Juba Tuomolan musta huumori naurattaa Viivi ja Wagner -sarjakuvassa. Wagner-sika menee kirjastoon, jossa on vain siivooja, joka opastaa automaatille. Wagner painelee nappuloita, ja laitteen luukusta kolahtaa ulos teos. ”Nurmijärven kunnalliskertomus. Enhän minä tätä halunnut!”
Charlie Chaplinin elokuvaklassikko Nykyaika lienee yksi tunnetuimmista teoksista, jossa nauretaan ihmisen koneistamisvimmaa. Alla sykkii pelko ja epäluulo koneita kohtaan. Tšekki Zdeněk Miler loi toisen klassikon, animaatiohahmo Myyrän, jonka tarinoissa tutustutaan mm. täyskoneistetussa kodissa elävään mieheen.
Kehruu-Jennystä lähtien on automaatio ollut sekä helpotus että potentiaalinen uhka ihmiselle. Asiaa tavallaan kuvaa vitsi tulevaisuuden tehtaasta, jossa on vain kaksi työntekijää, mies ja koira. Mies antaa ruokaa koiralle, ja koira pitää huolen siitä, ettei mies koske mihinkään.
Helsinkiläiset ovat tottuneet kaupungin ja yliopiston kirjastojen lainaus- ja palautusautomaatteihin. Kuulemma Kallion kirjaston remontin jälkeen on joku ollut tyytymätön ”rekankonttiin” eli kirjastoautomaattiin.
Kaverini hämmästeli joskus 80–90-lukujen taitteessa 14 000 asukkaan kotikaupunkinsa kirjastoa, jossa oli kahdeksan työntekijää. ”Mitä nekin kaikki siellä oikein tekee!?” Käyttäjälle kirjastoammattilaisen työtehtävät hyvin usein näkyvät tyyliin ”joku tiskillä vetää viivakoodia”. Siitä ei enää olekaan pitkä matka siihen Nurmijärven kunnalliskertomukseen.
Vastikään asiakkaani kiitteli vuolaasti, että on mukavaa kun Eduskunnan kirjastossa vielä saa oikein ihmispalvelua. Häntä puistatti automaatti, jota oli äskettäin käyttänyt. Asiakas oli huolissaan yleisestä ihmiskontaktien vähenemisestä, etenkin nuorten kohdalla.
Eduskunnan kirjastossa ei ole lainausautomaattia – vielä. Säännöllisin väliajoin jotkut uudet asiakkaat etsivät automaattia tottumuksesta. Automaatin tähyäjää saattaa naurattaa, kun vastaan: ”Valitan, meillä on vain näitä ihmisiä.” Asiakas on kuitenkin tyytyväinen saadessaan henkilökohtaista palvelua. Automaattia hän on etsinyt toimiakseen oikein lainaustilanteessa.
Eduskunnan kirjaston asiakkaat lähestyvät meitä monin tavoin: henkilökohtaisesti, puhelimella, sähköpostilla, Facebookissa ja web-sivujen kautta. Eduskunta-asiakkaat ottavat yhteyttä myös putkipostilla. – Automaattiasiakasta ei nimittäin sentään vielä ole keksitty!
Raija Hietala
3 kommenttia:
Tukholman kaupunginkirjaston viimeisin viritys on kirja-automaatti, joka sijaitsee metroasemalla. Siitä voi lainata kirjan käymättä edes kirjastossa.
Kyllä jotkut asiakkaat ihan oikeasti mielellään käyttäisivät automaattia eivät vain siksi että sitä kuuluu käyttää. Esimerkiksi minä en suin surminkaan mene pankkiin jonottamaan, jos sitä voin välttää. Terveisin Sari Pajula
Monien mielestä laina- ja palautusautomaattia on mukavampi käyttää kuin jonottaa virkailijalle. Eihän se poista kirjaston työntekijöiden mahdollisuuksia tehdä muita ja ehkä kiinnostavampiakin tehtäviä. Ei kai viivakoodin luku niin kivaa työtä ole virkailijallekaan? Kirjastojen asiakaspalvelussa olisi varmaan muutakin mielekästä tekemistä.
Toinen juttu on se, jos jäädään automatiikan armoille niinkuin tuossa Viivissä ja Wagnerissa. Jos automatiikka saa hallita ja ainoastaan sen logiikka määrää ne tavat, joilla toimitaan. Sekin olisi ikävää, jos asiakas ei pääse neuvottelemaan ongelmatilanteissa.
Harva asiakas tänä päivänä kaipaa ensi sijassa juttelua virkailijoiden kanssa hoitaessaan asioita, jos ei sitten ole erityisesti sosiaalisia kontakteja vailla. Kirjastoilla on varmasti tärkeä rooli sosiaalisten kontaktien mahdollistajina. Sit kannattaisi kuitenkin miettiä, toteutuuko kirjastojen rooli sosiaalisten kontaktien mahdollistajana parhaiten kieltäytymällä lainaus- ja palautusautomaateista?
Lähetä kommentti