Kirjoitin helmikuussa blogiimme kirjastojen toiminnan mittareista. Palaan tähän aiheeseen jälleen. Minulla oli nimittäin eilen mahdollisuus perehtyä yleisten kirjastojen tilastoihin ja tein mielenkiintoisen, mutta huolestuttavan havainnon: yleisten kirjastojen toiminta on tilastojen valossa kirjojen ja muun aineiston hankintaa, lainausta ja kirjastossa kävijöitä. Opetusministeriön yhteistilastoissa ei näy tiedonhakua, koulutusta eikä opastusta, jonka voisin kuvitella kuuluvan myös yleisen kirjaston toimintaan, vaikkakaan ei toki määrällisesti lainaustoimintaan verrattavana.
Helmikuussa surin sitä, että kirjastotoiminnan nykyiset mittarit eivät mittaa erikoiskirjastojen toiminnassa tärkeimpiä asioita. Nyt näyttää siltä että myöskään yleisten kirjastojen toimintatapojen monipuolisuus ei näy tilastoissa ainakaan valtakunnallisella tasolla. Kun kirjaston kävijämäärät, lainaus ja lainaajien osuus asukkaista vähenevät, herää rahoittajien keskuudessa ennen pitkää varmasti kysymys resurssien käytöstä. Resursseja voidaan perustella laadulla ja niiden ohjaamisella muuhun tarpeelliseen toimintaan, mutta jos tästä toiminnasta ei ole tilastoja, sitä on vaikea osoittaa.
Uskon ja toivon, että tilastoja muusta toiminnasta on olemassa ainakin kuntatasolla, mutta jos näin ei ole, niin huolestumiseni kirjastojen tulevaisuudesta kasvaa entisestään. Toivonkin, että joku asiaa paremmin tunteva kommentoi, miten asiat ovat. Ehkä tulevassa seminaarissa, jossa pohditaan kirjastojen tulevaisuuden ennakoinnin onnistumista vuonna 1989 (ks. viite) ja kirjastoja taas kymmenen vuotta eteenpäin saadaan jotakin valoa tähänkin asiaan.
Sari Pajula
Viite: Vuonna 2009 / julk. Kirjastopoliittinen yhdistys. – Hki : Kirjastopalvelu, 1989.
Parlamenttikirjasto
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
torstai 12. kesäkuuta 2008
Parlamenttikirjastot tietoa jakamassa
Osallistuin toukokuun lopussa ECPRD:n (European Centre for Parliamentary Research and Documentation) järjestämään, parlamenttikirjastoja käsittelevään seminaariin Wienissä. Seminaarin otsikko oli "Parliamentary libraries – Sharing knowledge".
ECPRD koostuu 46 jäsenmaan ja neljän tarkkailijajäsenmaan parlamenteista sekä lisäksi kolmen järjestön (EU, EN, WEU) parlamentaarisesta edustuksesta. Kaksikamarisista jäsenparlamenteista kummallakin kamarilla on edustus järjestössä. Sihteeristö toimii Euroopan parlamentissa.
ECPRD muodostaa parlamenttien välisen verkoston, jonka tavoitteena on vaihtaa tietoa, ideoita, kokemuksia ja parhaita käytäntöjä. Lisäksi pyritään lähempään yhteistyöhön, julkaistaan ECPRD:n piirissä tehtyä tutkimusta sekä edistetään tietotekniikan käyttöä ja kehittämistä parlamenteissa.
ECPRD:n organisaatio rakentuu parlamenttien pääsihteerien tapaamisista, ECPRD-kirjeenvaihtajista (1 kustakin parlamentista tai parlamentin kamarista), toimeenpanevasta komiteasta sekä neljästä intressiryhmästä. Näistä intressiryhmistä yksi on nimeltään "Area of Interest: Parliamentary Libraries, Research and Archives" (muut kolme intressiryhmää keskittyvät parlamenttien parhaisiin toimintakäytäntöihin, tieto- ja viestintätekniikkaan sekä makrotaloudelliseen tutkimukseen). Ryhmän toimintaa vetää koordinaattori, joka tällä hetkellä on kirjaston johtaja Elisabeth Dietrich-Schulz Itävallan parlamentista. Intressiryhmän seminaari pidettiin uuden koordinaattorin aloitteesta Wienissä; konferenssin isäntänä oli Itävallan parlamentti.
Kyselytietojen vertailua
Seminaaria edelsi Dietrich-Schulzin parlamentteihin alkuvuodesta lähettämä kysely, jossa sekä parlamenttikirjastoista, parlamenttien tutkijapalveluista (Research Services) että parlamenttien arkistoista kysyttiin laajasti vertailutietoa mm. henkilöstöstä, tiloista, budjetista, kokoelmista, yhteistyön muodoista sekä digitointihankkeista.
Merkittävä osa ECPRD:n toiminnasta koostuu juuri tällaisesta erilaisten kyselyjen tai yksittäisten kysymysten välittämisestä parlamenttien välillä. Kyselyissä keskeisinä aiheina ovat parlamenttien toiminta sekä lainsäädäntö. Parlamentit siis kyselevät muista parlamenteista, miten jokin asia on järjestetty kussakin parlamentissa tai millaista lainsäädäntöä eri aiheista eri maissa on säädetty. Yhteyshenkilönä toimii kunkin maan ECPRD-kirjeenvaihtaja, joka huolehtii siitä, että kysymyksiin vastataan. Vastaukset julkaistaan ECPRD:n verkkosivuilla, jotka tosin ovat käyttäjätunnusten takana vain ECPRD:n piiriin kuuluvien kesken katsottavana. Julkisilla verkkosivuilla on yleistietoa ECPRD:stä.
Seminaarissa käytiin läpi kyselyn antia, mutta ennen kaikkea saimme mukaamme kyselyn aineiston, jonka läpikäyntiin ja omaan analysointiin menee varmasti enemmänkin aikaa. Se tulee kuitenkin olemaan hedelmällinen tapa saada vertailutietoa muista parlamenttikirjastoista oman kirjaston toimintojen ja palvelujen kehittämiseksi. Muiden ratkaisuja vertailemalla saa itsekin uusia ideoita ja oivalluksia. Järjestäjien kunniaksi on todettava, että he olivat ehtineet tehdä jo jonkin verran vertailujakin. Lisäksi he olivat arvioineet eri parlamenttikirjastojen verkkopalveluja. Oli mukava tuoda kotiin kehuja Eduskunnan kirjaston avoimista ja onnistuneista webbisivuista!
Kyselyyn vastanneiden parlamenttikirjastojen aivan tarkka määrä ei tuloksista ja yhteenvedosta selviä, mutta elleivät kaikki niin lähes kaikki parlamenttikirjastot ovat vastanneet, koska vastauksia kirjastoja koskevan kyselyn osaan on 48.
Eroja avoimuudessa, kokoelmissa ja asiakaskunnassa
Yhteenvetoa oli tehty mm. kirjasto- ja tietopalvelun henkilökunnan määrästä ja sen suhteesta parlamentin jäsenten määrään. Eduskunnan kirjastossa henkilökunnan määrä on suurimmasta päästä. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa Eduskunnan kirjaston julkisuus ja avoimuus kaikille. 39 % vastanneista parlamenttikirjastoista on avoimia kaikille, sen lisäksi 28 % on ns. hybridikirjastoja, jotka ovat rajatusti auki esimerkiksi tietyille käyttäjäryhmille tai vain tiettyinä aikoina. Kirjastokomitea tai -hallitus on 40 %:lla vastanneista parlamenttikirjastoista, tutkijapalvelu 70 %:lla. Budjettien vaihteluväli on laaja: alle 50 00 eurosta yli 10 miljoonaan euroon.
Eduskunnan kirjaston kokoelma on kahdeksanneksi suurin kyselyyn vastanneiden kirjastojen kokoelmista. Suurimmat kokoelmat löytyvät Saksasta, Italiasta ja Venäjältä. Parlamenttikirjaston asiakasmäärissä Eduskunnan kirjasto pitää kärkeä yhdessä Venäjän kanssa, mutta molemmat kirjastot ovatkin yleisölle julkisia. Lainojen määrä suhteessa asiakasmäärään on myös korkealla Eduskunnan kirjaston osalta.
Koulutus- ja digitointikokemuksia
Vertailuaineisto ja sen analysointi oli ehdottomasti seminaarin paras anti. Silti ei voi väheksyä toista seminaaripäivää, jolloin vertailtiin alustuksin ja keskustellen eri parlamenttien kokemuksia koulutuksesta, yhteistyöstä ja digitoinnista. Erityisesti koulutuksen osalta vaihdettiin kokemuksia siitä, millaista koulutusta järjestetään ja onko se pelkkää tiedonlähdekoulutusta. Joillakin parlamenttikirjastoilla on tarjolla seminaareja, jotka on osoitettu myös suurelle yleisölle. Osa kirjastoista haluaa keskittyä vain oman parlamentin väen kouluttamiseen, osa taas on valinnut kohderyhmäkseen esimerkiksi kirjastonhoitajat.
Digitointiprojektit näyttävät olevan parlamenttienkin arkea. Käynnissä oli useita projekteja eri puolilla Eurooppaa – mm. Tšekin ja Slovakian vaikuttava yhteisprojekti, jossa valtiopäiväasiakirjat digitoidaan 1800-luvun puolivälistä eli Itävallan hallinnan ajoilta lähtien. Toinen vaikutuksen tehnyt hanke oli Tšekin projekti, jossa böömiläiset asiakirjat 1400-luvulta sekä yksittäisiä asiakirjoja jopa 1000-luvulta tuotetaan verkossa vapaasti luettavaksi.
Matkan annista ei voi unohtaa tuttujen tapaamista ja uusien tuttavuuksien syntyä. Seminaarissa oli samoja ihmisiä, jotka olen tavannut mm. IFLA:ssa, joten oli mukavaa nähdä heitä jälleen.
Kristiina Hakala
PS Muutamia valokuvia seminaarimatkalta Picasa:ssa.
ECPRD koostuu 46 jäsenmaan ja neljän tarkkailijajäsenmaan parlamenteista sekä lisäksi kolmen järjestön (EU, EN, WEU) parlamentaarisesta edustuksesta. Kaksikamarisista jäsenparlamenteista kummallakin kamarilla on edustus järjestössä. Sihteeristö toimii Euroopan parlamentissa.
ECPRD muodostaa parlamenttien välisen verkoston, jonka tavoitteena on vaihtaa tietoa, ideoita, kokemuksia ja parhaita käytäntöjä. Lisäksi pyritään lähempään yhteistyöhön, julkaistaan ECPRD:n piirissä tehtyä tutkimusta sekä edistetään tietotekniikan käyttöä ja kehittämistä parlamenteissa.
ECPRD:n organisaatio rakentuu parlamenttien pääsihteerien tapaamisista, ECPRD-kirjeenvaihtajista (1 kustakin parlamentista tai parlamentin kamarista), toimeenpanevasta komiteasta sekä neljästä intressiryhmästä. Näistä intressiryhmistä yksi on nimeltään "Area of Interest: Parliamentary Libraries, Research and Archives" (muut kolme intressiryhmää keskittyvät parlamenttien parhaisiin toimintakäytäntöihin, tieto- ja viestintätekniikkaan sekä makrotaloudelliseen tutkimukseen). Ryhmän toimintaa vetää koordinaattori, joka tällä hetkellä on kirjaston johtaja Elisabeth Dietrich-Schulz Itävallan parlamentista. Intressiryhmän seminaari pidettiin uuden koordinaattorin aloitteesta Wienissä; konferenssin isäntänä oli Itävallan parlamentti.
Kyselytietojen vertailua
Seminaaria edelsi Dietrich-Schulzin parlamentteihin alkuvuodesta lähettämä kysely, jossa sekä parlamenttikirjastoista, parlamenttien tutkijapalveluista (Research Services) että parlamenttien arkistoista kysyttiin laajasti vertailutietoa mm. henkilöstöstä, tiloista, budjetista, kokoelmista, yhteistyön muodoista sekä digitointihankkeista.
Merkittävä osa ECPRD:n toiminnasta koostuu juuri tällaisesta erilaisten kyselyjen tai yksittäisten kysymysten välittämisestä parlamenttien välillä. Kyselyissä keskeisinä aiheina ovat parlamenttien toiminta sekä lainsäädäntö. Parlamentit siis kyselevät muista parlamenteista, miten jokin asia on järjestetty kussakin parlamentissa tai millaista lainsäädäntöä eri aiheista eri maissa on säädetty. Yhteyshenkilönä toimii kunkin maan ECPRD-kirjeenvaihtaja, joka huolehtii siitä, että kysymyksiin vastataan. Vastaukset julkaistaan ECPRD:n verkkosivuilla, jotka tosin ovat käyttäjätunnusten takana vain ECPRD:n piiriin kuuluvien kesken katsottavana. Julkisilla verkkosivuilla on yleistietoa ECPRD:stä.
Seminaarissa käytiin läpi kyselyn antia, mutta ennen kaikkea saimme mukaamme kyselyn aineiston, jonka läpikäyntiin ja omaan analysointiin menee varmasti enemmänkin aikaa. Se tulee kuitenkin olemaan hedelmällinen tapa saada vertailutietoa muista parlamenttikirjastoista oman kirjaston toimintojen ja palvelujen kehittämiseksi. Muiden ratkaisuja vertailemalla saa itsekin uusia ideoita ja oivalluksia. Järjestäjien kunniaksi on todettava, että he olivat ehtineet tehdä jo jonkin verran vertailujakin. Lisäksi he olivat arvioineet eri parlamenttikirjastojen verkkopalveluja. Oli mukava tuoda kotiin kehuja Eduskunnan kirjaston avoimista ja onnistuneista webbisivuista!
Kyselyyn vastanneiden parlamenttikirjastojen aivan tarkka määrä ei tuloksista ja yhteenvedosta selviä, mutta elleivät kaikki niin lähes kaikki parlamenttikirjastot ovat vastanneet, koska vastauksia kirjastoja koskevan kyselyn osaan on 48.
Eroja avoimuudessa, kokoelmissa ja asiakaskunnassa
Yhteenvetoa oli tehty mm. kirjasto- ja tietopalvelun henkilökunnan määrästä ja sen suhteesta parlamentin jäsenten määrään. Eduskunnan kirjastossa henkilökunnan määrä on suurimmasta päästä. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa Eduskunnan kirjaston julkisuus ja avoimuus kaikille. 39 % vastanneista parlamenttikirjastoista on avoimia kaikille, sen lisäksi 28 % on ns. hybridikirjastoja, jotka ovat rajatusti auki esimerkiksi tietyille käyttäjäryhmille tai vain tiettyinä aikoina. Kirjastokomitea tai -hallitus on 40 %:lla vastanneista parlamenttikirjastoista, tutkijapalvelu 70 %:lla. Budjettien vaihteluväli on laaja: alle 50 00 eurosta yli 10 miljoonaan euroon.
Eduskunnan kirjaston kokoelma on kahdeksanneksi suurin kyselyyn vastanneiden kirjastojen kokoelmista. Suurimmat kokoelmat löytyvät Saksasta, Italiasta ja Venäjältä. Parlamenttikirjaston asiakasmäärissä Eduskunnan kirjasto pitää kärkeä yhdessä Venäjän kanssa, mutta molemmat kirjastot ovatkin yleisölle julkisia. Lainojen määrä suhteessa asiakasmäärään on myös korkealla Eduskunnan kirjaston osalta.
Koulutus- ja digitointikokemuksia
Vertailuaineisto ja sen analysointi oli ehdottomasti seminaarin paras anti. Silti ei voi väheksyä toista seminaaripäivää, jolloin vertailtiin alustuksin ja keskustellen eri parlamenttien kokemuksia koulutuksesta, yhteistyöstä ja digitoinnista. Erityisesti koulutuksen osalta vaihdettiin kokemuksia siitä, millaista koulutusta järjestetään ja onko se pelkkää tiedonlähdekoulutusta. Joillakin parlamenttikirjastoilla on tarjolla seminaareja, jotka on osoitettu myös suurelle yleisölle. Osa kirjastoista haluaa keskittyä vain oman parlamentin väen kouluttamiseen, osa taas on valinnut kohderyhmäkseen esimerkiksi kirjastonhoitajat.
Digitointiprojektit näyttävät olevan parlamenttienkin arkea. Käynnissä oli useita projekteja eri puolilla Eurooppaa – mm. Tšekin ja Slovakian vaikuttava yhteisprojekti, jossa valtiopäiväasiakirjat digitoidaan 1800-luvun puolivälistä eli Itävallan hallinnan ajoilta lähtien. Toinen vaikutuksen tehnyt hanke oli Tšekin projekti, jossa böömiläiset asiakirjat 1400-luvulta sekä yksittäisiä asiakirjoja jopa 1000-luvulta tuotetaan verkossa vapaasti luettavaksi.
Matkan annista ei voi unohtaa tuttujen tapaamista ja uusien tuttavuuksien syntyä. Seminaarissa oli samoja ihmisiä, jotka olen tavannut mm. IFLA:ssa, joten oli mukavaa nähdä heitä jälleen.
Kristiina Hakala
PS Muutamia valokuvia seminaarimatkalta Picasa:ssa.
torstai 5. kesäkuuta 2008
Internet ja politiikan tulevaisuus
Internet antaa uusia mahdollisuuksia poliittiselle toiminnalle, mutta tietoverkoissa tapahtuva virtuaalinen politiikka ei kuitenkaan koskaan voi korvata perinteisten poliittisten instituutioiden toimintaa.
Internet on yksinkertaisesti riittämätön väline synnyttämään niitä tunteita ja sitoumuksia, joiden hallinnasta politiikassa on perimmiltään kyse. Futurologian ennustamassa tulevaisuuden unelmayhteiskunnassa internetin kulttuuriset, psykologiset ja sosiaaliset heikkoudet tulevat todennäköisesti entistä ilmeisemmiksi.
Tulevaisuus saattaakin merkitä paradoksaalista paluuta menneisyyden esteettiseen tapaan ymmärtää yhteiskunnallinen toiminta.
Ainutlaatuisuuden voima
Internet on uusi media, mutta sen tapa esittää todellisuutta ei poikkea olennaisesti elokuvien, valokuvien tai äänilevyjen esittämistavasta. Niinpä saksalaisen yhteiskuntatieteilijän Walter Benjaminin 1900-luvun alussa esittämä pohdinta ns. mekaanisen tallentamisen ongelmasta on yhä tärkeä myös internetin psykologisten ja sosiaalisten heikkouksien ymmärtämiseksi.
Benjaminin mielestä mekaaniset tallenteet ja kopiot, kuten elokuvat, valokuvat ja äänilevyt, vaikuttavat ihmisiin eri tavoin kuin taiteen alkuperäisteokset. Katsoessamme Louvressa alkuperäistä Mona Lisaa koemme erilaisia ja paljon voimakkaampia tunteita kuin nähdessämme lehdessä valokuvan tuosta taideteoksesta.
Benjaminin mukaan jokaista alkuperäistä taideteosta ympäröi aura - ainutlaatuisuuden ilmapiiri. Auran kokeminen on voimakas uskonnollissävyinen kokemus, joka muistuttaa taiteen alkuperäisestä tehtävästä osana uskonnollista rituaalia.
Moderni ihminen elää kuitenkin yhteiskunnassa, jossa mahdollisuus kokea mitään ainutlaatuista on vähenemässä. Mekaanisen tallentamisen teknologia on antanut mahdollisuuden luoda rajaton määrä kopioita esimerkiksi valokuvana Mona Lisasta.
Niinpä elämme kopioiden ja jäljitelmien maailmassa, jossa alkuperäisten taideteosten arvo ja merkitys vähenevät. Samalla kykymme tuntea mitään ainutlaatuista tai voimakasta heikkenee.
Vaikka Benjamin kirjoitti analyysinsa ennen internetin keksimistä, hänen sanansa tuntuvat tuovan esille myös digitaalisen teknologian keskeisen heikkouden: kyvyttömyyden synnyttää voimakkaita tunteita. Vierailu kopioiden runsauden keskellä digitaalisessa Louvren taidemuseossa herättää yhtä vähän tunteita kuin Mona Lisan katseleminen haalistuneen sanomalehden valokuvasta.
Haalistuneet yhteisöt
Myös internetin yhteisöllinen merkitys voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Erilaisten teemojen ympärille syntyneet virtuaaliset yhteisöt kertovat Stephen Doheny-Farinan mielestä tuskin muusta kuin narsistisesta kaipuusta samankaltaisuuteen. Internet-yhteisöissä samankaltaiset ihmiset etsivät toistensa seuraa lyhyiksi hetkiksi, mutta varovat sitoutumasta mihinkään, mitä eivät itse halua.
Virtuaaliyhteisöihin voi helposti kirjautua sisään tai ulos kuten itse tahtoo, mutta todellisia yhteisöjä ei voi näin helposti valita. Todellisiin yhteisöihin ihmiset sosiaalistuvat hitaasti vain jakamalla yhteisiä kokemuksia ja muistoja sekä päämääriä, joista keskenään jopa hyvin eri tavoin ajattelevat ihmiset yhdessä pystyvät sopimaan.
Autenttisuuden estetiikka
Poliittinen toiminta on aina työtä tietyn yhteisön puolesta. Vaikka internetin avulla voidaan tehostaa kansalaisten osallistumista päätöksentekoon, tietoverkkoteknologian keinoin ei voida rakentaa aitoa kansallista tai poliittista identiteettiä ja yhteisöä.
Internetin psykologiset ja sosiaaliset rajoitukset tulevat tulevaisuudessa entistä ilmeisemmiksi, jos siirrymme esimerkiksi tanskalaisen futurologi Rolf Jensenin teoksessa Dream society (ks. saatavuus Selmassa) ennustamaan unelmien ja tarinoiden yhteiskuntaan. Tässä yhteiskunnassa elämysten ja erilaisten tunteiden merkitykset korostuvat. Kuten esimerkiksi erilaisten extreme-lajien nopeasti kasvava suosio osoittaa, nykykulttuurissa elävillä ihmisillä on jo nyt suuri piilevä tarve pois jäljitelmien ja kopioiden digitaalisesta maailmasta kohti ainutlaatuisia ja voimakkaita kokemuksia ja tunteita.
Tämä autenttisuuden kaipuu voi merkitä poliittisen kulttuurin konservatisoitumista ja historian uudelleen löytämistä. Unelmayhteiskunnassa ehkä palataan menneisyyden esteettiseen tapaan ymmärtää yhteiskunta.
Tuskin kukaan on ymmärtänyt yhtä hyvin esteettisten tunteiden yhteiskunnallista merkitystä kuin Edmund Burke. Hänen mielestään esteettisesti kauniit tai vaikuttavat asiat ja esineet ovat välttämättömiä, koska ilman niitä ihmiset eivät tunne mitään myöskään yhteiskuntaa kohtaan. Ihmiset sosiaalistuvat yhteiskuntaan esteettisten kokemusten kautta. Tästä syystä erilaiset poliittiset symbolit, riitit ja traditiot ovat tärkeitä.
Unelmayhteiskuntaa ylläpitävät erilaiset elämykset ja tarinat, joiden välittämiseen ainakin nykyinen tietoverkkoteknologia on riittämätön ratkaisu. Ehkä koemme tulevaisuudessa paluun erilaisten tarinoiden lähteille ja näemme yhä useamman ihmisen tutustuvan omin silmin kansallisiin monumentteihin, historiallisiin tapahtumapaikkoihin, julkisen keskustelun areenoihin ja alkuperäisiin kuviin, teksteihin ja dokumentteihin.
Timo Turja
Internet on yksinkertaisesti riittämätön väline synnyttämään niitä tunteita ja sitoumuksia, joiden hallinnasta politiikassa on perimmiltään kyse. Futurologian ennustamassa tulevaisuuden unelmayhteiskunnassa internetin kulttuuriset, psykologiset ja sosiaaliset heikkoudet tulevat todennäköisesti entistä ilmeisemmiksi.
Tulevaisuus saattaakin merkitä paradoksaalista paluuta menneisyyden esteettiseen tapaan ymmärtää yhteiskunnallinen toiminta.
Ainutlaatuisuuden voima
Internet on uusi media, mutta sen tapa esittää todellisuutta ei poikkea olennaisesti elokuvien, valokuvien tai äänilevyjen esittämistavasta. Niinpä saksalaisen yhteiskuntatieteilijän Walter Benjaminin 1900-luvun alussa esittämä pohdinta ns. mekaanisen tallentamisen ongelmasta on yhä tärkeä myös internetin psykologisten ja sosiaalisten heikkouksien ymmärtämiseksi.
Benjaminin mielestä mekaaniset tallenteet ja kopiot, kuten elokuvat, valokuvat ja äänilevyt, vaikuttavat ihmisiin eri tavoin kuin taiteen alkuperäisteokset. Katsoessamme Louvressa alkuperäistä Mona Lisaa koemme erilaisia ja paljon voimakkaampia tunteita kuin nähdessämme lehdessä valokuvan tuosta taideteoksesta.
Benjaminin mukaan jokaista alkuperäistä taideteosta ympäröi aura - ainutlaatuisuuden ilmapiiri. Auran kokeminen on voimakas uskonnollissävyinen kokemus, joka muistuttaa taiteen alkuperäisestä tehtävästä osana uskonnollista rituaalia.
Moderni ihminen elää kuitenkin yhteiskunnassa, jossa mahdollisuus kokea mitään ainutlaatuista on vähenemässä. Mekaanisen tallentamisen teknologia on antanut mahdollisuuden luoda rajaton määrä kopioita esimerkiksi valokuvana Mona Lisasta.
Niinpä elämme kopioiden ja jäljitelmien maailmassa, jossa alkuperäisten taideteosten arvo ja merkitys vähenevät. Samalla kykymme tuntea mitään ainutlaatuista tai voimakasta heikkenee.
Vaikka Benjamin kirjoitti analyysinsa ennen internetin keksimistä, hänen sanansa tuntuvat tuovan esille myös digitaalisen teknologian keskeisen heikkouden: kyvyttömyyden synnyttää voimakkaita tunteita. Vierailu kopioiden runsauden keskellä digitaalisessa Louvren taidemuseossa herättää yhtä vähän tunteita kuin Mona Lisan katseleminen haalistuneen sanomalehden valokuvasta.
Haalistuneet yhteisöt
Myös internetin yhteisöllinen merkitys voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Erilaisten teemojen ympärille syntyneet virtuaaliset yhteisöt kertovat Stephen Doheny-Farinan mielestä tuskin muusta kuin narsistisesta kaipuusta samankaltaisuuteen. Internet-yhteisöissä samankaltaiset ihmiset etsivät toistensa seuraa lyhyiksi hetkiksi, mutta varovat sitoutumasta mihinkään, mitä eivät itse halua.
Virtuaaliyhteisöihin voi helposti kirjautua sisään tai ulos kuten itse tahtoo, mutta todellisia yhteisöjä ei voi näin helposti valita. Todellisiin yhteisöihin ihmiset sosiaalistuvat hitaasti vain jakamalla yhteisiä kokemuksia ja muistoja sekä päämääriä, joista keskenään jopa hyvin eri tavoin ajattelevat ihmiset yhdessä pystyvät sopimaan.
Autenttisuuden estetiikka
Poliittinen toiminta on aina työtä tietyn yhteisön puolesta. Vaikka internetin avulla voidaan tehostaa kansalaisten osallistumista päätöksentekoon, tietoverkkoteknologian keinoin ei voida rakentaa aitoa kansallista tai poliittista identiteettiä ja yhteisöä.
Internetin psykologiset ja sosiaaliset rajoitukset tulevat tulevaisuudessa entistä ilmeisemmiksi, jos siirrymme esimerkiksi tanskalaisen futurologi Rolf Jensenin teoksessa Dream society (ks. saatavuus Selmassa) ennustamaan unelmien ja tarinoiden yhteiskuntaan. Tässä yhteiskunnassa elämysten ja erilaisten tunteiden merkitykset korostuvat. Kuten esimerkiksi erilaisten extreme-lajien nopeasti kasvava suosio osoittaa, nykykulttuurissa elävillä ihmisillä on jo nyt suuri piilevä tarve pois jäljitelmien ja kopioiden digitaalisesta maailmasta kohti ainutlaatuisia ja voimakkaita kokemuksia ja tunteita.
Tämä autenttisuuden kaipuu voi merkitä poliittisen kulttuurin konservatisoitumista ja historian uudelleen löytämistä. Unelmayhteiskunnassa ehkä palataan menneisyyden esteettiseen tapaan ymmärtää yhteiskunta.
Tuskin kukaan on ymmärtänyt yhtä hyvin esteettisten tunteiden yhteiskunnallista merkitystä kuin Edmund Burke. Hänen mielestään esteettisesti kauniit tai vaikuttavat asiat ja esineet ovat välttämättömiä, koska ilman niitä ihmiset eivät tunne mitään myöskään yhteiskuntaa kohtaan. Ihmiset sosiaalistuvat yhteiskuntaan esteettisten kokemusten kautta. Tästä syystä erilaiset poliittiset symbolit, riitit ja traditiot ovat tärkeitä.
Unelmayhteiskuntaa ylläpitävät erilaiset elämykset ja tarinat, joiden välittämiseen ainakin nykyinen tietoverkkoteknologia on riittämätön ratkaisu. Ehkä koemme tulevaisuudessa paluun erilaisten tarinoiden lähteille ja näemme yhä useamman ihmisen tutustuvan omin silmin kansallisiin monumentteihin, historiallisiin tapahtumapaikkoihin, julkisen keskustelun areenoihin ja alkuperäisiin kuviin, teksteihin ja dokumentteihin.
Timo Turja
torstai 29. toukokuuta 2008
Informaatiotutkimus avautuu
Informaatiotutkimus, vuodesta 1981 ilmestynyt ja
mm. kirjasto- ja tietopalvelualan kysymyksiä käsittelevä
tieteellinen lehti on nyt siirtynyt avoimeen julkaisemiseen,
eli open access -lehdeksi.
Vuosikerran 2008 ensimmäinen numero on juuri ilmestynyt.
Vastaisuudessa lehti ilmestyy sekä painettuna vuosikirjana että digitaalisesti
neljä kertaa vuodessa.
Päätoimittaja Kai Halttunen kirjoittaa, että tavoitteena on digitoida lehden verkkosivuille myös aiemmat vuosikerrat vuodesta -81 alkaen.
Kirjastoalan lehdistä avoimeen julkaisemiseen on aiemmin siirtynyt Suomen tieteellisen kirjastoseuran lehti Signum. Kirjastoalaa käsittelevät blogit,
kuten Kansalliskirjaston Digitaalinen kirjasto, kertovat
myös omalta osaltaan julkaisumuotojen muutoksesta: enää laadukkaita tekstejä ei julkaista pelkästään paperilla.
Uusin informaatio voi elää verkossa hyvinkin pitkään ennen kuin se muuttuu painomusteeksi.
Kimmo Tuominen
mm. kirjasto- ja tietopalvelualan kysymyksiä käsittelevä
tieteellinen lehti on nyt siirtynyt avoimeen julkaisemiseen,
eli open access -lehdeksi.
Vuosikerran 2008 ensimmäinen numero on juuri ilmestynyt.
Vastaisuudessa lehti ilmestyy sekä painettuna vuosikirjana että digitaalisesti
neljä kertaa vuodessa.
Päätoimittaja Kai Halttunen kirjoittaa, että tavoitteena on digitoida lehden verkkosivuille myös aiemmat vuosikerrat vuodesta -81 alkaen.
Kirjastoalan lehdistä avoimeen julkaisemiseen on aiemmin siirtynyt Suomen tieteellisen kirjastoseuran lehti Signum. Kirjastoalaa käsittelevät blogit,
kuten Kansalliskirjaston Digitaalinen kirjasto, kertovat
myös omalta osaltaan julkaisumuotojen muutoksesta: enää laadukkaita tekstejä ei julkaista pelkästään paperilla.
Uusin informaatio voi elää verkossa hyvinkin pitkään ennen kuin se muuttuu painomusteeksi.
Kimmo Tuominen
tiistai 27. toukokuuta 2008
Julkinen informaatio – kauppatavaraa vai julkishyödyke?
Kuinka julkiseen informaatioon suhtaudutaan? Pitäisikö se nähdä viraston tai muun organisaation kauppatavarana vai pikemminkin julkishyödykkeenä? Miten julkisesta informaatiosta tehtäisiin mahdollisimman helposti lähestyttävää ja ymmärrettävää? Tällaisia kysymyksiä pohdittiin Informaatiotutkimuksen yhdistys ITY ry:n ja Eduskunnan kirjaston järjestämässä tietovarantopolitiikkaseminaarissa viime lauantaina. Aihetta lähestyttiin terveystiedon, juridisen tiedon sekä paikkatiedon näkökulmista.
Perustietovarannot
Julkishyödyke on yksityishyödykkeen vastakohta: lukuisat henkilöt voivat kuluttaa julkishyödykettä samanaikaisesti haittaamatta tai estämättä toistensa kuluttamisen mahdollisuutta. Julkishyödykkeenomaisen informaation jakaminen ei välttämättä vähennä sen arvoa, vaan se voi jopa lisätä sitä – myös taloudellisessa mielessä. Kansanedustaja Jyrki Kasvi argumentoi blogissaan taannoin kotimaisen paikkatiedon maksuttomuuden puolesta:
Maksuttomuus/maksullisuus-problematiikkaa voi hahmottaa taloudellisten hyötyjen lisäksi myös kansalaisten perusoikeuksien ja demokratian toteutumisen näkökulmasta. Timo Kuronen teki 90-luvun loppupuolella selvityksen "Tietovarantojen hyödyntäminen ja demokratia" (ks. saatavuus Selmassa). Selvityksessään hän nosti esiin kysymyksen siitä, mitkä julkisesti tuotetuista tietokannoista ovat kansalaisten perustietovarantoja, eli sellaisia tiedonlähteitä, joiden maksuttoman käytön tulisi kuulua jokamiehen ja -naisen oikeuden piiriin.
Lääketieteellisen ja oikeudellisen tiedon saatavuus ja ymmärrettävyys
Esteettömään käyttöön kuuluu maksuttomuuden lisäksi myös tiedon ymmärrettävyys ja luotettavuus. Nämä edellytykset korostuvat, kun on kyse kansalaisten kannalta olennaisen tärkeistä, mutta tiedontuotannossaan hyvin pitkälle kehittyneistä tiedonaloista, kuten lääketieteestä ja juridiikasta.
Eija Hukka ja Annikki Roos Kansanterveyslaitokselta kertoivat lauantaiseminaarissa tervesuomi.fi-hankkeesta . Heidän mukaansa merkittävä osa tiedonhauista käsittelee terveystietoa: 4,5 % ja uusimpien selvitysten mukaan jopa 10 % tiedonhauista liittyy terveystietoon. Terveystiedon alueella tiedon laatu ja luotettavuus ovat olennaisia; alueella on myös paljon markkinointisävytteistä informaatiota ja puhdasta huuhaata. Tiedonhakijat arvioivat tiedon laatua rutiininomaisesti, eivätkä heidän tiedonarviointimetodinsa ole välttämättä kovin kehittyneitä. Terveystiedonhakijat etsivät paitsi lääketieteellistä informaatiota, myös vertaistietoa; esim. pitkäaikaissairaat ovat kiinnostuneita kohtalotovereidensa kokemuksista ja ajatuksista.
Tervesuomi.fi -portaali tulee toteutumaan eri organisaatioiden ja potilasjärjestöjen yhteistyönä. Olennaista on käyttäjänäkökulma ja yhden luukun periaate: informaation on tultava käyttäjän luokse, eikä tiedonhakijalta voi edellyttää syvällistä tietoa esim. terveydenhoidon organisaatioiden keskinäissuhteista. Yhden luukun periaate tuo selkeitä synergiaetuja myös sisällöntuottajille.
Tervesuomi.fi-portaalin brandiin kuuluu, että sen välittämät tiedot ovat luotettavia ja laadukkaita. Portaalin toteutuksessa hyödynnetään semanttisen webin teknologioita.
Hukan ja Roosin esityksen loppupuolella käsiteltiin kiinnostavasti myös Open access -julkaisemisen vakiintumista lääketieteeseen: vertaisarvioiduista lääketieteellisistä lehdistä kuuluu noin 10 % avoimen julkaisemisen piiriin. Vapaasti verkosta saatavilla (esim. artikkelin laatijoiden kotisivuilla) on kuitenkin muutaman vuoden sisällä noin 20 % vuosittaisesta lääketieteellisten artikkeleiden tuotannosta (yksityiskohtaisemmat tutkimustulokset löytyvät täältä).
Tuomas Pöysti Valtiontalouden tarkastusvirastosta käsitteli oikeudellisen tiedon saatavuutta kansalaisen näkökulmasta. Oikeusvaltion periaate lähtee siitä, että kansalaisella on paitsi oikeus myös velvollisuus ymmärtää lakia. Tämä periaate on kuitenkin hankalasti toteutettavissa nykyisenlaisessa säädöstulvassa.
Julkisella vallalla puolestaan on velvollisuus tehdä säädöksistä ja tuomioistuinratkaisuista mahdollisimman ymmärrettäviä. Ymmärrettävyysperiaatteen käytännön toteuttamisen tiellä on kuitenkin esteitä: säädöskokoelmaa ja lakikirjaa ei ole kirjoitettu maallikoille; oikeudellisen tiedon ymmärtäminen edellyttää myös oikeudellisen systematiikan sekä säädös- ja normihierarkian hahmotuskykyä. Kirjastoilla ja joukkotiedotusvälineillä on tärkeä rooli oikeudellisen tiedon välittämisessä ja popularisoinnissa. Pöystin mukaan tarvittaisiin yhtenäinen oikeudellisen tiedon portaali, joka parantaisi taustoittavan ja ymmärrystä tuovan tiedon määrää, saavutettavuutta ja laatua.
Paikkatietoinnovaatiot edellyttävät jaettuja infrastruktuureja
Risto Kalliola Turun yliopiston maantieteen laitokselta käsitteli esityksessään paikkatietopolitiikkaa. Kalliolan mukaan paikkatietoa on kaikki tieto, johon voidaan liittää sijainti; keskeisiä paikkatietopalveluita ovat mm. digitaaliset kartat sekä älykkäät paikannus- ja opastusjärjestelmät. Paikkatietobisneksellä näyttäisi olevan huikea kasvupotentiaali: innovatiivisia palveluita ovat mm. Google Earth, Microsoft Live Maps ja paikkatiedon "päälle" rakennetut virtuaalimaailmasovellukset (ks. esim. Eduskunnan kirjasto Microsoftin karttapalvelun paikallistamana). Myös Nokialla on suuria intressejä paikkatietopalveluiden suhteen.
Paikkatietopalveluiden yhteiskunnallispoliittista merkittävyyttä osoittaa se, että ne voivat tehdä havainnollisiksi mm. ympäristökatastrofien ja sotien aiheuttamia tuhoja (vrt. sateelliittikuvat Darfurista).
Paikkatietopalvelut yhdistelevät usein eri lähteistä tai tietovarannoista peräisin olevaa dataa. Jotta uusia innovaatioita voitaisiin toteuttaa eikä pyörää tarvitsisi keksiä kovin monta kertaa uudelleen, tarvitaan yhtenäisiä paikkatietoperiaatteita ja paikkatiedon kierrättämisen infrastuktuureja. Paikkatietoasiain neuvottelukunta on kansallinen asiantuntija- ja yhteistyöelin, joka määrittää kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin kehittämisen päälinjat. Turun yliopiston pyörittämä paikkatietolainaamo puolestaan välittää maksutta eri aineistontuottajien paikkatietoaineistoja testi-, tuotekehitys-, opetus- ja tutkimuskäyttöön. Eurooppalainen paikkatietoinfrastruktuuri on esitetty INSPIRE-direktiivissä. Kalliola korosti, että tietovarantojaan viisaasti vapauttamalla Suomi voisi toimia paikkatietoa hyödyntävän yhteiskuntakehityksen suunnannäyttäjänä.
Tietovarantopolitiikkaa Britanniassa
Ed Mayo ja Tom Steinberg laativat brittihallituksen pyynnöstä kiinnostavan selvityksen, joka ilmestyi kesäkuussa 2007 otsikolla The power of information. Raportin tavoitteena on tuoda tietovarantopolitiikka web 2.0 -todellisuuteen. Selvityksessä keskitytään erityisesti erilaisiin neuvontapalveluihin, joiden käyttäjät tolkullistavat maailmaa yhdessä ja jakavat erilaisia vinkkejä. Tällaisia verkkoyhteisöjä on Britanniassa muodostunut mm. terveystiedon alueelle. Raportissa mainitaan mm. netmums-palvelu sekä suomalaisen otakantaa.fi-palvelun brittiläiset vastineet.
Mayon ja Steinbergin asettama keskeinen kysymys on se, kuinka julkiset tahot voisivat avustaa neuvontapalveluja. Valtionhallinto ei saisi raportin laatijoiden mukaan myöskään rakentaa duplikaattipalveluja jo olemassa oleville verkkoyhteisöille.
Jos julkiset tietovarannot olisivat Britanniassa nykyistä helpommin lähestyttäviä, niitä voitaisiin käyttää erilaisten tietojen yhdistely- tai mashup-palvelujen pohjana (suomalainen mashup-palvelu on esim. hälytys- ja karttatietoa yhdistelevä Tilannehuone.fi). Mayo ja Steinberg painottavat erityisesti paikkatiedon ja muunlaisten perusrekisterien vapauttamista kansalaisten ja pienyritysten käyttöön tieto- ja yksityisyydensuojaa vaarantamatta. Julkisten tietovarantojen avoimien rajapintojen rooli on Mayon ja Steinbergin mukaan keskeinen kansallisen innovaatiopotentiaalin rakentamisessa. Mayon ja Steinbergin linjoilla näyttää olevan myös Free our data -kampanjan ja kampanjablogin perustanut The Guardian .
Britannian hallitus on ottanut Power of information -raportin suositukset vakavasti. Informaatiotutkimuksen yhdistyksen ja Eduskunnan kirjaston järjestämässä lauantaiseminaarissa käyty aktiivinen keskustelu osoittaa, että raportin kysymyksenasettelut ovat tärkeitä myös suomalaisen informaatiopolitiikan kannalta.
Kimmo Tuominen
P.S: Macen reaaliaikainen Jaiku-reportaasi seminaarin tapahtumista löytyy täältä.
Perustietovarannot
Julkishyödyke on yksityishyödykkeen vastakohta: lukuisat henkilöt voivat kuluttaa julkishyödykettä samanaikaisesti haittaamatta tai estämättä toistensa kuluttamisen mahdollisuutta. Julkishyödykkeenomaisen informaation jakaminen ei välttämättä vähennä sen arvoa, vaan se voi jopa lisätä sitä – myös taloudellisessa mielessä. Kansanedustaja Jyrki Kasvi argumentoi blogissaan taannoin kotimaisen paikkatiedon maksuttomuuden puolesta:
Kokemus on kuitenkin opettanut, että jos me haluamme jonkin tiedon ympärille luovaa liiketoimintaa, sen tiedon käytölle ei saa asettaa esteitä. Yhteiskunta hyötyisi vapaasti käytettävissä olevan paikkatiedon ympärille syntyvästä liiketoiminnasta paljon enemmän kuin niistä rippusista, mitä paikkatietopalveluiden raaka-ainetta myymällä saadaan.
Maksuttomuus/maksullisuus-problematiikkaa voi hahmottaa taloudellisten hyötyjen lisäksi myös kansalaisten perusoikeuksien ja demokratian toteutumisen näkökulmasta. Timo Kuronen teki 90-luvun loppupuolella selvityksen "Tietovarantojen hyödyntäminen ja demokratia" (ks. saatavuus Selmassa). Selvityksessään hän nosti esiin kysymyksen siitä, mitkä julkisesti tuotetuista tietokannoista ovat kansalaisten perustietovarantoja, eli sellaisia tiedonlähteitä, joiden maksuttoman käytön tulisi kuulua jokamiehen ja -naisen oikeuden piiriin.
Lääketieteellisen ja oikeudellisen tiedon saatavuus ja ymmärrettävyys
Esteettömään käyttöön kuuluu maksuttomuuden lisäksi myös tiedon ymmärrettävyys ja luotettavuus. Nämä edellytykset korostuvat, kun on kyse kansalaisten kannalta olennaisen tärkeistä, mutta tiedontuotannossaan hyvin pitkälle kehittyneistä tiedonaloista, kuten lääketieteestä ja juridiikasta.
Eija Hukka ja Annikki Roos Kansanterveyslaitokselta kertoivat lauantaiseminaarissa tervesuomi.fi-hankkeesta . Heidän mukaansa merkittävä osa tiedonhauista käsittelee terveystietoa: 4,5 % ja uusimpien selvitysten mukaan jopa 10 % tiedonhauista liittyy terveystietoon. Terveystiedon alueella tiedon laatu ja luotettavuus ovat olennaisia; alueella on myös paljon markkinointisävytteistä informaatiota ja puhdasta huuhaata. Tiedonhakijat arvioivat tiedon laatua rutiininomaisesti, eivätkä heidän tiedonarviointimetodinsa ole välttämättä kovin kehittyneitä. Terveystiedonhakijat etsivät paitsi lääketieteellistä informaatiota, myös vertaistietoa; esim. pitkäaikaissairaat ovat kiinnostuneita kohtalotovereidensa kokemuksista ja ajatuksista.
Tervesuomi.fi -portaali tulee toteutumaan eri organisaatioiden ja potilasjärjestöjen yhteistyönä. Olennaista on käyttäjänäkökulma ja yhden luukun periaate: informaation on tultava käyttäjän luokse, eikä tiedonhakijalta voi edellyttää syvällistä tietoa esim. terveydenhoidon organisaatioiden keskinäissuhteista. Yhden luukun periaate tuo selkeitä synergiaetuja myös sisällöntuottajille.
Tervesuomi.fi-portaalin brandiin kuuluu, että sen välittämät tiedot ovat luotettavia ja laadukkaita. Portaalin toteutuksessa hyödynnetään semanttisen webin teknologioita.
Hukan ja Roosin esityksen loppupuolella käsiteltiin kiinnostavasti myös Open access -julkaisemisen vakiintumista lääketieteeseen: vertaisarvioiduista lääketieteellisistä lehdistä kuuluu noin 10 % avoimen julkaisemisen piiriin. Vapaasti verkosta saatavilla (esim. artikkelin laatijoiden kotisivuilla) on kuitenkin muutaman vuoden sisällä noin 20 % vuosittaisesta lääketieteellisten artikkeleiden tuotannosta (yksityiskohtaisemmat tutkimustulokset löytyvät täältä).
Tuomas Pöysti Valtiontalouden tarkastusvirastosta käsitteli oikeudellisen tiedon saatavuutta kansalaisen näkökulmasta. Oikeusvaltion periaate lähtee siitä, että kansalaisella on paitsi oikeus myös velvollisuus ymmärtää lakia. Tämä periaate on kuitenkin hankalasti toteutettavissa nykyisenlaisessa säädöstulvassa.
Julkisella vallalla puolestaan on velvollisuus tehdä säädöksistä ja tuomioistuinratkaisuista mahdollisimman ymmärrettäviä. Ymmärrettävyysperiaatteen käytännön toteuttamisen tiellä on kuitenkin esteitä: säädöskokoelmaa ja lakikirjaa ei ole kirjoitettu maallikoille; oikeudellisen tiedon ymmärtäminen edellyttää myös oikeudellisen systematiikan sekä säädös- ja normihierarkian hahmotuskykyä. Kirjastoilla ja joukkotiedotusvälineillä on tärkeä rooli oikeudellisen tiedon välittämisessä ja popularisoinnissa. Pöystin mukaan tarvittaisiin yhtenäinen oikeudellisen tiedon portaali, joka parantaisi taustoittavan ja ymmärrystä tuovan tiedon määrää, saavutettavuutta ja laatua.
Paikkatietoinnovaatiot edellyttävät jaettuja infrastruktuureja
Risto Kalliola Turun yliopiston maantieteen laitokselta käsitteli esityksessään paikkatietopolitiikkaa. Kalliolan mukaan paikkatietoa on kaikki tieto, johon voidaan liittää sijainti; keskeisiä paikkatietopalveluita ovat mm. digitaaliset kartat sekä älykkäät paikannus- ja opastusjärjestelmät. Paikkatietobisneksellä näyttäisi olevan huikea kasvupotentiaali: innovatiivisia palveluita ovat mm. Google Earth, Microsoft Live Maps ja paikkatiedon "päälle" rakennetut virtuaalimaailmasovellukset (ks. esim. Eduskunnan kirjasto Microsoftin karttapalvelun paikallistamana). Myös Nokialla on suuria intressejä paikkatietopalveluiden suhteen.
Paikkatietopalveluiden yhteiskunnallispoliittista merkittävyyttä osoittaa se, että ne voivat tehdä havainnollisiksi mm. ympäristökatastrofien ja sotien aiheuttamia tuhoja (vrt. sateelliittikuvat Darfurista).
Paikkatietopalvelut yhdistelevät usein eri lähteistä tai tietovarannoista peräisin olevaa dataa. Jotta uusia innovaatioita voitaisiin toteuttaa eikä pyörää tarvitsisi keksiä kovin monta kertaa uudelleen, tarvitaan yhtenäisiä paikkatietoperiaatteita ja paikkatiedon kierrättämisen infrastuktuureja. Paikkatietoasiain neuvottelukunta on kansallinen asiantuntija- ja yhteistyöelin, joka määrittää kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin kehittämisen päälinjat. Turun yliopiston pyörittämä paikkatietolainaamo puolestaan välittää maksutta eri aineistontuottajien paikkatietoaineistoja testi-, tuotekehitys-, opetus- ja tutkimuskäyttöön. Eurooppalainen paikkatietoinfrastruktuuri on esitetty INSPIRE-direktiivissä. Kalliola korosti, että tietovarantojaan viisaasti vapauttamalla Suomi voisi toimia paikkatietoa hyödyntävän yhteiskuntakehityksen suunnannäyttäjänä.
Tietovarantopolitiikkaa Britanniassa
Ed Mayo ja Tom Steinberg laativat brittihallituksen pyynnöstä kiinnostavan selvityksen, joka ilmestyi kesäkuussa 2007 otsikolla The power of information. Raportin tavoitteena on tuoda tietovarantopolitiikka web 2.0 -todellisuuteen. Selvityksessä keskitytään erityisesti erilaisiin neuvontapalveluihin, joiden käyttäjät tolkullistavat maailmaa yhdessä ja jakavat erilaisia vinkkejä. Tällaisia verkkoyhteisöjä on Britanniassa muodostunut mm. terveystiedon alueelle. Raportissa mainitaan mm. netmums-palvelu sekä suomalaisen otakantaa.fi-palvelun brittiläiset vastineet.
Mayon ja Steinbergin asettama keskeinen kysymys on se, kuinka julkiset tahot voisivat avustaa neuvontapalveluja. Valtionhallinto ei saisi raportin laatijoiden mukaan myöskään rakentaa duplikaattipalveluja jo olemassa oleville verkkoyhteisöille.
Jos julkiset tietovarannot olisivat Britanniassa nykyistä helpommin lähestyttäviä, niitä voitaisiin käyttää erilaisten tietojen yhdistely- tai mashup-palvelujen pohjana (suomalainen mashup-palvelu on esim. hälytys- ja karttatietoa yhdistelevä Tilannehuone.fi). Mayo ja Steinberg painottavat erityisesti paikkatiedon ja muunlaisten perusrekisterien vapauttamista kansalaisten ja pienyritysten käyttöön tieto- ja yksityisyydensuojaa vaarantamatta. Julkisten tietovarantojen avoimien rajapintojen rooli on Mayon ja Steinbergin mukaan keskeinen kansallisen innovaatiopotentiaalin rakentamisessa. Mayon ja Steinbergin linjoilla näyttää olevan myös Free our data -kampanjan ja kampanjablogin perustanut The Guardian .
Britannian hallitus on ottanut Power of information -raportin suositukset vakavasti. Informaatiotutkimuksen yhdistyksen ja Eduskunnan kirjaston järjestämässä lauantaiseminaarissa käyty aktiivinen keskustelu osoittaa, että raportin kysymyksenasettelut ovat tärkeitä myös suomalaisen informaatiopolitiikan kannalta.
Kimmo Tuominen
P.S: Macen reaaliaikainen Jaiku-reportaasi seminaarin tapahtumista löytyy täältä.
perjantai 16. toukokuuta 2008
Tiedettä kirjastossa
Torstaina 22.5. klo 13.00 alkaen kolme Eduskunnan kirjaston tutkijainsalissa työskentelevää tutkijaa esittelee tekeillä olevien väitöskirjojensa aihepiirejä.
Klo 13.00 Marko Karttunen. Vertaileva tutkimus Suomen puolueorganisaatioiden EMU-politiikkakantojen painotuseroista 1994 - 1999.
Klo 13.30 Kisakisa Kiwara. The Impact of Globalisation and transborder flow of personal data: Comparative study of privacy in EU and country without adequate data protection laws in respect of transfer of personal data outside European Union. Case study countries Finland, U.S. and Tanzania.
Klo 14.00 Merja Norros. Oikeudellinen yhteistyö Venäjän kanssa.
Esittelyt pidetään Aurora-salissa, joka sijaitsee kirjaston itsepalvelukerroksessa (pohjakerros). Tilaisuus on maksuton, eikä se edellytä etukäteisilmoittautumista.
Tutkijoiden tutkimusaiheiden tarkempi esittely löytyy täältä.
Tervetuloa kuulemaan tutkijoita ja esittämään kysymyksiä heidän aiheistaan!
Lisätietoja: tietoasiantuntija Annamari Törnwall puh. (09) 432 3466, sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi
Klo 13.00 Marko Karttunen. Vertaileva tutkimus Suomen puolueorganisaatioiden EMU-politiikkakantojen painotuseroista 1994 - 1999.
Klo 13.30 Kisakisa Kiwara. The Impact of Globalisation and transborder flow of personal data: Comparative study of privacy in EU and country without adequate data protection laws in respect of transfer of personal data outside European Union. Case study countries Finland, U.S. and Tanzania.
Klo 14.00 Merja Norros. Oikeudellinen yhteistyö Venäjän kanssa.
Esittelyt pidetään Aurora-salissa, joka sijaitsee kirjaston itsepalvelukerroksessa (pohjakerros). Tilaisuus on maksuton, eikä se edellytä etukäteisilmoittautumista.
Tutkijoiden tutkimusaiheiden tarkempi esittely löytyy täältä.
Tervetuloa kuulemaan tutkijoita ja esittämään kysymyksiä heidän aiheistaan!
Lisätietoja: tietoasiantuntija Annamari Törnwall puh. (09) 432 3466, sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)