Alkuvuodesta 2017 olin edelleen etsimässä korkeakouluharjoittelupaikkaa, jota arkisto- ja asiakirjahallinnan opintoni Joensuussa edellyttivät. Kolusin aluksi läpi kotikuntani Savonlinnan ja myöhemmin Etelä-Savon alueelta mahdollisia harjoittelupaikkoja, mutta kaikista sain saman vastauksen: ”Emme valitettavasti voi ottaa harjoittelijaa.” Huomasin lopulta myös ilmoituksen siitä, että Eduskunnan kirjastolle haetaan neljäksi kuukaudeksi arkistoharjoittelijaa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että: ”Tuonne en kyllä varmasti pääse, mutta yritetään.” Yllätyksekseni sain helmikuun lopulla pyynnön tulla työhaastatteluun, ja viikko haastattelun jälkeen sain soiton tulevalta esimieheltäni, että minut oli valittu harjoittelijaksi. Ei auttanut muuta kuin uskoa tämä todellisuudeksi manifestoitunut mahdollisuus, ja lähdinkin saman tien etsimään asuntoa Helsingistä kesän ajaksi.
Harjoitteluni alkoi 1.6.2017 ja sen oli määrä kestää syyskuun loppuun. Aluksi sain perinpohjaisen ja hyödyllisen orientoinnin Eduskuntaan, ja varsinkin Eduskunnan kirjastoon, jonka yhteydessä eduskunnan arkistokin toimi. Ollessani nimenomaan arkiston korkeakouluharjoittelija, työtehtäväni keskittyivät pääasiassa eduskunnan arkistoon. Arkistossa pääsin kesän aikana tutustumaan monipuolisesti erilaisiin arkistotehtäviin, sekä myös kuva-arkiston, veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston ja kirjaamon tehtäviin. Varsinaisen arkiston tehtävät jakautuivat kesän aikana kahteen luokkaan. Tietopyyntöihin, jotka koskivat pääasiassa valiokuntien asiantuntijalausuntoja ja harvemmin muun muassa Korean demokraattista kansantasavaltaa, ja arkistojen järjestämiseen, jossa tehtävänäni oli seuloa, järjestää, luetteloida ja kuvailla järjestämättömiä asiakirjakokonaisuuksia. Kesän lopulla pääsin myös käsiksi eduskunnan TOS:iin eli tiedonohjaissuunnitelmaan.
Kuva-arkiston puolella pääsin toteuttamaan projektia, jossa tarkoituksena oli tuoda entisten kansanedustajien kuvat eduskunnan www-sivuille. Toisinaan hoidin myös kuva-arkistolle tulleita kuvapyyntöjä sekä kuvapalvelun tunnusten jakamista. Veteraanikansanedustajien muistitietoarkistolle oikoluin erään entisen kansanedustajan haastattelun, joka osoittautui hyvin mielenkiintoiseksi ja myös eduskuntatyön realiteetteja avaavaksi kokemukseksi. Kirjaamolle tein myös arkistonjärjestely tehtäviä, liittyen pääsihteerinpäätösluetteloihin. Kirjaston ollessa kiinni keskikesällä ja useiden työntekijöiden ollessa lomalla, olin peräti kolme päivää yksin vastuussa eduskunnan arkistosta, kuva-arkistosta ja periaatteessa myös veteraanikansanedustajien muistitietoarkistosta. Tuolloin olisin voinut todeta, Ludvig XIV:tä muunnellusti lainaten, ”arkisto olen minä.”
Poikkeuksena arkistotyöhön olivat asiakaspalveluvuorot kirjaston lainauspisteellä, josta sain mielestäni oivan kuvan varsinaisen kirjaston toiminnasta, sen yhteydestä arkistoon valtiopäiväasiakirjojen myötä sekä pääsin samalla tutustumaan myös kirjaston henkilökuntaan. Ilmapiiri koko kirjastolla, arkisto mukaan luettuna, oli erittäin kannustava. Jos en jotain asiaa osannut tai epäröin, minulla ei ollut koskaan sellaista tunnetta, että en uskaltaisi kysyä neuvoa.
Arkiston ja kirjaston välinen dynamiikkakin vaikutti erittäin toimivalta. Tähän lisättynä kirjastossa pidettävät erilaiset näyttelyt, yhdistyy Eduskunnan kirjastossa kaikki kolme muistiorganisaatiota, kirjasto, arkisto ja museo, tavalla josta muun muassa useat arkistoteoreetikot ovat utopioissaan haaveilleet.
Max Mustapää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti