Osallistuin syyskuussa parlamenttikirjastojen ja tutkimuspalvelujen vuosittaiseen konferenssiin Roomassa. Italian parlamentin kahden kamarin kirjastot alkoivat muutama vuosi sitten tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä niin parlamentin kuin suuren yleisön palvelemisessa. On huomattava, että nämä kirjastot ovat avanneet ovensa parlamentin ulkopuolisille käyttäjille vasta vuosituhannen vaihteen tienoilla. Parlamenttikirjastojen avaaminen kaikelle kansalle on yleistymässä muuallakin maailmassa. Suomessa on oltu tässä edelläkävijöiden rinnalla: Eduskunnan kirjasto on ollut julkinen kirjasto pian 100 vuotta. Useissa maissa käydään vilkasta keskustelua myös parlamentille tuotetun tutkimus- ja selvitysaineiston julkisuudesta.
Konferenssin avausistunnossa parlamentin varapuhemies Emma Bonino, puhui ansiokkaasti siitä, kuinka parlamentin avoimuus (josta kirjastojen avaaminen on yksi osoitus) on keino puolustaa demokratiaa. Samasta asiasta puhui myös parlamentin edustajainhuoneen kirjaston johtaja Antonio Casu, joka toi puheessaan esiin hyvin samansuuntaisia ajatuksia kuin ne, joita eduskunnan kirjaston avaamisesta käydyssä keskustelussa käytettiin viime vuosisadan alkupuolella. Näitä ajatuksia olivat mm. yhteiskunnallisen kirjallisuuden tarjoaminen yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen tueksi ja tiedon saanti eduskunnan päätöksistä ja lainsäädännön sisällöstä. Nämä ovat juuri ne periaatteet, jonka vuoksi Eduskunnan kirjaston avoimuutta ja laajoja julkisia palveluja puolustetaan vielä nykyäänkin.
Suomessa valtaosa julkisin varoin ylläpidetyistä kirjastoista on kaikille avoimia. Kirjastot antavat tukensa itsenäiselle ja yksilölliselle ajattelulle tarjoamalla käyttöön sekä tieteellistä että kaunokirjallisuutta. Toivottavasti kirjastot eivät taannu lainaamoiksi, joissa on tarjolla kaikkea liikuntavälineistä juhla-astioihin itse kirjaston perustehtävän jäädessä kaiken tavarapaljouden ja tiedontulvan jalkoihin.
Sari Pajula
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti