Parlamenttikirjasto

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Kirjastotieteen Nobel

Kenelle antaisit kirjastotieteen Nobel-palkinnon, jos sellaisia jaettaisiin? Löytyisikö Suomesta alan huipputiedemiehiä?

Lämmöllä muistelen Alivaltiosihteerin radiohupailua kirjastotieteen Nobelistista, hollantilaisesta emeritus kirjastoamanuessista Idun Balderista, joka aikanaan keksi "Hiljaa!"-kyltin.

Menemättä tässä sen tarkemmin siihen, onko nykyinen informaatiotutkimus tiedettä lainkaan (ks. Vesa Suomisen kirjoitus) on hauska pohdiskella, ketkä alan suuret nimet olisivat jonkinlaisen tunnustuksen arvoisia. Omista informaatiotutkimuksen opinnoistani on kulunut jo tovi ja ilman mitään apuvälineitä mieleeni palautuvat nimet tenttikirjoista: Dervin, Ranganathan, Zipf, Shannon ja Buckland. Kotimaisista mieleeni tulevat lähinnä opiskeluaikojeni professorit Tampereelta: Järvelin, Vakkari, Sormunen, Savolainen. Ja voittaja on…?

Nobel annetaan saavutuksista kyseisellä tieteenalalla. Mitkä ovat informaatiotutkimuksen suuria saavutuksia viime vuosikymmeninä? Kuka osaa kertoa? Ainakin minusta kirjastotyöntekijänä olisi kiinnostavaa nähdä jonkinlainen lista oman tieteenalani viimeaikaisista saavutuksista. Tällä hetkellä en osaa nimetä yhtään aihealuetta, jossa informaatiotutkimus olisi internetin aikakaudella tuonut alalle jotain erityisen hyödyllistä tai muuten mullistavaa. Kirjastoalan innovaatiot ja käytännön trendit tulevat jostain muualta kuin kirjastotieteen/informaatiotutkimuksen tekemisestä. Tai ehkä olen vain tietämätön. Jos saavutuksia on tehty, niin niitä olisi hyvä rummuttaa kirjastoväen tietoon.

Esa-Pekka Keskitalo muistutti viime vuonna Ig-Nobeleista, naurettavista tieteellisistä tutkimuksista, joiden arvoisaan joukkoon oli kelpuutettu myös tutkimus the-sanan indeksointikäytännöistä. Tämän vuoden Ig-Nobelistit paljastetaan muuten lokakuun toinen päivä. Toivottavasti sieltä ei tänä vuonna löydy liikaa kirjastolaisille tuttuja aiheita.


Jani Stenvall

perjantai 12. syyskuuta 2008

Myytinmurtajat

Verkkomaailman markkinointi on tiivistynyt sen lyhyen historian aikana erilaisiin sloganeihin. Niiden varassa on luotu uudenlaisia toiveita, mutta kehitetty myös monia toimivia palveluja ja uudenlaista kultturia. Harvinaista sen sijaan on lukea analyysia, jossa verkkokulttuureja arvioidaan niihin sisältyvien paradoksien valossa. Kahden australialaisen tutkijan, Kym Thornen ja Alexander Kourzminin artikkeli Cyberpunk- Web 1.0 "Egoism" greets group-web 2.0 "narcissism": convergence, consumption and surveillance in the digital divide on tässä suhteessa virkistävä ja ajatuksia herättävä.

Nettikehityksen taustaa peilatessaan Thorne ja Kourzmin katsovat, että monenlaisia hyötyjä tuottaneen verkkoyhteisöllisyyden kääntöpuolena on itse asiassa lisääntynyt välinpitämättömyys. Sen ilmenemismuotoina tutkijat luettelevat egoistisen individualismin, yhteisöllisen narsismin, huonon maun ja hävyttömyydellä hallitsemisen. Kauaksi ei tarvitsekaan mennä esimerkkejä etsiäkseen. Suosituissa yhteisöpalveluissa vierailu voi riittää samojen johtopäätösten tekemiseen.

Thornen ja Kourzminin mielenkiintoisin väite on kuitenkin se, että vapaus ja vaikutusvalta verkossa ovat kehityksen myötä kaventumassa ja osoittautumassa myytiksi ilman, että käyttäjät ovat laajalti panneet merkille asiaa. Kontrolli ja yksityistäminen on vahvistumassa verkossa. Näin on käymässä verkon alkuperäisen liberaalin ideologian ja yhteisöpalvelujen valtavan suosion rinnalla - tai niistä huolimatta.

Eräs kehityksen paradokseista on, että keskitetyn kontrollin ja hierarkisen vallan osuuden lisääntyessä sekä fyysisessä että virtuaalisessa ympäristössä, verkon alakulttuurien ideologiat ovat alkaneet kääntyä sisäänpäin - teknomytologioiksi, joissa toiveet kohdistuvat virtuaalielämän fantasioihin. Todellisuudella näyttäisi olevan vähemmän väliä.

Tutkijat riisuvatkin kerros kerrokselta aatteet verkon liberalistisilta, yhteisöllisiltä ja transformatiivisilta ideologioilta. Verkon alakulttuurien ruokkima individualismi ja globaali yhteisöllisyys on heidän mukaansa meneillään olevan kehityksen huomioiden vähintäänkin kapea-alainen näkymä - tai myytti. Heidän huomionsa eivät ehkä ole täsmällisiä, mutta punnitsemisen arvoisia.

- Päivikki Karhula

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Älkää yrittäkö tätä kotona…

Kirjastonhoitajien suruksi, mutta historiantutkijoiden iloksi historiallisesti merkittävillä lukijoilla on usein ollut tapana tehdä merkintöjä kirjojen marginaaliin. Suomen poliittisen historian kuuluisin esimerkki kirjoittavasta, kommentoivasta lukijasta lienee J. K. Paasikivi. Hän teki merkintöjä omiin kirjoihinsa, mutta monet poliitikot ovat saattaneet tehdä niitä myös kirjaston kirjoihin.

Eräs Eduskunnan kirjaston kokoelman mielenkiintoisimmista kirjoista on Georg Schaumanin kirjoittama teos "Valtiomuototaistelu Suomessa 1918" (WSOY, 1924). Schauman, kansanedustaja ja Helsingin yliopiston ylikirjastonhoitaja, oli eräs tärkeimmistä monarkismin vastustajista ja tasavaltalaisen valtiomuodon puolustajista. Kirjassaan Schauman tarkasteli yksityiskohtaisesti eduskunnassa käytyä valtiomuototaistelua.

Tärkeäksi tämän kirjan tekee kuitenkin sen lukija. Urho Kekkonen on lukenut kirjan äärimmäisen tarkasti ja tehnyt marginaaliin muistiinpanoja. Merkinnöistä voi lukea esimerkiksi sen, miksi Kekkonen suhtautui varauksellisesti Saksaan ja saksalaiseen politiikkaan. Marginaalimerkinnän mukaan "tasavaltalaisuus = antisaksalaisuus."

Nämä marginaalimerkinnät lisäävät kirjaan ikään kuin uuden historiallisen kerroksen. Tämänkaltainen kirja ei ainoastaan kerro historiasta vaan on osa historiaa.

Mutta kuten sanoin: älkää yrittäkö tätä kotona…


Timo Turja