Rakkauteni kirjoihin syntyi heti kun opin lukemaan. Ahmittuani kaikki kotipaikkakuntani pienen kirjaston lastenosaston Anni Polvat ja Viisikot, ystävällinen kirjastonhoitaja kävelytti minut käsi kädessä aikuisten osastolle. Hän istutti minut lukusaliin ja toi eteeni suuren kuvakirjan. Ensimmäisen sarjasta, jossa kuvin ja pienin kuvatekstein kuvattiin kunkin maailman mantereen luontoa, ihmisiä ja kulttuuria. Mitä elämyksiä ne tuottivatkaan pieniin ympyröihin tottuneelle maalaistytölle.
Liekö tämä ystävällisen kirjastonhoitajan ohjaus ollut synty ja tiedostamaton lähde myöhemmille uravalinnoilleni ja harrastuksilleni. Tarinoiden ja kuvien maailma ruokki mielikuvistani ja nostatti kaipuun tutustua ympäröivään maailmaan ja erilaisiin kulttuureihin. Uskon, että se antoi minulle myös eväät kirjoittamiseen, asioiden kuvaamiseen sanallisin keinoin ja monivivahteisesti. Olenkin viettänyt liki koko työurani viestintään ja markkinointiin liittyvissä tehtävissä. Ja vapaa-aikanani olen kiertänyt maailman eri maita tutustuen kulttuureihin ja uskontoihin paikallisten ihmisten kautta ja tallentaen elämyksiä tuottavia näkymiä valokuviin.
Tarinoiden kaipuu on myös sytyttänyt minussa rakkauden opiskella ja oppia uusia kieliä. Alkuperäistekstithän vievät aina voiton käännöksistä. Taisin olla 17 v., kun sain Englannissa asuessani käsiini Jane Austenin kirjan Pride and prejudice. Tuon vuonna 1813 kirjoitetun kirjan kieli ei ollut siitä helpoimmasta päästä, mutta siitä kuitenkin sain potkun lukea kirjoja muullakin kuin äidinkielelläni. Ja teen sitä edelleen.
Aloittaessani työt tammikuun puolessa välissä täällä Eduskunnan kirjastossa johdon sihteerinä, en uskonut, että tämän kirjaston tarjonnasta löytyisi minua suuremmin kiinnostavia teoksia. Kiehtovia tarinoitahan tämäkin kirjasto on pullollaan, mutta jos viimeisimmät lukukokemukseni olivat olleet Stieg Larssonin Millenium –trigologia, Paul Austerin Sunset Park ja Nelson DeMillen poliittiset jännärit…
No, kuinkas sitten kävikään. Ensin hyllyjen uumenista löytyi edesmenneen tulevaisuustutkijan Mika Mannermaan teos Jokuveli. Tuo vuonna 2008 kirjoitettu kirja kertoo tulevaisuuden ubiikkiyhteiskunnasta – siis siitä äly-yhteiskunnasta, jossa me nyt, vuonna 2012 todellakin jo elämme. Kiehtova ja liki pelottava lukukokemus. Ja nyt tässä vieressäni odottaa lukijaansa Eduskunnan entisen intendentin Liisa-Maria Hakala-Zilliacuksen 500-sivuinen väitöskirja, joka kertoo tämän Eduskuntatalon suunnittelusta, arkkitehtuurista ja kuvataidevalinnoista. Mitähän tarinoita sieltä paljastuu?
Kiitos sille lapsuuteni kirjaston fiksulle kirjastonhoitajalle – avasit minulle tien tarinoiden maailmaan!
Arja Bellinger
2 kommenttia:
Kiitoksia mielenkiintoisasta kirjoituksestasi ja tervetuloa työyhteisömme uudeksi jäseneksi :)
hyvä artikkeli
Lähetä kommentti