Jos lukee ensin kirjan ja katsoo sen jälkeen kirjasta tehdyn elokuvan, kirjasta jää aina parempi elämys
Totta – vaikka ei ehkä ihan aina. Viimeisin oma kokemukseni koskee Leijapoika-elokuvaa. Khaled Hosseinin kirja, jonka luin pari vuotta sitten, oli vaikuttava. Mutta kyllä myös elokuvan pojat esittivät osansa koskettavasti. Liekö totta kuitenkin se, että se versio, jonka nauttii ensin, on parempi? Kerran juotua viinipulloa ei voi toistamiseen tyhjentää…
Lapsena koettu lukuelämys voi osoittautua pilvilinnaksi, jos tuolloin luetun kirjan lukee uudelleen
Totta. Pari kertaa olen siihen sortunut ja jäänyt ihmettelemään, mikä ihme kirjassa oli aikoinaan niin ainutlaatuista. Ehkä ei kuitenkaan pidä tällaisia vertailuja edes tehdä. Lapsen maailma on niin erilainen. Aikuista viehättävät erilaiset ja eritasoiset asiat. Myös kirjan kieltä ja tapaa kirjoittaa arvostelee aikuisena aivan toisenlaisin kriteerein. Lapsuuden lukuelämyksien uusimisyritykset taitaa kuitenkin kannattaa jättää sikseen: pettymyksen riski on liian suuri.
Elokuvasta tai tv-sarjasta ei pitäisi tehdä uutta versiota
Totta ja tarua – varmaan löytyy sekä hyviä että huonoja saavutuksia. En kuitenkaan millään saa mieleeni ainakaan etukäteen mahtumaan, että Mennyt maailma -tv-sarjasta voisi kukaan tällä maapallolla tehdä toista yhtä loistavaa versiota.
Elokuvan musiikiksi valittu menestysbiisi kuluu ajan myötä
Totta. Kun elokuvan hittimelodia soi taukoamatta, siihen yleensä kyllästyy. Jos aiemmin jatkuvasti soineen melodian kuulee pitkän tauon jälkeen, biisi yhdistyy kuulijan mielessä vain elokuvaan ja musiikki kuulostaa lattealta.
Kirja pitää lukea aina loppuun asti, jos sen on aloittanut
Tarua. Miksi ihmeessä pitäisi lukea väkisin jotain, josta ei pidä? Maailma on täynnä kirjoja. Eikä niitä hyviäkään ehdi elämänsä aikana lukea. Kirjan paksuudesta riippuen sivuille 50-80 voi ponnistella, mutta sen jälkeen voi lopettaa ja siirtyä uuteen. Kohtuus se pitää olla vapaa-ajan vaivannäössäkin.
Kun katselee loistavaksi muistamansa TV-sarjan pitkän tauon jälkeen, se ei olekaan enää hyvä
Totta ja tarua. Viime aikoina olen ihmetellyt, mikä niin nauratti Vuoroin vieraissa -sarjassa, kun sitä 1980-luvulla seurasin. Se oli niin tuoretta ja jaksoin nauraa sarjan kommelluksille. Nyt kun olen katsonut sarjaa uusintana, eipä enää paljon naurata. Samoin kävi Tsaarin kuriirille. Kyllä se aikoinaan oli jännä ja seikkailurikas, mutta uusinnoissa viehätti enää musiikki… Mutta Mennyt maailma -sarja on kyllä edelleen loistava. Aito kulta ei haalistu ajan myötä.
Kristiina Hakala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti