Kirjaston vuosi 2020 oli mitä merkillisin.
Kun tuli aika toimittaa kirjaston toimintakertomus, tuskailin ajatuksella, miten masentava tarina siitä tulisi, korona sitä ja korona tuota. Ennätin sanomaan ääneen sisällöntuottajille, että ”voisitteko olla mainitsematta koronaa tekstissänne kovin montaa kertaa”. Mutta eihän se niin mene. Minut palautettiin nopeasti maanpinnalle. Kertomus kun on myös historiadokumentti.
Kertomus valmistui totutun prosessin mukaisesti. Sisältö koottiin, toimitettiin, kuvitettiin, oikoluettiin, käännettiin, taitettiin, oikoluettiin, painettiin ja luovutettiin istuntoyksikköön eduskuntakäsittelyä odottamaan.
Siitä tuli asiallinen valtiopäiväasiakirja. Ehkä totisempi kuin normaalisti. Virallisen tekstin rivien välistä voi kuitenkin lukea myös tarinoita seuraavista, historiallisista asioista.
Vuosi 2020 oli tunteiden vuosi.
Tiuhaan vaihtuvien, ehkä ennen harvoin tarvittujen ja mieltä painavien tunteiden vuosi.
Hätäännys, epätietoisuus! Meidän oli suljettava kirjasto maaliskuussa kertaheitolla. Kiireistä tiedottamista asiakkaille. Sulun kesto? Miten toimimme? Miten voimme palvella asiakkaita? Mitä vastaamme kysyvälle? Apua!
Pelonsekainen ilo, pettymys! Kesän tullen saimme luvan avata kirjaston, vaikkakin rajoitetuin palveluin. Asiakaspalveluun suojapleksit, asiakkaille tarkoin rajattu reitti kirjojen palautukseen ja varausten noutoon. Erilaista, outoa, mutta kuitenkin toimivaa. Työterveyslääkärimme tarkastamaa. Turvayksikön kontrolloimaa. Mutta kauniin kesän jälkeen tuli takapakkia ja kirjaston ovet suljettiin taas.
Hämmennys, epävarmuus, yksinäisyys! Heti maaliskuussa meidän oli kerättävä nopeasti kimpsumme ja kampsumme ja siirryttävä etätöihin. Onneksi digiloikkamme oli sujuva, kiitos sisäisen koulutuksemme ja työpaikan hyvän teknisen valmiuden. Tosin Teams-kanssakäymisen jatkuessa kuukaudesta toiseen digitaidoista alkoi saada tarpeekseen, ja perinteinen kokoushuone, hyvä tuoli, ruutuvihko, kynä, kahvimuki ja työkaverit ”ihan livenä” kävi kuulostamaan aivan taivaalliselta vaihtoehdolta.
Suru, harmi, ilo! Asiakastapahtumia ei voitu järjestää. Valmiiksi sovitut ja suunnitellut näyttelyt siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. Nuorten kuvataidekoululaisten näyttely kansanedustajien kuvista? Ehkä kesällä, syksyn tullen, seuraavana keväänä, miettimistä ja epätietoisuutta. Iloksemme ennätimme järjestämään luentomme Oodissa ja yhden Keskustellaan kirjoista -tapahtuman vuoden alkumetreillä. Tunsimme iloa, kun osasimme tuottaa kirjaston avoimet koulutukset verkkokoulutuksina.
Helpotus, huojennus! Kaiken tämän yleisen tuskailun ja tempoilun vuotena kirjaston hankinta, tietopalvelu ja arkisto saattoivat jatkaa hyvää työtään liki hankaluuksitta. Asiakkaat saivat palvelua – ehkä parempaakin kuin normiaikana. Etätyössä tietopakettien kirjoittamiseen oli enemmän aikaa ja työrauhaa. Kiitos Suomen hallituksen, tietopalvelukysymyksille ja -paketeille löytyi uusia aiheita nopealla tahdilla – ja siitäkin selvittiin.
Kiire. Keskittyneisyys! Kirjastojärjestelmä, tuo koko kirjastotoiminnan sydän, oli vaihtovuorossa kesällä. Ehkä koronasta johtuen – sen ansiosta tai siitä huolimatta – projekti eteni aikataulussaan kuin pikajuna. Uusi järjestelmä otettiin käyttöön sivullisen silmin ”vähän niin kuin salaa”. Hupsis, siinä se nyt on käytettävissänne. Ei kuitenkaan unohdeta, että iso joukko kirjastolaisia ahersi vuoden verran hihat käärittyinä ja tunteet tiukasti fokusoituina tämän projektin kimpussa. Saivat olla ylpeitä itsestään.
Tunteita, monenlaisia. Tätä kaikkea ja paljon muutakin oli kirjaston vuosi 2020.
Ja se korona oli mainittava jokusen kerran.
Arja Bellinger
Linkki:Eduskunnan kirjaston kertomus vuodelta 2020
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti