Parlamenttikirjasto

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Maailmanrauha, ilmastonmuutos ja tiedon organisointi

Alex Wrightin erinomainen artikkeli informaatiotutkimuksen yhtenä esi-isänä tunnetusta belgialaisesta Paul Otlet'n (1868-1944) elämäntyöstä ilmestyi The New York Timesissa taannoisen kesälomani aikana. Artikkelia lukiessa muistui mieleeni, että Jyrki Ilva oli viime vuoden elokuussa kirjoittanut Otlet'n informaatioarkkitehtuurillisista visioista Digitaalinen kirjasto -blogiin luonnehtien häntä laaja-alaiseksi visionääriksi, idealistiksi ja rauhanaktivistiksi.



Mundaneum

Kirjastoalalla Otlet ja tämän työtoveri, Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 1913 vastaanottanut Henry La Fontaine (1854-1943) tunnetaan mm. UDK-luokitusjärjestelmän ja aikanaan edistyksellisen korttiluetteloteknologian kehittäjinä. Heidän tavoitteenaan oli myös luoda Mundaneumiksi kutsuttu maailmanluettelo kaikesta julkaistusta aineistosta, kirjoista yhtä lailla kuin valokuvista, pamfleteista ja pienpainatteistakin. Mundaneum kattoi parhaimmillaan 12 miljoonaa indeksikorttia ja se toimi kansainvälisenä tietopalvelukeskuksena. Lopulta Mundaunemin toiminta kuitenkin hiipui päättyäkseen kokonaan natsien valtaannousun myötä 1940. Kohtalon ironiaa on, että eläväksi rauhanmonumentiksi tarkoitettuun Mundaneum-rakennukseen perustettiin kolmannen valtakunnan militaristispropagandistista taidetta esittelevä näyttely. Nyttemmin belgialaisessa Monsin pikkukaupungissa sijaitsevaan Mundaneum toimii museona, joka viettää parhaillaan toimintansa kymmenvuotisjuhlavuotta.

Otlet ennakoi tietokoneiden ja -verkkojen aikakautta jo 1930-luvulla poikkeuksellisen terävänäköisesti. Mundaneum-projektin perimmäinen mahdottomuus sai Otlet'n tajuamaan oman aikansa paperiin sidottujen teknologioiden rajat. Hän alkoi unelmoida tulevaisuuden luettelosta tai verkosta, joka integroisi saumattomasti paitsi tekstiä, myös ääntä, valokuvaa ja videota. Otlet'n visio "globaalista sähköteleskooppien verkostosta" muistuttaa Alex Wrightin mukaan nykyistä webbiä, mutta on joiltakin osin jopa sitä kehittyneempi. Otlet oli edellä aikaansa oivaltaessaan verkkoyhteisöjen potentiaalin informaation organisoijina ja laadun arvioijina. "Sähköteleskooppien verkoston" kannattaman maailmanluettelon sisältö oli Otlet'n visiossa yhteisöllinen luomus.

Otlet'n sähköisessä maailmanluettelossa keskeisellä sijalla ovat symboliset linkit, jotka on tarkoitettu asioiden, ideoiden ja dokumenttien välisten yhteyksien osoittamiseen. Nämä linkit muistuttavat toimintaperiaatteeltaan tuntemiamme hyperlinkkejä, mutta "tyhmien" web-linkkien sijaan Otlet'n kaavailemat linkit sisälsivät myös merkityksen. Esimerkiksi linkit saattoivat osoittaa dokumenttien välisiä suhteita: ovatko dokumentit A ja B samaa vai eri mieltä jonkin asian suhteen. Otlet halusi hahmottaa dokumenteissa ja niiden välillä ilmenevää tiedon muodostuksellista keskustelua ja asetti kunnianhimoiseksi tavoitteeksi eräänlaisen tiedollisen maiseman kartografian . Maailmanluettelon käyttäjän tulisi voida ymmärtää dokumenttien välisiä suhteita ja hänen tulisi voida saada luettelon välityksellä sellaistakin dokumentin tiedollista asemaa kuvaavaa kontekstitietoa, joka ei itse dokumentista ilmene.

Kollaboratorio

Otlet'n ja La Fontainen tavoite oli päästä maailmanrauhaan globaalia informaation välitystä, informaation organisointia ja rationaalista viestintää kehittämällä. MIT:n kollektiiviälyn tutkimuskeskuksen nykyinen päämäärä ei ole vähemmän merkittävä: tavoitteena on rakentaa kollaboratorio, joka auttaisi ihmiskuntaa selviämään ilmastonmuutoksesta tai vähintäänkin hallitsemaan sen seurauksia.

Kollaboratoriot (collaboratories) ovat web-pohjaisia yhteisöllisen tiedon luonnin ympäristöjä, joihin rakennettujen kontribuutiomekanismien avulla yhteistyöosapuolien asiantuntemuksen sekä muiden resurssien jakaminen käy mahdollisimman vaivattomasti. William Wulf keksi yhdistää sanat collaboration (yhteistyö) ja laboratory (laboratorio) vuonna 1989 toimiessaan yhdysvaltalaisen National Science Foundationin johtajana. Wulfin mukaan kollaboratorio on ”tutkimuskeskus ilman seiniä”. Kyseessä on esteettömän yhteistyön areena, joka mahdollistaa tutkimustuloksien, hypoteesien sekä muiden tietoaihioiden sujuvan työstämisen. Jotta sujuvaan toimintaan päästään, kollaboratorioiden on tuettava maailmanlaajuista hajautettua vuorovaikutusta kollegoiden välillä sekä tutkimusdatan, dokumentaation ja tietokoneresurssien jakamista. Lisäksi kollaboratorioiden tulee Wulfin mukaan toimia väylänä virtuaalikirjastojen sisältämään informaatioon.

Kollaboratoriot olivat alun perin vain luonnontieteilijöiden käytössä, mutta nyttemmin ne ovat levinneet myös ihmistieteilijöiden yhteistyöalustoiksi. Myös erilaisia oppimisympäristöjä on alettu kutsua kollaboratorioiksi.

MIT:n prototyyppiasteella oleva ilmastonmuutoskollaboratorio on tarkoitettu kaikkien käyttöön Wikipedian ja Digg.com -palvelun tapaan. Tarkoitus on rakentaa kehittynyt web-pohjainen ympäristö, jonka toiminnassa on piirteitä Mundaneumista. Ilmastonmuutoskollaboratoriossa web-yhteisö paitsi käy keskustelua kasvihuoneilmiöstä ja sen seurauksista, myös kollektiivisesti jäsentää ja organisoi keskustelun rakennetta. Symbolisia linkityksiä ja argumentaation rakenteistamista hyödyntämällä pyritään torjumaan tyypillisissä verkkokeskustelussa ilmenevää epäjärjestyksellisyyttä ja redundanssia (samojen näkemysten ja argumenttien toistumista eri muodoissa).

Keskustelun visualisointi auttaa sen seuraamista ja analysointia: mitkä ovat keskeiset ongelmat tai aiheet, voidaanko ongelmat hajottaa osaongelmiksi, millaisia ratkaisuvaihtoehtoja ongelmille voidaan esittää ja löytyykö ratkaisuvaihtoehdoille myötä- ja/tai vastaevidenssiä. Parhaita argumentteja ja ideoita voidaan nostaa kollaboratoriossa esille myös erilaisia yhteisöllisiä reittaus- ja äänestysmekanismeja hyödyntämällä. MIT:n tarkoitus on rakentaa ilmastonmuutoskollaboratorion yhteyteen myös kehittynyt simulointiympäristö, jonka avulla voidaan tarkastella esitettyjen ratkaisujen ympäristöllisiä seurauksia pidemmällä aikavälillä.

Nykywebbiä kehittyneempiä tiedon luonnin, organisoinnin ja välityksen ympäristöjä kehitetään, jotta argumenttien, dokumenttien ja evidenssien sekamelskasta päästäisiin jäsentyneempään keskusteluun ja jotta ihmiskuntaa riivaavat ongelmat saataisiin hallintaan. Global Sensemaking -yhteisön visio on tässä suhteessa erityisen kunnianhimoinen: ilkeät ongelmat on saatava kuriin.

Jeff Conklin havainnollistaa keskustelun rakenteistamisen hyötyjä oheisella videolla:



MIT:n kehitysasteella olevan kollaboratorion toimintaperiaatteet käyvät esille seuraavasta:


Find more videos like this on Global Sensemaking


Ohessa Simon Buckingham Shum esittelee kiinnostavasti vielä yhtä Otlet'n 1930-luvun visiota muistuttavaa sovelluskokonaisuutta: tieteellisten keskustelujen jäsentämiseen ja mallintamiseen tarkoitettuja ClaiMaker ja Claimfinder -työkaluja.


Find more videos like this on Global Sensemaking



Kimmo Tuominen


2 kommenttia:

mace kirjoitti...

Kyselin itse tammikuussa josko jollakulla olisi Otletin elämästä kertovaa The Man Who Wanted To Classify the Worldia ja vinkkasin samalla Internet Archivesta löytyvästä Alle Kennis van de Wereld -elokuvasta. Edellistä ei valitettavasti toistaiseksi ole löytynyt :(

Informaation kuvailun ja jäsentelyn tarpeisiin kehitellyt mikroformaatit ovat uudehko, hyvin mielenkiintoinen ruohonjuuritasolta lähtenyt ilmiö. Niistä valtaosa tuskin koskaan näkee laajaa käyttöä kehittäjiensä omien tarpeiden ulkopuolella, mutta ne ovat kiehtova pyrkimys rakentaa lisää (erityisesti koneiden ymmärtämää) tolkkua webissä olevaan sisältöön ja kuvata hyperlinkkien merkitsemiä suhteita.

Kirjaston blogi-toimitus kirjoitti...

Mace, varmaan huomasitkin, että W. Boyd Raywardin kirjoittama Otlet-elämäkerta löytyy digitoituna verkosta. Mainitsemasi leffa olisi tosiaan kiva nähdä.

Kimmo