Olette varmaan kuulleet espoolaisesta kirjastosta, jonne ei aikoinaan tilattu Aku Ankkaa eikä Enid Blytonin Viisikkoja? Syynä oli se, että kirjastoväki halusi kattonsa alle vain laatukirjallisuutta. Akun pyrstösulkia paheksuttiin silloin laajemmaltikin Suomessa. Enid Blyton taas oli saanut maailmanlaajuisesti kuulla olevansa muukalaisvihamielinen ja sanavarastoltaan rajoittunut. Kirjastoalan opiskelijana tuumin silloisen maakuntakirjastoni väen olleen turhan virkaintoisia ja syyllistyneen jopa sensuuriin. Tunsinhan Viisikkoni ja Aku Ankkani.
Olen aikuisena lukenut niin Akua kuin Viisikkoakin, kiitos lapsenmielisyyteni (Ankka) ja omien lasteni (Viisikot). En edelleenkään voi niitä kovin paljon paheksua, mutta aikuisuus tuo syvempää näkemystä. Nykyään tiedämme, ettei Disney itse tehnyt kaikkia ankkatarinoita, vaan lukuisat eri piirtäjät ja käsikirjoittajat. Tarinoissa on siksi "laadullista huojuntaa". Carl Barksin työt nauttivat yleistä ihailua siinä missä jotkin toisten tekemät tarinat ovat laadultaan heikompia.
Ja tuottelias Blyton osasi kirjoittaa lasta miellyttäviä seikkailuja. Vuosikymmen toisensa jälkeen lapset löytävät tarinat joko omin päin tai niiden pariin opastettuina. Aikuisen silmiin saattaa pistää Viisikon Paulin (oikeasti Paula) halu olla poika, koska pojat tekevät niin paljon kivempia juttuja. Hänen serkkunsa, arka Anne, sitä vastoin viihtyy siivoten ja laittaen toisille ruokaa. "Hänestä tulee oikea pikku perheenemäntä." (Myönnän, että olen sensuroinut itse jälkimmäisiä kohtia lukiessani kirjoja lapsille!) Miksi Blyton näin kirjoitti? Se selviää lukemalla teos Enid Blyton : elämäkerta / Barbara Stoney.
Koska kirjastot ovat taistelleet laadukkaan kirjallisuuden puolesta, olen tuntenut itseni kengättömäksi suutarin lapseksi. On jäänyt lukematta Alastalon salissa ja Toni Morrisonit. Lukupiirit varmasti pitävät pintansa edelleen. Ehkä laatukirjallisuus ja klassikot kaipaavat oppaita kuten taidemuseot. Ne avautuvat paremmin, kun joku opasta katsomaan tietyllä tavalla ja kertoo taustoja. Ehkä Alastalon salissa ja Morrisonit tulee vielä luettua. Kevyemmän kirjallisuuden lisäksi aikaani on vienyt tietokirjallisuus. Voin suositella esimerkiksi kirjaa Lyhyt historia lähes kaikesta / Bill Bryson. Eikö muka tiede ole kiinnostavaa!
Eduskunnan kirjasto ei pahemmin tarjoile viihdekirjallisuutta. Me täällä pysymme asiassa. On tosin suhteellista millaista kirjallisuutta lukemalla viihtyy. Toivon, että löydän aikaa lukea nämä Eduskunnan kirjastosta löytyvät kirjat: Tykit, taudit ja teräs : ihmisen yhteiskuntien kohtalot / Jared Diamond ja The road to hell : the ravaging effects of foreign aid and international charity / Michael Maren. Ja tämän parissa viihdyin hyvin: Historian suurnaiset / Reinhard Barth.
Palvelin tässä juuri asiakasta, joka on tekemässä väitöskirjaa oikeuden alalta. Kerroin että hän on näin ollen oikeutettu saamaan meiltä nämä-ja-nämä palvelut. Väitöskirjan tekijän kasvot kirkastuivat ja hän ilahtui suuresti, sillä hänellä on ollut vaikeuksia saada juuri tähän aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Asiakkaan ilo kosketti minua. Mukavaa, kun mahdollisuus saada luettavaksi vakavaa ja asiallista kirjallisuutta aiheuttaa melkein riemunkiljahduksen!
Raija Hietala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti