Näin vuodenvaihteen tienoilla sitä huomaa miettivänsä kirja- tai dokumenttimuotoisen tiedon hallinnassa aivan viime vuosikymmeninä tapahtuneita valtavia muutoksia.
Kuvassa on vuonna 1888 painettuna ilmestynyt Suomen valtiosäätyjen kirjaston luettelo, joka on ensimmäinen systemaattinen kuvaus Eduskunnan kirjaston kokoelmista. Luettelon on laatinut N.B. Grotenfelt, joka on nimitetty "valtiosäätyjen talouden- ja kirjaston hoitajaksi". Inventaariotoimeensa hän on ryhtynyt "pankkivaltuusmiesten antamasta käskystä".
Helmikuussa 1888 päivätyssä esipuheessa Grotenfelt on tyytyväinen siihen, että kirjasto on "jo saanut haltuunsa jotenkin täydellisen kokouksen kotimaisia komiteamietintöjä ja muita virallisia julkaisuja". Kirjaston 1200 nidosta käsittävien kokoelmien tilaa hän kuvaa seuraavasti:
Läpilukiessa nyt valmistunutta Säätyjen kirjaston luetteloa havaitsee kuitenkin helposti, että suuria vaillinaisuuksia löytyy ja odottaa kirjasto vielä että se sopivain toimenpiteiden kautta pantaisiin semmoiseen kuntoon, jotta se voisi täyttää tarkoituksensa olla käsikirjastona maamme valtiopäiville kokoontuneille edusmiehille ja niiden valiokunnille.
Lienee turvallista sanoa, että Eduskunnan kirjaston kokoelmien ja palvelujen kehittämisessä on otettu selkeitä edistysaskeleita kuluneiden 120 vuoden aikana.
Se Suomen valtiosäätyjen kirjaston luettelo, jota parhaillaan pitelen käsissäni, on aikoinaan toiminut tärkeimpänä kirjaston kokoelmatietojen hallintavälineenä. Kyseessä on erikoispainos, jossa on runsaasti tyhjiä sivuja, joille on käsin kirjattu kokoelmaan tulleita lisäyksiä. Käsiala on huolellista ja pikkutarkkaa, ja koristeellisuudestaan huolimatta yllättävän selkeää. Vuonna 1888 ei ole tarvinnut tyytyä hätäiseen sähköposti- tai tekstiviestikirjoittamiseen, eikä pienestä kokoelmasta ole jouduttu tekemään poistoja.
Painetut kokoelmaluettelot olivat aikoinaan tärkeitä kirjastotyön ja tiedonhankinnan apuneuvoja. Kirjamuotoiset kokoelmaluettelot levisivät myös muihin kirjastoihin, jotka saivat tällä tavoin tiedon toistensa kokoelmista. Tieto ei tietenkään ollut ajantasaista, vaan se kuvasi kokoelmien tilaa kokoelmaluettelon painatushetkellä. (Yhteen kirjaan tehdyt luettelointimerkinnät eivät valitettavasti kopioidu muihin niteisiin kuin korkeintaan Tylypahkan kirjastossa.)
Nykyään tilanne on toinen: esimerkiksi Selma-tietokanta esittää Eduskunnan kirjaston kokoelmassa tapahtuvat muutokset reaaliaikaisesti. Selma välittää tietoa jopa hankintavaiheessa olevista kirjoista, jotka eivät ole vielä fyysisesti saapuneet kirjastoon.
Eduskunnan kirjaston hakuteoskokoelmia pinnallisestikin selailemalla voi havaita menneiden informaatiomullistusten jälkiä. Esimerkiksi bibliografioita ilmestyy painettuna suhteellisen runsaasti vielä 1970- ja 1980-luvuilla, mutta vuoteen 1995 mennessä kotimainen bibliografiatuotanto alkaa tyrehtyä, ja 2000-luvulla painetaan enää vain joitakin kirjamuotoisia bibliografioita.
Kokoelmaluetteloissa olemme siirtyneet painetuista kirjoista kirjastokortistoihin ja niistä edelleen tietokantoihin. Tänään kirjaston kokoelmaluettelo voi olla portaaliratkaisu, joka koostuu monista osista, mutta (toivottavasti) näyttäytyy luettelon käyttäjälle yhtenäisenä kokonaisuutena. Kokoelmatkaan eivät enää välttämättä ole kirjaston hallussa sanan perinteisessä merkityksessä: verkkolähteet, kuten vaikkapa kirjaston hankkimat e-kirjat ja tieteelliset aikakauslehdet, sijaitsevat palvelimilla eri puolilla maailmaa. Kirjaston tarjoamien hakutyökalujen lisäksi tiedonhankinnassa ja -hallinnassa hyödynnetään muidenkin palveluntuottajien välineistöä, kuten Google Scholaria.
Olemmeko nyt kokoelmaluettelokehityksen päätepisteessä? Tuskinpa olemme, mutta on kuitenkin vaikeaa, ellei mahdotonta, ennustaa, millaisia kehitysaskeleita luettelokehityksen saralla on odotettavissa tulevina vuosikymmeninä tai -satoina. Selvää edistystä kuitenkin on se, että kirjastojen luettelot ovat tätä nykyä verkossa, eikä kirjastonhoitajien tarvitse enää tehdä reunamerkintöjä painettuihin kokoelmaluetteloihin. Kirjastojen portaalit toimivat myös kohtuullisen hyvin ja hakukoneetkin palvelevat tiedonetsijöitä sangen joustavasti ja monipuolisesti.
Kovin pitkälle on vaikea nähdä, mutta itse uskon, että kokoelmaluetteloevoluution seuraavassa vaiheessa aletaan aiempaa systemaattisemmin hyödyntää kirjastojen ja kirjakokoelmien käyttäjillä olevaa hiljaista tietoa: sitä aineetonta pääomaa, jota joskus juhlallisesti kutsutaan myös parviälyksi tai jopa ryhmäviisaudeksi. Vastaisuudessa käyttäjienkään ei tarvitse enää kirjoittaa kommenttejaan ja huomioitaan painettujen kirjojen marginaaleihin.
Tulevaisuuden kirjastoluettelot mahdollistavat siis myös kirjojen lukijoiden tietämyksen ja elämyksien jakamisen. Vaikka 2.0-muotitermit kymmenen vuoden päästä unohtuisivatkin, yhteisölliset osallistumispalvelut ovat tulleet kirjastoihin jäädäkseen.
Kimmo Tuominen
PS: Ohessa on
Heikki Rajalan skannaamia kuvia Säätyjen kirjaston luettelosta vuodelta 1888.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti