Suomi, paras maa tai ainakin melkein

Tulee kieltämättä mieleen vanha vitsi, mitä norsu ajatteli meistä suomalaisista. Suomalaiset haluavat mielellään arvion itsestään. Miten pärjäämmekään seuraavassa Pisa-tutkimuksessa? Otamme tosissamme osaa moniin kilpailuihin, ja hyvä menestys urheilun yksilölajeissakin on Meidän Menestyksemme. Hyvä Me.

Viime aikoina on ilmestynyt useita kirjoja ja kirjoituksia, joissa kerrotaan hyvistä sijoituksistamme kansainvälisissä vertailuissa. Mieluisaa luettavaa: Euroopan paras maa? (Gaudeamus 2013) ja Pelastakaa lapset -järjestön vastikään valmistunut selvitys Suomi on äideille paras maa.

Newsweek-lehti räväytti vuonna 2010 otsikon Finland World’s Best Country. Lehti vertaili 100 maan elinolosuhteita, ja Suomi osoittautui maailman parhaaksi maaksi. Hämmästyneimpiä tästä tuloksesta olivat suomalaiset. Onko unohdettu massatyöttömyys, uhkaava eläkepommi, terveydenhuollon eriarvoisuus, masentuneisuus …? Yksi yhteenveto reaktioistamme oli: Jos Suomi on numero yksi, millaista mahtaakaan olla muualla maailmassa?

Viime vuonna ilmestyi mainio kirja Maailman paras maa, jossa näkökulmana on Suomi maailmassa, mutta myös Suomi oman historiansa valossa. Voisimme siis vaihtaa tarkastelukulmaa. Miten me itse kirjoitamme itsestämme? Mitä omaa hyvää meillä on syntynyt?

Maailman paras maa –kirjassa Hanna Suutela kirjoittaa Suomesta maana, josta on tullut talo vailla armoa. Kirjoittaja vertaa nykypäivän Suomea 1860-luvun katovuosiin. Kun ihmiset lähtivät kerjuulle, talollisten kuului antaa apua tarvitseville, ruokaa, yösija. Nyt kun Euroopan rajat ovat auenneet, liikkumisvapaus toimii hyvässä ja pahassa. Suomalaisten käsitykset muista ovat olleet koetuksella eikä monikulttuurinen arki ole aina ollut meille helppoa, esimerkkinä vaikkapa romanikerjäläiset. Entä riittääkö meiltä armoa Kreikalle?

Palaan toistuvasti ja takuuvarmasti Ilkka Taipaleen toimittamaan kirjaan 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta. Vuonna 2006 ilmestynyt artikkelikokoelma  suomalaisen hyvinvointivaltion perustasta palauttaa mieleen oleellisen. Meillä on lämmin ja maksuton kouluateria, lasten päivähoito, äitiys- ja lastenneuvolat, opintotuki, työeläkejärjestelmä ja kirjastot. Kaikki ylläpidettäviä asioita.

Miten suomalaiset suhtautuvat menestykseensä? Helsingin Sanomat otsikoi vastikään pääkirjoituksensa: Kymmenen pisteen maa, anteeksi vain. Menestystä janotaan, mutta kiittelemistä suomalaiset eivät suvaitse.  Asennettamme kuvaa hyvin toteamus: ”Jos Suomi jossakin asiassa on maailman paras, niin omien kansallisten heikkouksiensa havaitsemisessa ja sumeilemattomassa itseruoskinnassa.” Ote Merja Jalavan artikkelista S/M-kisat – kirjassa Maailman paras maa.

Olemme kuitenkin melkoisen onnellinen kansa, jos on uskominen tutkimustuloksia. Onnellisuusprosenttimme on 70 sadasta. Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen puhuu onnellisuudesta tuoreessa kirjassaan Murra onnellisuuden esteet. Sen esteiksi Ojanen mainitsee yksinäisyyden, katkeruuden ja pelon. Ojanen ei allekirjoita patenttiselitystä, että suomalaisilla olisi huono itsetunto. Ihmisyyteen kuuluu kateellisuuskin. ”Epäoikeudenmukaisuuden huomioiminen ei ole kateutta.”

Summa summarum: Mistä meidät voidaan muistaa? Suomen suuruus mitataan, mitä voimme kokemuksestamme jakaa muille ja miten oikeudenmukaisia osaamme olla.

Kaisa Paavilainen