Eduskunnassa otettiin käyttöön vajaa vuosi sitten uusi intranet, sähköinen työpöytä, joka myöhemmin nimettiin Areenaksi. Areenan käyttöönotto on mielestäni parantanut merkittävästi sisäistä tiedotusta, tehostanut työprosesseja ja erilaisten tiimien ja työryhmien työtä sekä helpottanut uuden ja muuttuneen tiedon seurantaa.
Etusivu
Kun avaan selaimen, aukeaa Areenan aloitussivu, jonka näkyvimmällä paikalla sivun keskipalstalla ovat eduskunnan sisäiset tiedotteet. Yleensä uusia tiedotteita tulee useita päivässä, säännöllisesti myös kirjastoon liittyviä. Sisäisten tiedotteiden alapuolelta löytyvät STT:n ja Ylen uutisotsikot. Ajan tasalla pysyminen sekä eduskunnan että maailman tapahtumista onkin tehty helpoksi. Lisäksi on erillinen Ajankohtaista-sivu, jolle on koottu mm. kotimaisia ja ulkomaisia uutislähteitä ja jolla näkyvät sisäiset tiedotteet pidemmältä ajanjaksolta. Etusivulle keskipalstan vasemmalle ja oikealle reunalle on sijoitettu tärkeitä linkkejä, mm. eduskunnan tapahtumat ja hakupalvelut.
Järjestelmä tunnistaa käyttäjän. Osa etusivun linkeistä määräytyykin käyttäjän roolin mukaan, esim. kansanedustajille tarjotaan linkit omaan eduskuntaryhmään ja omiin valiokuntiin. Itse käytän etusivun linkeistä useimmin ruokalistaa, totta kai, sekä verkkotiedonlähteitä, erityisesti sanakirjoja, ja henkilökuntahakua, josta löytyvät mm. puhelinnumerot ja valokuvat.
Palvelut
Etusivu-välilehden vieressä on Palvelut-välilehti. Palvelut-sivulta pääsee etenemään eduskunnan eri yksiköiden tarjoamiin palveluihin, mm. henkilöstö-, kiinteistö- ja tietohallintopalveluihin. Täältä löytyvät esimerkiksi loma-anomus- ja poissaoloilmoituslomakkeet, tietoja koulutustarjonnasta, kiinteistötoimiston vikailmoitus- ja palvelupyyntöjärjestelmä sekä atk-tuen yhteystiedot. Viime keväänä mietimme kirjastossa huolellisesti, mitä asioita otamme kirjasto- ja arkistopalvelujen sivuille. Halusimme nostaa esille palveluja, jotka ovat mielestämme tärkeitä sisäisille asiakkaille tai joita tarjoamme vai sisäisille asiakkaille. Monessa asiassa hyödynsimme RSS-syötteitä, mm. luomalla sivun, joka mahdollistaa kirjauutuuksien seurannan aiheen mukaan.
Työtilat
Palvelut-välilehden vierestä löytyvät Työtilat. Ainakin itselleni, ja varmasti useimmille kollegoilleni kirjastossa, työtilat ovat Areenan tärkein osa-alue. Työtilat ovat virtuaalisia työtiloja, joita voidaan luoda mm. tiimeille, työryhmille, projekteille ja hankkeille. Työtila voidaan määritellä näkymään joko kaikille Areenan käyttäjille tai vain esimerkiksi kyseisen tiimin jäsenille. Voidaan myös määritellä, että osa työtilan tiedoista näkyy kaikille ja osa vain erikseen määritellyille käyttäjille.
Kirjaston 1990-luvun lopulla suunniteltu ja tekniikaltaan vanhentunut intranet korvattiin Eduskunnan kirjaston työtilalla. Kirjaston työtilan etusivulla ovat mm. kirjaston sisäiset tiedotteet, lista viimeksi muokatuista asiakirjoista ja keskusteluosio sekä linkit työtilan suosituimmille sivuille, allakkaan ja lomakalenteriin. Allakasta löytyvät kyseisen päivän tapahtumat kirjastossa, mm. kokoukset, koulutukset ja vierailevat ryhmät. Lomakalenteriin on merkitty sekä vuosi- että sairauslomista johtuvat poissaolot. Lisäksi etusivulla on linkit asiakirjakansioihin, joita on luotu mm. henkilökunnan, kirjaston hallituksen ja ohjausryhmän pöytäkirjoille, hallinnollisille asioille, koulutusaineistoille sekä ohjeille ja palveluvinkeille.
Eduskunnan kirjaston työtilan lisäksi kirjastolle on tähän mennessä luotu noin 20 erillistä alityötilaa, joihin pääsee mm. kirjaston työtilan etusivulta. Omat työtilat on kirjaston palvelukokonaisuuksilla, tiimeillä ja työryhmillä. Lisäksi on luotu työtilat mm. tiedonhallinnan koulutukselle sekä kirjaston vuosikertomuksen ja strategian työstämistä varten. Eduskunnan kirjaston työtilaan on luku- ja muokkausoikeudet kirjaston koko henkilökunnalla. Myös kirjaston alityötiloihin on kaikilla kirjastolaisilla lukuoikeudet, mutta oikeudet tietojen ja tiedostojen muokkaamiseen ja uusien tietojen lisäämiseen ovat vain kyseisen työryhmän jäsenillä.
Alityötilat poikkeavat jonkin verran toisistaan, aivan kuten työryhmätkin poikkeavat toisistaan. Kaikista työtiloista löytyvät työryhmän pöytäkirjat, ohjeet ja muut dokumentit sekä listaus viimeksi päivitetyistä asiakirjoista ja mahdollisuus verkkokeskusteluun. Lisäksi työtilassa voi tarpeen mukaan olla mm. kalenteri, tiedotteita, tilastoja, linkkejä, tehtävälista ja tiedot vastuuhenkilöistä. Kirjaston työtilojen lisäksi minulle aukeaa muutamia kymmeniä kaikille Areenan käyttäjille avoimia työtiloja sekä useita työtiloja, joita käytetään eduskunnan eri yksiköiden väliseen yhteistyöhön.
Tiedon seuranta
Tiedon seuranta työtiloihin tulevasta uudesta tiedosta vaatii vähän omaa aktiivisuutta. Kun työtiloja on paljon, uusi tieto pirstaloituu lukuisiin eri paikkoihin. Järjestelmä tarjoaa tiedon seurannan välineeksi sähköpostiin tilattavia ilmoituksia. Ongelma on siinä, että jokaisessa työtilassa on monia eri osioita, jotka päivittyvät ja joista jokaisesta tulee erikseen tilata ilmoitus. Sähköposti-ilmoitusten asettaminen vaatii pientä vaivannäköä, eikä sitä välttämättä muista tehdä etenkään uusissa työtiloissa.
Jotkut kokevat häiritsevänä sähköpostiin saapuvat ilmoitukset, joita voi tulla runsaastikin. Itse en pidä niitä ongelmana, sillä työtiloista tulevat ilmoitukset erottuvat hyvin muiden uusien viestien joukosta. Ilmoituksista näen, mitä on päivittynyt ja missä työtilassa. Halutessani pääsen helposti lukemaan kyseisen asiakirjan ilmoituksessa olevasta linkistä tai muuttamaan ilmoitusten tilaamiseen liittyviä asetuksiani. Ilmoituksessa näkyy myös päivittäjän nimi. Usein ilmoituksia silmäillessäni olenkin ajatellut: "Hienoa! Tämäkin kollega, jota olen opastanut, päivittää nyt sujuvasti tiedostoja työtilaan."
Koulutusta
Sähköisen työpöydän käyttöönoton yhteydessä eduskunnassa järjestettiin koulutusta, myös ohjeita valmistui. Kirjastossa emme tyytyneet vain eduskunnan järjestämään koulutukseen ja ohjeistukseen. Järjestimme kirjaston henkilökunnalle useita tietoiskuja, joissa käsiteltiin sähköistä työpöytää ja erityisesti kirjaston työtilan rakennetta ja toimintaa, sekä koulutusta, jossa opastettiin tietojen päivittämistä. Vielä noin puoli vuotta Areenan käyttöönoton jälkeen järjestimme päivittämiseen liittyvää koulutusta, jotta asiat tulevat varmasti kaikille tutuiksi ja työt lähtevät sujumaan taas lomien jälkeen.
Kirjastossa yksi suurimmista muutoksista Areenan siirryttäessä oli se, ettei enää ole erikseen kirjaston intranetin päivittäjiä. Jokaisen tulee itse päivittää tiedot kirjaston työtilan allakkaan sekä työtiloihin, joiden jäsenenä on. Osasimme varautua siihen, ettei päivittäjän rooliin siirtyminen suju kaikilta yhtä vaivattomasti. Ennakoimme tilannetta luomalla kirjastoon työtilojen tukihenkilöverkoston entisistä intranetin päivittäjistä sekä verkkotoimituksen jäsenistä. Tukihenkiöiden tehtäväksi annettiin tietojen siirtäminen vanhasta intranetista työtiloihin sekä kollegoiden opastaminen ja avustaminen tietojen päivittämisessä työtiloihin.
Tukihenkilöille järjestettiin koulutusta ja kokouksia, joissa käsiteltiin mm. työtilojen käyttöön liittyviä ongelmatilanteita. Lisäksi laadimme selkeitä kuvakaappauksilla varustettuja ohjeita, joilla oli tarvetta erityisesti heti järjestelmän käyttöönottovaiheessa. Loimme myös harjoitustyötilan, jossa erilaisia päivittämiseen liittyvä toimenpiteitä voi vapaasti kokeilla. Itse käytän harjoitustyötilaa edelleenkin testiympäristönä, jos minun pitää toteuttaa esimerkiksi jokin työtilan rakenteeseen liittyvä muutos.
Muutoksia työskentelytavoissa
Vaikka omat menot päivitetään kirjaston työtilan allakaan, ei se poista velvollisuutta pitää myös Office sähköposti- ja kalenteriohjelmaan liittyvä henkilökohtainen kalenteri ajan tasalla ja kollegoille avattuna. Kokousvaraukset tehdään suoraan henkilökohtaisiin kalentereihin. Kokousaineistot löytyvät kyseisen työryhmän työtilasta.
Kerran eräs eduskunnan toisessa yksikössä työskentelevä kollega kertoi minulle, että on pettynyt Areenaan, koska se ei ole hänen mielestään muuttanut työskentelytapoja. Se, muuttaako jokin järjestelmä työskentelytapojamme, riippuu paljon myös meistä itsestämme. Jos viemme tiedostomme työtiloihin, käynnistämme pöytäkirjan tarkastusprosessin työtilan toiminnoilla, osallistumme verkkokeskusteluun ja hyödynnämme muutenkin järjestelmän tarjoamia toimintoja, myös työskentelytapamme muuttuvat ja aiheuttavat ainakin jossain määrin muutoksia myös kollegoiden työskentelytapoihin.
Uusien työskentelytapojen käyttöönotossa myös esimiesten esimerkki on tärkeä. Kun esimies tallensi työtilaan listan, josta kukin voi käydä varaamassa kehityskeskusteluajan, viimeistään tässä vaiheessa jokaisen oli opeteltava muokkaamaan työtilassa olevaa dokumenttia. Eniten valinnanvaraa keskusteluaikojen suhteen oli tietenkin niillä, jotka olivat tilanneet sähköposti-ilmoituksia ja näin huomasivat heti, että varauslista on viety työtilaan.
Keskustellessani eduskunnan muissa yksiköissä työskentelevien kanssa olen havainnut, ettei työtilat-käsite ole kaikille samalla tavalla tuttu asia kuin se on meillä kirjastossa. Vaikka kirjastossa kaikki tuntevatkin työtilat, uuden työvälineen käyttöönotto vaatii jokaiselta oman aikansa. Usein sähköpostia lukiessani huomaan miettiväni, miksi liitetiedosto lähetettiin sähköpostissa, kun sen olisi voinut tallentaa työtilaan, josta se olisi jatkossa helpommin löydettävissä.
Olen kuullut myös kommentteja siitä, ettei Areenasta löydä mitään. Tiedon järjestäminen onkin haaste, jota kirjastoalan ammattilaisina olemme pohtineet paljon ja yrittäneet löytää hyviä ratkaisuja. Usein ongelma on siinä, että tiedon järjestämiseen liittyviä ratkaisuja joudutaan tekemään järjestelmän käyttöönottovaiheessa, kun järjestelmän kaikkia ominaisuuksia ja mahdollisuuksia ei vielä tunneta.
Monesti näyttää myös unohtuvat, että Areenassa on käyttökelpoinen hakutoiminto, vaikka odottelemmekin tehokkaampaa hakua Areenan seuraavassa kehitysvaiheessa. Toiveena on myös enemmän wikimäisiä ominaisuuksia dokumenttien yhdessä käsittelyyn. Vaikka emme välttämättä vielä osaakaan hyödyntää tehokkaasti kaikkia Areenan tarjoamia mahdollisuuksia, on se mielestäni suuri parannus verrattuna aiempaan järjestelmään, jossa päivittäminen oli keskitetty muutamille henkilöille tehtävän monimutkaisuuden vuoksi.
Sähköisen työpöydän järjestelmänä toimii Microsoft Officen Sharepoint Server (MOSS). Eduskunnan sähköistä työpöytää on esitelty elokuussa 2010 IFLAn parlamenttikirjastojen prekonferenssissa Tukholmassa ja lokakuussa 2010 World e-parliament konferenssissa Johannesburgissa.
Leena Karjalainen
Parlamenttikirjasto
perjantai 25. helmikuuta 2011
perjantai 18. helmikuuta 2011
Vallan viistolla terällä
Kirjailijahan pöyhkeilee, kun hän esittelee teoksensa ”parhaaksi kirjaksi, jonka tulet ikinä lukemaan”. Mutta kun lause kuuluu Ari Turusen teokseen Ettekö te tiedä kuka minä olen (2010), ymmärtää yskän sen alaotsikosta ylimielisyyden historiaa. Turunen kertoo mukaansa temmaten, kuinka läpi historian vallankäyttäjiä on turmellut silkka ylimielisyys, johon yhdistyy omahyväisyyttä, toisten vähättelyä ja liian suuret luulot itsestä.
Turusen kirjan serkku on Jorma Palon teos Kun vallanpitäjät vilustuvat (2001). Palon mukaan vallanpitäjän mahdolliset fyysiset ja psyykkiset heikkoudet pyritään salaamaan. Ja tottahan on, ettei kansa katsele hyvällä, jos vallanpitäjä sortuu esimerkiksi sairaalloisiin ylettömyyksiin, kuten Mao piehtaroidessaan makuukammarissaan joka ikinen yö uuden neidon kanssa.
Valta ja raha kulkevat usein käsi kädessä. Näiden kahden kävelyretki helposti johtaa polulle kohti korkeuksia, mistä sitten lopulta syöksytään pää edellä rotkoon. Joskin syöksyjiä voivat enimmäkseen olla ne, jotka polulla mielipahakseen osuivat vastaan.
Kuitenkin historia tuntee myös oikeamielisiä, oikeudenmukaisia ja järkeviä hallitsijoita ja vallankäyttäjiä. Kun rahaan ja valtaan helposti liittyy sortuminen väärinkäytöksiin tilaisuuden tullen (esimerkiksi 2010 ilmi tulleet Britannian parlamentin jäsenten nostamat perusteettomat kulukorvaukset), niin mikä sitten pitää kaidalla polulla ja estää tulemasta sokeaksi omalle itselleen?
Kun on tutkittu suomalaisia lottovoittajia (Falk, Mäenpää, 1997), nousi yleiseksi piirteeksi se, että järjissään voi selvitä, kun jatkaa elämää jalat maassa, säilyttää tavallisia rutiinejaan ja kosketuksen arkeen. Saman lääkkeen voinee määrätä vallan sivuvaikutusten torjumiseksi.
Kansanedustajan työn haastavuuteen kuuluu se, ettei vieraannu tavallisten ihmisten elämästä, muutu ylimieliseksi. Kansanedustaja pitää eri tavoin yhteyttä kaikenlaiseen väkeen, kuuntelee ja vastailee kiperiin kysymyksiin. Eikä näitä suhteita hoideta toimistolla ma–pe yhdeksästä viiteen.
Jokaisissa vaaleissa käy niin, että eduskuntaan nousee joku, joka nauttii kansan suosiota muulta kuin poliittisen toimintansa pohjalta. Joka kerta Arkadian mäeltä myös syöksyy alas joku, joka on ollut uuttera, tunnollinen ja nauttii kansalaisluottamusta.
Jos kiinnostaa mitä istuva edustaja oikeasti sanoo ja tekee, eduskunta tarjoaa siihen hyvät työkalut. TV:stä tulevan torstaisen kyselytunnin lisäksi voi kaikkia täysistuntoja seurata internetistä suorana lähetyksenä. Eduskunnan sivulta voit tarkistaa edustajasi puheenvuorot, valtiopäivätoimet ja sidonnaisuudet ja voit hakea hänen puheitaan tietystä aiheesta, joka koskettaa sinunkin elämänpiiriäsi. Ole itse vallan vahtikoira!
– Ja jos tarvitset apua sivujen käytössä, Eduskunnan kirjasto auttaa mielellään.
Raija Hietala
Linkit:
Eduskunnan täysistunnot internetissä: http://www.goodmoodtv.com/internettv/application/eduskunta/system/Eduskunta.html
Kansanedustajat -haku:
http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hex3000.shtml
Valtiopäiväasioiden hakulomake:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vexhaku.sh?lyh=''?kieli=su
Ari Turusen teoksesta:
https://selma.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=385605
http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=kirja&kirjaluokka_id=&kirja_id=302
Jorma Palon teoksesta:
https://selma.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=345139
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Vallan+huipulla+ovat+vaikuttaneet+monet+sairaat+aivot/HS20011123SI1KU02emd
Turusen kirjan serkku on Jorma Palon teos Kun vallanpitäjät vilustuvat (2001). Palon mukaan vallanpitäjän mahdolliset fyysiset ja psyykkiset heikkoudet pyritään salaamaan. Ja tottahan on, ettei kansa katsele hyvällä, jos vallanpitäjä sortuu esimerkiksi sairaalloisiin ylettömyyksiin, kuten Mao piehtaroidessaan makuukammarissaan joka ikinen yö uuden neidon kanssa.
Valta ja raha kulkevat usein käsi kädessä. Näiden kahden kävelyretki helposti johtaa polulle kohti korkeuksia, mistä sitten lopulta syöksytään pää edellä rotkoon. Joskin syöksyjiä voivat enimmäkseen olla ne, jotka polulla mielipahakseen osuivat vastaan.
Kuitenkin historia tuntee myös oikeamielisiä, oikeudenmukaisia ja järkeviä hallitsijoita ja vallankäyttäjiä. Kun rahaan ja valtaan helposti liittyy sortuminen väärinkäytöksiin tilaisuuden tullen (esimerkiksi 2010 ilmi tulleet Britannian parlamentin jäsenten nostamat perusteettomat kulukorvaukset), niin mikä sitten pitää kaidalla polulla ja estää tulemasta sokeaksi omalle itselleen?
Kun on tutkittu suomalaisia lottovoittajia (Falk, Mäenpää, 1997), nousi yleiseksi piirteeksi se, että järjissään voi selvitä, kun jatkaa elämää jalat maassa, säilyttää tavallisia rutiinejaan ja kosketuksen arkeen. Saman lääkkeen voinee määrätä vallan sivuvaikutusten torjumiseksi.
Kansanedustajan työn haastavuuteen kuuluu se, ettei vieraannu tavallisten ihmisten elämästä, muutu ylimieliseksi. Kansanedustaja pitää eri tavoin yhteyttä kaikenlaiseen väkeen, kuuntelee ja vastailee kiperiin kysymyksiin. Eikä näitä suhteita hoideta toimistolla ma–pe yhdeksästä viiteen.
Jokaisissa vaaleissa käy niin, että eduskuntaan nousee joku, joka nauttii kansan suosiota muulta kuin poliittisen toimintansa pohjalta. Joka kerta Arkadian mäeltä myös syöksyy alas joku, joka on ollut uuttera, tunnollinen ja nauttii kansalaisluottamusta.
Jos kiinnostaa mitä istuva edustaja oikeasti sanoo ja tekee, eduskunta tarjoaa siihen hyvät työkalut. TV:stä tulevan torstaisen kyselytunnin lisäksi voi kaikkia täysistuntoja seurata internetistä suorana lähetyksenä. Eduskunnan sivulta voit tarkistaa edustajasi puheenvuorot, valtiopäivätoimet ja sidonnaisuudet ja voit hakea hänen puheitaan tietystä aiheesta, joka koskettaa sinunkin elämänpiiriäsi. Ole itse vallan vahtikoira!
– Ja jos tarvitset apua sivujen käytössä, Eduskunnan kirjasto auttaa mielellään.
Raija Hietala
Linkit:
Eduskunnan täysistunnot internetissä: http://www.goodmoodtv.com/internettv/application/eduskunta/system/Eduskunta.html
Kansanedustajat -haku:
http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hex3000.shtml
Valtiopäiväasioiden hakulomake:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vexhaku.sh?lyh=''?kieli=su
Ari Turusen teoksesta:
https://selma.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=385605
http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=kirja&kirjaluokka_id=&kirja_id=302
Jorma Palon teoksesta:
https://selma.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=345139
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Vallan+huipulla+ovat+vaikuttaneet+monet+sairaat+aivot/HS20011123SI1KU02emd
perjantai 11. helmikuuta 2011
Lukulaitteen lumo
E-kirjoja eli kirjasisältöjä digitaalisessa muodossa on ollut mahdollista käyttää tietokoneella pitkälti toistakymmentä vuotta, alkuaikoina lähinnä romppuina. Mobiililaitteiden kehittymisen myötä on syntynyt tarve ja kysyntä e-kirjojen lukemiseen kannettavilla laitteilla. Jos musiikkikin kulkee mukana kannettavalla pikkusoittimella, mikseivät myös kirjat?
E-kirjojen lukulaitteet ovat ajankohtainen puheenaihe mediassa mutta myös kirjastoissa.
Lukulaitebuumi
E-kirjojen lukulaitteita on ollut markkinoilla vuosituhannen alusta asti, mutta koska varhaiset mallit eivät olleet kovin käyttäjäystävällisiä, ne eivät lyöneet itseään kunnolla läpi. Kun Sony julkaisi varhaisista kokeilumalleista selvästi kehittyneemmän Reader-laitteensa v. 2006 ja Amazon näppärän Kindlensä v. 2007, lukulaitteiden kehittely ja myynti lähti toden teolla käyntiin.
USA:ssa ja Japanissa lukulaitteet ovat olleet yleisiä jo useita vuosia. Näissä maissa lukulaitteet näkyvät katukuvassa ja esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä, joissa pitkiin työmatkoihin tottuneet japanilaiset ja amerikkalaiset käyttävät laitteitaan suvereenisti kirjojen, lehtien ja, varsinkin Japanissa, sarjakuvien lukemiseen. Amazon-verkkokauppa myy jo enemmän e-kirjoja kuin painettuja (ks. uutinen).
Viime vuoden aikana alkoi Suomessakin e-kirjojen lukulaitteiden buumi, ainakin jos tarkastelee aiheesta kirjoitettujen artikkelien ja pidettyjen seminaariesitysten määrää. Myös myynti pääsi vauhtiin viime vuonna ja markkinoille tuli useita lukulaitteita.
Lukulaitteita ei kuitenkaan näe suomalaisissa liikennevälineissä, ainakaan yhtä yleisesti kuin Yhdysvalloissa tai Japanissa. Lukulaitteiden yleistymisen hitaus Euroopassa johtuu osin siitä, että täkäläinen kirja-ala on suhtautunut lukulaitteisiin jopa penseästi. Kustantajat ovat hyvin varovaisia luovuttamaan e-kirjatiedostojaan myyntiin lukulaitteisiin suojaus- ja sopimusteknisistä syistä sekä siksi, että nyt, alan murrosvaiheessa, sen kehityssuunta ei niiden näkökulmasta ole selvä. Euroopasta puuttuu Amazonin kaltainen iso toimija, jolla on resursseja panostaa julkaisutuotannon kehittämiseen, uusiin teknologioihin ja markkinoiden ohjailuun. Myös e-kirjojen verotusjärjestelmä poikkeaa amerikkalaisesta. Jakelukanavatkin ovat pirstaleiset. Lisäksi laitteiden hinnat ovat vielä melko korkeita (merkistä ja mallista riippuen n. 150–600 €).
Lukulaitteille näyttäisi kuitenkin olevan Euroopassa hyvät markkinat, jos niiden hinnat laskisivat ja varsinkin jos niihin olisi tarjolla riittävästi sisältöjä. Odottelemme kustantajien toimia.
Millaisia lukulaitteet ovat?
E-kirjojen lukulaitteet, e-kirjanlukijat, sähkökirjat – mitä nimitystä näistä lukulaitteista nyt käyttääkään – ovat pieniä, kevyitä, kannettavia laitteita, joihin voi ladata jopa tuhansittain kirjatiedostoja tai muuta digitaalista tekstisisältöä. Niissä voi olla kuvia, ääntä, videoita ja musiikkia, joissakin myös langaton internet-yhteys.
E-kirjojen lukulaitteet voi jakaa kolmeen kategoriaan:
1. varta vasten kirjojen lukulaitteiksi kehitetyt, e-muste -tekniikalla toimivat, silmille ystävälliset, mustavalkonäytölliset laitteet (esim. Kindle, Sony Reader, Cybook, Bebook)
2. tablet-malliset, värinäytölliset ja monikäyttöiset "sormitietokoneet" (esim. iPad)
3. älypuhelimet, joiden monipuolisiin ominaisuuksiin kuuluu mahdollisuus kirjojen lukemiseen, tosin melko pieneltä näytöltä.
Neljäntenä mobiililukulaitteena voi pitää kannettavaa tietokonetta, varsinkin miniläppäriä, joka kulkee laukussa helposti ja kevyesti mukana ja jolla voi muiden käyttömahdollisuuksien lisäksi lukea kirjoja.
Ensin mainitut, varta vasten lukemiseen tarkoitetut laitteet, sopivat varsinkin paljon tekstejä lukevalle. Tablet-malliset laitteet on tarkoitettu monipuoliseen käyttöön ja soveltuvat lähinnä vain satunnaiseen kirjojen lukuun. Älypuhelinten pääasiallinen funktio on puhelimena toimiminen ja, kuten tabletit, ne soveltuvat hyvin netin ja sähköpostin selailuun, pelaamiseen ja musiikin kuunteluun, mutta niiden LCD-tekniikalla toimivien näyttöjen taustavalon vuoksi pitkäkestoinen lukeminen on väsyttävää. Tablettien ja älypuhelinten akkukaan ei toistaiseksi kestä kymmenien tuntien mittaista kirjojen lukua.
Kirjojen lataaminen lukulaitteisiin sujuu vaihtelevasti, joissakin malleissa kuten tableteissa ja älypuhelimissa esim. langattoman tai 3G-verkon kautta kätevämmin, joissakin hankalammin esim. tietokoneen USB-piuhan kautta.
Kirjoja voi ladata verkossa vapaasti saatavilla olevien kirjojen joukosta kuten Project Gutenbergista tai vaikkapa ministeriöiden julkaisuluetteloista ja yliopistojen väitöskirjojen joukosta. E-kirjoja voi myös ostaa esimerkiksi joistakin kirjakaupoista. Kirjoja voi ladata myös kirjastojen välityksellä.
Lukulaitteet kirjastoissa
Kirjastojen kannalta lukulaitteet ovat erittäin mielenkiintoisia. Kirjastojen tähänastisen e-kirjatarjonnan käyttötapa on ollut tietokone, kiinteä tai kannettava. Monet kirjastot tarjoavat isoja e-kirjapaketteja, jopa satojen tuhansien nimekkeiden e-kirjakokoelmia erilaisin käyttöliittymin. Näiden kirjaston hankkimien e-kirjojen lukeminen mobiililaitteilla ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Onneksi poikkeuksiakin on, esimerkiksi Ellibsin e-kirjoja voi lukea joillakin laitemalleilla.
Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun kirjaston tekemän selvityksen mukaan monet kirjastojen hankkimat e-kirjapaketit ja -järjestelmät eivät sovi yhteen lukulaitteiden kanssa. Ongelmana on DRM-tekniikka, jolla monet kustantajat suojaavat e-kirjansa. Ilman jykevää suojausta kustannusala pelkää e-kirjojen leviävän verkkoon. Musiikkialalla DRM:stä on luovuttu, kun huomattiin, että suojaukset pystyy murtamaan ja tiedostoja jakamaan verkossa joka tapauksessa, ja kun suojausmekanismien todettiin tehneen levymarkkinoille hallaa.
Lukulaitteiden arvioidaan yleistyvän Suomessa, kun kotimaisia tai kotimaan kielillä julkaistuja e-kirjoja alkaa olla riittävästi saatavilla. Kirjastoissa kotimaisten e-kirjojen vähyys koetaan esteeksi sille, että ne voisivat tarjota asiakkailleen kunnon kokoelman lainattavia e-kirjoja. Etenkin suomenkielisestä elektronisesta kaunokirjallisuudesta on pula yleisissä kirjastoissa.
Kun Yhdysvalloissa lukulaitteet ovat olleet jo pitkään myös kirjastokäytössä, olemme Suomessa vasta kokeilemassa, miten lukulaitteet sopivat kirjastoihin. Tätä pohditaan parhaillaan monessa kirjastossa. Myös asiakkaat pääsevät kokeilemaan laitteita joissakin kirjastoissa. Esimerkiksi Helsingin, Espoon ja Turun kaupunginkirjastoista voi lainata lukulaitteita viikoksi tai kahdeksi. Pietarsaaren kaupunginkirjastossa lukulaitteita on ollut lainattavissa jo jonkin aikaa. Kymen ammattikorkeakoulun kirjastokin tarjoaa asiakkailleen lukulaitteita muutaman päivän kokeiluun.
Lukulaitteiden kirjastokäyttöä kokeilevissa kirjastoissa laitteisiin on ladattu valmiiksi joitakin julkaisuja, lähinnä tekijänoikeusvapaita klassikoita. Lainaajat voivat itse ladata laitteisiin joko kirjaston tarjoamaa e-aineistoa tai internetistä löytyviä julkaisuja.
Eduskunnan kirjaston lukulaitekokemukset
Myös Eduskunnan kirjastossa lukulaitteita on kokeiltu henkilökunnan piirissä. Kokeiltavanamme ovat olleet iPad, Sony Reader Touch Edition, Kindle DX ja Nuut 2. Seuraavaksi joitakin havaintojamme näistä laitteista:
Eniten olemme pitäneet iPadista sen helppokäyttöisyyden ja monipuolisuuden takia. Se on kuitenkin aika painava ja liukaspintainen eikä sen akku ole kovin kestävä.
Sony Reader Touch Edition on kevyt, pieni ja suhteellisen helppokäyttöinen lukuun ottamatta kirjojen lataamista, joka tapahtuu tietokoneeseen kytkettynä. Kirjojen lukeminen sujuu vaivatta eivätkä silmät rasitu, mutta kirjojen kuvat tai muut laitteeseen ladattavat kuvat eivät pääse Sony Readerissa oikeuksiinsa.
Kindle DX on testiryhmämme mielestä kömpelökäyttöinen ja isohko. Siinä ei ole kosketusnäyttöä kuten iPadissa ja Sony Readerissa. Käyttö vaatii sorminäppäryyttä ja tarkkuutta ja on työlästä opetella. Tekstien lukeminen sillä kuitenkin sujuu melko vaivattomasti, sillä näyttö on riittävän suuri ja miellyttävä silmille. Kindleen voi ladata kirjoja langattomasti vain Amazonista, muuten tietokoneen välityksellä.
Nuut 2 on karvalakkimallia, ilman kosketusnäyttöä ja testilaitteistamme selvästi vanhanaikaisin, lähinnä prototyypiltä vaikuttava lukulaite. Olemme pitäneet sitä kuriositeettina muiden, vakavasti otettavien testilaitteidemme joukossa.
Olemme ladanneet erityyppisiä tiedostoja laitteille, lukeneet niillä tekstejä ja kokeilleet laitteiden ominaisuuksia. Koska lukulaitteiden teknisten ominaisuuksien vertailuja on esimerkiksi Wikipediassa, olemme tutustuneet laitteisiin lähinnä uteliaina kokeilijoina saadaksemme käsityksen laitteiden käyttötavoista ja hyödyistä.
Jatkamme lukulaitteisiin tutustumista. Pohdimme edelleen niiden käyttömahdollisuuksia kirjastoissa. Samaan aikaan seuraamme tarkasti muiden kirjastojen lukulaitekokemuksia ja käynnissä olevia hankkeita. Etenkin Opetusministeriön tukeman, Helsingin kaupunginkirjaston vetämän lukulaitehankkeen tuloksia odotamme mielenkiinnolla. Sen tavoitteena on löytää suomalaisia kustantamokumppaneita ja rakentaa asiakkaille sisältöpalvelu kannettaviin laitteisiin. Suomalainen e-Reading -hanke selvittää aihealuetta laajasti media-alan näkökulmasta.
Mobiililaitteiden kehittäminen jatkuu ja siihen panostetaan vahvasti. Vaikka lukulaitteet eivät Suomessa vielä ole laajassa käytössä ja kirjastoissakin vasta kokeilumielellä testattavissa, ne tulevat asiantuntijoiden mukaan yleistymään. On mahdollista, että eri lukulaitetyypeille löytyy omat käyttäjäryhmät. Aika näyttää, millaisiksi kirjastojen asiakkailleen tarjoamat, lukulaitteisiin liittyvät palvelut muotoutuvat.
Sirkka-Liisa Korkeila
Lähteitä:
Aaltonen, Mannonen, Nieminen, Hjelt: A collaborative study: on the demands of mobiletechnology on virtual collection development. 2010. World Library and Information Congress: 76th IFLA General Conference and Assembly.
Turning the Page: The Future of eBooks. 2010. PricewaterhouseCoopers.
E-kirjojen lukulaitteet ovat ajankohtainen puheenaihe mediassa mutta myös kirjastoissa.
Lukulaitebuumi
E-kirjojen lukulaitteita on ollut markkinoilla vuosituhannen alusta asti, mutta koska varhaiset mallit eivät olleet kovin käyttäjäystävällisiä, ne eivät lyöneet itseään kunnolla läpi. Kun Sony julkaisi varhaisista kokeilumalleista selvästi kehittyneemmän Reader-laitteensa v. 2006 ja Amazon näppärän Kindlensä v. 2007, lukulaitteiden kehittely ja myynti lähti toden teolla käyntiin.
USA:ssa ja Japanissa lukulaitteet ovat olleet yleisiä jo useita vuosia. Näissä maissa lukulaitteet näkyvät katukuvassa ja esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä, joissa pitkiin työmatkoihin tottuneet japanilaiset ja amerikkalaiset käyttävät laitteitaan suvereenisti kirjojen, lehtien ja, varsinkin Japanissa, sarjakuvien lukemiseen. Amazon-verkkokauppa myy jo enemmän e-kirjoja kuin painettuja (ks. uutinen).
Viime vuoden aikana alkoi Suomessakin e-kirjojen lukulaitteiden buumi, ainakin jos tarkastelee aiheesta kirjoitettujen artikkelien ja pidettyjen seminaariesitysten määrää. Myös myynti pääsi vauhtiin viime vuonna ja markkinoille tuli useita lukulaitteita.
Lukulaitteita ei kuitenkaan näe suomalaisissa liikennevälineissä, ainakaan yhtä yleisesti kuin Yhdysvalloissa tai Japanissa. Lukulaitteiden yleistymisen hitaus Euroopassa johtuu osin siitä, että täkäläinen kirja-ala on suhtautunut lukulaitteisiin jopa penseästi. Kustantajat ovat hyvin varovaisia luovuttamaan e-kirjatiedostojaan myyntiin lukulaitteisiin suojaus- ja sopimusteknisistä syistä sekä siksi, että nyt, alan murrosvaiheessa, sen kehityssuunta ei niiden näkökulmasta ole selvä. Euroopasta puuttuu Amazonin kaltainen iso toimija, jolla on resursseja panostaa julkaisutuotannon kehittämiseen, uusiin teknologioihin ja markkinoiden ohjailuun. Myös e-kirjojen verotusjärjestelmä poikkeaa amerikkalaisesta. Jakelukanavatkin ovat pirstaleiset. Lisäksi laitteiden hinnat ovat vielä melko korkeita (merkistä ja mallista riippuen n. 150–600 €).
Lukulaitteille näyttäisi kuitenkin olevan Euroopassa hyvät markkinat, jos niiden hinnat laskisivat ja varsinkin jos niihin olisi tarjolla riittävästi sisältöjä. Odottelemme kustantajien toimia.
Millaisia lukulaitteet ovat?
E-kirjojen lukulaitteet, e-kirjanlukijat, sähkökirjat – mitä nimitystä näistä lukulaitteista nyt käyttääkään – ovat pieniä, kevyitä, kannettavia laitteita, joihin voi ladata jopa tuhansittain kirjatiedostoja tai muuta digitaalista tekstisisältöä. Niissä voi olla kuvia, ääntä, videoita ja musiikkia, joissakin myös langaton internet-yhteys.
E-kirjojen lukulaitteet voi jakaa kolmeen kategoriaan:
1. varta vasten kirjojen lukulaitteiksi kehitetyt, e-muste -tekniikalla toimivat, silmille ystävälliset, mustavalkonäytölliset laitteet (esim. Kindle, Sony Reader, Cybook, Bebook)
2. tablet-malliset, värinäytölliset ja monikäyttöiset "sormitietokoneet" (esim. iPad)
3. älypuhelimet, joiden monipuolisiin ominaisuuksiin kuuluu mahdollisuus kirjojen lukemiseen, tosin melko pieneltä näytöltä.
Neljäntenä mobiililukulaitteena voi pitää kannettavaa tietokonetta, varsinkin miniläppäriä, joka kulkee laukussa helposti ja kevyesti mukana ja jolla voi muiden käyttömahdollisuuksien lisäksi lukea kirjoja.
Ensin mainitut, varta vasten lukemiseen tarkoitetut laitteet, sopivat varsinkin paljon tekstejä lukevalle. Tablet-malliset laitteet on tarkoitettu monipuoliseen käyttöön ja soveltuvat lähinnä vain satunnaiseen kirjojen lukuun. Älypuhelinten pääasiallinen funktio on puhelimena toimiminen ja, kuten tabletit, ne soveltuvat hyvin netin ja sähköpostin selailuun, pelaamiseen ja musiikin kuunteluun, mutta niiden LCD-tekniikalla toimivien näyttöjen taustavalon vuoksi pitkäkestoinen lukeminen on väsyttävää. Tablettien ja älypuhelinten akkukaan ei toistaiseksi kestä kymmenien tuntien mittaista kirjojen lukua.
Kirjojen lataaminen lukulaitteisiin sujuu vaihtelevasti, joissakin malleissa kuten tableteissa ja älypuhelimissa esim. langattoman tai 3G-verkon kautta kätevämmin, joissakin hankalammin esim. tietokoneen USB-piuhan kautta.
Kirjoja voi ladata verkossa vapaasti saatavilla olevien kirjojen joukosta kuten Project Gutenbergista tai vaikkapa ministeriöiden julkaisuluetteloista ja yliopistojen väitöskirjojen joukosta. E-kirjoja voi myös ostaa esimerkiksi joistakin kirjakaupoista. Kirjoja voi ladata myös kirjastojen välityksellä.
Lukulaitteet kirjastoissa
Kirjastojen kannalta lukulaitteet ovat erittäin mielenkiintoisia. Kirjastojen tähänastisen e-kirjatarjonnan käyttötapa on ollut tietokone, kiinteä tai kannettava. Monet kirjastot tarjoavat isoja e-kirjapaketteja, jopa satojen tuhansien nimekkeiden e-kirjakokoelmia erilaisin käyttöliittymin. Näiden kirjaston hankkimien e-kirjojen lukeminen mobiililaitteilla ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Onneksi poikkeuksiakin on, esimerkiksi Ellibsin e-kirjoja voi lukea joillakin laitemalleilla.
Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun kirjaston tekemän selvityksen mukaan monet kirjastojen hankkimat e-kirjapaketit ja -järjestelmät eivät sovi yhteen lukulaitteiden kanssa. Ongelmana on DRM-tekniikka, jolla monet kustantajat suojaavat e-kirjansa. Ilman jykevää suojausta kustannusala pelkää e-kirjojen leviävän verkkoon. Musiikkialalla DRM:stä on luovuttu, kun huomattiin, että suojaukset pystyy murtamaan ja tiedostoja jakamaan verkossa joka tapauksessa, ja kun suojausmekanismien todettiin tehneen levymarkkinoille hallaa.
Lukulaitteiden arvioidaan yleistyvän Suomessa, kun kotimaisia tai kotimaan kielillä julkaistuja e-kirjoja alkaa olla riittävästi saatavilla. Kirjastoissa kotimaisten e-kirjojen vähyys koetaan esteeksi sille, että ne voisivat tarjota asiakkailleen kunnon kokoelman lainattavia e-kirjoja. Etenkin suomenkielisestä elektronisesta kaunokirjallisuudesta on pula yleisissä kirjastoissa.
Kun Yhdysvalloissa lukulaitteet ovat olleet jo pitkään myös kirjastokäytössä, olemme Suomessa vasta kokeilemassa, miten lukulaitteet sopivat kirjastoihin. Tätä pohditaan parhaillaan monessa kirjastossa. Myös asiakkaat pääsevät kokeilemaan laitteita joissakin kirjastoissa. Esimerkiksi Helsingin, Espoon ja Turun kaupunginkirjastoista voi lainata lukulaitteita viikoksi tai kahdeksi. Pietarsaaren kaupunginkirjastossa lukulaitteita on ollut lainattavissa jo jonkin aikaa. Kymen ammattikorkeakoulun kirjastokin tarjoaa asiakkailleen lukulaitteita muutaman päivän kokeiluun.
Lukulaitteiden kirjastokäyttöä kokeilevissa kirjastoissa laitteisiin on ladattu valmiiksi joitakin julkaisuja, lähinnä tekijänoikeusvapaita klassikoita. Lainaajat voivat itse ladata laitteisiin joko kirjaston tarjoamaa e-aineistoa tai internetistä löytyviä julkaisuja.
Eduskunnan kirjaston lukulaitekokemukset
Myös Eduskunnan kirjastossa lukulaitteita on kokeiltu henkilökunnan piirissä. Kokeiltavanamme ovat olleet iPad, Sony Reader Touch Edition, Kindle DX ja Nuut 2. Seuraavaksi joitakin havaintojamme näistä laitteista:
Eniten olemme pitäneet iPadista sen helppokäyttöisyyden ja monipuolisuuden takia. Se on kuitenkin aika painava ja liukaspintainen eikä sen akku ole kovin kestävä.
Sony Reader Touch Edition on kevyt, pieni ja suhteellisen helppokäyttöinen lukuun ottamatta kirjojen lataamista, joka tapahtuu tietokoneeseen kytkettynä. Kirjojen lukeminen sujuu vaivatta eivätkä silmät rasitu, mutta kirjojen kuvat tai muut laitteeseen ladattavat kuvat eivät pääse Sony Readerissa oikeuksiinsa.
Kindle DX on testiryhmämme mielestä kömpelökäyttöinen ja isohko. Siinä ei ole kosketusnäyttöä kuten iPadissa ja Sony Readerissa. Käyttö vaatii sorminäppäryyttä ja tarkkuutta ja on työlästä opetella. Tekstien lukeminen sillä kuitenkin sujuu melko vaivattomasti, sillä näyttö on riittävän suuri ja miellyttävä silmille. Kindleen voi ladata kirjoja langattomasti vain Amazonista, muuten tietokoneen välityksellä.
Nuut 2 on karvalakkimallia, ilman kosketusnäyttöä ja testilaitteistamme selvästi vanhanaikaisin, lähinnä prototyypiltä vaikuttava lukulaite. Olemme pitäneet sitä kuriositeettina muiden, vakavasti otettavien testilaitteidemme joukossa.
Olemme ladanneet erityyppisiä tiedostoja laitteille, lukeneet niillä tekstejä ja kokeilleet laitteiden ominaisuuksia. Koska lukulaitteiden teknisten ominaisuuksien vertailuja on esimerkiksi Wikipediassa, olemme tutustuneet laitteisiin lähinnä uteliaina kokeilijoina saadaksemme käsityksen laitteiden käyttötavoista ja hyödyistä.
Jatkamme lukulaitteisiin tutustumista. Pohdimme edelleen niiden käyttömahdollisuuksia kirjastoissa. Samaan aikaan seuraamme tarkasti muiden kirjastojen lukulaitekokemuksia ja käynnissä olevia hankkeita. Etenkin Opetusministeriön tukeman, Helsingin kaupunginkirjaston vetämän lukulaitehankkeen tuloksia odotamme mielenkiinnolla. Sen tavoitteena on löytää suomalaisia kustantamokumppaneita ja rakentaa asiakkaille sisältöpalvelu kannettaviin laitteisiin. Suomalainen e-Reading -hanke selvittää aihealuetta laajasti media-alan näkökulmasta.
Mobiililaitteiden kehittäminen jatkuu ja siihen panostetaan vahvasti. Vaikka lukulaitteet eivät Suomessa vielä ole laajassa käytössä ja kirjastoissakin vasta kokeilumielellä testattavissa, ne tulevat asiantuntijoiden mukaan yleistymään. On mahdollista, että eri lukulaitetyypeille löytyy omat käyttäjäryhmät. Aika näyttää, millaisiksi kirjastojen asiakkailleen tarjoamat, lukulaitteisiin liittyvät palvelut muotoutuvat.
Sirkka-Liisa Korkeila
Lähteitä:
Aaltonen, Mannonen, Nieminen, Hjelt: A collaborative study: on the demands of mobiletechnology on virtual collection development. 2010. World Library and Information Congress: 76th IFLA General Conference and Assembly.
Turning the Page: The Future of eBooks. 2010. PricewaterhouseCoopers.
perjantai 4. helmikuuta 2011
Evaluointia
Kirjastomme lähtee evakkoon noin puolentoista vuoden kuluttua – näillä näkymin alkukesästä tai alkusyksystä 2012. Eduskunnan kaareva lisärakennus, johon kirjasto sai uudet modernit tilat vuonna 1978, remontoidaan. Muun muassa huono ilmastointi ja ilmanvaihto, joiden hikiset seuraukset me kaikki saamme tuntea usein sananmukaisesti nahoissamme, tullaan korjaamaan. Tämän kevään aikana selviää, minne kirjasto siirtyy remontin ajaksi.
Eduskunnan kirjaston muuttaessa 32 vuotta sitten eduskunnan päärakennuksesta nykyisiin tiloihinsa, sai se käyttöönsä kirjavaraston, jossa oli tilaa hyllykilometreittäin. Aikaisemmin kirjat oli sijoitettu hyllyihin aiheittain. Nyt uusia kirjoja ruvettiin sijoittamaan kirjamakasiinin numerojärjestyksessä eli niin sanotusti numerus currens –kokoelmaksi. Ulkomaiset kirjat saivat U-alkuisen paikkamerkin ja kotimaiset K-alkuisen paikkamerkin. Asiakkailla ei ole kirjavarastoon pääsyä, ja sen vuoksi he ovat joutuneet etsimään sieltä haluamansa aineiston kirjaston luettelointikorteista ja vuodesta 1989 lähtien atk-pohjaisesta kirjastoluettelosta. Lainausjärjestelmä siityi atk-aikaan vuonna 1992.
Kolmetoista vuotta sitten eli vuodesta 1998 alettiin uusia kirjoja pääsääntöisesti sijoittaa aiheittain kirjaston pohjakerroksen avokokoelmaan. Siellä on mahdollista selailla tietynaiheisia kirjoja ja tehdä tätä kautta löytöjä sen lisäksi, että käyttää aineiston etsimiseen kirjaston kokoelmaluetteloa SELMAa ja sen apuna esimerkiksi kirjaston asiasanastoa EKS:iä.
Remontin alta koko kirjavarasto on tyhjennettävä. Tämän vuoksi, mutta myös sen takia, että kirjaston aineisto olisi käyttäjiensä kannalta ajankohtaista ja elävää, varaston kirjoja evaluoidaan. Toisin sanoen kirjat, joita ei ole lainattu pitkään aikaan ja joiden paikan katsotaan olevan paremmin Varastokirjastossa Kuopiossa, poistetaan kirjaston kokoelmista ja siirretään Kuopioon. Sellaisia kirjoja, jotka poistetaan ja ovat jo Varastokirjaston kokoelmissa, on laitettu kirjaston aulaan kärryihin asiakkaiden vapaasti otettavaksi. Mukavaa on, että moni kirja näyttää löytäneen tätä kautta uuden omistajan.
Aloitin uutena talkoolaisena U-currensin eli ulkomaisten kirjojen evaluoinnin kaksi viikkoa sitten. Käyn läpi oikeustieteellisiä teoksia. Kollega on jo kulkenut edellä, evaluoinut yhteiskuntatieteellistä kirjallisuutta ja laittanut samalla punaisen lapun oikeustieteellisten kirjojen väliin. Jäljessä kulkevan työtä tämä pohjatyö tietenkin nopeuttaa kovasti. Huomaan, että voisin hurahtaa ja uppoutua tähän työhön täysin. Muutkin työt on kuitenkin hoidettava ja hyvä niin. Kolmena perjantaina melkein koko päivän evaluoituani jalat ovat illalla olleet seisomisesta väsyneet, ja on työteko vähän päässäkin tuntunut.
Olemme tietenkin miettineet ohjenuorat, joiden mukaan arvioimme säilytettävää ja poistettavaa. Ei se kuitenkaan joka tapauksessa yksinkertaista ole. Koska kunkin kirjan lainauskerrat ovat atk:n ansiosta tiedossa vuodesta 1992, päätöksen tekemistä helpottaa kun näkee, miten kirja on liikkunut ja milloin viimeksi. Käteen saattaa tulla omasta mielestään kuitenkin todellinen aarre, jonka lainaus on ollut 0. Voi, mikä sääli! Jonkin olen päättänyt säilyttää, toisen merkinnyt siirrettäväksi Varastokirjastoon ja jonkin osalta lykännyt päätöksentekoa kollegan kanssa yhdessä tehtäväksi. Se tieto kuitenkin lohduttaa, ettei mikään kirja katoa Suomesta lopullisesti. Sen turvaa onneksi Varastokirjasto, joka muuten pystyy toimittamaan aineistoaan hyvin nopeasti kirjastojen kaukopalveluiden kautta, ja ylipäätään koko maan kirjastoverkko.
Kun Eduskunnan kirjasto tulevaisuudessa remontin jälkeen palaa takaisin Aurorankadulle ovat tilojen lisäksi toivottavasti myös kokoelmat entistä ehommat ja käyttökelpoisemmat.
Mirja Pakarinen
Eduskunnan kirjaston muuttaessa 32 vuotta sitten eduskunnan päärakennuksesta nykyisiin tiloihinsa, sai se käyttöönsä kirjavaraston, jossa oli tilaa hyllykilometreittäin. Aikaisemmin kirjat oli sijoitettu hyllyihin aiheittain. Nyt uusia kirjoja ruvettiin sijoittamaan kirjamakasiinin numerojärjestyksessä eli niin sanotusti numerus currens –kokoelmaksi. Ulkomaiset kirjat saivat U-alkuisen paikkamerkin ja kotimaiset K-alkuisen paikkamerkin. Asiakkailla ei ole kirjavarastoon pääsyä, ja sen vuoksi he ovat joutuneet etsimään sieltä haluamansa aineiston kirjaston luettelointikorteista ja vuodesta 1989 lähtien atk-pohjaisesta kirjastoluettelosta. Lainausjärjestelmä siityi atk-aikaan vuonna 1992.
Kolmetoista vuotta sitten eli vuodesta 1998 alettiin uusia kirjoja pääsääntöisesti sijoittaa aiheittain kirjaston pohjakerroksen avokokoelmaan. Siellä on mahdollista selailla tietynaiheisia kirjoja ja tehdä tätä kautta löytöjä sen lisäksi, että käyttää aineiston etsimiseen kirjaston kokoelmaluetteloa SELMAa ja sen apuna esimerkiksi kirjaston asiasanastoa EKS:iä.
Remontin alta koko kirjavarasto on tyhjennettävä. Tämän vuoksi, mutta myös sen takia, että kirjaston aineisto olisi käyttäjiensä kannalta ajankohtaista ja elävää, varaston kirjoja evaluoidaan. Toisin sanoen kirjat, joita ei ole lainattu pitkään aikaan ja joiden paikan katsotaan olevan paremmin Varastokirjastossa Kuopiossa, poistetaan kirjaston kokoelmista ja siirretään Kuopioon. Sellaisia kirjoja, jotka poistetaan ja ovat jo Varastokirjaston kokoelmissa, on laitettu kirjaston aulaan kärryihin asiakkaiden vapaasti otettavaksi. Mukavaa on, että moni kirja näyttää löytäneen tätä kautta uuden omistajan.
Aloitin uutena talkoolaisena U-currensin eli ulkomaisten kirjojen evaluoinnin kaksi viikkoa sitten. Käyn läpi oikeustieteellisiä teoksia. Kollega on jo kulkenut edellä, evaluoinut yhteiskuntatieteellistä kirjallisuutta ja laittanut samalla punaisen lapun oikeustieteellisten kirjojen väliin. Jäljessä kulkevan työtä tämä pohjatyö tietenkin nopeuttaa kovasti. Huomaan, että voisin hurahtaa ja uppoutua tähän työhön täysin. Muutkin työt on kuitenkin hoidettava ja hyvä niin. Kolmena perjantaina melkein koko päivän evaluoituani jalat ovat illalla olleet seisomisesta väsyneet, ja on työteko vähän päässäkin tuntunut.
Olemme tietenkin miettineet ohjenuorat, joiden mukaan arvioimme säilytettävää ja poistettavaa. Ei se kuitenkaan joka tapauksessa yksinkertaista ole. Koska kunkin kirjan lainauskerrat ovat atk:n ansiosta tiedossa vuodesta 1992, päätöksen tekemistä helpottaa kun näkee, miten kirja on liikkunut ja milloin viimeksi. Käteen saattaa tulla omasta mielestään kuitenkin todellinen aarre, jonka lainaus on ollut 0. Voi, mikä sääli! Jonkin olen päättänyt säilyttää, toisen merkinnyt siirrettäväksi Varastokirjastoon ja jonkin osalta lykännyt päätöksentekoa kollegan kanssa yhdessä tehtäväksi. Se tieto kuitenkin lohduttaa, ettei mikään kirja katoa Suomesta lopullisesti. Sen turvaa onneksi Varastokirjasto, joka muuten pystyy toimittamaan aineistoaan hyvin nopeasti kirjastojen kaukopalveluiden kautta, ja ylipäätään koko maan kirjastoverkko.
Kun Eduskunnan kirjasto tulevaisuudessa remontin jälkeen palaa takaisin Aurorankadulle ovat tilojen lisäksi toivottavasti myös kokoelmat entistä ehommat ja käyttökelpoisemmat.
Mirja Pakarinen
perjantai 28. tammikuuta 2011
Kuka ymmärtäisi tietojohtamista?
Tietojohtamisesta (knowledge management) on tietoyhteiskunnan kaudella puhuttu jo yli vuosikymmenen ajan. Runsaasta keskustelusta huolimatta, erityisesti julkishallinnossa teorian ja käytännön välinen kuilu näyttää edelleenkin melkoiselta. Tiedosta ei osata ottaa hyötyjä irti, hyödyntää sitä päätöksenteossa, eikä johtaa tietoon liittyviä prosesseja. Sen lisäksi kysytään, onko tietojohtamisesta mitään hyötyä?
Tiedonhallinnan lisääntyvät haasteet julkishallinnon sektorilla saivat aikaan tietojohtamisen verkoston syntymisen valtioneuvoston kirjastojen ja tietopalvelujen (Valtipa) aloitteesta vuoden 2008 keväällä. Kirjasto- ja tietopalvelualan, tietohallinnon ja johtamisen ammattilaisista koostuva verkosto on siitä alkaen järjestänyt vierailuja ja erilaisia tilaisuuksia tietojohtamisen teemojen ympärillä.
Viime syksynä verkoston järjestämässä seminaarissa pohdittiin tietojohtamisen tilaa yhdessä kansanedustaja Jyrki Kasvin vetämän Eduskunnan tietoyhteiskuntaryhmän kanssa. "Ideat liikkeelle – tietojohtamisella menestykseen" -seminaarissa kuultiin esityksien lisäksi myös eri puolueiden kansanedustajilta tietoyhteiskunta-aiheinen vaalipuhe.
Miten julkishallinnossa syntyvää tietoa voitaisiin sitten paremmin hyödyntää ja miten kansalaisten osallisuus voi toteutua yhteiskunnassa?
Kokonaiskuva ja tietopolitiikka
Tietojohtaminen edellyttäisi kokonaiskuvaa tietovirroista. - Tiedon hallinnassa tarvitaan kaikkien tiedon käsittelyyn liittyvien vaiheiden tunnistamista, korosti kliininen opettaja Tuula Kivinen Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä. Kivinen esitteli kanadalaisen professorin, Chun Wei Choon prosessimallin (1998), jossa tiedonhallinta hahmotetaan kuutena alueena: tietotarpeiden tunnistaminen, tiedon hankinta, tiedon organisointi ja varastointi, tietotuotteiden ja palveluiden kehittäminen sekä tiedon jakelu ja tiedon käyttö.
Julkishallinnossa tietojohtamisella on liitäntöjä myös yhteiskunnan tietovirtojen järjestämiseen. - Tietojohtaminen ei ole vain yksittäisen organisaation asia, vaan sitä olisi tarpeen katsoa myös poikkihallinnollisten prosessien, julkishallinnon ja yhteiskunnan kokonaisuuksista käsin, totesi Valtipan pitkäaikainen koordinaattori, Maija Jussilainen.
Kokonaisuuksien hahmottaminen ei synny itsestään, vaan sen tueksi tarvitaan informaatioarkkitehtuurin kuvauksia. - Tarvittaisiinko siihen myös tietopolitiikkaa?, kysyi Jussilainen.
Tieto ei löydy, eikä kulje
Päätöksentekijöiden ja asiantuntijoiden tarvitseman tiedon haku on tullut entistä mutkallisemmaksi. - Monimutkaistuva toimintaympäristö edellyttää laaja-alaista ja monipuolista tiedon hankintaa suuresta joukosta erilaisia tietolähteitä, arvioi Kivinen. - Liika informaatio tekee olennaisen tiedon löytämisestä vaikeaa, koosteista on puutetta ja sirpaletietoa on paljon.
Tietopalvelutyöllä on edelleenkin suurta tarvetta, vaikka google ja verkkopalvelut tarjoavat nopeaa pääsyä tietoon. - Tiedonhankintaan käytettävät mahdollisuudet ovat rajallisia. Laadukkaan tiedon hankintaa edistäisi tietolähteiden huolellinen valinta, jatkuva arviointi ja ”tiedon välittäjien" toiminta, esittää Kivinen.
Tietotekniikasta ei aina ole apua. Tiedon haettavuudessa, sen kokoamisessa eri järjestelmistä, sovellusten käytön osaamisessa ja tulosten analysoinnissa on edelleen ongelmia. - Tietojärjestelmien monipuolinen käyttö on vähäistä, ratkaisut ovat kehittymättömiä ja yhteen sopimattomat järjestelmät aiheuttavat kaaosta, täsmensi Kivinen.
Tiedon jakamisessa ja sen hyödyntämisessä on myös rajoja. - Yksiköiden ja ammattiryhmien väliset raja-aidat tulevat esteeksi ja vaatisivat uutta viestintäkulttuuria, kiteytti Kivinen. - Kulttuuri selittää jopa puolet tiedon hyödyntämisen puutteista.
Tietoammattilaiset nostavat tiedon hyödyt esiin
Tieto on tietoyhteiskunnassa noussut tuotannon tekijäksi, mutta tiedosta saatavaa etua ei vieläkään osata ottaa irti. - Tieto on kilpailuetu, ja se joka parhaiten löytää ja soveltaa sitä on voittaja, korosti toiminnanjohtaja Pirjo Kainu Tietoasiantuntijat ry:stä. - Hyvin hyödynnetyllä tiedolla nostetaan organisaation tuottavuutta, laatua ja vaikuttavuutta ja lisätään organisaation tunnettuutta.
Tietoammattilaiset tarjoavat "välittäjän" ammattitaidon, jolla edistetään monipuolisen tiedon valikointia, hankintaa, arviointia ja analysointia erilaisiin tarkoituksiin. - Tieto on raaka-aine, jota voidaan louhia, rikastaa ja jalostaa. Tiedonhallintaan kuuluvat tiedonhakujen lisäksi esimerkiksi ajankohtaisten ilmiöiden ennakointi, tiedon hankinta, tiedon tallentaminen ja haetun tiedon analysointi, arvioi Kainu.
Analysoitu tieto kansalaisten käyttöön
Julkishallinnon tietojohtamisessa on vielä monia haasteita. - Tietojohtamisen mahdollisuudet olisi tunnistettava ja johtajat tarvitsevat osaamista tällä alueella. Tietojohtaminen tulee nostaa hallintopolitiikan prioriteetteihin, toiminta tulee vastuuttaa ja hallinnon rakenteet pitää saada tietoyhteiskunnan edellyttämälle tasolle, kokosi pääjohtaja Tuomas Pöysti Valtiontalouden tarkastusvirastosta.
Tietojohtaminen avaa myös uusia mahdollisuuksia. Ennakoivaa tietoa, vertailuihin perustuvaa taustatietoa ja kehitystä kuvaavia analyyseja voitaisiin hyödyntää entistä laajemmin. Julkishallinnolla olisi kehittämisen varaa tiedon hyödyntämisessä, analysoidun tiedon tarjonnassa ja tiedon jakelussa. - Poliittisen päätöksenteon tulee perustua tietoon, jolloin palvelujen järjestämisestä tulee tuloksellisempaa, täsmensi Pöysti. - Vaikuttavuutta saadaan lisää paremmin kohdennetuilla ja purevammilla toimenpiteillä.
Päätöksentekoa tukevat analysoidut taustatiedot tulisivat olla myös kansalaisten saatavilla. Tietojohtamisella voitaisiin näin vahvistaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ja heidän oikeuksiensa toteutumista. - Julkisen sektorin tietojohtamisessa tulisi huomioida myös se, että julkishallinnolla on erityinen rooli ja yhteiskunnallinen tehtävä. Sen rooliin kuuluu myös huolehtia siitä, että käyttäjien tarpeet huomioidaan ja kansalaisten perusoikeudet toteutuvat, korosti Pöysti.
EU vauhdittaa tiedonvaihtoa ja sähköistä asiointia
EU-tasolla on meneillään myös hankkeita, jotka tähtäävät kansainvälisen yhteentoimivuuden parantamiseen. EU:n ISA-ohjelmassa (Interoperability Solutions for European Public Admistrations) edistetään ratkaisuja julkishallinnon tietohallinnon ja palvelujen tekniselle yhteentoimivuudelle. Tietoyhteiskuntakehitykseen puuttuvia ohjelmia ovat myös mm. Digital Agenda for Europe (EU:n digitaalinen agenda) sekä Cip-ohjelma (Competitiveness and Innovation Framework Programme), jolla vauhditetaan sähköistä asiointia.
Tommi Karttaavi Kuntaliitosta esitteli seminaarissa lähes valmista EIF 2.0. standardiluonnosta, jolla luodaan yhtenäistä viitekehystä julkishallinnon tietohallinnolle ja tietojärjestelmien yhteentoimivuudelle. Kehyksessä yhteentoimivuutta tarkastellaan neljän näkökulman kautta: lainsäädännöllisenä, organisatorisena, semanttisena ja teknisenä yhteentoimivuutena.
EIF:n keskeisinä tavoitteina on mm. sähköisiin viranomaisasiakirjoihin siirtyminen sekä tiedonvaihdon tehostaminen jäsenvaltioiden hallintojen välillä. Juridisella alueella tähdätään mm. ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja valuutan vapaan liikkuvuuden edistämiseen.
Laki ja informaatioarkkitehtuuri tukevat yhteentoimivuutta
Yhteentoimivuuden edistyminen edellyttää myös sitä, että organisaatioilla samansuuntaiset lähtökohdat visioiden, tavoitteiden ja prioriteettien tasolla.
- Esimerkiksi juridisen yhteentoimivuuden ydinongelmana on se, että eri maiden lainsäädännöt eivät ole linjassa keskenään ja direktiivejä sovelletaan eri maissa eri tavalla, totesi Tommi Karttaavi Kuntaliitosta.
Suomessa julkishallinnon tietohallinnon yhteentoimivuutta ollaan lisäämässä lainsäädännöllä (HE 246/2010), joka tukee myös julkishallinnon yhtenäistä informaatioarkkitehtuuria (kokonaisarkkitehtuuri).
Onko tietojohtamisesta hyötyä – ja kenelle?
Seminaari päättyi vielä moniin avoimiin kysymyksiin. Mikä on tietojohtamisen paikka ja mitkä ovat sen edut? Taitavalla tietojohtamisella nostetaan organisaation tuottavuutta, laatua, tunnettuutta ja vaikuttavuutta. Julkisella sektorilla se edistäisi myös prosessien tehostamista, muutosten ennakointia, valittujen toimenpiteiden kohdentamista ja niiden onnistumisen seurantaa. Kaikki näistä ovat suorastaan kriittisiä tekijöitä organisaatioille.
Tavoitteiden ja sisältöjen määrittelemiseksi tarvitaan tietopolitiikkaa ja tietostrategioita. Tietoammattilaisille olisi myös tilausta osaamisensa soveltamiseen tiedonhallinnan välineiden kehittämiseen ja tietostrategioiden laatimiseen.
Tietojohtamisella ei päätetä vain siitä, miten ohjat organisaatioiden tietovirtoja, vaan miten yhteiskunnan ja julkisen sektorin tietoja hyödynnetään. Tulevaisuuden kysymyksiin kuuluu myös, millaisiin tarkoituksiin ja kenen hyödyksi tehostuvaa tiedonhallintaa käytetään?
Seminaarin esitykset ja keskustelujen yhteenvedot löytyvät osoitteesta http://www.tieke.fi/?x11635=28505
Päivikki Karhula
Tietojohtamisen verkoston postituslistalle liittymispyynnöt: Erika Bergström, Eduskunnan kirjasto (email: erika.bergstrom(at)eduskunta.fi)
Tiedonhallinnan lisääntyvät haasteet julkishallinnon sektorilla saivat aikaan tietojohtamisen verkoston syntymisen valtioneuvoston kirjastojen ja tietopalvelujen (Valtipa) aloitteesta vuoden 2008 keväällä. Kirjasto- ja tietopalvelualan, tietohallinnon ja johtamisen ammattilaisista koostuva verkosto on siitä alkaen järjestänyt vierailuja ja erilaisia tilaisuuksia tietojohtamisen teemojen ympärillä.
Viime syksynä verkoston järjestämässä seminaarissa pohdittiin tietojohtamisen tilaa yhdessä kansanedustaja Jyrki Kasvin vetämän Eduskunnan tietoyhteiskuntaryhmän kanssa. "Ideat liikkeelle – tietojohtamisella menestykseen" -seminaarissa kuultiin esityksien lisäksi myös eri puolueiden kansanedustajilta tietoyhteiskunta-aiheinen vaalipuhe.
Miten julkishallinnossa syntyvää tietoa voitaisiin sitten paremmin hyödyntää ja miten kansalaisten osallisuus voi toteutua yhteiskunnassa?
Kokonaiskuva ja tietopolitiikka
Tietojohtaminen edellyttäisi kokonaiskuvaa tietovirroista. - Tiedon hallinnassa tarvitaan kaikkien tiedon käsittelyyn liittyvien vaiheiden tunnistamista, korosti kliininen opettaja Tuula Kivinen Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä. Kivinen esitteli kanadalaisen professorin, Chun Wei Choon prosessimallin (1998), jossa tiedonhallinta hahmotetaan kuutena alueena: tietotarpeiden tunnistaminen, tiedon hankinta, tiedon organisointi ja varastointi, tietotuotteiden ja palveluiden kehittäminen sekä tiedon jakelu ja tiedon käyttö.
Julkishallinnossa tietojohtamisella on liitäntöjä myös yhteiskunnan tietovirtojen järjestämiseen. - Tietojohtaminen ei ole vain yksittäisen organisaation asia, vaan sitä olisi tarpeen katsoa myös poikkihallinnollisten prosessien, julkishallinnon ja yhteiskunnan kokonaisuuksista käsin, totesi Valtipan pitkäaikainen koordinaattori, Maija Jussilainen.
Kokonaisuuksien hahmottaminen ei synny itsestään, vaan sen tueksi tarvitaan informaatioarkkitehtuurin kuvauksia. - Tarvittaisiinko siihen myös tietopolitiikkaa?, kysyi Jussilainen.
Tieto ei löydy, eikä kulje
Päätöksentekijöiden ja asiantuntijoiden tarvitseman tiedon haku on tullut entistä mutkallisemmaksi. - Monimutkaistuva toimintaympäristö edellyttää laaja-alaista ja monipuolista tiedon hankintaa suuresta joukosta erilaisia tietolähteitä, arvioi Kivinen. - Liika informaatio tekee olennaisen tiedon löytämisestä vaikeaa, koosteista on puutetta ja sirpaletietoa on paljon.
Tietopalvelutyöllä on edelleenkin suurta tarvetta, vaikka google ja verkkopalvelut tarjoavat nopeaa pääsyä tietoon. - Tiedonhankintaan käytettävät mahdollisuudet ovat rajallisia. Laadukkaan tiedon hankintaa edistäisi tietolähteiden huolellinen valinta, jatkuva arviointi ja ”tiedon välittäjien" toiminta, esittää Kivinen.
Tietotekniikasta ei aina ole apua. Tiedon haettavuudessa, sen kokoamisessa eri järjestelmistä, sovellusten käytön osaamisessa ja tulosten analysoinnissa on edelleen ongelmia. - Tietojärjestelmien monipuolinen käyttö on vähäistä, ratkaisut ovat kehittymättömiä ja yhteen sopimattomat järjestelmät aiheuttavat kaaosta, täsmensi Kivinen.
Tiedon jakamisessa ja sen hyödyntämisessä on myös rajoja. - Yksiköiden ja ammattiryhmien väliset raja-aidat tulevat esteeksi ja vaatisivat uutta viestintäkulttuuria, kiteytti Kivinen. - Kulttuuri selittää jopa puolet tiedon hyödyntämisen puutteista.
Tietoammattilaiset nostavat tiedon hyödyt esiin
Tieto on tietoyhteiskunnassa noussut tuotannon tekijäksi, mutta tiedosta saatavaa etua ei vieläkään osata ottaa irti. - Tieto on kilpailuetu, ja se joka parhaiten löytää ja soveltaa sitä on voittaja, korosti toiminnanjohtaja Pirjo Kainu Tietoasiantuntijat ry:stä. - Hyvin hyödynnetyllä tiedolla nostetaan organisaation tuottavuutta, laatua ja vaikuttavuutta ja lisätään organisaation tunnettuutta.
Tietoammattilaiset tarjoavat "välittäjän" ammattitaidon, jolla edistetään monipuolisen tiedon valikointia, hankintaa, arviointia ja analysointia erilaisiin tarkoituksiin. - Tieto on raaka-aine, jota voidaan louhia, rikastaa ja jalostaa. Tiedonhallintaan kuuluvat tiedonhakujen lisäksi esimerkiksi ajankohtaisten ilmiöiden ennakointi, tiedon hankinta, tiedon tallentaminen ja haetun tiedon analysointi, arvioi Kainu.
Analysoitu tieto kansalaisten käyttöön
Julkishallinnon tietojohtamisessa on vielä monia haasteita. - Tietojohtamisen mahdollisuudet olisi tunnistettava ja johtajat tarvitsevat osaamista tällä alueella. Tietojohtaminen tulee nostaa hallintopolitiikan prioriteetteihin, toiminta tulee vastuuttaa ja hallinnon rakenteet pitää saada tietoyhteiskunnan edellyttämälle tasolle, kokosi pääjohtaja Tuomas Pöysti Valtiontalouden tarkastusvirastosta.
Tietojohtaminen avaa myös uusia mahdollisuuksia. Ennakoivaa tietoa, vertailuihin perustuvaa taustatietoa ja kehitystä kuvaavia analyyseja voitaisiin hyödyntää entistä laajemmin. Julkishallinnolla olisi kehittämisen varaa tiedon hyödyntämisessä, analysoidun tiedon tarjonnassa ja tiedon jakelussa. - Poliittisen päätöksenteon tulee perustua tietoon, jolloin palvelujen järjestämisestä tulee tuloksellisempaa, täsmensi Pöysti. - Vaikuttavuutta saadaan lisää paremmin kohdennetuilla ja purevammilla toimenpiteillä.
Päätöksentekoa tukevat analysoidut taustatiedot tulisivat olla myös kansalaisten saatavilla. Tietojohtamisella voitaisiin näin vahvistaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ja heidän oikeuksiensa toteutumista. - Julkisen sektorin tietojohtamisessa tulisi huomioida myös se, että julkishallinnolla on erityinen rooli ja yhteiskunnallinen tehtävä. Sen rooliin kuuluu myös huolehtia siitä, että käyttäjien tarpeet huomioidaan ja kansalaisten perusoikeudet toteutuvat, korosti Pöysti.
EU vauhdittaa tiedonvaihtoa ja sähköistä asiointia
EU-tasolla on meneillään myös hankkeita, jotka tähtäävät kansainvälisen yhteentoimivuuden parantamiseen. EU:n ISA-ohjelmassa (Interoperability Solutions for European Public Admistrations) edistetään ratkaisuja julkishallinnon tietohallinnon ja palvelujen tekniselle yhteentoimivuudelle. Tietoyhteiskuntakehitykseen puuttuvia ohjelmia ovat myös mm. Digital Agenda for Europe (EU:n digitaalinen agenda) sekä Cip-ohjelma (Competitiveness and Innovation Framework Programme), jolla vauhditetaan sähköistä asiointia.
Tommi Karttaavi Kuntaliitosta esitteli seminaarissa lähes valmista EIF 2.0. standardiluonnosta, jolla luodaan yhtenäistä viitekehystä julkishallinnon tietohallinnolle ja tietojärjestelmien yhteentoimivuudelle. Kehyksessä yhteentoimivuutta tarkastellaan neljän näkökulman kautta: lainsäädännöllisenä, organisatorisena, semanttisena ja teknisenä yhteentoimivuutena.
EIF:n keskeisinä tavoitteina on mm. sähköisiin viranomaisasiakirjoihin siirtyminen sekä tiedonvaihdon tehostaminen jäsenvaltioiden hallintojen välillä. Juridisella alueella tähdätään mm. ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja valuutan vapaan liikkuvuuden edistämiseen.
Laki ja informaatioarkkitehtuuri tukevat yhteentoimivuutta
Yhteentoimivuuden edistyminen edellyttää myös sitä, että organisaatioilla samansuuntaiset lähtökohdat visioiden, tavoitteiden ja prioriteettien tasolla.
- Esimerkiksi juridisen yhteentoimivuuden ydinongelmana on se, että eri maiden lainsäädännöt eivät ole linjassa keskenään ja direktiivejä sovelletaan eri maissa eri tavalla, totesi Tommi Karttaavi Kuntaliitosta.
Suomessa julkishallinnon tietohallinnon yhteentoimivuutta ollaan lisäämässä lainsäädännöllä (HE 246/2010), joka tukee myös julkishallinnon yhtenäistä informaatioarkkitehtuuria (kokonaisarkkitehtuuri).
Onko tietojohtamisesta hyötyä – ja kenelle?
Seminaari päättyi vielä moniin avoimiin kysymyksiin. Mikä on tietojohtamisen paikka ja mitkä ovat sen edut? Taitavalla tietojohtamisella nostetaan organisaation tuottavuutta, laatua, tunnettuutta ja vaikuttavuutta. Julkisella sektorilla se edistäisi myös prosessien tehostamista, muutosten ennakointia, valittujen toimenpiteiden kohdentamista ja niiden onnistumisen seurantaa. Kaikki näistä ovat suorastaan kriittisiä tekijöitä organisaatioille.
Tavoitteiden ja sisältöjen määrittelemiseksi tarvitaan tietopolitiikkaa ja tietostrategioita. Tietoammattilaisille olisi myös tilausta osaamisensa soveltamiseen tiedonhallinnan välineiden kehittämiseen ja tietostrategioiden laatimiseen.
Tietojohtamisella ei päätetä vain siitä, miten ohjat organisaatioiden tietovirtoja, vaan miten yhteiskunnan ja julkisen sektorin tietoja hyödynnetään. Tulevaisuuden kysymyksiin kuuluu myös, millaisiin tarkoituksiin ja kenen hyödyksi tehostuvaa tiedonhallintaa käytetään?
Seminaarin esitykset ja keskustelujen yhteenvedot löytyvät osoitteesta http://www.tieke.fi/?x11635=28505
Päivikki Karhula
Tietojohtamisen verkoston postituslistalle liittymispyynnöt: Erika Bergström, Eduskunnan kirjasto (email: erika.bergstrom(at)eduskunta.fi)
perjantai 21. tammikuuta 2011
Tieto ja politiikka
Varmasti kaikki ovat sitä mieltä, että poliittisen päätöksenteon tulee perustua mahdollisimman oikeaan, tarkkaan ja todistettuun tietoon.
Viime vuosina yliopistojen, sektoritutkimuslaitosten ja valtioneuvoston piirissä on toteutettu useita hankkeita, joiden tavoitteena on ollut tuottaa yhä parempaa tietoa päätöksenteon tueksi. On kuitenkin vaikea sanoa, kuinka paljon poliittisten päätösten laatua voidaan parantaa tutkimustiedolla.
Akatemiaprofessori Kari Palonen on sanonut, että kansanedustajilla ei ole kovin paljon opittavaa tutkijoilta. Tutkijoilla sen sijaan on paljon opittavaa kansanedustajilta.
Itse ajattelen samalla tavalla. Tieteellinen tutkimustyö ja parlamentaarinen politiikka ovat luonteeltaan lähes vastakkaisia prosesseja. Keskeistä on erilainen näkemys kieleen. Luonnontieteen faktat ovat olemassa ikään kuin kielen ulkopuolella. Politiikassa ei ole kielen ulkopuolista todellisuutta vaan joka ikinen fakta on kyseenalaistettavissa ja kiistettävissä. Parlamentaarinen politiikka on puhumista, perustelemista, vakuuttamista, vastakkaisten näkökulmien esittämistä.
Eräs mielenkiintoinen historiallinen esimerkki vuodelta 1931 kertoo, kuinka vaikeata tutkimustietoa on soveltaa poliittiseen päätöksentekoon. Tuolloin eduskunnassa käsiteltiin hallituksen esitystä mietojen alkoholijuomien valmistuksen sallimisesta. Esitys perustui maamme parhaimpien alkoholitutkijoiden lausuntoon, jonka mukaan 2.25 prosenttinen alkoholijuoma ei ole päihdyttävää. Tästä syystä sen valmistus voidaan sallia, vaikka maassa olikin kieltolaki.
Kansanedustajat kuitenkin epäilivät tutkijoiden lausuntoa. Epäilys oli niin suurta, että kansanedustajille lopulta tuotiin tuon vahvuista alkoholijuomaa maistettavaksi, jotta he itse voisivat testata, humaltuvatko vai eivätkö. Edustajien mielestä "oma kokemus merkitsee enemmän kuin kenenkään tiedemiehen päinvastaiset vakuuttelut."
Eräs edustajista sanoi seuraavasti: "Me kunnioitamme tiedettä, mutta meidän täytyy muistaa, ettemme kuitenkaan aina saa "jurare in verba magistri". Sillä jos aina seuraamme tiedemiehiä ja olisimme seuranneet, niin junassakaan ei voisi matkustaa. Sillä kun ensimmäistä junaa suunniteltiin, pyydettiin Ranskan akatemian lausunto ja tiedemiehet pitivät mahdottomana, että juna kestäisi sitä ilman vastusta, mistä on kysymys. Tiedemiehet erehtyivät silloin ja ovat erehtyneet vieläkin. Sen tähden meidän on muistettava, että jos joku tiedemies sanoo, että olut ei juovuta, niin tulee toinen tiedemies, joka sanoo, että juovuttaa. Jos yksi tiedemies tutkii siellä, niin toinen tutkii täällä, ja huomenna tulokset saatetaan kumota."
Poliittisessa päätöksentekoprosessissa varmimmatkin tieteelliset faktat muuttuvat epävarmoiksi, objektiiviset totuudet subjektiivisiksi. Tämä on juuri politiikan tarkoitus ja kansanedustajien tehtävä. Suurimmat poliittiset virheet on tehty aina silloin, kun liikaa on luotettu siihen, että päätösten taustalla oleva tieto on ehdottoman oikeata ja varmaa.
Timo Turja
Viime vuosina yliopistojen, sektoritutkimuslaitosten ja valtioneuvoston piirissä on toteutettu useita hankkeita, joiden tavoitteena on ollut tuottaa yhä parempaa tietoa päätöksenteon tueksi. On kuitenkin vaikea sanoa, kuinka paljon poliittisten päätösten laatua voidaan parantaa tutkimustiedolla.
Akatemiaprofessori Kari Palonen on sanonut, että kansanedustajilla ei ole kovin paljon opittavaa tutkijoilta. Tutkijoilla sen sijaan on paljon opittavaa kansanedustajilta.
Itse ajattelen samalla tavalla. Tieteellinen tutkimustyö ja parlamentaarinen politiikka ovat luonteeltaan lähes vastakkaisia prosesseja. Keskeistä on erilainen näkemys kieleen. Luonnontieteen faktat ovat olemassa ikään kuin kielen ulkopuolella. Politiikassa ei ole kielen ulkopuolista todellisuutta vaan joka ikinen fakta on kyseenalaistettavissa ja kiistettävissä. Parlamentaarinen politiikka on puhumista, perustelemista, vakuuttamista, vastakkaisten näkökulmien esittämistä.
Eräs mielenkiintoinen historiallinen esimerkki vuodelta 1931 kertoo, kuinka vaikeata tutkimustietoa on soveltaa poliittiseen päätöksentekoon. Tuolloin eduskunnassa käsiteltiin hallituksen esitystä mietojen alkoholijuomien valmistuksen sallimisesta. Esitys perustui maamme parhaimpien alkoholitutkijoiden lausuntoon, jonka mukaan 2.25 prosenttinen alkoholijuoma ei ole päihdyttävää. Tästä syystä sen valmistus voidaan sallia, vaikka maassa olikin kieltolaki.
Kansanedustajat kuitenkin epäilivät tutkijoiden lausuntoa. Epäilys oli niin suurta, että kansanedustajille lopulta tuotiin tuon vahvuista alkoholijuomaa maistettavaksi, jotta he itse voisivat testata, humaltuvatko vai eivätkö. Edustajien mielestä "oma kokemus merkitsee enemmän kuin kenenkään tiedemiehen päinvastaiset vakuuttelut."
Eräs edustajista sanoi seuraavasti: "Me kunnioitamme tiedettä, mutta meidän täytyy muistaa, ettemme kuitenkaan aina saa "jurare in verba magistri". Sillä jos aina seuraamme tiedemiehiä ja olisimme seuranneet, niin junassakaan ei voisi matkustaa. Sillä kun ensimmäistä junaa suunniteltiin, pyydettiin Ranskan akatemian lausunto ja tiedemiehet pitivät mahdottomana, että juna kestäisi sitä ilman vastusta, mistä on kysymys. Tiedemiehet erehtyivät silloin ja ovat erehtyneet vieläkin. Sen tähden meidän on muistettava, että jos joku tiedemies sanoo, että olut ei juovuta, niin tulee toinen tiedemies, joka sanoo, että juovuttaa. Jos yksi tiedemies tutkii siellä, niin toinen tutkii täällä, ja huomenna tulokset saatetaan kumota."
Poliittisessa päätöksentekoprosessissa varmimmatkin tieteelliset faktat muuttuvat epävarmoiksi, objektiiviset totuudet subjektiivisiksi. Tämä on juuri politiikan tarkoitus ja kansanedustajien tehtävä. Suurimmat poliittiset virheet on tehty aina silloin, kun liikaa on luotettu siihen, että päätösten taustalla oleva tieto on ehdottoman oikeata ja varmaa.
Timo Turja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)