Parlamenttikirjasto

perjantai 2. syyskuuta 2016

Onnea Paavo, 70 vuotta!




Keminmaalla on helle, varjossa 25 astetta, ja ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Pohjanrannan tilan navetan ylisille on pakkautunut 300 katsojaa. On Pohjanrannan kesäteatterin Urho ja kisällinsä -näytelmän ensi-ilta.

Pääosaa eli presidentti Urho Kekkosta esittää kansanedustaja ja europarlamentaarikko Paavo Väyrynen, joka on sekä käsikirjoittanut että ohjannut näytelmän. ”Kaljun saa tehdyksi peruukilla, mutta Kekkosen solakkaa ja ryhdikästä olemusta en voi saada aikaan, vaikka aionkin yrittää pudottaa vähän painoani”, kertoi taiteilija jo harjoitusprosessin aikana.


Väyrynen on kirjoittanut rooliksi nuoren Paavo Väyrysen, jota esittää Janne Kaisanlahti. Edellisen sukupolven keskustapoliitikoista on nostettu näyttämölle Martti Miettunen.  Naisroolit (Anita Hallama ja Maarit Tyrkkö) ovat pieniä kevennyksiä miesten politiikanteon lomassa. Näytelmä koostuu kohtauksista, joissa presidentti vastaanottaa vieraitaan Tamminiemessä. Poliittisia keskusteluja rytmittävät valkokankaalle heijastetut aidot uutispätkät.

Näytelmä kattaa ajanjakson 1970-luvun alusta Kekkosen väistymiseen presidentin tehtävästä syksyllä 1981.  Lupaava kansanedustaja Väyrynen nostetaan ensin pääministeri Karjalaisen sihteeriksi ja 29-vuotiaana jo ministeriksi. Kekkonen tuki Väyrystä myös keskustapuolueen puheenjohtajaksi. Väyrynen kaatoi niukasti puoluetta 16 vuotta johtaneen Johannes Virolaisen vuoden 1980 puoluekokouksessa.

Näytelmässä on kyse vallasta ja siinä sivutaan hallitusten muodostamisia, median vehkeilyjä sekä tietysti presidenttipeliä. Keskustelut ovat todentuntuista fiktiota. Yleisö saa muutamaan otteeseen maistiaisia aidoista dokumenteista kuten Kekkosen kirjeestä Väyryselle. Suomettumisen ja demokratian alennustilaksi väitetty vuosikymmen esitetään sisäpoliittisina kamppailuina, joita Kekkonen ohjaa isällisesti kirjoituspöytänsä takaa. Toimivat idänsuhteet takaavat suomalaisten hyvinvoinnin.

Tulee erittäinkin selväksi, että Kekkonen arvosti nuorta Väyrystä ja kisälli luonnollisesti mestariaan. Paljastuksia näytelmä ei tarjoa, pikemminkin väyrysläistä tulkintaa poliittisen historian kuluneista käänteistä. Konnan roolit on kirjoitettu Mauno Koivistolle ja Johannes Virolaiselle.

Loppunousu on hätkähdyttävä: Väyrynen käy riisumassa tekokaljunsa ja saapuu näyttämölle pitämään poliittisen palopuheen omana itsenään. Kun Kekkosen ja K-linjan ote on kirvonnut, ”saatanan tunarit” ovat vieneen Suomen Euroopan unioniin ja rahaliittoon. Kekkosen ajoista kumpuavaa kansallista etua ajaa nykyajassa enää Väyrynen itse.

Entä Urho ja hänen kisällinsä näytelmänä? Väyrystä mukaillen; huonomminkin olisi voinut käydä. Saimme seurata – sinänsä aiheen mukaisesti – pönäkkää puheteatteria. Näyttelijät suoriutuivat pahemmitta kömmähdyksittä vuorosanoistaan. Väyrynen oli Kekkosenakin pesunkestävä Väyrynen, jonka tekokaljun alta pukkasi hikeä saunamaisissa olosuhteissa. Mutta pakkohan sitä on ihailla, miten vanha kettu käänsi jälleen kerran median huomion itseensä.      

Suomalaisessa politiikassa on yhä muutamia ikiliikkujia, jotka ovat olleet huipputehtävissä Kekkosen ajoista alkaen. Kaikissa liemissä keitetty Väyrynen on heistä mielenkiintoisin, sillä häneltä voi odottaa mitä tahansa. Harva kunniapuheenjohtaja ryhtyy esimerkiksi haastamaa omaa puoluettaan vanhoilla päivillään.


Paavo Väyrynen täyttää 2.9.2016 70 vuotta, minkä kunniaksi järjestetään juhlaseminaari Keminmaan Pohjanrannassa. Keskusteluja käydään muun muassa Euroopan ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Juhlat jatkunevat seuraavana päivänä 3.9., kun Urho Kekkosen syntymästä tulee kuluneeksi 116 vuotta.

Joni Krekola 

Ei kommentteja: