Parlamenttikirjasto

perjantai 15. helmikuuta 2008

Tilastoja ja mittareita

Eduskunnan kirjastossa on valmisteltu kuumeisesti kirjaston kertomusta, joka vuosittain annetaan eduskunnalle. Kertomus on vuosikertomus, jossa kerrotaan edellisen vuoden toiminnan painopisteistä, kirjaston käytöstä sekä kokoelmien kehityksestä.

Kirjaston kävijämäärä ja tiedonhakutoimeksiantojen määrä laskivat vuonna 2007, lainaus sen sijaan pysyi ennallaan. Yritin miettiä mikä on syy tähän kehitykseen ja onko tämä väliaikainen muutos vai ennustaako tämä tulevaa. Syitä on erittäin vaikea hahmottaa ainakaan ilman kunnon tutkimusta.

Sen sijaan on helppo selittää, miksi kirjaston asiakkailleen antaman tiedonhallinnan koulutuksen tuntimäärä yli kaksinkertaistui ja osallistujienkin määrä lähes kaksinkertaistui. Kirjasto panosti vuonna 2007 erityisesti eduskunnan uusien julkisten www-sivujen esittelyyn ja koulutukseen ja jalkautui kouluttamaan kirjastonhoitajia ja kansalaisia eri puolille maata maakuntakirjastoihin.

Tiedonhakutoimeksiantojen määrän laskua voidaan selittää sillä, että ihmiset käyttävät entistä useammin verkosta löytyviä tiedonlähteitä, joiden käyttökoulutukseen olemme jo usean vuoden ajan panostaneet. Yleinen mutu on että tietopalvelussa ja neuvonta- ja arkistopalvelun päivystyksessä entistä useammin neuvotaan tiedonlähteiden käyttöä, mutta tätä ei eduskunnan kirjaston toiminnan mittareilla voida todistaa.

Vaikuttaa myös siltä, että asiakkaat kysyvät kirjastosta entistä vaikeampia kysymyksiä, sillä helppoihin löydetään vastukset itsekin googlettamalla. Mutta mikä on vaikea kysymys - asiakkaalle se voi olla vaikea, mutta alaan perehtyneelle tietoasiantuntijalle helppo. Asiakastyytyväisyyskään ei läheskään aina korreloi tietopalvelun tekemän työmäärän kanssa. Työtä voidaan tehdä paljon, vaikka vastausta ei löydettäisikään. Toisaalta tietoasiantuntija voi käyttää hyväksi tärkeintä tietolähdettään: omaa päätä ja kaivaa vastauksen sieltä. Tuloksena on tällöin tyytyväinen asiakas, vaikka näkyvää työtä on tehty vähän.

Lainaus- ja kävijämäärät ovat olleet kautta aikojen kirjastojen toiminnan yleisiä mittareita. Erikoiskirjastojen laadun mittareina ne eivät ole kovin hyviä, sillä erikoiskirjastojen toimintaa määrittää nimenomaan kehysorganisaation tarvitsemien tiedonlähteiden laadun ja sisällön arviointi ja hankkiminen sekä asiakkaille räätälöity, parhaimmillaan erittäin syvällinen tietopalvelu. Lainausta ja kävijöitä lasketaan kuitenkin edelleen, koska luvut on helppo saada, luvuista on saatavissa pitkät aikasarjat ja kaikki kirjastot laskevat näitä lukuja. Pienimmän vaivan periaate näkyy siis tässäkin.

Kirjastojen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden todentamiseksi tarvittaisiin kuitenkin moniulotteisempia mittavälineitä.


Sari Pajula

1 kommentti:

mace kirjoitti...

Mittarit ovat ehdottomasti tärkeitä, aivan kriittinen osa toiminnan ohjaamista. Työssäni Helsingin kaupunginkirjastossa olen monesti ihmetellyt, että on aika uskomatonta, ettei kirjastoilla -- siis tietotyön rautaisilla ammattilaisilla -- ole käytössään parempia mittareita kuin ne mitkä on; lainausmäärät ja kävijäluvut. Ja joku outo tietopalveluotanta silloin tällöin ja asiakaskysely joinain vuosina.

Eikö tietoyhteiskunta ole yhteiskunta, joka perustuu tietoon? Minusta ainakin tuntuu että sitä tietoa voitaisi kyllä kerätä helposti ja paljon enemmän kuin mitä nyt tehdään. Sille olisi kyllä tarvetta.

Ainiin, tietoyhteiskunnasta siirryttiin jo elämysyhteiskuntaan, eli onko sallittua että kirjastojakin ohjataan kirjastosetien ja -tätien erinomaisuutensa elämyksen mukaan (eli mutulla)? ;)