Eduskunnassa järjestettiin viime keskiviikkona julkisoikeuden seminaari, joka sisällöltään painottui monelta osin kansalaisten perusoikeuksiin ja ihmisoikeuksiin. Tapahtuma herätti pohtimaan joitakin sen teemoja edelleen verkkoympäristön ilmiöitä vasten. Esityksissä oli myös yleistä kiinnostavuutta, kuten liitäntöjä kuumana käyvään rasismikeskusteluun. Meneillään olevalla rasismin vastaisella teemaviikolla perusoikeudet tuntuvatkin erityisen ajankohtaisilta.
Perusoikeudet elävät ja ovat suhteellisia
Perusoikeudet ovat siinä mielessä jatkuvasti mielenkiintoisia, että niiden tulkinnat elävät ja ovat jatkuvan punnitsemisen alaisena. Niitä suhteutetaan myös toisiinsa sekä lainsäädäntöä laatiessa että oikeuskäytännössä. Sananvapaus ja yksityisyys ovat eräitä keskeisiä perusoikeuksien periaatteita, joiden suhdetta toisiinsa mitataan verkossa kerta toisensa jälkeen uudelleen.
Verkkomaailma on kuitenkin tuottanut koko joukon uusia kysymyksenasetteluja. Yksinkertainenkin verkon hakukäyttö astuu käytännössä jo sellaisia askeleita käyttäjien yksityisyyteen, johon eivät aina ulotu läheisetkään. Hakukoneiden käyttäjistään tallentamat tiedot antavat mahdollisuuden analysoida käyttäjien mieltymyksiä ja kiinnostuksen kohteita hyvinkin laajalla aineistolla ja päätyä tarkkoihin johtopäätöksiin. Miten käyttäjää voi suojella tiedonkeruun seurauksilta vai voiko mitenkään?
Sananvapaus asettuu käytännössä kyseenalaiseksi samoista syistä. Vaikka sana olisi periaatteessa vapaa, muuttuvat olosuhteet, kun sanojien ja sanomisten historia kootaan verkossa suuriin tietovarastoihin ja niiden varaan rakennetaan muita palveluja, joista tietoja voi ostaa. Kun ennakoidaan, että tiedonkeruun mittasuhteet tulevat entisestäänkin laajentumaan ja käyttäjien tunnistettavuus tarkentumaan, ovat sekä sananvapauden että yksityisyyden toteutuminen yleisesti kyseenalaistumassa.
Suomalainen viha ja sen lieveilmiöt
Vaikka mielipiteeseen onkin oikeus, sen levittäminen henkilökohtaisena panetteluna, pilkkana tai tiettyyn ihmisryhmään kohdistuvana painostuksena, lähestyy rikoksen rajoja.
Verkon keskustelukulttuurissa erityisesti julkisten henkilöiden solvauksesta on kuitenkin näyttänyt tulevan yleistä ja laineet lyövät helposti yli myös erilaisten ihmisryhmien arvioinnissa. Ongelmallisinta on se, että vihapuheet synnyttävät toisinaan sellaisia keskustelun aaltoja, jotka eivät jää vain puheeksi, vaan niillä alkaa olla laajoja ja todellisia vaikutuksia.
Verkon nopeus ja mittakaava mahdollistavat niin vihan leviämisen kuin fanienkin määrän nopean keruun. Vihan leimahdukset saattavat levitä muutamassa päivässä ja tavoittaa tuhansia ihmisiä. Yksittäiseen ihmiseen tai ihmisryhmään kohdistuva avoin vihamielisyys on kerännyt kymmeniätuhansiakin nimiä verkkoaddressiin tai synnyttänyt vainoa, jonka jäljet näkyvät kaupungin kaduilla.
Tutkijatohtori Päivi Tiilikka poimi esiin kiinnostavan tilastotiedon. Miksi Suomi poikkeaa muista pohjoismaista, eikä suinkaan edukseen, perusoikeuksiin liittyvien tuomioiden määrän suhteen Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa? Vuonna 2009 Suomelle lankesi 29 tuomiota, kun muissa pohjoismaissa tapauksia oli korkeintaan 3. Mikä meitä suomalaisia vaivaa?
Valvotaanko demokratiaa vai kansalaisia?
Toinen kiinnostava teema nousi esiin seminaaripäivän viimeisestä professori Olli Mäenpään esityksestä, joka käsitteli valvontaa – lähinnä viranomaisten toiminnan valvontaa ja sen rakenteita. Julkisella sektorilla EU on eräs valvontaa vauhdittanut taho, jonka aloitteesta on perustettu lukuisia valvontavirastoja erilaisia toimialoja varten.
Esityksessä todettiin myös se, että valvonta on yleisesti ottaen lisääntynyt ja monet kansalaisia huolestuttavat valvonnan muodot voivat löytyä virkakoneiston ulkopuolelta. 2000-luvulla valvonta onkin kiistämättömästi lisääntynyt toisaalta valvontaan liittyvän teknologian ja liiketoiminnan kehityksen takia, toisaalta poliittiseen tahtoon ovat vaikuttaneet ilmiöt, jotka saivat alkunsa 9/11 terrori-iskusta. Sen lisäksi valvonnan ulottuvuudet ovat laajentumassa tulevina vuosina mullistavalla tavalla ns. ubiikkiteknologian myötä, jonka sivutuotteena syntyy yhä tarkemmin ihmisten ja esineiden liikkumista, sijaintia ja tekemisiä kontrolloiva ympäristö.
Valvonnasta puhuttaessa yleisenä ilmiönä, kaipaisi tulevaisuudessa sen periaatteiden ja valvontaa harjoittavien tahojen arviointia. Demokratian tai oikeusturvan toteutumista tukeva valvonta on luonteeltaan hyvin erilaista, kun valvonta, joka esimerkiksi kohdistuisi kansalaisiin heidän tietämättään ja arvaamattomin seurauksin. Edellisen muodon voisi väittää jopa vahvistavan kansalaisten perusoikeuksia. Jälkimmäinen valvonnan muoto voi kuitenkin tuottaa aivan päinvastaisia seurauksia.
Kansalaisten oikeusturvan kannalta olisikin yhä uudelleen tärkeä pohtia niitä perusteluja, joita valvonnan käytölle eri yhteyksissä mahdollistetaan. Jos valvonnan ja seurannan teknologia leviää säätelemättömänä yhteiskuntaan ja pääsee kenen tahansa käsiin, sen vaikutukset yhdistettynä nopeasti leviäviin ja joukkoliikkeiksi kasvaviin vihareaktioihin voivat olla arvaamattoman ikäviä. Olemme silloin vihaliikkeille vapaata riistaa.
Päivikki Karhula
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti