Keskiaikaisista käsikirjoituksista ja kirjoista

Monesti kuulee puhuttavan, että kirja on kuollut. Useissa kirjastoissa, joissa olen työskennellyt, on painotettu digitaalisen kirjaston ja e-kirjojen lisääntyvää hankintaa sekä painettujen kirjojen tarpeen vähentymistä. On totta, että e-aineistoilla on omat etunsa, kuten parempi saatavuus ja käytettävyys, mutta painetulla kirjalla on kuitenkin pitkä historia ja tästä haluankin kirjoittaa.

Harva esine on muuttunut perusajatukseltaan ja käytännön ratkaisuiltaan yhtä vähän keskiajan jälkeen kuin kirja. Kirjan muuttumattomuus vuosisatojen vieriessä osoittaa, että se kehitettiin jo keskiajalla lähimain täydelliseksi tiedonvälityksen välineeksi. Tuskin minkään muun taidon kuin kirjoittamisen, tuskin minkään muun esineen kuin kirjan kehitys kuvastaa yhtä hyvin yhteiskunnan, sen tapojen ja kulttuurin kehitystä. Mikään muu kuin kirjoihin ja kirjoittamiseen tutustuminen ei avaa yhtä laajoja näköaloja menneeseen maailmaan. [kuva 1 ].

Siinä missä nykyaikana kirjan elinkaari on melko lyhyt ja kirjan tiedot voivat vanhentua jo muutamassa vuodessa ja kirja saattaa joutua kirjaston poistokoriin jo hyvin lyhyessä ajassa, niin keskiajalla asiat olivat toisin. Kirjat olivat keino säilöä, tallentaa ja siirtää ajatuksia satoja vuosia tai tuhansia kilometrejä ja niiden taloudellinen arvo oli hyvin suuri.



Käsikirjoituksesta kirjaan tai rotuluksesta koodeksiin

Keskiajalla käytettiin useita erilaisia kirjoitusmateriaaleja. Jo antiikista tutut kiveen hakatut piirtokirjoitukset tai metalliin pakotetut kirjoitukset olivat pakostakin lyhyitä. Keskiajan mittaan kuitenkin muut kätevämmät materiaalit mahdollistivat kirjallisen kulttuurin räjähdysmäisen kasvun. Niin antiikissa kuin keskiajallakin käytettiin vahatauluja arkipäiväisinä kirjoitusalustoina. Taulujen ongelmana oli kuitenkin niiden paksuus ja paino eivätkä kirjoitukset niissä säilyneet kovin kauan.

Antiikin kirjalliset tekstit laadittiin ensisijaisesti papyrukselle, joka periytyi kirjoitusalustana keskiajalle. Papyrus oli helppoa ja halpaa valmistaa, mutta sen heikkoutena oli huono kestävyys. Papyruslehdet - ja kääröt murtuivat helposti eivätkä kestäneet kosteutta. Papyruksen suosio kirjoitusalustana heikkenikin nopeasti varhaiskeskiajan kuluessa.

Pergamentti syrjäytti papyruksen ensin kirjojen materiaalina ja vasta sitten erilaisten hallinnollisten asiakirjojen kirjoitusalustana. Eräänä syynä tähän oli se, että väärentäminen pergamentilla oli helppoa, koska kirjoitusta pystyi helposti raaputtamaan siitä pois. Siirtyminen pergamentin käyttöön keskiajan Euroopassa vaikutti kulttuuriin monipuolisesti. Kirjalliselle kulttuurille avautui uusia mahdollisuuksia, kun kirjoitusmateriaalia pystyttiin valmistamaan paikallisesti, sillä pergamentti valmistettiin eläinten nahasta, jota oli helposti saatavilla, kun taas papyrusta valmistettiin vain Niilin alueen ruo´oista. Pergamentin sileä pinta mahdollisti myös miniatyyrien piirtämisen ja käsikirjoitusten kuvittamisen aivan eri tavalla kuin karkeapintainen papyrus. Pergamentti olikin keskiajan kirjoitusalustoista säilyvyytensä ja kirjoitusmukavuutensa takia ylivertainen.

Länsimaisessa kulttuurissa koodeksit vaiheittain korvasivat kirjakääröt. Koodeksimuotoisen kirjan etuna oli myös se, että sitä oli helpompi kuljettaa ja siihen mahtui enemmän tekstiä, joten pitkätkin tekstit saattoi kirjoittaa yhteen niteeseen.


Keskiaikaisten käsikirjoitusten koristeluista

Keskiaikaiset kirjat ja käsikirjoitukset ovat varsinaisia taideteoksia kauniine kapitaaleineen, väreineen ja kuvineen. Otsikoiden ohella yksinkertainen ja keskiajalla erittäin käytetty tapa koristaa käsikirjoitussivua ja ryhmittää sen tekstiä oli alkukirjainten initiaalien korostaminen. Valitut alkukirjaimet kirjoitettiin muuta tekstiä suuremmalla ja täytettiin värillä. [KUVA 2]

Initiaalien taidokas koristelu ja miniatyyrien tyylikäs toteuttaminen oli monimutkaista ja vaikeaa. Taito välittyikin useimmiten käytännön harjoitusten avulla mestarilta oppipojalle, aluksi lähinnä luostareissa ja keskiajan lopulla ammattimaisissa työpajoissa. Erikoistuminen käsikirjoitusten kuvittajaksi oli kuitenkin pitkän tien ja kovan työn takana. Koristeellisimmat käsikirjoitukset valmistuivatkin keskiajalla kuvittajien ja kirjoittajien yhteistyönä, sillä värit, alkukirjainten koristelu ja miniatyyrit lisättiin käsikirjoituslehdille vasta sen jälkeen kun varsinainen tekstiosuus oli jo valmis.

Käsikirjoitusten kuvituksen ja alkukirjainten koristusten tehtävänä ei ollut vain kaunistaa lukijan silmien eteen avautuvia sivuja ja aukeamia. Kun lukija saattoi nähdä esimerkiksi evankeliumin, ritariromanssin, faabelin tai kronikan tapaukset kuvien avulla silmiensä edessä, kuvatut tapahtumat saivat uutta sisältöä ja alkoivat todella elää. Näin kuvat auttoivat tekstin muistamisessa. Varhaiskeskiajallahan tekstit oli tapana lukea ääneen ja vasta 800- luvulta lähtien tekstejä alettiin lukea äänettömästi, itsekseen.

Initiaalien käyttö myös jaksotti tekstin väliotsikoiden tavoin. Kuten koko yhteiskunta oli keskiajalla hyvin hierarkinen niin myös alkukirjainten koolla ja niiden koristelulla pystyttiin osoittamaan tekstin hierarkiaa – mitä suurempi initiaali, sitä tärkeämpi asia.

Varsinaiset kuvat esiintyivät vain harvoin yksin, ilman sidosta tekstiin. Sen sijaan esimerkiksi initiaalien koristeiksi piirretyt eläimet, hirviöt, kukat ja muut kuviot eivät kaivanneet yhteyttä itse tekstiin. Samoin käsikirjoitusten marginaaleista voi löytää kirjoittajan, koristelijan tai lukijan piirtämiä vaatimattomia piirroksia, joilla ei ole mitään tekemistä sivun tekstin kanssa.


Kirjojen arvosta ja arvostamisesta

Kirjoja ja kirjoittamista arvostettiin suuresti keskiajalla, vaikka kirjoitus- ja lukutaito ei ollutkaan kaikkien saatavilla. Aina 1400- luvun lopun jälkipuolelle asti käsin kopioiminen oli ainoa keino monistaa ja levittää haluttua kirjaa. Vaikka keskiajalla laadittiinkin jatkuvasti uusia tekstejä, useimmat kirjoittajat kopioivat muiden laatimia teoksia kuin loivat omia.

Varhais- ja sydänkeskiajalla käsikirjoittamisen tuotanto oli ennen muuta hengellisten yhteisöjen dominoimaa. Luostarit, konventit ja kirkot tuottivat suurimman osan teksteistä – ja vaikuttivat valinnoillaan suoraan siihen, mitä tekstejä kristikunnassa kiersi.

Kirjat olivat sisältönsä, materiaalinsa ja niihin uhratun suunnattoman vaivan vuoksi arvokkaita. Aikakaudella, jolloin kirjojen valmistaminen tapahtui käsin, arvokkaalle materiaalille ja menetelmin, jotka olivat vain harvojen hallitsemia, oli kirjojen valmistaminen usein hidasta, vaivalloista ja hankalaa. Sen takia mustetta ei tuhlattu turhaan, vaan jokaisella piirretyllä kirjaimella oli nykyistä enemmän painoa. Vain tärkeimmiksi katsotut asiat saivat kirjallisen muodon.


Kulttuurikeskukset luostareista yliopistoihin

Ainoastaan suurimmissa luostareissa kirjoittamiselle ja kirjojen säilyttämiselle oli varattu omat huoneensa, scriptorium ja kirjasto. Varsinaisia kirjastohuoneita keskiajalla oli kuitenkin harvoin. Kirjastot olivatkin useimmiten niin pieniä, että niiden kokoelmat sisälsivät vain parisenkymmentä käsikirjoitusta. Suurimmista sydänkeskiaikaisista luostarikirjastoista voitaisiin mainita saksalainen Lorschin 590 ja italialainen Bobbion lähes 700 käsikirjoituksen kokoelmat.[kuva 3]

Keskiaikaisessa luostariyhteisössä kirjoittamisella oli tärkeä tehtävä. Luostarilaitos ja kirkko kannattelivat keskiajan vuosisadoilla antiikin oppineisuuden jäänteitä ja kehittivät sen saavutuksia eteenpäin. Luostarit olivatkin keskiajan tärkeimpiä kulttuurikeskuksia, joissa säilytettiin vanhaa viisautta, mutta luotiin myös uutta oppineisuutta.

Tieto oli valtaa, mutta myös pyyteetön tiedonhalu oli voimakas motiivi kirjoittamisen ja tekstien tulkitsemisen taustalla. Luostarit kehittivät laajoja verkostoja, joiden kautta omasta kirjastosta puuttuvia käsikirjoituksia voitiin kopioida, vaihtaa, myydä ja ostaa. Samoin yksittäiset oppineet kävivät usein laajaa kirjeenvaihtoa saadakseen käsiinsä heitä kiinnostavan opuksen. Tekstien ja käsikirjoitusten leviäminen tapahtui hämmästyttävän sujuvasti hengellisten yhteisöjen välisiä väyliä pitkin. Koska kirjallinen kulttuuri oli pitkälti uskonnollista, niin esimerkiksi hagiografiset tekstit löysivät usein otollisen ja laajan yhteisön hyvinkin nopeasti.

Kirkollisen, lähinnä luostareihin keskittyneen käsikirjoitustuotannon huippukausi oli 1100- luvulla, jolloin valmistettiin suuria määriä etenkin uskonnollisia ja liturgisia käsikirjoituksia. Näihin aikoihin scriptoriumissa, kirjoitussalissa, joukko munkkeja tai nunnia kopioi, tutki ja laati tekstejä kirjastonhoitajan ja luostarinjohtajan ohjeitten mukaan. Kuitenkin kirkon kirjallinen monopoli murtui sydänkeskiajan lopulla 1100 - 1200 - luvuilla, kun kaupungit ja niihin perustettavat yliopistot syrjäyttivät hiljalleen perinteisesti maaseudulla sijainneet suuret luostarit oppineisuuden, kirjoittamisen ja lukemisen keskuksina.

Lukutaito oli keskiajallakin käytännössä välttämätön menestyksekkäille yliopisto-opinnoille, mutta kuitenkaan vielä keskiajan lopullakaan läheskään kaikki opiskelijat eivät osanneet itse kirjoittaa. Kirjoitus- ja lukutaitoiset muodostivatkin keskiajalla oppineen säädyn, jolla oli suora pääsy tiedon lähteille, sen tulkintaan ja levittämiseen.


Soili Lintunen


Valokuvat
Kuva 1. Carmelite Book of Hours, f.16v-17, (157 x 110 mm), 16th century, Alexander Turnbull Library, MSR-11. http://www.flickr.com/photos/nationallibrarynz_commons/5343922621/

Kuva 2. Furness Abbey Manuscript
Description: Detail of illuminated manuscript page from documents relating to Furness Abbey in Cumbria. Date: 1412 Catalogue Reference: DL 42/3  http://www.flickr.com/photos/nationalarchives/2978810052/

Kuva 3. St Finbarr´ s Oratory, Gougane Barra, West Cork, Ireland


Lähteet ja kirjallisuus

Heikkilä, Tuomas: Piirtoja ja kirjaimia, kirjoittamisen kulttuurihistoriaa keskiajalla, SKS, 2009.

Merisalo, Outi: Manu Scripta, länsimaisen kirjan historia keskiajalla (500-1500), Kampus kustannus, 2003.