Keminmaalla on helle, varjossa 25 astetta, ja ilmassa suuren
urheilujuhlan tuntua. Pohjanrannan tilan navetan ylisille on pakkautunut 300
katsojaa. On Pohjanrannan kesäteatterin Urho
ja kisällinsä -näytelmän ensi-ilta.
Pääosaa eli presidentti Urho Kekkosta esittää kansanedustaja
ja europarlamentaarikko Paavo Väyrynen, joka on sekä käsikirjoittanut että ohjannut
näytelmän. ”Kaljun saa tehdyksi peruukilla, mutta Kekkosen solakkaa ja
ryhdikästä olemusta en voi saada aikaan, vaikka aionkin yrittää pudottaa vähän
painoani”, kertoi taiteilija jo harjoitusprosessin aikana.
Väyrynen on kirjoittanut rooliksi nuoren Paavo Väyrysen,
jota esittää Janne Kaisanlahti.
Edellisen sukupolven keskustapoliitikoista on nostettu näyttämölle Martti
Miettunen. Naisroolit (Anita Hallama ja Maarit Tyrkkö)
ovat pieniä kevennyksiä miesten politiikanteon lomassa. Näytelmä koostuu kohtauksista,
joissa presidentti vastaanottaa vieraitaan Tamminiemessä. Poliittisia keskusteluja
rytmittävät valkokankaalle heijastetut aidot uutispätkät.
Näytelmä kattaa ajanjakson 1970-luvun alusta Kekkosen väistymiseen presidentin
tehtävästä syksyllä 1981. Lupaava
kansanedustaja Väyrynen nostetaan ensin pääministeri Karjalaisen sihteeriksi ja
29-vuotiaana jo ministeriksi. Kekkonen tuki Väyrystä myös keskustapuolueen
puheenjohtajaksi. Väyrynen kaatoi niukasti puoluetta 16 vuotta johtaneen
Johannes Virolaisen vuoden 1980 puoluekokouksessa.
Näytelmässä on kyse vallasta ja siinä sivutaan hallitusten
muodostamisia, median vehkeilyjä sekä tietysti presidenttipeliä. Keskustelut
ovat todentuntuista fiktiota. Yleisö saa muutamaan otteeseen maistiaisia
aidoista dokumenteista kuten Kekkosen kirjeestä Väyryselle. Suomettumisen ja
demokratian alennustilaksi väitetty vuosikymmen esitetään sisäpoliittisina
kamppailuina, joita Kekkonen ohjaa isällisesti kirjoituspöytänsä takaa.
Toimivat idänsuhteet takaavat suomalaisten hyvinvoinnin.
Tulee erittäinkin selväksi, että Kekkonen arvosti nuorta
Väyrystä ja kisälli luonnollisesti mestariaan. Paljastuksia näytelmä ei tarjoa,
pikemminkin väyrysläistä tulkintaa poliittisen historian kuluneista käänteistä.
Konnan roolit on kirjoitettu Mauno Koivistolle ja Johannes Virolaiselle.
Loppunousu on hätkähdyttävä: Väyrynen käy riisumassa
tekokaljunsa ja saapuu näyttämölle pitämään poliittisen palopuheen omana
itsenään. Kun Kekkosen ja K-linjan ote on kirvonnut, ”saatanan tunarit” ovat
vieneen Suomen Euroopan unioniin ja rahaliittoon. Kekkosen ajoista kumpuavaa
kansallista etua ajaa nykyajassa enää Väyrynen itse.
Entä Urho ja hänen
kisällinsä näytelmänä? Väyrystä mukaillen; huonomminkin olisi voinut käydä.
Saimme seurata – sinänsä aiheen mukaisesti – pönäkkää puheteatteria.
Näyttelijät suoriutuivat pahemmitta kömmähdyksittä vuorosanoistaan. Väyrynen
oli Kekkosenakin pesunkestävä Väyrynen, jonka tekokaljun alta pukkasi hikeä
saunamaisissa olosuhteissa. Mutta pakkohan sitä on ihailla, miten vanha kettu
käänsi jälleen kerran median huomion itseensä.
Suomalaisessa politiikassa on yhä muutamia ikiliikkujia,
jotka ovat olleet huipputehtävissä Kekkosen ajoista alkaen. Kaikissa liemissä
keitetty Väyrynen on heistä mielenkiintoisin, sillä häneltä voi odottaa mitä
tahansa. Harva kunniapuheenjohtaja ryhtyy esimerkiksi haastamaa omaa puoluettaan
vanhoilla päivillään.
Paavo Väyrynen täyttää 2.9.2016 70 vuotta, minkä kunniaksi
järjestetään juhlaseminaari Keminmaan Pohjanrannassa. Keskusteluja käydään muun
muassa Euroopan ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Juhlat jatkunevat seuraavana
päivänä 3.9., kun Urho Kekkosen syntymästä tulee kuluneeksi 116 vuotta.
Joni Krekola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti