Parlamenttikirjasto

torstai 5. kesäkuuta 2008

Internet ja politiikan tulevaisuus

Internet antaa uusia mahdollisuuksia poliittiselle toiminnalle, mutta tietoverkoissa tapahtuva virtuaalinen politiikka ei kuitenkaan koskaan voi korvata perinteisten poliittisten instituutioiden toimintaa.

Internet on yksinkertaisesti riittämätön väline synnyttämään niitä tunteita ja sitoumuksia, joiden hallinnasta politiikassa on perimmiltään kyse. Futurologian ennustamassa tulevaisuuden unelmayhteiskunnassa internetin kulttuuriset, psykologiset ja sosiaaliset heikkoudet tulevat todennäköisesti entistä ilmeisemmiksi.

Tulevaisuus saattaakin merkitä paradoksaalista paluuta menneisyyden esteettiseen tapaan ymmärtää yhteiskunnallinen toiminta.



Ainutlaatuisuuden voima

Internet on uusi media, mutta sen tapa esittää todellisuutta ei poikkea olennaisesti elokuvien, valokuvien tai äänilevyjen esittämistavasta. Niinpä saksalaisen yhteiskuntatieteilijän Walter Benjaminin 1900-luvun alussa esittämä pohdinta ns. mekaanisen tallentamisen ongelmasta on yhä tärkeä myös internetin psykologisten ja sosiaalisten heikkouksien ymmärtämiseksi.

Benjaminin mielestä mekaaniset tallenteet ja kopiot, kuten elokuvat, valokuvat ja äänilevyt, vaikuttavat ihmisiin eri tavoin kuin taiteen alkuperäisteokset. Katsoessamme Louvressa alkuperäistä Mona Lisaa koemme erilaisia ja paljon voimakkaampia tunteita kuin nähdessämme lehdessä valokuvan tuosta taideteoksesta.

Benjaminin mukaan jokaista alkuperäistä taideteosta ympäröi aura - ainutlaatuisuuden ilmapiiri. Auran kokeminen on voimakas uskonnollissävyinen kokemus, joka muistuttaa taiteen alkuperäisestä tehtävästä osana uskonnollista rituaalia.

Moderni ihminen elää kuitenkin yhteiskunnassa, jossa mahdollisuus kokea mitään ainutlaatuista on vähenemässä. Mekaanisen tallentamisen teknologia on antanut mahdollisuuden luoda rajaton määrä kopioita esimerkiksi valokuvana Mona Lisasta.

Niinpä elämme kopioiden ja jäljitelmien maailmassa, jossa alkuperäisten taideteosten arvo ja merkitys vähenevät. Samalla kykymme tuntea mitään ainutlaatuista tai voimakasta heikkenee.

Vaikka Benjamin kirjoitti analyysinsa ennen internetin keksimistä, hänen sanansa tuntuvat tuovan esille myös digitaalisen teknologian keskeisen heikkouden: kyvyttömyyden synnyttää voimakkaita tunteita. Vierailu kopioiden runsauden keskellä digitaalisessa Louvren taidemuseossa herättää yhtä vähän tunteita kuin Mona Lisan katseleminen haalistuneen sanomalehden valokuvasta.

Haalistuneet yhteisöt

Myös internetin yhteisöllinen merkitys voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Erilaisten teemojen ympärille syntyneet virtuaaliset yhteisöt kertovat Stephen Doheny-Farinan mielestä tuskin muusta kuin narsistisesta kaipuusta samankaltaisuuteen. Internet-yhteisöissä samankaltaiset ihmiset etsivät toistensa seuraa lyhyiksi hetkiksi, mutta varovat sitoutumasta mihinkään, mitä eivät itse halua.

Virtuaaliyhteisöihin voi helposti kirjautua sisään tai ulos kuten itse tahtoo, mutta todellisia yhteisöjä ei voi näin helposti valita. Todellisiin yhteisöihin ihmiset sosiaalistuvat hitaasti vain jakamalla yhteisiä kokemuksia ja muistoja sekä päämääriä, joista keskenään jopa hyvin eri tavoin ajattelevat ihmiset yhdessä pystyvät sopimaan.


Autenttisuuden estetiikka

Poliittinen toiminta on aina työtä tietyn yhteisön puolesta. Vaikka internetin avulla voidaan tehostaa kansalaisten osallistumista päätöksentekoon, tietoverkkoteknologian keinoin ei voida rakentaa aitoa kansallista tai poliittista identiteettiä ja yhteisöä.

Internetin psykologiset ja sosiaaliset rajoitukset tulevat tulevaisuudessa entistä ilmeisemmiksi, jos siirrymme esimerkiksi tanskalaisen futurologi Rolf Jensenin teoksessa Dream society (ks. saatavuus Selmassa) ennustamaan unelmien ja tarinoiden yhteiskuntaan. Tässä yhteiskunnassa elämysten ja erilaisten tunteiden merkitykset korostuvat. Kuten esimerkiksi erilaisten extreme-lajien nopeasti kasvava suosio osoittaa, nykykulttuurissa elävillä ihmisillä on jo nyt suuri piilevä tarve pois jäljitelmien ja kopioiden digitaalisesta maailmasta kohti ainutlaatuisia ja voimakkaita kokemuksia ja tunteita.

Tämä autenttisuuden kaipuu voi merkitä poliittisen kulttuurin konservatisoitumista ja historian uudelleen löytämistä. Unelmayhteiskunnassa ehkä palataan menneisyyden esteettiseen tapaan ymmärtää yhteiskunta.

Tuskin kukaan on ymmärtänyt yhtä hyvin esteettisten tunteiden yhteiskunnallista merkitystä kuin Edmund Burke. Hänen mielestään esteettisesti kauniit tai vaikuttavat asiat ja esineet ovat välttämättömiä, koska ilman niitä ihmiset eivät tunne mitään myöskään yhteiskuntaa kohtaan. Ihmiset sosiaalistuvat yhteiskuntaan esteettisten kokemusten kautta. Tästä syystä erilaiset poliittiset symbolit, riitit ja traditiot ovat tärkeitä.

Unelmayhteiskuntaa ylläpitävät erilaiset elämykset ja tarinat, joiden välittämiseen ainakin nykyinen tietoverkkoteknologia on riittämätön ratkaisu. Ehkä koemme tulevaisuudessa paluun erilaisten tarinoiden lähteille ja näemme yhä useamman ihmisen tutustuvan omin silmin kansallisiin monumentteihin, historiallisiin tapahtumapaikkoihin, julkisen keskustelun areenoihin ja alkuperäisiin kuviin, teksteihin ja dokumentteihin.

Timo Turja

2 kommenttia:

mace kirjoitti...

Kiehtovaa tuo alkuperäisyyden pohdiskelu, toisinaan unohdan itseni siihen liittyvien ajatusten äärelle. Digitaalisessa ympäristössä "alkuperäinen" on melko epäkurrantti käsite ja jokatapauksessa sangen erilainen kuin konkreettisesssa ympäristössä.

Käsityötaiteessa kuten maalaamisessa tai kivenveistossa alkuperäinen teos on melko helposti yksilöitävissä, mutta esimerkiksi grafiikanpainannassa tai pronssinvalamisessa aletaan jo liikkua harmailla vesillä, sillä varsinainen, julkaistu teos on jo kopio siitä teoksesta jonka parissa taiteilija on työskennellyt. Mitä nimenomaista esinettä Benjaminin aura ympäröi jos samasta veistoksesta on tehty useampia valoksia?

Sama pätee kirjallisuudessa sekä elo- ja valokuvataiteessa jossa alkuperäisten käsikirjoituksien ja filmien ei ole koskaan tarkoitus päästäkään yleisön saataville. Kirjallisuushan on abstraktimmasta päästä taidetta (tai viestinvälitystä yleensäkin) ja suhde tallenteeseen on todellakin hyvin mekaaninen. En sano etteivätkö jotkut henkilöt kovastikin ilahtuisi jos pääsisivät lehteilemään klassikkoteosten käsikirjoituksia, mutta se on varsinaisen kirjallisuuden kannalta epäoleellista.

Ilmeisesti monien mielestä erilaiset hullunkuriset sidotut paperinivaskat tai pyöreät muovilätyskät ovat jotenkin aidommin sitä kirjallisuutta tai musiikkia kuin vaikkapa tiedostot. Kaikki vain tallenteita, sanon.

Kirjojen digitoinnissa ja joskus jopa verkkojulkaisussa näkyy kirjojen perintö. Esimerkiksi tekstin pahoinpitely sivuiksi tai painotuotteiden ulkoasun kuvailuun tarkoitettuun PDF -muotoon on täysin perustelematon muiden kuin historiallisten syiden varjolla. Sekä tavallisista kirjoista skannaillut että digitaalisesti julkaistut e-kirjat on usein keinotekoisesti muodostettu muistuttamaan nimenomaan perinteisiä kirjoja.

Hmm, minkähänlaisia välimuotoja kokeiltiin kääröistä kirjoihin siirryttäessä? ;)

Itse pidän e-kirjaa väliaikaisena käsitteenä, jota kohtapuolin ihmetellään hieman samalla tavalla kuin niitä multimedia cd-romeja kymmenisen vuotta sitten.

Tuo extreme-lajien suosio on mielenkiintoinen maininta. Matkustelu on myös hyvin yleistä ja minusta liittyy samaan elämyksellisyydentarpeen tyydyttämiseen. Ihmiset haluavat itse esiintyä tarinoissa eivätkä vain lukea tai katsella tarinoita siitä mitä jännää muut ovat tehneet.

Yllä mainituista Burken ajatuksista tulee mieleen design-ideologia, arjen estetisointi ja esteettisyyden auktoriteetin haltuunotto museoilta, valtiolta ja muilta auktoriteeteilta.

Anonyymi kirjoitti...

Mace on todellakin unohtunut alkuperäisyyttä pohtivien ajatustensa äärelle ja niinpä häneltä on jäänyt havaitsematta kommentoimansa bloggaajan keskeinen viesti poliittisen yhteisöllisyydestä ja sen toteutumisesta (tai toteutumattomuudesta ja kaikkea siltä väliltä) Internetissä. Tässä yhteydessä kysymys alkuperäisyydestä ei tarkoittanut pelkastään alkuperäisen taideteoksen tai muun uniikin työn, esityksen tai kokemuksen ja sen (digitaalisen) kopion vastakkainasettelua, jollaisena Mace sen ymmärsi. Kriittinen ja analyyttinen puheenvuoro käsitteli syvempiä, yhteisöllisesti jaettuja merkityksiä ja niiden ilmenemistä autenttisen kohtaamisissa. Onko digitaalinen teknologia esitys-, olo- ja käyttötapoineen tabu, jota on kumarrettava vailla kyseenalaistavaa, arvioivaa ja pohdiskelevaa otetta?