Miksi ylläpitää kalliita kokoelmia, jos kaikki kuitenkin on siirtymässä Internetiin, kuten yleinen uskomus näyttää olevan. Miksi nähdä kaikki tämä vaiva, jos käyttäjät äänestävät hiirellään?
Suomen tieteellinen kirjastoseura ja Kokoelmakartta-konsortio järjestivät Tieteiden talossa 16.11.2009 seminaarin, jonka teemana oli Miten tehdä kokoelmat näkyviksi. Valtion taidemuseon kehitysjohtaja Susanna Petterssonin esityksessä vastauksia haettiin kolmesta näkökulmasta: kokoelmat, niiden arvottaminen ja käyttö.
Tarpeeseen vai varastoon
Museot ovat syntyneet taiteenkeräilijöiden kokoelmista. Millaisia teoksia kokoelmiin kelpuutettiin? Teosten piti olla esimerkillisiä, edustaa jotakin koulukuntaa, niiden piti olla klassikkoja, rakentaa jotakin kertomusta. Tänä päivänä pitää Petterssonin mukaan kokoelmissa tehdä painotuksia ja varmistaa niiden käyttömahdollisuudet, verkossakin. Se, mitä tänäänkin hankitaan taidekokoelmiin, sisältää aina arvottamista ja luokittelua.
Tämän päivän kirjastoista on vähän vaarallista puhua keräilijöinä. Kurt De Belder, Leidenin yliopiston kirjaston johtaja, totesi IGelu 2009 -kongressissa, että kirjastojen kokoelmia pitää kehittää ”from just in case to just in time” –periaatteella. Kirjastojen kokoelmissa ei ole paikkaa museaaliselle aineistolle. Tämä varmistetaan Belderin mukaan sillä, että hankinta painottuu asiakkaiden välittömiin tarpeisiin.
Taidekokoelmiin hankittiin arvokkaina pidettyjä, kuuluisien taiteilijoiden töitä. Kirjakokoelmien arvon yhtenä mittarina on käyttö (hyöty). Kirjastojen kokoelmiin hankitaan hyödyllisenä ja arvokkaana pidettävää aineistoa – painettuina tai käyttöoikeuksina sähköisiin aineistoihin.
Mikä määrittää kokoelman arvon? Onko tärkeintä aineiston välitön arvo asiakkaalle? Raine Wilén esitti kokoelmakarttaseminaarissa, että Conspectus-tasokoodien mukaan kokoelman kattavuuden mittari voi perustua paitsi käyttäjien tarpeisiin myös tieteenalan maailmanlaajuiseen julkaisutuotantoon.
Entä klassikot? Entä kokoelmien johdonmukaisuus, syvyys omilla erikoisaloillaan? 15 viime vuoden aikana tieteellinen tieto on kaksinkertaistunut, mutta mikä siitä on arvokasta, uutta luovaa. Kokoelmakarttaseminaarissa puhunut Anto Leikola luetteli pari kymmentä klassikkokirjoja tuottanutta tiedemiestä 1600-luvulta lähtien. Kaikki eivät saaneet arvostusta omana aikanaan ja on ei-luettuja klassikkoja, joiden teoksista puuttuu käännöksiä.
Kokoelmia käytetään edelleen – paljon
Miten kokoelmat saadaan näkyviksi ja käyttöön? Kirjastoluettelot ovat käyntikortteja kirjastoihin, mutta vielä pitkälti eräänlaisia päätepysäkkejä. Tiedonhausta ”tapahtuu” niin paljon näyttöluetteloiden ulkopuolella. Verkkoaineistosta vain murto-osa sisältyy perinteisiin luetteloihin. Amsterdamin kaupunginkirjaston hakukonetyyppinen AquaBrowser yhdistää sekä verkkoaineiston että kirjastoaineiston. Tämän lisäksi kirjasto tarjoaa myös perinteisen classic-käyttöliittymän.
Kokoelmakarttahankkeessa on edistetty kirjastokokoelmien kuvailua. Kokoelmakuvailujen tietokanta tarjoaa tietoa lähinnä toisille kirjastoille eikä se ole kovin kattava. Tampereen yliopiston kirjasto on esitellyt kokoelmien evaluoinnin tuloksia ainelaitoksille. Tieteenalakohtaisten kokoelmien kuvailevalla tiedolla on merkitystä mm. tuleville hankinnoille ja kokoelmien tehokkaammalle käytölle, ainelaitosten asiantuntemusta käyttäen.
Painettujen kokoelmien kansallisen yhteiskäytön tehostamista on pohdittu Linnea2-konsortion yleiskokouksessa 9.10.2009. Sähköinen aineisto on jo yhteiskäytössä. Kirjastojen painetun aineiston avaamista kaikille pitäisi tukea hyvin toimivalla kaukopalvelujärjestelmällä, ei kirjastojen kautta vaan suoraan tiedontarvitsijoille, asiakkaille. Ei hankittaisi kaikkea, kun kaukopalvelu toimii. ”Olisi tärkeä hyväksyä asiakkaiden valinnat ja se, etteivät asiakkaat välttämättä halua juuri sitä aineistoa, joka kirjastohenkilökunnan näkökulmasta olisi parasta.”
Kaikki ei ole siirtymässä Internetiin. Kokoelmia tullaan käyttämään paikallisesti vielä sukupolvien ajan. Toivottavasti kokoelmat saadaan näkyvämmiksi viemällä tiedot niiden sisällöstä sinne, mistä tietoa haetaan – verkkoon hakukoneiden ulottuville. Asiakkaat antavat kokoelmille arvon käyttämällä kirjaston kokoelmia olivatpa ne missä kirjastossa tahansa.
Kaisa Paavilainen
1 kommentti:
Lähetä kommentti