Kansainvälisten ISO-standardien kääntäminen ja kotouttaminen on eittämättä tarpeellista asiakirjahallinnon alalla käytetyn käsitteistön ja terminologian sekä asiakirjahallinnan hyvien käytäntöjen vakiinnuttamiseksi. Koska alan standardit ovat ainakin toistaiseksi suositusluonteisia, organisaatioiden ei kuitenkaan ole pakko ottaa niitä käyttöön.
Kansainvälisessä standardointityössä ansioitunut sota-arkiston johtaja Jaana Kilkki kertoi eilen, että lausuntokierroksella standardiluonnokset kohtasivat myös jonkin verran muutosvastarintaa ja kritiikkiä. Käyttöön otettu uusi terminologia ja käsitteistö on oudoksuttanut joitakin asiakirjahallinnon ammattilaisia: "asiaa ei voida sanoa näin, koska näin ei ole sanottu koskaan ennenkään…"
Oma muutosvastarintani keskittyi aluksi standardeissa käytettyyn termiin "metatieto", sillä olen itse tottunut puhumaan "metadatasta". Metadatan olen ymmärtänyt verkkodokumentin tai muunlaisen informaatioresurssin kuvaukseksi, jolla yritetään helpottaa tiedon hakua ja paikallistamista sekä löydettyjen dokumenttien relevanssin, käyttökelpoisuuden, luotettavuuden, laadun, uskottavuuden, alkuperän ja saatavuuden arviointia. Tämän määritelmän mukaan kyse on sekundaari-informaatiosta, jota käytetään primaari-informaation tai -dokumentin erilaisten piirteiden kuvailemiseen.
Puhe metatiedosta toi mieleeni Ilkka Niiniluodon käsiteanalyysin teoksessa Informaatio, tieto ja yhteiskunta (ks. saatavuus Selmassa). Niiniluoto kritisoi "tieto"-sanan väärinkäyttöä suomenkielessä: vaikkapa tietokone, tietoyhteiskunta, tietoverkot ja tietojenkäsittelyoppi saavat meillä tietoon assosioituvaa ansiotonta arvonnousua. Kuitenkin tiedämme kaikki, että tietoverkoissa virtaa paljon muutakin dataa kuin "hyvin perusteltuja tosia uskomuksia".
Informaatiotutkimuksen yliassistentti Marjo-Rita Valtosen esitystä kuunnellessani kuitenkin tajusin, että "metatieto" voi olla käypä sana asiakirjahallinnon kontekstissa. Asiakirjahallintohan lähtee siitä, että käsiteltävien asiakirjojen ja niitä koskevan metatiedon autenttisuus, luotettavuus, eheys ja käytettävyys on varmistettu. Asiakirjahallinnon ympäristö on avointa verkkoa kontrolloidumpi: metatiedon tuottajat ovat identifioitavissa ja heidän tuottamansa asiakirjojen kuvailutiedot ovat todennäköisesti suhteellisen laadukkaita.
Vaikka metatiedosta voitaisiinkin puhua asiakirjahallinnon ja -hallinnan yhteydessä, avoimessa verkossa laadittuja erilaisten verkkodokumenttien kirjavia kuvailutietoja (mm. avainsanat, tägit, diggaus- tai äänestysdata, kirja- ja media-arviot, aihehakemistot) tarkoittamaan tarvitsemme väljempää terminologiaa. Systemaattinen vilppi – käyttäjien ja automaattisten agenttien sekä hakukoneiden tarkoitushakuinen harhauttaminen tai manipulointi metadatan avulla – on verkkoympäristössä valitettavan yleistä. Huijaustarkoituksessa laaditun metadatan kutsuminen metatiedoksi särähtää ainakin minun korvaani.
Ehkä olisi syytä nostaa metadata kattokäsitteeksi, jolloin metatieto olisi varmennettua ja todennettua metadataa. Lisäksi olisi olemassa ainakin metaluuloja ja metavirhetulkintoja sekä suoranaisia metavalheita.
Aiempaan viestiini liittyvässä keskustelussa tule, vaisuus -blogia kirjoittava tutkija Tero Heiskanen kuvailee sitä, kuinka automaattiset agentit tulevat vastaisuudessa tekemään heuristisia päätelmiä metadatan ja muunlaisen informaation luotettavuudesta:
[R]atkaisun etsiminen kannattaa suunnata myös "tunnettujen" agenttien väliseen viestimiseen ja jonkinlaiseen sumeaan päättelyyn täysin luotettavien sertifikaattien lisäksi. Tilanteissa, joissa henkilökohtaista agenttia lähestytään käyttäjälle relevantin tiedon kanssa, niin tiedon lähettäjän luotettavuus voitaisiin tarkistaa läheisten agenttien (ystävien, naapureiden, viranomaisten agenttien kautta). Periaatteena siis, että metadatan lähde on luotettava, jos lähteen historia tunnetaan ja luotettavuus varmennetaan luotettujen kontaktien kautta.
Agenttitutkijoiden tavoitteena on semanttisessa webissä toimiva luottamusverkko eli toimintaympäristö, jossa erilaiset sovellukset voisivat tehdä päätelmiä ja laskelmia dokumenttien ja sivustojen luotettavuudesta. Hyvin toimiva automaattinen agentti voisi siis luottamusverkkoa analysoiden ja muiden agenttien kanssa yhteistyötä tehden löytää neulan heinäsuovasta, noukkia rusinat pullasta, erottaa luulon tiedosta jne.
Minä tarvitsisin moisen agentin vähintään ylihuomiseksi, kiitos.
Kimmo Tuominen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti