Poliittiset liikkeet ovat myös sivistysliikkeitä. Uskokaa pois.
Tänä päivänäkin lähes kaikilla eduskuntapuolueilla on oma sivistysjärjestönsä. Niiden tarkoituksena on sivistää yhteiskunnallisesti puolueen jäseniä, kannattajia ja myös muita kiinnostuneita.
Erityisen tärkeätä puolueiden sivistystoiminta oli 1920- ja 1930 –luvuilla, jolloin suomalainen koulutusjärjestelmä ei tavoittanut läheskään kaikkia. Tuolloin suurimmat puolueet omistivat omat kirjakustantamonsa, kirjakauppansa ja myös kirjastonsa. Puolueiden opintopiireihin kokoonnuttiin opiskelemaan puoluetoiminnan lisäksi myös yhteiskunnallisia taitoja.
Politiikka oli taistelua myös kirjallisesta sivistyksestä. Puolueet suomensivat, julkaisivat ja levittivät oman liikkeensä keskeistä kirjallisuutta. Erityisen kunnianhimoinen esimerkki puolueiden sivistystoiminnasta oli vuonna 1922 julkaistu Työväen tietokirja. Kirjan tarkoituksena oli sivistää työväkeä sosialidemokraattisesta yhteiskuntanäkemyksestä. Kirjan kirjoittivat sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän jäsenet.
"Jo kauvan on Suomen työväki kaivannut erikoista käsikirjaa, jossa työväen ajatustavan kannalta lähtien, yhtäjaksoisesti ja helposti löydettävällä tavalla käsiteltäisiin niitä valtiollisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä, jotka yhä lukuisempana esiintyvät julkisessa elämässä."
Tällaisella sivistystoiminnalla oli myös poliittinen hintansa. Poliittiset vastustajat yrittivät eduskuntakeskusteluissa osoittaa, kuinka kirjaan oli kirjoitettu todisteet siitä, että sosialidemokraatit ovat liittoutuneet kommunistien kanssa.
Kansanedustajat ovat aina arvostaneet kirjallista sivistystä. En koskaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka lukeneita, sivistyneitä ja tietäviä kansanedustajamme ovat olleet – ja ovat yhä. Tämä saattaa olla yllätys niille, jotka seuraavat ainoastaan iltapäivälehtien sivuja.
Kaikki eivät välttämättä kuitenkaan tarvitse kirjasivistystä. Eräs viime vuosisadan tärkeimmistä poliittisista vaikuttajista oli Lech Walesa. Omien sanojensa mukaan hän on elämänsä aikana lukenut ainoastaan yhden kirjan: Uuden testamentin. Kirjallisen sivistyksen ohuudesta huolimatta harva yksilö on saanut aikaan niin suuria poliittisia muutoksia kuin Walesa. Juuri hänestä alkoivat Itä–Euroopan suuret poliittiset muutokset. Hyvä poliitikko voi olla hyvä poliitikko niin monella eri tavalla.
Timo Turja
ps. Kesän aikana blogia päivitetään hieman katkonaisesti.
Parlamenttikirjasto
torstai 28. toukokuuta 2009
maanantai 4. toukokuuta 2009
Eduskunta, kieli ja sanat
Eduskunta on lakisäätävä elin. Eduskunta on kuitenkin myös paljon muuta. Harva tulee ajatelleeksi, että eduskunta on myös kieltä luova ja säätelevä yhteisö.
Kaikkein selvimmin tämä on tullut näkyviin Nykysuomen sanakirjan syntymisessä. Tämä suomenkielen tärkein auktorisoitu opas on syntynyt eduskunta-aloitteen pohjalta. Vuonna 1927 maalaisliiton kansanedustaja Antti Kukkonen teki aloitteen, jonka mukaan "hallituksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin suomen kirja- ja sivistyskielen kantasanakirjan aikaansaamiseksi."
Sanakirjan syntymisen taustalla olivat kansanedustajien lainsäädäntötyössä kokemat vaikeudet. Lakitekstien selkeyttä ja yksiselitteisyyttä oli vaikea valvoa, koska lainsäätäjillä ei ollut auktorisoitua tulkintaa eri termien ja käsitteiden merkityksestä. Nykysuomen sanakirjan alkuperäinen tarkoitus oli määritellä kansanedustajille kunkin suomen kielen sanan tarkka merkitys ja oikea kirjoitusasu. Vuonna 1961 sanakirjan viimeinen osa valmistui.
Sana voi kaataa hallituksen
Juuri eduskunnassa ollaan tarkkoja sanojen merkityksestä. Yksi väärä sana voi kaataa jopa hallituksen.
Vuonna 1933 maata hallitsi Kivimäen vähemmistöhallitus, jolle maalaisliitto aikoi välikysymyskeskustelussa esittää seuraavan sisältöisen ponsiehdotuksen: "Eduskunta haluaa kiinnittää hallituksen huomiota siihen suureen merkitykseen, mikä kunnollisilla työpalkoilla on maa taloudelliseen elämään ja kehottaa hallitusta edelleen toimimaan niin, että niin hyvin valtion välittömässä valvonnassa kuin valtion omistamien osakeyhtiöiden suorittamissa töissä maksetaan kohtuulliset palkat."
Tästä edelleen - sanasta syntyi suuri poliittinen kiista maalaisliiton ja sosialidemokraatien välille, jotka eivät olisi tällaista muotoilua hyväksyneet. Sosialidemokraatit uhkasivat kaataa hallituksen, ellei sanaa poistettaisi. Lopulta sana poistettiin ja hallitus sai myös sosialidemokraattien tuen.
- Timo Turja
Edelle/en, -nsä, adv. ; murt. ja runok. myös: eelleen 1. Paikasta : eteenpäin, edemmäksi. / Astua, kulkea, ajaa e. Matkustan Tukholmaan ja sieltä e. Hiihti tyynesti e. Kuljettaa, toimittaa a. E. lähetettävä kirje, sähkösanoma. 2. Ajasta: jatkuvasti, yhä, vielä. / Kalastajat e. kadoksissa. Määräys on e. voimassa. 3. Aikaisemman, edellisen lisäksi, vielä, edellä mainitun lisäksi, / Mietinnössä sanotaan e. , että ---
Kaikkein selvimmin tämä on tullut näkyviin Nykysuomen sanakirjan syntymisessä. Tämä suomenkielen tärkein auktorisoitu opas on syntynyt eduskunta-aloitteen pohjalta. Vuonna 1927 maalaisliiton kansanedustaja Antti Kukkonen teki aloitteen, jonka mukaan "hallituksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin suomen kirja- ja sivistyskielen kantasanakirjan aikaansaamiseksi."
Sanakirjan syntymisen taustalla olivat kansanedustajien lainsäädäntötyössä kokemat vaikeudet. Lakitekstien selkeyttä ja yksiselitteisyyttä oli vaikea valvoa, koska lainsäätäjillä ei ollut auktorisoitua tulkintaa eri termien ja käsitteiden merkityksestä. Nykysuomen sanakirjan alkuperäinen tarkoitus oli määritellä kansanedustajille kunkin suomen kielen sanan tarkka merkitys ja oikea kirjoitusasu. Vuonna 1961 sanakirjan viimeinen osa valmistui.
Sana voi kaataa hallituksen
Juuri eduskunnassa ollaan tarkkoja sanojen merkityksestä. Yksi väärä sana voi kaataa jopa hallituksen.
Vuonna 1933 maata hallitsi Kivimäen vähemmistöhallitus, jolle maalaisliitto aikoi välikysymyskeskustelussa esittää seuraavan sisältöisen ponsiehdotuksen: "Eduskunta haluaa kiinnittää hallituksen huomiota siihen suureen merkitykseen, mikä kunnollisilla työpalkoilla on maa taloudelliseen elämään ja kehottaa hallitusta edelleen toimimaan niin, että niin hyvin valtion välittömässä valvonnassa kuin valtion omistamien osakeyhtiöiden suorittamissa töissä maksetaan kohtuulliset palkat."
Tästä edelleen - sanasta syntyi suuri poliittinen kiista maalaisliiton ja sosialidemokraatien välille, jotka eivät olisi tällaista muotoilua hyväksyneet. Sosialidemokraatit uhkasivat kaataa hallituksen, ellei sanaa poistettaisi. Lopulta sana poistettiin ja hallitus sai myös sosialidemokraattien tuen.
- Timo Turja
Edelle/en, -nsä, adv. ; murt. ja runok. myös: eelleen 1. Paikasta : eteenpäin, edemmäksi. / Astua, kulkea, ajaa e. Matkustan Tukholmaan ja sieltä e. Hiihti tyynesti e. Kuljettaa, toimittaa a. E. lähetettävä kirje, sähkösanoma. 2. Ajasta: jatkuvasti, yhä, vielä. / Kalastajat e. kadoksissa. Määräys on e. voimassa. 3. Aikaisemman, edellisen lisäksi, vielä, edellä mainitun lisäksi, / Mietinnössä sanotaan e. , että ---
torstai 23. huhtikuuta 2009
Tietovirtojen hallinta kiinnostaa tietojohtamisen verkostoa
Valtioneuvoston tietopalvelujen ja kirjastojen (Valtipa) viimevuotisen aloitteen pohjalta syntyi tietojohtamisesta kiinnostuneiden tietoammattilaisten verkosto, joka on järjestänyt kuluneen vuoden aikana useita tapaamisia. Oheisen kirjoituksen tarkoituksena on kuvata tietojohtamiseen liittyvien haasteiden ja kysymysten taustoja, jotka selittävät, miksi keskustelua erityisesti julkishallinnon tietojohtamisesta kaivataan juuri tällä hetkellä ja miksi aihe on tietoammattilaisille keskeisiä kysymyksiä.
Tietojohtaminen on vanhaa ja uutta
Tietojohtamisesta on puhuttu 1990-alusta lähtien ja sille on lukuisia määritelmiä. Englanninkielinen termi Knowledge management (KM) on yleensä suomennettu joko tietojohtamiseksi tai tiedon- tai tietämyksenhallinnaksi. Näistä kukin termi korostaa hieman eri puolia asiassa.
Tietojohtamiseen onkin erilaisia lähestymistapoja. Asiassa voidaan korostaa tietojärjestelmien tai tiedonhallinnan teknologioiden osuutta, tiedon tai dokumenttien osuutta, tiedon välitystä oppimisprosessina tai johtamista. Erilaisia lähestymistapoja voidaan myös yhdistellä.
Yhteistä erilaisille näkemyksille on kuitenkin entistä kokonaisvaltaisempi suuntautuminen organisaatiossa liikkuvan tiedon ja tietovirtojen hallintaan. Tietojohtamisen tarkastelutapa on lisäksi edelleen ajankohtainen - sitä heijastelevat esimerkiksi julkishallinnon viimeaikaiset kokonaisarkkitehtuurisuunnitelmat.
Miksi tietojohtamista tarvitaan?
Miksi sitten tarvitaan tietojohtamista? Taustalta löytyy ainakin kolme keskeistä tekijää, jotka ovat oleellisesti muuttaneet tiedon roolia organisaatioissa viime vuosikymmenten aikana.
Tiedosta ja tiedonhallinnasta on informaatioteknologian läpäisemässä yhteiskunnassa tullut ydinasia ja menestystekijä. Niiden vaikutukset näkyvät sekä johtamisen että työn luonteessa. Sellaisista taidoista kuin nopea omaksumiskyky, kyky poimia olennaisia asioita ja tuottaa ja välittää tietoa, on tullut monissa ammateissa keskeisiä taitoja.
Tietoteknologia on mahdollistanut myös verkostoitumisen tavalla, jossa tiedonvälitys on laaja-alaisempaa ja nopeampaa kuin koskaan historian aikana.
Tiedon ja verkostoitumisen kasvanut merkitys organisaatioissa on asettanut uusia vaatimuksia johtamiselle. Verkostomainen työskentely levittää organisaation toimien alan sen seinien ulkopuolelle. Työtä tehdään yhä enemmän erilaisissa yhteistyöverkostoissa ja hankkeissa, joissa työskennellään usein myös yli työajan ja -paikan rajojen.
Työskentelytavat ovat myös keventyneet. Työtä tehdään esimerkiksi väliaikaisissa hankkeissa, verkostoissa tai tiimeissä. Tällaista työskentelyä on osattava koordinoida ja aikatauluttaa, mutta myös kiinnittää niissä tehtävä työ tukemaan organisaation pysyvämpiä rakenteita ja tavoitteita.
Lisääntyvät tuottavuuden ja tehokkuuden vaatimukset ovat tuoneet mukanaan erilaisia toiminnan kehittämishankkeita, joille tyypillistä on tarkastella organisaation kokonaisuutta esimerkiksi prosessien, tietojärjestelmien tai palvelujen näkökulmista. Purkamalla organisaation toimia ja sen suuntia systemaattisesti osiin, voidaan usein selkeämmin arvioida ja kehittää myös kokonaisuuden toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.
Johtamiseen on siis tullut koko joukko vaatimuksia tarkastella organisaation toimintaa, palveluja ja prosesseja uudenlaisena kokonaisuutena. Tässä kokonaisuudessa tiedonhallinta ja tietovirrat ovat myös keskeisellä sijalla.
Tietojohtamisen vaikutukset
Tietojohtamista kaivataan myös siksi, että siltä odotetaan erilaisia hyötyjä organisaatiolle. Yhtenäiset ja yhteiskäyttöiset tietoresurssit ja hyvin ohjatut tietovirrat voivat tuottaa taloudellisia hyötyjä, mutta parantaa myös organisaation kykyä toimia tarkoituksenmukaisesti.
Työprosessien yksinkertaistaminen ja päällekkäistyön vähentäminen tuottavat suoranaisia säästöjä. Organisaation parempi toimivuus nostaa sen toimintavalmiutta ja kilpailukykyä. Aineettoman pääoman merkityksestä tuottavuudelle on myös todisteita.
Paremmalla tiedonhallinnalla on vaikutuksia myös päätöksenteon ja muun tiedosta riippuvaisen työn laatuun. Sujuva tiedonkulku, yhtenäiset tietoresurssit ja luotettavan tiedon varassa toimiminen voivat myös parantaa tulevien toimien ennakoitavuutta ja riskien hallintakykyä.
Tietojohtaminen palvelee hallintoa ja kansalaisia
Jos katsotaan tilannetta julkishallinnon näkökulmasta, tietojohtamisella on hallinnossa tunnistettu selkeä rooli. Jo eduskunnan 2000-luvun alussa tekemissä tietojohtamisen hankkeissa todettiin, että valtion keskushallinnolle kuuluu kansallinen hallintotehtävä, joka on perustaltaan tietojohtamistehtävä.
Tietojohtamisen tarpeen ennakoidaan kuitenkin myös lisääntyvän. Esimerkiksi Victor Mayer-Schönberger arvioi hallinnon tulevaisuudenkuvan olevan informaatiohallintoa. Tietojohtamisen merkitys näyttäisi siis tulevaisuudessa korostuvan.
Julkishallinnon tietojohtamisen tavoitteet palautuvat hallinnon organisaatioiden yhteiskunnalliseen tehtävään. Valtiontalouden tarkastusviraston johtajan, Tuomas Pöystin mukaan tietojohtamisen tavoitteita julkishallinnossa voidaan näin ollen tarkemmin jäsentää hallinnon ja kansalaisten näkökulmasta.
Hallinnon näkökulmasta tietojohtamisella on luontevaa pyrkiä ensinnäkin tuottavuuden ja tehokkuuden kasvuun, jolloin esimerkiksi pyritään vähentämään päällekkäistyötä, lisäämään koordinaatiota, rationalisoimaan prosesseja tai tuottamaan yhteisiä tietoresursseja. Hallinnon tavoitteisiin kuuluu myös palvelujen tai organisaation toiminnan laadun ja vaikuttavuuden seuranta ja kehittäminen toimialueellaan.
Kansalaisten näkökulmasta julkishallinnon tietojohtamisen tarkoituksenmukaisuutta voi tarkastella demokratian näkökulmasta. Miten hyvin tiedonvälitys kansalaisten suuntaan toimii ja miten kansalaiset voivat osallistua päätöksentekoon ja saavat tietoa heitä koskevista toimista?
Mitä kehitettävää on tietojohtamisessa?
Tietojohtamisessa julkishallinnossa on koko joukko ongelmia tai haasteita. Sekä keskushallinnossa että kunnissa on esimerkiksi käytössä tietojärjestelmien kirjo. IT-toiminnan yhteistä koordinointia suunnittelua onkin pyritty tukemaan kehittämishankkein sekä esimerkiksi tänä vuonna perustetun Valtion IT-palvelukeskuksen avulla.
Toinen keskeinen ongelma on ollut yhteisten ja yhteentoimivien tietovarantojen puute, joka on haitannut esimerkiksi ministeriöiden ja eduskunnan tietojärjestelmien välistä tiedonkulkua.
Tietopalvelujen ja kirjastojen potentiaali päätöksenteon ja organisaation hankkeiden ja prosessien tietotukena ei myöskään ole tullut hyödynnetyksi välttämättä siinä mittakaavassa kuin se voisi olla mahdollista. Tietoammattilaisten tulisi yhä enemmän pyrkiä tukemaan organisaation hankkeita ja toimia, joihin tarvitaan taustatietoa, arvioita ja ennakointia. Kirjastojen ja tietopalvelujen perinteinen asetelma yksikkönä, jossa toimitaan vain paikalle tulevien asiakkaiden ja heidän toimeksiantojensa perusteella, ei enää vastaa tapoja, joilla tietoa verkon ja verkostojen ympäristöissä hankitaan ja käytetään.
Kansalaisten kuulemisessa ja osallisuudessa päätöksentekoon on myös Suomessa kehitettävää. Julkisuuslainsäädäntö tukee avointa tiedonsaantia viranomaisten toimista, mutta e-demokratia palvelut ovat nykyisellään hajanaisia ja kehittymättömiä. Silloinkin, kun verkkodemokratian kanavia on, niiden suhde ja vaikutus päätöksentekoon on jäänyt epäselväksi.
Kansalaiskeskustelusta ja kansalaisten näkemyksistä voitaisiin saada tukea päätöksenteolle ja näkökulmia käsiteltävän asian eri puolten ja vaikutusten hahmottamiseen. Käyttäjien tuottaman tiedon rooli on sitä paitsi myös yksityisellä sektorilla noussut arvossaan. Myös yritykset ovat laajalti kiinnostuneita käyttäjien äänestä ja kokemuksista. Ammatillisen asiantuntijuuden rinnalle onkin nousemassa ”kokemuksellinen tai tilannekohtainen asiantuntijuus”, josta saadaan usein yhtä arvokasta tietoa kuin tutkimuksesta. Asiantuntijoiden tieto ja käyttäjien kokemuksellinen ja tilannekohtainen tieto siis voivat hyödyllisesti täydentää toisiaan.
Tietojohtamisen verkosto etsii parhaita toimintamalleja
Tietojohtamisen verkosto on saanut alkunsa Valtioneuvoston tietopalvelujen ja kirjastojen (Valtipa) aloitteesta viime vuoden keväällä. Verkosto on ollut avoin tietoammattilaisille ja tietojohtamisesta kiinnostuneille. Tarkoituksena on, että verkoston vetovastuu on hajautunut, siksi erilaisia ajankohtaisiin teemoihin liittyviä kokoontumisia onkin järjestetty eri osallistujaorganisaatioissa, kuten Eduskunnan kirjastossa, Suomen Pankissa ja Sosiaali- ja terveysministeriössä.
Verkostossa on ollut mukana edustajia sekä julkishallinnosta ja yksityiseltä sektorilta. Tällä hetkellä postituslistallamme, jota päivitämme Eduskunnan kirjastossa, on yli 50 henkilöä.
Eduskunnan kirjasto on myös osallistunut tilaisuuksien järjestämiseen ja materiaalin tuottamiseen. Tähän mennessä olemme järjestäneet 2 tilaisuutta, joista toisessa kehittämisjohtaja Olli Mustajärvi on esitellyt Eduskunnan tiedonhallintaa ja tietojohtamista sekä VTV:n johtaja Tuomas Pöysti on esitellyt tietojohtamista valtion talouden tarkastusviraston näkökulmasta.
Lyhyesti voisi todeta, että tietojohtamisen verkosto on olemassa, jotta voisimme tunnistaa ja edistää parhaimpia toimintamalleja tietojohtamisessa ja tiedonhallinnassa. Niiden avulla voimme toivoaksemme yhtenäistää tiedon hallintaa, parantaa organisaation kykyä käsitellä tietoa ja kehittää uudenlaista tiedonjakamisen kulttuuria. Näin tehostuneesta tiedonhallinnasta on odotettavissa koko joukko muitakin hyötyjä organisaatiolle. Kirjasto- ja tietopalvelutyön näkökulmasta tavoitteena on myös löytää tiedonhallinnasta niitä keinoja, joilla voimme tehokkaammin tukea organisaation päätöksentekoa, hankkeita ja tietotyötä.
Tietojohtamisen verkoston postituslistalle voi ilmoittautua osoitteella: erika.bergstrom@eduskunta.fi
- Päivikki Karhula
Tietojohtaminen on vanhaa ja uutta
Tietojohtamisesta on puhuttu 1990-alusta lähtien ja sille on lukuisia määritelmiä. Englanninkielinen termi Knowledge management (KM) on yleensä suomennettu joko tietojohtamiseksi tai tiedon- tai tietämyksenhallinnaksi. Näistä kukin termi korostaa hieman eri puolia asiassa.
Tietojohtamiseen onkin erilaisia lähestymistapoja. Asiassa voidaan korostaa tietojärjestelmien tai tiedonhallinnan teknologioiden osuutta, tiedon tai dokumenttien osuutta, tiedon välitystä oppimisprosessina tai johtamista. Erilaisia lähestymistapoja voidaan myös yhdistellä.
Yhteistä erilaisille näkemyksille on kuitenkin entistä kokonaisvaltaisempi suuntautuminen organisaatiossa liikkuvan tiedon ja tietovirtojen hallintaan. Tietojohtamisen tarkastelutapa on lisäksi edelleen ajankohtainen - sitä heijastelevat esimerkiksi julkishallinnon viimeaikaiset kokonaisarkkitehtuurisuunnitelmat.
Miksi tietojohtamista tarvitaan?
Miksi sitten tarvitaan tietojohtamista? Taustalta löytyy ainakin kolme keskeistä tekijää, jotka ovat oleellisesti muuttaneet tiedon roolia organisaatioissa viime vuosikymmenten aikana.
Tiedosta ja tiedonhallinnasta on informaatioteknologian läpäisemässä yhteiskunnassa tullut ydinasia ja menestystekijä. Niiden vaikutukset näkyvät sekä johtamisen että työn luonteessa. Sellaisista taidoista kuin nopea omaksumiskyky, kyky poimia olennaisia asioita ja tuottaa ja välittää tietoa, on tullut monissa ammateissa keskeisiä taitoja.
Tietoteknologia on mahdollistanut myös verkostoitumisen tavalla, jossa tiedonvälitys on laaja-alaisempaa ja nopeampaa kuin koskaan historian aikana.
Tiedon ja verkostoitumisen kasvanut merkitys organisaatioissa on asettanut uusia vaatimuksia johtamiselle. Verkostomainen työskentely levittää organisaation toimien alan sen seinien ulkopuolelle. Työtä tehdään yhä enemmän erilaisissa yhteistyöverkostoissa ja hankkeissa, joissa työskennellään usein myös yli työajan ja -paikan rajojen.
Työskentelytavat ovat myös keventyneet. Työtä tehdään esimerkiksi väliaikaisissa hankkeissa, verkostoissa tai tiimeissä. Tällaista työskentelyä on osattava koordinoida ja aikatauluttaa, mutta myös kiinnittää niissä tehtävä työ tukemaan organisaation pysyvämpiä rakenteita ja tavoitteita.
Lisääntyvät tuottavuuden ja tehokkuuden vaatimukset ovat tuoneet mukanaan erilaisia toiminnan kehittämishankkeita, joille tyypillistä on tarkastella organisaation kokonaisuutta esimerkiksi prosessien, tietojärjestelmien tai palvelujen näkökulmista. Purkamalla organisaation toimia ja sen suuntia systemaattisesti osiin, voidaan usein selkeämmin arvioida ja kehittää myös kokonaisuuden toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.
Johtamiseen on siis tullut koko joukko vaatimuksia tarkastella organisaation toimintaa, palveluja ja prosesseja uudenlaisena kokonaisuutena. Tässä kokonaisuudessa tiedonhallinta ja tietovirrat ovat myös keskeisellä sijalla.
Tietojohtamisen vaikutukset
Tietojohtamista kaivataan myös siksi, että siltä odotetaan erilaisia hyötyjä organisaatiolle. Yhtenäiset ja yhteiskäyttöiset tietoresurssit ja hyvin ohjatut tietovirrat voivat tuottaa taloudellisia hyötyjä, mutta parantaa myös organisaation kykyä toimia tarkoituksenmukaisesti.
Työprosessien yksinkertaistaminen ja päällekkäistyön vähentäminen tuottavat suoranaisia säästöjä. Organisaation parempi toimivuus nostaa sen toimintavalmiutta ja kilpailukykyä. Aineettoman pääoman merkityksestä tuottavuudelle on myös todisteita.
Paremmalla tiedonhallinnalla on vaikutuksia myös päätöksenteon ja muun tiedosta riippuvaisen työn laatuun. Sujuva tiedonkulku, yhtenäiset tietoresurssit ja luotettavan tiedon varassa toimiminen voivat myös parantaa tulevien toimien ennakoitavuutta ja riskien hallintakykyä.
Tietojohtaminen palvelee hallintoa ja kansalaisia
Jos katsotaan tilannetta julkishallinnon näkökulmasta, tietojohtamisella on hallinnossa tunnistettu selkeä rooli. Jo eduskunnan 2000-luvun alussa tekemissä tietojohtamisen hankkeissa todettiin, että valtion keskushallinnolle kuuluu kansallinen hallintotehtävä, joka on perustaltaan tietojohtamistehtävä.
Tietojohtamisen tarpeen ennakoidaan kuitenkin myös lisääntyvän. Esimerkiksi Victor Mayer-Schönberger arvioi hallinnon tulevaisuudenkuvan olevan informaatiohallintoa. Tietojohtamisen merkitys näyttäisi siis tulevaisuudessa korostuvan.
Julkishallinnon tietojohtamisen tavoitteet palautuvat hallinnon organisaatioiden yhteiskunnalliseen tehtävään. Valtiontalouden tarkastusviraston johtajan, Tuomas Pöystin mukaan tietojohtamisen tavoitteita julkishallinnossa voidaan näin ollen tarkemmin jäsentää hallinnon ja kansalaisten näkökulmasta.
Hallinnon näkökulmasta tietojohtamisella on luontevaa pyrkiä ensinnäkin tuottavuuden ja tehokkuuden kasvuun, jolloin esimerkiksi pyritään vähentämään päällekkäistyötä, lisäämään koordinaatiota, rationalisoimaan prosesseja tai tuottamaan yhteisiä tietoresursseja. Hallinnon tavoitteisiin kuuluu myös palvelujen tai organisaation toiminnan laadun ja vaikuttavuuden seuranta ja kehittäminen toimialueellaan.
Kansalaisten näkökulmasta julkishallinnon tietojohtamisen tarkoituksenmukaisuutta voi tarkastella demokratian näkökulmasta. Miten hyvin tiedonvälitys kansalaisten suuntaan toimii ja miten kansalaiset voivat osallistua päätöksentekoon ja saavat tietoa heitä koskevista toimista?
Mitä kehitettävää on tietojohtamisessa?
Tietojohtamisessa julkishallinnossa on koko joukko ongelmia tai haasteita. Sekä keskushallinnossa että kunnissa on esimerkiksi käytössä tietojärjestelmien kirjo. IT-toiminnan yhteistä koordinointia suunnittelua onkin pyritty tukemaan kehittämishankkein sekä esimerkiksi tänä vuonna perustetun Valtion IT-palvelukeskuksen avulla.
Toinen keskeinen ongelma on ollut yhteisten ja yhteentoimivien tietovarantojen puute, joka on haitannut esimerkiksi ministeriöiden ja eduskunnan tietojärjestelmien välistä tiedonkulkua.
Tietopalvelujen ja kirjastojen potentiaali päätöksenteon ja organisaation hankkeiden ja prosessien tietotukena ei myöskään ole tullut hyödynnetyksi välttämättä siinä mittakaavassa kuin se voisi olla mahdollista. Tietoammattilaisten tulisi yhä enemmän pyrkiä tukemaan organisaation hankkeita ja toimia, joihin tarvitaan taustatietoa, arvioita ja ennakointia. Kirjastojen ja tietopalvelujen perinteinen asetelma yksikkönä, jossa toimitaan vain paikalle tulevien asiakkaiden ja heidän toimeksiantojensa perusteella, ei enää vastaa tapoja, joilla tietoa verkon ja verkostojen ympäristöissä hankitaan ja käytetään.
Kansalaisten kuulemisessa ja osallisuudessa päätöksentekoon on myös Suomessa kehitettävää. Julkisuuslainsäädäntö tukee avointa tiedonsaantia viranomaisten toimista, mutta e-demokratia palvelut ovat nykyisellään hajanaisia ja kehittymättömiä. Silloinkin, kun verkkodemokratian kanavia on, niiden suhde ja vaikutus päätöksentekoon on jäänyt epäselväksi.
Kansalaiskeskustelusta ja kansalaisten näkemyksistä voitaisiin saada tukea päätöksenteolle ja näkökulmia käsiteltävän asian eri puolten ja vaikutusten hahmottamiseen. Käyttäjien tuottaman tiedon rooli on sitä paitsi myös yksityisellä sektorilla noussut arvossaan. Myös yritykset ovat laajalti kiinnostuneita käyttäjien äänestä ja kokemuksista. Ammatillisen asiantuntijuuden rinnalle onkin nousemassa ”kokemuksellinen tai tilannekohtainen asiantuntijuus”, josta saadaan usein yhtä arvokasta tietoa kuin tutkimuksesta. Asiantuntijoiden tieto ja käyttäjien kokemuksellinen ja tilannekohtainen tieto siis voivat hyödyllisesti täydentää toisiaan.
Tietojohtamisen verkosto etsii parhaita toimintamalleja
Tietojohtamisen verkosto on saanut alkunsa Valtioneuvoston tietopalvelujen ja kirjastojen (Valtipa) aloitteesta viime vuoden keväällä. Verkosto on ollut avoin tietoammattilaisille ja tietojohtamisesta kiinnostuneille. Tarkoituksena on, että verkoston vetovastuu on hajautunut, siksi erilaisia ajankohtaisiin teemoihin liittyviä kokoontumisia onkin järjestetty eri osallistujaorganisaatioissa, kuten Eduskunnan kirjastossa, Suomen Pankissa ja Sosiaali- ja terveysministeriössä.
Verkostossa on ollut mukana edustajia sekä julkishallinnosta ja yksityiseltä sektorilta. Tällä hetkellä postituslistallamme, jota päivitämme Eduskunnan kirjastossa, on yli 50 henkilöä.
Eduskunnan kirjasto on myös osallistunut tilaisuuksien järjestämiseen ja materiaalin tuottamiseen. Tähän mennessä olemme järjestäneet 2 tilaisuutta, joista toisessa kehittämisjohtaja Olli Mustajärvi on esitellyt Eduskunnan tiedonhallintaa ja tietojohtamista sekä VTV:n johtaja Tuomas Pöysti on esitellyt tietojohtamista valtion talouden tarkastusviraston näkökulmasta.
Lyhyesti voisi todeta, että tietojohtamisen verkosto on olemassa, jotta voisimme tunnistaa ja edistää parhaimpia toimintamalleja tietojohtamisessa ja tiedonhallinnassa. Niiden avulla voimme toivoaksemme yhtenäistää tiedon hallintaa, parantaa organisaation kykyä käsitellä tietoa ja kehittää uudenlaista tiedonjakamisen kulttuuria. Näin tehostuneesta tiedonhallinnasta on odotettavissa koko joukko muitakin hyötyjä organisaatiolle. Kirjasto- ja tietopalvelutyön näkökulmasta tavoitteena on myös löytää tiedonhallinnasta niitä keinoja, joilla voimme tehokkaammin tukea organisaation päätöksentekoa, hankkeita ja tietotyötä.
Tietojohtamisen verkoston postituslistalle voi ilmoittautua osoitteella: erika.bergstrom@eduskunta.fi
- Päivikki Karhula
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Kuinka painia projektin kanssa?
Kirjastossamme on pari viime vuotta painittu kuva-arkiston tietojärjestelmäprojektin kanssa. Eduskunnan arkistoon kuuluu omana osanaan kuva-arkisto, joka viime vuosikymmenenä on käsitellyt pääsääntöisesti digitaalisia kuvia. Vanhoja valokuvia on viime vuosituhannen puolelta myös paperikuvina, negatiiveina sekä dioina. Uuden sovelluksen käyttöönotto on ollut isohko projekti kuva-arkistolta. Järjestelmä on ollut tuotantokäytössä jo yli vuoden ja nyt on onnahdellen avattu myös julkinen verkkopalvelu rajattuun kuva-aineistoon. Julkinen palvelu pyrkii palvelemaan paitsi mediaa niin myös sitä kadunmiestä. Palvelu löytyy osoitteesta www.eduskunta.fi/kuvat.
Painista tuli mieleen, että ehkäpä projekti kuin projekti voidaan kuvata painiottelun tapaan. Siinähän projektiryhmä kamppailee jonkin määritellyn ongelman ratkaisemiseksi. Onko ongelma selätettävissä? Olen käynyt muutamissa projektikoulutustilaisuuksissa, joissa aina projekti esitetään karkeasti vaiheittain: suunnittelu, toteutus, päätös. Jos tuon kääntää painimaailmaan, niin eduskunnan kuva-arkiston järjestelmäprojektin kulku voisi olla jotain seuraavanlaista.
1. erä: Varovaista pystypainia
Puhtaat painitrikoot päällä haetaan otetta koko hankkeseen, joka alkuvaiheessa on kovin liukas: Miksi tätä tehtäisiin, onko tähän rahaa, mitä lisäarvoa tästä syntyy? Hetken näyttää jo tiukka ote löytyvän: saadaan alustavat suunnitelmat sovittua, tehdään pilotti, löydetään yhteinen sävel ja rahoitus. Ote kuitenkin vielä lipsuu: ei tämä toimikaan näin. Sitten erän lopussa löytyy kunnon ote, oikea rajaus. Lopulliset suunnitelmat lyödään lukkoon. Tuomari viheltää ensimmäisen erän päättyneeksi.
2. erä: Vyörytystä ja takavöitä
Toisen erän alussa valikoitunut projektiryhmä vääntää hanketta tosissaan raa'alla työllä. Ohjausryhmä kannustaa ja huutaa ohjeita molskin laidalta kuin vanha kokenut valmentaja ikään. Nopeasti lähtevät projektiryhmän ensimmäiset onnistuneet heitot ja vyörytykset. Pisteitä karttuu vaikka välillä tekeminen on hieman nuhjaamista, oikea käsi ei aina tiedä mitä vasen tekee. Mattopainissa puolustetaan tiiviisti ja noustaan jopa ahdingosta päälle. Vältetään pahimmat junttaheitot ja takavyöt. Pieniä ruhjeita tulee mutta toinen erä tuntuu työvoitolta.
3. erä: Pistevoittoa hakemaan
Viimeisessä erässä laitetaan kaikki peliin. Ne ratkaisut, joita vielä passailtiin aiemmissa erissä otetaan nyt käyttöön. Nyt on kiire kerätä niitä viimeisiä pisteitä ennen päätöstä. Työmäärä ja yritys on valtava. Väkisin koitetaan puristaa kaikki osaaminen irti projektiryhmästä. Loppuvaiheessa otetaan aikalisä – venytetään ottelun/projektin päättymistä hieman, jotta saadaan paikat kuntoon ja nenät pyyhittyä. Lopun pystypainissa otetaan mahdollisesti vielä pieniä riskejäkin. Sitten se kongi kumahtaa, ottelu päättyy. Hankkeen dead-line on tässä. Hengästyneen voittajan käsi nostetaan: pisteet riittävät voittoon, kunnialliseen projektin päätökseen. Selätystä harvoin nähdään, tappioitakin tulee, mutta pistevoitto saa hymyn painijan huulille.
Suihkun jälkeen: Revanssia odotellessa
Suihkun jälkeen siistiydytään ja paikkaillaan vielä pienet ruhjeet. Samalla aletaan miettiä jo tulevia harjoituksia, kehittämiskohteita ja muita parannuksia. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa ollaan tyytyväisiä pistevoittoon sekä vastataan kohteliaasti hymyillen "miltä nyt tuntuu" –kysymyksiin.
Joissakin projekteissa, esimerkiksi tietojärjestelmäprojekteissa, on usein se kiero piirre, että ajan myötä projekti tavallaan tehdään uudestaan. Päästään uusintaotteluun samantyyppisillä lähtökohdilla, hieman erilaisten ongelmien kera. Eduskunnan kuva-arkistossakin joudutaan painiottelu uusimaan tulevaisuudessa.
Digitaalisen aineistojen, olivat se sitten digikuvia tai mitä tahansa, säilyvyys pitkälle tulevaisuuteen tulee olemaan työlästä ja kallista. Se, että eduskunnan digikuvat ovat nyt järjestyksessä ei vielä takaa niiden säilyvyyttä. Odotettavissa onkin vielä kunnon kamppailua näiden digikuvien kanssa: tiedostoformaattien muutokset, paremmat tietojärjestelmät, uudet tarpeet, säilyvyyden varmistaminen jne. Painitrikoot on syytä pitää tallessa. Ehkä kannattaisi vähän harjoitellakin.
Jani Stenvall (ei painitaustaa)
Painista tuli mieleen, että ehkäpä projekti kuin projekti voidaan kuvata painiottelun tapaan. Siinähän projektiryhmä kamppailee jonkin määritellyn ongelman ratkaisemiseksi. Onko ongelma selätettävissä? Olen käynyt muutamissa projektikoulutustilaisuuksissa, joissa aina projekti esitetään karkeasti vaiheittain: suunnittelu, toteutus, päätös. Jos tuon kääntää painimaailmaan, niin eduskunnan kuva-arkiston järjestelmäprojektin kulku voisi olla jotain seuraavanlaista.
1. erä: Varovaista pystypainia
Puhtaat painitrikoot päällä haetaan otetta koko hankkeseen, joka alkuvaiheessa on kovin liukas: Miksi tätä tehtäisiin, onko tähän rahaa, mitä lisäarvoa tästä syntyy? Hetken näyttää jo tiukka ote löytyvän: saadaan alustavat suunnitelmat sovittua, tehdään pilotti, löydetään yhteinen sävel ja rahoitus. Ote kuitenkin vielä lipsuu: ei tämä toimikaan näin. Sitten erän lopussa löytyy kunnon ote, oikea rajaus. Lopulliset suunnitelmat lyödään lukkoon. Tuomari viheltää ensimmäisen erän päättyneeksi.
2. erä: Vyörytystä ja takavöitä
Toisen erän alussa valikoitunut projektiryhmä vääntää hanketta tosissaan raa'alla työllä. Ohjausryhmä kannustaa ja huutaa ohjeita molskin laidalta kuin vanha kokenut valmentaja ikään. Nopeasti lähtevät projektiryhmän ensimmäiset onnistuneet heitot ja vyörytykset. Pisteitä karttuu vaikka välillä tekeminen on hieman nuhjaamista, oikea käsi ei aina tiedä mitä vasen tekee. Mattopainissa puolustetaan tiiviisti ja noustaan jopa ahdingosta päälle. Vältetään pahimmat junttaheitot ja takavyöt. Pieniä ruhjeita tulee mutta toinen erä tuntuu työvoitolta.
3. erä: Pistevoittoa hakemaan
Viimeisessä erässä laitetaan kaikki peliin. Ne ratkaisut, joita vielä passailtiin aiemmissa erissä otetaan nyt käyttöön. Nyt on kiire kerätä niitä viimeisiä pisteitä ennen päätöstä. Työmäärä ja yritys on valtava. Väkisin koitetaan puristaa kaikki osaaminen irti projektiryhmästä. Loppuvaiheessa otetaan aikalisä – venytetään ottelun/projektin päättymistä hieman, jotta saadaan paikat kuntoon ja nenät pyyhittyä. Lopun pystypainissa otetaan mahdollisesti vielä pieniä riskejäkin. Sitten se kongi kumahtaa, ottelu päättyy. Hankkeen dead-line on tässä. Hengästyneen voittajan käsi nostetaan: pisteet riittävät voittoon, kunnialliseen projektin päätökseen. Selätystä harvoin nähdään, tappioitakin tulee, mutta pistevoitto saa hymyn painijan huulille.
Suihkun jälkeen: Revanssia odotellessa
Suihkun jälkeen siistiydytään ja paikkaillaan vielä pienet ruhjeet. Samalla aletaan miettiä jo tulevia harjoituksia, kehittämiskohteita ja muita parannuksia. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa ollaan tyytyväisiä pistevoittoon sekä vastataan kohteliaasti hymyillen "miltä nyt tuntuu" –kysymyksiin.
Joissakin projekteissa, esimerkiksi tietojärjestelmäprojekteissa, on usein se kiero piirre, että ajan myötä projekti tavallaan tehdään uudestaan. Päästään uusintaotteluun samantyyppisillä lähtökohdilla, hieman erilaisten ongelmien kera. Eduskunnan kuva-arkistossakin joudutaan painiottelu uusimaan tulevaisuudessa.
Digitaalisen aineistojen, olivat se sitten digikuvia tai mitä tahansa, säilyvyys pitkälle tulevaisuuteen tulee olemaan työlästä ja kallista. Se, että eduskunnan digikuvat ovat nyt järjestyksessä ei vielä takaa niiden säilyvyyttä. Odotettavissa onkin vielä kunnon kamppailua näiden digikuvien kanssa: tiedostoformaattien muutokset, paremmat tietojärjestelmät, uudet tarpeet, säilyvyyden varmistaminen jne. Painitrikoot on syytä pitää tallessa. Ehkä kannattaisi vähän harjoitellakin.
Jani Stenvall (ei painitaustaa)
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Arviointi, johtaminen ja vaikuttaminen kuuluvat yhteen
Joukko yliopistokirjastoja on toteuttanut viime vuoden aikana toimintansa arviointia kansainvälisen LibQUAL -kyselyn avulla. Erityisenä hyötynä on mallin tuottama laajalti vertailukelpoinen tieto, jolla organisaatioiden vahvuuksia ja heikkouksia voidaan tarkastella suhteessa toisiinsa. Mallin kansainvälisen käytön takia vertailuja on helppo tehdä esimerkiksi suhteessa samankokoisiin oman alan kirjastoihin eri maissa.
Suomalaisten yliopistokirjastojen kiinnostus toimintansa arviointiin ei kuitenkaan jää vain LibQUAL-malliin. Yliopistokirjastojen neuvostossa toimivat kirjastot ovat Laatu ja vaikuttavuus -hankkeessa työstäneet usean vuoden ajan laatutyöhön liittyviä työvälineitä. Hankkeen tuloksena on syntynyt esimerkiksi Laatukäsikirja, joka antaa kirjastoille tukea mm. johtamiseen, prosessien kuvaamiseen, laatukäsikirjan tuottamiseen sekä laatujärjestelmien tuottamiseen.
Laajempi vaikuttaminen tarpeen
Pelkkä läsnäolo ja julkaisujen tarjonta ei ole enää pitkään aikaan riittänyt siihen, että kirjastojen arvo ymmärrettäisiin. Lisäksi toiminnan arviointi on alkanut monin tavoin vakiintua osaksi erilaisten organisaation toimintaa. Meidän arvomme mitataan yhä tarkemmin tilastollisesti ja laadullisesti – tehtävien luonteena, prosessien toimivuutena, suoritteina, käyttömäärinä, käyttäjien mielipiteinä ja yleisempänä vaikutuksena.
Usein myös organisaation keskeisten toimijoiden on kyettävä tunnistamaan tehdyn työn arvo. Muuten olemme vaikeuksissa. Arviointi, johtaminen ja vaikuttaminen siis kulkevat käsi kädessä.
Tiukentuva taloustilanne, kuntien ja korkeakoulujen yhdistyminen ovat myös ajamassa asioita siihen suuntaan, että valtakunnallistakin vaikuttamista tarvittaisiin lisää. Asioiden ajaminen omassa organisaatiossa tai omalla alueella ei ehkä riitä, vaan on katsottava muutoksia ja tavoitteita laajemmasta perspektiivistä. Tämä sama suunta näkyy myös laatutyön näköaloissa, jotka laajentuvat paitsi kansallisiin, myös kansainvälisiin vertailuihin.
Onnistuminen on mahdollista
Kun olosuhteet eivät kaikilta osin anna aihetta optimismiin, on ilahduttavaa myös nähdä esimerkkejä siitä, miten asiat voivat edistyä ja onnistua. Viimeaikainen tutustumiseni erään ministeriön tiedonhallintaan oli valaiseva esimerkki siitä, mitä tietoammattilaiset ovat voineet saada aikaan.
Tietopalvelu oli omassa organisaatiossaan tehnyt aloitteen sisällönhallinnan edistämiseksi ja toimii nyt koko organisaatiota koskevan kehittämishankkeen vetäjänä. Tiedonhallintaa ja tiedon tarjontaa on myös lähdetty syventämään alueilla, joilla se voisi olla vielä tiiviimmässä yhteydessä toimijoihin.
Aloitekyvyllä voi siis olla ratkaiseva vaikutus siihen, millainen rooli kirjastolle toimijana muodostuu. Luultavasti monessa muussakin organisaatiossa olisi kehitykseen vaikuttamisen mahdollisuuksia, jos otamme sen paikan – teemme aloitteita ja otamme käytännössä vastuuta siihen kehitykseen puuttumisesta, jonka näemme tarpeelliseksi.
Vaikuttaminen saattaa yksinkertaisesti olla sitä, että näemme sen tiedon arvon, jota olisi tarjolla ja viemme sen sinne, missä sitä tarvitaan.
- Päivikki Karhula
Suomalaisten yliopistokirjastojen kiinnostus toimintansa arviointiin ei kuitenkaan jää vain LibQUAL-malliin. Yliopistokirjastojen neuvostossa toimivat kirjastot ovat Laatu ja vaikuttavuus -hankkeessa työstäneet usean vuoden ajan laatutyöhön liittyviä työvälineitä. Hankkeen tuloksena on syntynyt esimerkiksi Laatukäsikirja, joka antaa kirjastoille tukea mm. johtamiseen, prosessien kuvaamiseen, laatukäsikirjan tuottamiseen sekä laatujärjestelmien tuottamiseen.
Laajempi vaikuttaminen tarpeen
Pelkkä läsnäolo ja julkaisujen tarjonta ei ole enää pitkään aikaan riittänyt siihen, että kirjastojen arvo ymmärrettäisiin. Lisäksi toiminnan arviointi on alkanut monin tavoin vakiintua osaksi erilaisten organisaation toimintaa. Meidän arvomme mitataan yhä tarkemmin tilastollisesti ja laadullisesti – tehtävien luonteena, prosessien toimivuutena, suoritteina, käyttömäärinä, käyttäjien mielipiteinä ja yleisempänä vaikutuksena.
Usein myös organisaation keskeisten toimijoiden on kyettävä tunnistamaan tehdyn työn arvo. Muuten olemme vaikeuksissa. Arviointi, johtaminen ja vaikuttaminen siis kulkevat käsi kädessä.
Tiukentuva taloustilanne, kuntien ja korkeakoulujen yhdistyminen ovat myös ajamassa asioita siihen suuntaan, että valtakunnallistakin vaikuttamista tarvittaisiin lisää. Asioiden ajaminen omassa organisaatiossa tai omalla alueella ei ehkä riitä, vaan on katsottava muutoksia ja tavoitteita laajemmasta perspektiivistä. Tämä sama suunta näkyy myös laatutyön näköaloissa, jotka laajentuvat paitsi kansallisiin, myös kansainvälisiin vertailuihin.
Onnistuminen on mahdollista
Kun olosuhteet eivät kaikilta osin anna aihetta optimismiin, on ilahduttavaa myös nähdä esimerkkejä siitä, miten asiat voivat edistyä ja onnistua. Viimeaikainen tutustumiseni erään ministeriön tiedonhallintaan oli valaiseva esimerkki siitä, mitä tietoammattilaiset ovat voineet saada aikaan.
Tietopalvelu oli omassa organisaatiossaan tehnyt aloitteen sisällönhallinnan edistämiseksi ja toimii nyt koko organisaatiota koskevan kehittämishankkeen vetäjänä. Tiedonhallintaa ja tiedon tarjontaa on myös lähdetty syventämään alueilla, joilla se voisi olla vielä tiiviimmässä yhteydessä toimijoihin.
Aloitekyvyllä voi siis olla ratkaiseva vaikutus siihen, millainen rooli kirjastolle toimijana muodostuu. Luultavasti monessa muussakin organisaatiossa olisi kehitykseen vaikuttamisen mahdollisuuksia, jos otamme sen paikan – teemme aloitteita ja otamme käytännössä vastuuta siihen kehitykseen puuttumisesta, jonka näemme tarpeelliseksi.
Vaikuttaminen saattaa yksinkertaisesti olla sitä, että näemme sen tiedon arvon, jota olisi tarjolla ja viemme sen sinne, missä sitä tarvitaan.
- Päivikki Karhula
torstai 12. helmikuuta 2009
IFLA:n uudet avainalueet - kirjastojen selviämisstrategiat ja verkkotiedon saatavuus
Kirjastoalan laajimman kansainvälisen järjestön, IFLA:n uusi pääsihteeri Jennefer Nicholson vieraili Suomessa tammikuun alussa. Suomalaiset kirjastoseurat yhdessä Eduskunnan kirjaston kanssa järjestivät vierailun yhteyteen aamupäiväseminaarin. Jennefer Nicholson esitteli tilaisuudessa IFLA:n strategisia linjauksia ja järjestön toimintaa. Lisäksi suomalaiset IFLA-jäsenet kertoivat kokemuksiaan järjestössä toimimisestaan.IFLA antaa ammatillista pääomaa
IFLA:lla on sekä laajuutta että historiaa. Yli 80 vuotta sitten perustettu järjestö on nykyisellään aidosti kansainvälinen järjestö. IFLA:lla on toimisto Haagissa Hollannissa, mutta järjestöllä on alueellisia toimipisteitä myös Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Jäseniä, jotka ovat enimmäkseen kirjastoalan organisaatioita, on 147 maasta ja järjestössä toimitaan 7 kielellä.
IFLA:n toiminta tähtää kirjastojen etujen ajamiseen, tiedonvälitykseen liittyvien tärkeiden kysymysten esille tuomiseen ja alan ammatillisen kehityksen tukemiseen. Jäsenten tarpeisiin ja uudenlaisten kumppanuuksien hakemiseen myös panostetaan. – IFLA:n on vakuutettava jäsenistölle, että jäsenyys on ammatillista pääomaa, kuvaa Nicholson. – Kirjastoammattilaisten rinnalla tavoitellaan nykyisellään jäseniksi myös alan yrityksiä. Kirjastoalan yrityksien on mahdollista saada jäseninä lisää näkyvyyttä ja tavoittaa asiakkaita järjestön kautta.
Järjestö panostaa monin tavoin kirjastojen vaikutusvallan lisäämiseen ja heidän kapasiteettinsa lisäämiseen etujensa ajamiseksi yhteiskunnassa. - IFLA on antanut kirjastoille tukea lobbaamiseen, kirjastopolitiikan luomiseen ja yhteiskunnallisen tietoisuuden lisäämiseen kirjastojen roolista, erittelee Nicholson. – Kehitteillä on myös eräänlainen "survival package" -tukipaketti tiukentuvan talouden ympäristössä toimiville kirjastoille. IFLA:n 2009-2010 vuosien strategisissa tavoitteissa huomioidaan myös digitaalisten aineistojen lisääntymisen ja tieto-organisaatioiden yhteisen pelikentän (konvergenssi) vaikutukset kirjastopolitiikkaan ja käytäntöihin.
IFLA on toiminut merkittävänä vaikuttajana myös verkkokehityksen alueella, joka on kirjastoille keskeisiä tulevaisuuden kysymyksiä. Järjestö on ohjannut kirjastoja vaikuttamaan tietoyhteiskuntakysymyksiin jopa kansainvälisellä tasolla, kuten WSIS-kokouksissa (World Summit on the Information Society). IFLA:lla (FAIFE) on yhteyksiä myös Internet Governance Forumin kokouksiin.
Viestintään ja yhdessä työskentelyyn panostetaan
IFLA:n uuden pääsihteerin, Jennefer Nicholsonin tuntuva kokemus järjestössä toimimisesta näkyy myös järjestön sisäisissä uudistustavoitteissa, joissa organisaation toimivuuden, yhdessä toimimisen ja viestinnän kehittäminen ovat keskeisiä.
Nicholson haluaa tehostaa järjestön toimintaa, erityisesti asioiden priorisointia ja kommunikaatiota eri tasoilla toimivien toimielinten välillä. – Avainasiana on pitää organisaatiorakenne matalana ja toimivana, korostaa Nicholson. – Haluamme parantaa vuorovaikutusta organisaation eri kerrosten välillä, jakaa tehokkaammin resursseja ja työskennellä toimivammin yhdessä.
IFLA:n verkkosivut ovat myös uudistumassa. Uudistus heijastaa järjestön uudenlaista suuntautumista viestintään, jossa pyritään kevyempään ja vuorovaikutteisempaan suuntaan. – Viestinnän uudet rakenteet ovat luoneet mahdollisuudet toimia helpommin. Nuoremmat ammattilaiset ovat jo tottuneita nopeaan tiedonhakuun ja ovat tietyllä tavalla kärsimättömiä. Heillä on netissä myös katu-uskottavuutta, kuvailee Nicholson muuttuvan viestintäympäristön tarpeita. - IFLA:n uusille verkkosivuille on tulossa lisää erilaisia mediamuotoja ja vapaamuotoisempia viestinnän kanavia, kuten blogeja ja keskustelua.
Tasapuoliset toimintamahdollisuudet
Tasapuolisten toimintamahdollisuuksien avaaminen eri maista tuleville ja eri-ikäiselle jäsenkunnalle ovat keskeisiä tavoitteita järjestön toiminnan virittämiselle.
Kansainväliset painotukset ovat jo vuosien varrella tasoittuneet ja järjestössä on avautunut tasaisemmin mahdollisuuksia eri maissa toimiville jäsenille. - IFLA on mennyt eteenpäin tässä suhteessa merkittävällä tavalla, toteaa Nicholson. -Amerikkalaiset ja eurooppalaiset kirjastot olivat pitkään järjestön toiminnassa hallitsevassa asemassa, mutta IFLA on avautunut erityisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana aidosti kansainväliseksi toimijaksi.
Kehitysmaiden rooli järjestön toiminnassa on ollut kasvava. - Tässä kehityksessä jäänmurtajina ovat toimineet järjestön johdossa viime vuosina toimineet botswanalainen Ellen Tise ja eteläafrikkalainen Kay Raseroka, kuvaa Nicholson.
Nuorempia alan ammattilaisia koulutetaan ja tuetaan osallistumaan ja kasvamaan järjestössä toimijoiksi, kuvaa Nicholson. – IFLA on kiinnostunut myös nuorten kirjastoammattilaisten tarpeista ja kiinnostuksen kohteista, joita on selvitetty esimerkiksi kyselyn avulla. Alan uusille kasvoille on myös erillinen keskusteluryhmä, jossa on mahdollisuus tuoda esille aloitteleville ammattilaisille tärkeitä kysymyksiä.
Vapaa tiedonvälitys ja kehitysmaiden tukeminen avainasioita
Tiedonvälityksen vapaus ja tietoaineistojen julkiseen saatavuuteen ja käyttöön liittyvät oikeudet ovat jo pitkään olleet strategisia tavoitteita IFLA:n työskentelyssä. Kun kirjastojen verkkoaineistojen määrä jatkuvasti lisääntyy, käyttöoikeuksiin ja saatavuuteen liittyvät teemat muodostuvatkin yhä tärkeämmiksi kysymyksiksi sähköisessä ympäristössä.
IFLA:n keskeisiin toimielimiin kuuluvatkin tekijänoikeuksia käsittelevä CLM:n (Committee on Copyright and other Legal Matters) sekä tiedon saatavuutta ja tiedonvälityksen vapautta edistävän FAIFE (Committee on Free Access to Information and Freedom of Expression), joka toimii myös yhteistyössä muiden kansalaisoikeusjärjestöjen kanssa.
Kansainvälisen järjestön tuki vähäisillä resursseilla toimiville kirjastoille, erityisesti kehitysmaissa, on myös ollut tärkeää. IFLA on pyrkinyt toimintaohjelmillaan mm. tukemaan perusresurssien luomista kirjastoille sekä informaatiolukutaidon kehittämistä. ALP -ohjelmalla (Action for Development through Libraries Programme) on edistetty kirjastoalan täydennyskoulutusta ja kirjastoseurojen toimintaa kehitysmaissa. PAC (Preservation and Conservation) puolestaan keskittyy pitkäaikaissäilytyksen ja konservoinnin ratkaisuihin.
- Päivikki Karhula
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)