Eräs sattumalta tapaamani kansanedustaja tokaisi minulle käytävällä ystävällisesti, että "No päevee!" Ja nauroi siihen perään, että "Niin, vaikken minä savolainen olekaan! On vain niin mukava käyttää näitä sanoja." Tästä meille sukeutui hetkeksi keskustelu sanoilla herkuttelusta.
Mielenkiinnon kohteet ja kiinnostuneisuus asioihin tietysti suuresti vaihtelee ihmisillä. Ymmärrän kyllä, ettei kaikissa kieli herätä kiinnostusta, ennemmin olankohautuksen. Toisissa se taas aiheuttaa valtavan voimakkaita tunteita. – Yleensä puolesta tai vastaan.
Surullinen esimerkki jälkimmäisestä on törkeät herjaukset, joiden kohteeksi internetissä joutui tuttu virkamies.
Itselleni kieli tosiaan on herkkua. Savoa tai slangia, kaikki kelpaa. Kuten tapaamani kansanedustaja, omaksun sanan sieltä, toisen täältä. En kuitenkaan yleensä selittele tätä kuriositeettia, ellei joku erikseen kysy. Jos sanon tutulleni ihmetellen "Ai ovvai!?" saatan vain toivoa, että hän huomaa hämäläisen vireen. – Tai ei ainakaan pidä minua outona kielenkäyttöni vuoksi.
Kyllä, minulle on luettu lapsena! Tätä perinnettä olen jatkanut. Omien lasten käyttämä kieli on salaa ylpeydenaiheeni. Oli aika liikuttavaa, kun 11-vuotias poikani sanoi juuri: "Minä haluan, että sinä luet meille Harry Potter seiskan. On niin ihanaa, kun luet." Perinne siirtyy sukupolvelta toiselle. Olen kiitollinen mummolleni, joka vei minut ensimmäisen kerran "lainastoon", Lahdessa Möysän sivukirjastoon, jota ei enää ole.
Pysähdyinpä tässä katsomaan Oddasatia, saamelaisten, noiden Suomen intiaanien omaa uutisohjelmaa. Saamelaisille oli juuri luvattu vuodeksi 2010 määräraha 20 000 €, jolla saadaan juuri ja juuri yksi uusi oppikirja kouluun. Tuli mieleen onko saamelaisilla yhtäkään omaa kirjastoa? Sithää em miä tiäräkkää.
Mutta se virkamies, joka joutui herjausten kohteeksi. Miksi? Olemalla ruotsinkielinen.
Tuli hyvä mieli kirjailija Kjäll Westön kirjoittamasta kolumnista (Yhteishyvä 12/09, s. 37). Westö pohtii kielikysymyksiä rauhallisesti, kertoen olevansa kotonaan niin suomeksi kuin ruotsiksi, vaikkei ole syntynyt kaksikieliseksi. Kun hän ilmiselvästi taitaa ruotsin ohella hyvin suomen, ei voi kuin olla kateellinen, positiivisessa mielessä.
http://www.digipaper.fi/yhteishyva/36082/
Oma ruotsini joutui hunningolle yhdeksännellä luokalla. Tuli ikävä opettaja. Oma vikahan se oli, että kieli jäi retuperälle. Kaduttaa. Katumus johti siihen, että 2000-luvulla luin joitakin dekkareita ruotsiksi. Nyt en ehdi valitettavasti lukea kuin ruotsinkielistä Bamse-lehteä. Silti olen saanut paljon tästä vähästäkin harrastuneisuudestani. Olen oppinut koko ajan uutta Suomen kielestä lukemalla vaikka Agatha Christietä ruotsiksi. Ruotsinkieliset kirjat haen tietenkin kirjastosta. Vad kul att vi har bibban!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bamse
Raija Hietala
2 kommenttia:
Samaa mieltä, suomen kieli kaikkinensa on mukavaa kuunnella ja miettiä sanoja ja ihmetellä ihmisten puheita. - Saamelaisilla on kirjastoja useitakin. Inarin kirkolla on lähikirjasto, ja sinne rakennetaan Saamelaiskulttuurikeskus joka valmistuu vuonna 2012. Saamelaisten kotiseutualueella, Enontekiöllä,Muoniossa,Ivalossa (=Inarin kunnna hallinnollinen keskus) ja Sodankylässä on kirjastoissa saamelaista aineistoa.Ja Rovaniemellä kaupunginkirjaston Lappi-osaston yhteydessä on saamelainen erikoiskirjasto
Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla saamelaisten kirjastoista: Vaikka puhuttu sana on eläväistä ja rikasta, tarvitsemme myös painettua tekstiä vaalimaan kieltä. Muistan hämärästi lukeneeni saamelaisista sanoista muutama vuosi sitten. Jutussa oli verrattu tiettyjä suomen ja saamen luontoaiheisia sanoja. Suomessa lähtökohta oli luonnon resurssit, käyttäminen; kun taas saamessa lähtökohtana oli henki, luonnonvoimat.
Raija Hietala
Lähetä kommentti