Parlamenttikirjasto

perjantai 10. tammikuuta 2014

Blogi vuonna 2013


 
 

Näin vuoden alussa on tapana silmäillä taakse jäänyttä vuotta. Tässä tekstissä teen pintapuolista arviota vuodesta 2013 Parlamenttikirjasto -blogin osalta, joka perustettiin alkusyksystä 2007. Sivusto sisältää: "Eduskunnan kirjaston henkilökunnan epävirallisia ajatuksia, näkemyksiä, verkko- ja kirjavinkkejä..."

Blogilla on toimituskunta ja ja kirjoittajina periaatteessa koko henkilökunta. Blogitekstien viimevuotiset aiheet vaihtelivat matkaraportista erilaisten tapahtumien ja palveluiden esittelyyn. Blogissa on julkaistu keskimäärin kolmisenkymmentä tekstiä vuosittain. Viime vuonna tekstejä julkaistiin 25 kappaletta eli hieman jäätiin vuotuisesta keskiarvosta.

Numerollisen pika-analyysin perusteella vierailukäyntejä  blogissa oli viime vuonna lähes 5600, noin kaksi tuhatta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vierailuista yli kolmannes tuli eduskuntaverkon kautta suoraan tai välillisesti. Muita tunnistettuja "operaattoreita" olivat mm. Elisa, Helsingin yliopisto, Sonera, Helsingin kaupunki ja DNA. Verkkoliikenteen perusteella otaksun, että kirjaston oma väki, sekä ylipäätään eduskuntalaiset lienevät ahkerimpia lukijoitamme.

Kestoltaan keskimääräinen vierailuaika oli vain puolitoista minuuttia, eli varsin pikaista. Lisäksi blogisivustolle ei useinkaan jääty selailemaan muita postauksia vaan lukaistiin nopeasti yksittäinen teksti, jonka jälkeen siirryttiin muualle. Vierailijoiden ylivoimaisesti yleisin rautamalli oli tietokone, vain murto-osa käytti tablettia tai älypuhelinta.

Johtopäätösten teko vuodesta 2013 voi olla vielä ennen aikaista.  Kävijämäärien lasku voi osin selittyä myös sillä, että tekstejäkin oli vuonna 2013 edellistä vuotta vähemmän. Tämä johtunee osittain kuluneen vuoden muista kiireistä - esim. Avoimuuden juhlavuosi. Henkilökunta taitaa myös potea muuttoväsymystä - ja muutot jatkuvat tänäkin vuonna.

Toivotan kaikille lukijoillemme parempaa loppuvuotta!

Heikki Rajala









Ei kommentteja: