Parlamenttikirjasto

perjantai 22. marraskuuta 2019

Leo Mechelin

Kuvalähde: Land och Stad 25.2.1891
Leo Mechelinin syntymästä tulee 24.11. kuluneeksi 180 vuotta. Mechelin tuli tunnetuksi valtiomiehenä ja talouselämän vaikuttajana, mutta oli myös muun muassa perustamassa Helsingfors Dagbladia ja Nokia-yhtiötä, toimi Suomen Yhdyspankin johtokunnassa ja Helsingin ensimmäisen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Mechelin oli liberaali, porvari, laillisuusmies ja teki töitä naisen aseman ja rauhan puolesta. Kenraalikuvernööri Bobrikov karkotti Mechelinin maasta vuosiksi 1903–1904, koska tämä osana perustuslaillisten rintamaa vastusti Suomen autonomian rajoittamista. Tämä ei kuitenkaan estänyt Mechelinin työtä sen puolesta, mitä hän piti tärkeänä. Työ venäläistämistoimia vastaan ja Suomen autonomisen aseman puolesta jatkui karkotuksesta huolimatta eikä hänen vaikutusvaltansa ollut sidottu virka-asemaan. Kielitaitoisena ja seurapiiritapoihin oppineena Mechelin kirjoiti useita julkaisuja kansainvälisiin julkaisuihin ja käytti henkilökohtaisia suhteitaan edistääkseen tietoisuutta Suomen tilanteesta muualla Euroopassa.

Eduskunnan arkistossa on mahdollisuus sukeltaa sortoajan tunnelmiin Mechelinin kokoelman kautta. Kokoelmassa on lehtileikkeitä, kirjasia ja lentolehtisiä vuosilta 1896–1910. Mechelinin kokoelmaan ajallisesti liittyy myös kokoelma sortovuosien kirjallisuutta, joissa lentolehtisiä ja julistuksia on vuosilta 1899–1920. Vaikka vuodet ovat kellastuttaneet ja haperoittaneet paperia, ovat sanat säilyttäneet latautuneisuutensa. Aikalaisten huoli venäläistämistoimista Suomessa on tallentunut lehtisiin, joita on aikanaan julkaistu myös ulkomaisissa julkaisuissa. Mechelin teki viimeisinä vuosinaan työtä rauhan puolesta osallistumalla rauhankongresseihin 1910 ja 1912. Maailmansotien syttymistä ja Suomen itsenäistymistä hän ei kuitenkaan ehtinyt näkemään, sillä 26.1.1914 Leo Mechelin kuoli. Mechelinin vaikutus tuntuu kuitenkin edelleen.


Johanna Torretta

Lähteet:
Stubb, Elisabeth 2018. Leo Mechelin. Senaattorin elämäntarina Nokian perustamisesta sortovuosiin ja naisten äänioikeuteen. Into, Helsinki.

Ei kommentteja: