Sanojen painosta

Entisaikaan ihmiset tapasivat kunnioittaa painettua sanaa. Julkaistu teksti oli, jos ei enää kiveen hakattu niin ainakin kalliilla koneilla painettu, ylhäältä annettu, totta ja oikein.

Minäkin ajattelin pitkään, etteivät ajatukseni olleet riittävän painavia julkaistaviksi. Kun en mielestäni osannut laittaa sanoja peräkkäin riittävän ilmaisuvoimaisesti, luovuin yrittämästä.

Minun Siperiani oli muiden tekstien toimittaminen, jossa oppi ymmärtämään, että korkeasti oppineet akateemisetkin tuottivat lukukelvotonta tekstiä. Pidin sitä pyhäinhäväistyksenä, kunnes hyväksyin tutkijanuran realiteetit: kilpailussa pärjääminen edellyttää keskeneräisten tekstien suoltamista kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin.

Samanaikaisesti mahdollisuudet saada omat ajatuksensa lajitovereitten reposteltavaksi lisääntyivät räjähdysmäisesti. Tekstinkäsittely ja tulostin, halpa painotekniikka, netin pauhapalstat ja muut uudet mediat tuottavat bittiavaruuteen merkkejä, jotka ovat periaatteessa demokratian ja sanavapauden asialla. Sanojen ja sanomisen paino on kuitenkin vähentynyt, sähkökään ei taida painaa yhtään mitään.

Sähköisessä sanankäytössä jokainen on sanojensa seppä, sillä perinteisen portinvartijat, kustannustoimittajat ja ne juopot latojat, jotka viime kädessä (painomusteen tahrimassa) korjasivat kirjoittajien kielivirheet, ovat kadonneet kustantamoista ja tietokoneistetuista painoprosesseista.

Itseilmaisun moniäänisen demokratisoitumisen kääntöpuolena on usein viimeistelemätön kieliasu. Mitä väliä on vaatteilla, jos aate välittyy ja kieli elää? Eipä juuri mitään, paitsi se, että sanojen kauneus voi pelastaa maailman.

On varttumassa sukupolvia, joille netin ulkopuolella ei ole elämää. Kirjastojen näkökulmasta perinteinen kirja ja painettu sana pölyttävät hyllyjä vastaisuudessakin. Haastavana tehtävänä on osoittaa, mistä herkuista pelkän sähköisen sanan valtaan heittäytyvä saattaa jäädä paitsi.

Yllä mainitun vakuudeksi huomaan kirjoittavani juuri sellaista sietämättömän kevyttä blogitekstiä, jolla ei olisi ollut julkaisumahdollisuuksia jyhkeiden painokoneiden aikakaudella.


Joni Krekola