Metsiä kaupungeissa

Taisi olla kevättä. Istuimme kollegan kanssa Eduskunnan kirjaston lainaustoimistossa hikisen iltapäivän viimeistä työtuntia, kitutuntia, joka ajaa virkailijan yhtenään vilkuilemaan kelloa, jonka viisarit tuntuvat pysähtyneen paikoilleen. Tapoimme aikaa kuvitelmalla asiakkaasta, joka ryömisi sisään kirjastoon nääntyneenä ja anelisi viimeisillä voimillaan "edes yhtä kirjaa luettavaksi".

Ajatus tuntui niin absurdilta, että purskahdimme nauruun.

Mehän tiedämme, että kirja ei kuulu Maslow'n tarvehierarkiassa ihmisen perustarpeisiin. Maslow'n psykologisen teorian mukaan ihmisen perustarpeet tulee tyydyttää ensin, jonka jälkeen ihminen vasta alkaa etsiä tyydytystä "korkeammille" tarpeilleen. Kirja löytyy jostain pyramidin huipulta.

Mutta taas kerran todellisuus nauroi kuvitelmille.

Helsingin Sanomien (21.2.10) Minä rakastan – sarjassa kirjailija, elokuvaohjaaja ja entinen kansanedustaja Jörn Donner paljastaa rakkautensa kohteen:

Se on kirja. Se ei ole lukulaite. Se on kirja. Se ei ole äänikirja. Se on kirja. Se ei ole näyttöpääte. Se on esine. Siihen sisältyy ajatuksia, joskus murhia. En voi elää ilman sitä.

Siinä se on, selvällä suomen kielellä präntättynä. En voi elää ilman sitä (kirjaa).

Mutta annetaanpa Jörn Donnerin vielä jatkaa todistustaan:

Olen joskus ollut vakavassa kirjapulassa:

Portugalissa, kaukana Lissabonista, löysin hotellistani vain portugalinkielisen raamatun, mikä sai minut matkustamaan pääkaupunkiin ennenaikaisesti. Sain kirjoja.

Malesiassa olin vailla lukemista, mutta löysin hankalan viidakkomatkan jälkeen tomuttuneen kirjakaupan, joka myi vanhoja brittiromaaneja pokkareina.

Rukalta jouduin menemään pitkät matkat taksilla löytääkseni lähimmän kirjakaupan. Se oli kaukana.

Minä olen ollut työssä kirjastossa yli 20 vuotta. Minulle Donnerin rakkaus kirjaan on kauneinta musiikkia ja itsestäänselvyys. Jos kirjastossa ei ole kirjoja, se ei ole enää kirjasto. Vaikka tajuan kirjastojen ympäristörikollisen luonteen, rakastan kirjoja, metsiä kaupungeissa.

Kirja on ollut minulle vuosikymmeniä uskollinen ystävä. Se on pitänyt minulle seuraa. Olen läpikäynyt sen kanssa koko tunteideni kirjon. Olen käynyt parhaat keskusteluni kirjojen ja niiden kirjoittajien kanssa, sekä kuolleiden että elävien. Kirjat eivät ole minulle pelkkää paperia. En minä voisi pettää kirjaa, en voisi koskaan kieltää sitä. Jos tekisin niin, kieltäisin jotakin hyvin merkityksellistä itsessäni.

Toisilla on koira tai kaktus, mutta minulla on kirja.

Lassi Kämäri