppia käyttämään sitä, kun se on kehitetty nykyisen puhelimesi käyttöjärjestelmän pohjalle.” 

Ensivaikutelma oli miellyttävä – kevyt, mukava muotoilu, käteen sopiva, kivat ikonit ja värit. Puhelimessa oli vai muutama sovellus valmiina. Aloin tyytyväisenä ladata nettikaupoista pieniä ilmaisia ohjelmia, joista ajattelin olevan hyötyä. Ongelmat tulivat vastaan, kun yritin saada vanhasta puhelimesta uuteen mm. osoitekirjan, tekstiviestit, kalenterimerkinnät sekä viritellä sähköpostitilit. Olin epätoivoinen, kun mikään tärkeä ei ottanut toimiakseen. Lahjanantaja lohdutteli: ”Isänmaan asiallahan tässä ollaan. Tämähän on vasta beta-versio.” Sanoin vieväni entisen puhelimeni huoltoon ja ottavani sen takaisin käyttöön, jos se saadaan kuntoon.

Kun entinen puhelimeni tuli huollosta (tietysti tehdasasetuksilla), olin jo niin kiintynyt uuteen puhelimeeni fyysisenä laitteena, etten tuntenut kiinnostusta vanhan puhelimeni virittelyyn. Sen sijaan palautin uuteen puhelimeeni tehdasasetukset ja aloitin kaiken alusta. Tämä toimenpide ratkaisi joitakin ongelmia.  Pian tulikin jo ensimmäinen käyttöjärjestelmäpäivitys, joka korjasi monia asioita. Käyttöjärjestelmä­päivityksiä onkin tullut useita – muutama viikko sitten siirryttiin pois beta-versiosta!

Alkuun olin tosi turhautunut ja ajattelin, ettei tästä tule mitään, tämä puhelin on tarkoitettu nörteille. Pian löysin nettikeskustelut ja -kommentit ja havaitsin, että aivan samanlaisia ongelmia oli muillakin. Katselin netistä puhelimeni käyttöön liittyviä tutorial-videoita ja vinkkejä. Koskaan aikaisemmin en ole tarvinnut niitä uuden puhelimen käyttöönottoon.

Huomasin myös, että saataville tuli koko ajan lisää sovelluksia, jotka oli jo saatu toimimaan uudessa käyttöjärjestelmässä. Eräässä lehtikirjoituksessa sanottiin osuvasti, että tuntuu kuin muuttaisi uuden asuinalueen ensimmäiseen taloon, seinät ja katto ovat pystyssä, vesi ja sähkö toimivat, mutta ympäristö on vielä rakennustyömaana ja palvelut rajoitetut. Olen havainnut, että tämä rakennustyömaa tulee kaiken aikaa valmiimmaksi! Jokainen uusi päivitys korjaa ongelmia ja tuo uusia ominaisuuksia. Täytyy vaan itse aktiivisesti seurata asioita ja asentaa uudet versiot.

Jo useamman kuukauden olen ollut tyytyväinen puhelimeni palveluihin – kaikki minulle tärkeät sovellukset toimivat. Eri suuntiin menevät sipaisutkin, joilla käyttöliittymää käytetään, ja joita alkuun piti harjoitella, sujuvat niin kuin ne olisivat olleet aina käytössä. Takana on nyt neljä kuukautta yhteistä taivalta: epätoivoa, uuden oppimista ja oivaltamisen iloa. Edessä on vielä varmasti monta uutta ja mielenkiintoista asiaa. Olen vakuuttunut, että kyllä suomalaiset osaavat tehdä ja kehittää puhelimia!




Leena Karjalainen