Julkinen informaatio – kauppatavaraa vai julkishyödyke?

Kuinka julkiseen informaatioon suhtaudutaan? Pitäisikö se nähdä viraston tai muun organisaation kauppatavarana vai pikemminkin julkishyödykkeenä? Miten julkisesta informaatiosta tehtäisiin mahdollisimman helposti lähestyttävää ja ymmärrettävää? Tällaisia kysymyksiä pohdittiin Informaatiotutkimuksen yhdistys ITY ry:n ja Eduskunnan kirjaston järjestämässä tietovarantopolitiikkaseminaarissa viime lauantaina. Aihetta lähestyttiin terveystiedon, juridisen tiedon sekä paikkatiedon näkökulmista.


Perustietovarannot

Julkishyödyke on yksityishyödykkeen vastakohta: lukuisat henkilöt voivat kuluttaa julkishyödykettä samanaikaisesti haittaamatta tai estämättä toistensa kuluttamisen mahdollisuutta. Julkishyödykkeenomaisen informaation jakaminen ei välttämättä vähennä sen arvoa, vaan se voi jopa lisätä sitä – myös taloudellisessa mielessä. Kansanedustaja Jyrki Kasvi argumentoi blogissaan taannoin kotimaisen paikkatiedon maksuttomuuden puolesta:

Kokemus on kuitenkin opettanut, että jos me haluamme jonkin tiedon ympärille luovaa liiketoimintaa, sen tiedon käytölle ei saa asettaa esteitä. Yhteiskunta hyötyisi vapaasti käytettävissä olevan paikkatiedon ympärille syntyvästä liiketoiminnasta paljon enemmän kuin niistä rippusista, mitä paikkatietopalveluiden raaka-ainetta myymällä saadaan.

Maksuttomuus/maksullisuus-problematiikkaa voi hahmottaa taloudellisten hyötyjen lisäksi myös kansalaisten perusoikeuksien ja demokratian toteutumisen näkökulmasta. Timo Kuronen teki 90-luvun loppupuolella selvityksen "Tietovarantojen hyödyntäminen ja demokratia" (ks. saatavuus Selmassa). Selvityksessään hän nosti esiin kysymyksen siitä, mitkä julkisesti tuotetuista tietokannoista ovat kansalaisten perustietovarantoja, eli sellaisia tiedonlähteitä, joiden maksuttoman käytön tulisi kuulua jokamiehen ja -naisen oikeuden piiriin.

Lääketieteellisen ja oikeudellisen tiedon saatavuus ja ymmärrettävyys

Esteettömään käyttöön kuuluu maksuttomuuden lisäksi myös tiedon ymmärrettävyys ja luotettavuus. Nämä edellytykset korostuvat, kun on kyse kansalaisten kannalta olennaisen tärkeistä, mutta tiedontuotannossaan hyvin pitkälle kehittyneistä tiedonaloista, kuten lääketieteestä ja juridiikasta.

Eija Hukka ja Annikki Roos Kansanterveyslaitokselta kertoivat lauantaiseminaarissa tervesuomi.fi-hankkeesta . Heidän mukaansa merkittävä osa tiedonhauista käsittelee terveystietoa: 4,5 % ja uusimpien selvitysten mukaan jopa 10 % tiedonhauista liittyy terveystietoon. Terveystiedon alueella tiedon laatu ja luotettavuus ovat olennaisia; alueella on myös paljon markkinointisävytteistä informaatiota ja puhdasta huuhaata. Tiedonhakijat arvioivat tiedon laatua rutiininomaisesti, eivätkä heidän tiedonarviointimetodinsa ole välttämättä kovin kehittyneitä. Terveystiedonhakijat etsivät paitsi lääketieteellistä informaatiota, myös vertaistietoa; esim. pitkäaikaissairaat ovat kiinnostuneita kohtalotovereidensa kokemuksista ja ajatuksista.

Tervesuomi.fi -portaali tulee toteutumaan eri organisaatioiden ja potilasjärjestöjen yhteistyönä. Olennaista on käyttäjänäkökulma ja yhden luukun periaate: informaation on tultava käyttäjän luokse, eikä tiedonhakijalta voi edellyttää syvällistä tietoa esim. terveydenhoidon organisaatioiden keskinäissuhteista. Yhden luukun periaate tuo selkeitä synergiaetuja myös sisällöntuottajille.

Tervesuomi.fi-portaalin brandiin kuuluu, että sen välittämät tiedot ovat luotettavia ja laadukkaita. Portaalin toteutuksessa hyödynnetään semanttisen webin teknologioita.

Hukan ja Roosin esityksen loppupuolella käsiteltiin kiinnostavasti myös Open access -julkaisemisen vakiintumista lääketieteeseen: vertaisarvioiduista lääketieteellisistä lehdistä kuuluu noin 10 % avoimen julkaisemisen piiriin. Vapaasti verkosta saatavilla (esim. artikkelin laatijoiden kotisivuilla) on kuitenkin muutaman vuoden sisällä noin 20 % vuosittaisesta lääketieteellisten artikkeleiden tuotannosta (yksityiskohtaisemmat tutkimustulokset löytyvät täältä).

Tuomas Pöysti Valtiontalouden tarkastusvirastosta käsitteli oikeudellisen tiedon saatavuutta kansalaisen näkökulmasta. Oikeusvaltion periaate lähtee siitä, että kansalaisella on paitsi oikeus myös velvollisuus ymmärtää lakia. Tämä periaate on kuitenkin hankalasti toteutettavissa nykyisenlaisessa säädöstulvassa.

Julkisella vallalla puolestaan on velvollisuus tehdä säädöksistä ja tuomioistuinratkaisuista mahdollisimman ymmärrettäviä. Ymmärrettävyysperiaatteen käytännön toteuttamisen tiellä on kuitenkin esteitä: säädöskokoelmaa ja lakikirjaa ei ole kirjoitettu maallikoille; oikeudellisen tiedon ymmärtäminen edellyttää myös oikeudellisen systematiikan sekä säädös- ja normihierarkian hahmotuskykyä. Kirjastoilla ja joukkotiedotusvälineillä on tärkeä rooli oikeudellisen tiedon välittämisessä ja popularisoinnissa. Pöystin mukaan tarvittaisiin yhtenäinen oikeudellisen tiedon portaali, joka parantaisi taustoittavan ja ymmärrystä tuovan tiedon määrää, saavutettavuutta ja laatua.

Paikkatietoinnovaatiot edellyttävät jaettuja infrastruktuureja

Risto Kalliola Turun yliopiston maantieteen laitokselta käsitteli esityksessään paikkatietopolitiikkaa. Kalliolan mukaan paikkatietoa on kaikki tieto, johon voidaan liittää sijainti; keskeisiä paikkatietopalveluita ovat mm. digitaaliset kartat sekä älykkäät paikannus- ja opastusjärjestelmät. Paikkatietobisneksellä näyttäisi olevan huikea kasvupotentiaali: innovatiivisia palveluita ovat mm. Google Earth, Microsoft Live Maps ja paikkatiedon "päälle" rakennetut virtuaalimaailmasovellukset (ks. esim. Eduskunnan kirjasto Microsoftin karttapalvelun paikallistamana). Myös Nokialla on suuria intressejä paikkatietopalveluiden suhteen.

Paikkatietopalveluiden yhteiskunnallispoliittista merkittävyyttä osoittaa se, että ne voivat tehdä havainnollisiksi mm. ympäristökatastrofien ja sotien aiheuttamia tuhoja (vrt. sateelliittikuvat Darfurista).

Paikkatietopalvelut yhdistelevät usein eri lähteistä tai tietovarannoista peräisin olevaa dataa. Jotta uusia innovaatioita voitaisiin toteuttaa eikä pyörää tarvitsisi keksiä kovin monta kertaa uudelleen, tarvitaan yhtenäisiä paikkatietoperiaatteita ja paikkatiedon kierrättämisen infrastuktuureja. Paikkatietoasiain neuvottelukunta on kansallinen asiantuntija- ja yhteistyöelin, joka määrittää kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin kehittämisen päälinjat. Turun yliopiston pyörittämä paikkatietolainaamo puolestaan välittää maksutta eri aineistontuottajien paikkatietoaineistoja testi-, tuotekehitys-, opetus- ja tutkimuskäyttöön. Eurooppalainen paikkatietoinfrastruktuuri on esitetty INSPIRE-direktiivissä. Kalliola korosti, että tietovarantojaan viisaasti vapauttamalla Suomi voisi toimia paikkatietoa hyödyntävän yhteiskuntakehityksen suunnannäyttäjänä.

Tietovarantopolitiikkaa Britanniassa

Ed Mayo ja Tom Steinberg laativat brittihallituksen pyynnöstä kiinnostavan selvityksen, joka ilmestyi kesäkuussa 2007 otsikolla The power of information. Raportin tavoitteena on tuoda tietovarantopolitiikka web 2.0 -todellisuuteen. Selvityksessä keskitytään erityisesti erilaisiin neuvontapalveluihin, joiden käyttäjät tolkullistavat maailmaa yhdessä ja jakavat erilaisia vinkkejä. Tällaisia verkkoyhteisöjä on Britanniassa muodostunut mm. terveystiedon alueelle. Raportissa mainitaan mm. netmums-palvelu sekä suomalaisen otakantaa.fi-palvelun brittiläiset vastineet.

Mayon ja Steinbergin asettama keskeinen kysymys on se, kuinka julkiset tahot voisivat avustaa neuvontapalveluja. Valtionhallinto ei saisi raportin laatijoiden mukaan myöskään rakentaa duplikaattipalveluja jo olemassa oleville verkkoyhteisöille.

Jos julkiset tietovarannot olisivat Britanniassa nykyistä helpommin lähestyttäviä, niitä voitaisiin käyttää erilaisten tietojen yhdistely- tai mashup-palvelujen pohjana (suomalainen mashup-palvelu on esim. hälytys- ja karttatietoa yhdistelevä Tilannehuone.fi). Mayo ja Steinberg painottavat erityisesti paikkatiedon ja muunlaisten perusrekisterien vapauttamista kansalaisten ja pienyritysten käyttöön tieto- ja yksityisyydensuojaa vaarantamatta. Julkisten tietovarantojen avoimien rajapintojen rooli on Mayon ja Steinbergin mukaan keskeinen kansallisen innovaatiopotentiaalin rakentamisessa. Mayon ja Steinbergin linjoilla näyttää olevan myös Free our data -kampanjan ja kampanjablogin perustanut The Guardian .

Britannian hallitus on ottanut Power of information -raportin suositukset vakavasti. Informaatiotutkimuksen yhdistyksen ja Eduskunnan kirjaston järjestämässä lauantaiseminaarissa käyty aktiivinen keskustelu osoittaa, että raportin kysymyksenasettelut ovat tärkeitä myös suomalaisen informaatiopolitiikan kannalta.

Kimmo Tuominen

P.S: Macen reaaliaikainen Jaiku-reportaasi seminaarin tapahtumista löytyy täältä.