Innostusta, stressiä ja löytämisen riemua

Kirjaston lähempi etävarasto, helmikuu 2013. Olen tullut tänne hakemaan kirjastosta julkaistujen artikkelien eripainoksia Eduskunnan kirjaston satavuotisesta avoimuudesta kertovaa aikajanaa varten. Eduskunnan kirjaston ja eduskunnan kirjastoa koskevien julkaisujen määrä ei ole suuri ja käyn julkaisut yksitellen läpi – no ainakin melkein kaikki.

Mielenkiintoisimmaksi ja avoimuuden aikajanan kannalta erittäin antoisaksi löydöksi osoittautuvat kirjaston oppaat ja esitteet. Innoissani kahmaisen niitä mukaan ja vasta työhuoneessani huomaan, että olen ottanut mm. parista oppaasta useita eri kappaleita.

Aikajanan tekemisessä oppaat auttoivat paljon, sillä niissä puhutaan suoraan asiakkaille. Ensimmäisessä, vuoden 1922 lainaus- ja järjestyssäännössä, kieli on juhlallista: ”Lukusalissa kävijä noudattakoon hiljaisuutta sekä vieköön käsikirjastosta ottamansa kirjat huolellisesti takaisin määrätyille paikoilleen.”

Vuoden 1948 oppaassa juhlallisuus on kadonnut. Asiakas saattaa olla ”outo tulija”, jolle on tarkasti kerrottava käytössä olevat tilat, mitä kirjastolla on asiakkaalle annettavana ja kuinka asiakkaan kannattaa toimia saadakseen kirjoja lainaksi.

Meiri Tuurnan havainnollistavat piirrokset vuosien 1954 ja 1958 oppaissa riemastuttivat. Asiakkaiden konkreettinen opastus on näissä 50-luvun oppaissa huipussaan. Konkreettisuus olikin tarpeen, sillä mm. kirjaston luetteloiden käyttö ja lainakuittien täyttö olivat tarkkaa työtä, johon opastettiin esimerkkikuvin vielä vuoden 1979 käyttöoppaassa.

Aikajanaa ei kuitenkaan voinut rakentaa pelkästään oppaiden varaan. Raamit - kirjaston historia - muotoutuivat aikajanaan kirjaston kahden historiikin, kirjaston toimintakertomusten, kirjaston hallituksen pöytäkirjojen sekä muun kirjallisuuden avulla. Selvittäessäni kirjaston avoimuuden historiaa - mm. vuoden 1913 kansliatoimikunnan hyväksymän ohjesäännön syntyä kansliatoimikunnan käsinkirjoitetuista pöytäkirjoista - tunsin itseni salapoliisiksi, löytöretkeilijäksi ja historiantutkijaksi.

Sattumalla ja synkronialla oli oma osuutensa aikajanan valmistumiseen. Etsin kovasti tietoa siitä, missä käytössä Säätytalo oli kansalaissodan punaisessa Helsingissä. Vaikka kirjaston kokoelmissa on runsaasti Suomen historiaan liittyvää kirjallisuutta, en tietoa löytänyt. Ja joka kerta nostaessani katseeni työkoneen näytöltä silmiini osui Tuomas Hopun tutkimus Vallatkaa Helsinki, joka toiseen työtehtävääni liittyen oli hyllyssäni. Pari päivää siinä meni, kunnes tajusin: Hopun kirjassa on kysymys nimenomaan Helsingistä ja sisällissodasta. Kirjasta selvisi, että Säätytalo oli vartiotehtävissä olevien punakaartilaisten majapaikka.

Aikajanasta en päässyt eroon öisin, viikonloppuisin enkä lomilla. Erään yön vietin tuskitellen niitä kahta kuvaa, joilla vuosi 1957 oli tarkoitus kuvittaa: kuvat eivät näyttäneet yhdessä hyvältä. Unen ja valvetilan horroksessa löysin ratkaisun. Seuraavana päivänä siirsin toisen kuvan kuvittamaan vuoden 1997 tekstiä ELKI-linkkitietokannasta. Useimmiten kävi kuitenkin niin, että aamulla muistin vain taas pohtineeni aikajanaa koko yön, en löytämiäni ratkaisuja.

Aikajanan tekeminen kesti runsaat puoli vuotta. Tutkin asiakirjoja, kirjallisuutta ja verkkosivuja. Kirjoitin tekstejä, karsin aikajanaan otettavaa materiaalia, otin valokuvia ja valitsin olemassa olevista kuvista aikajanaan tulevia kuvia. Kyselin kollegoilta kiperiä kysymyksiä. Kerroin tarinoita. Sain kollegoilta apua skannaukseen ja valokuviin liittyen ja aikajanan verkkoon viemisessä. Koin innostusta, stressiä ja löytämisen riemua lähes jokaisena päivänä.

Avoimuuden aikajana julkaistiin 3.6.2013, kirjaston 141-vuotissyntymäpäivänä.

Päivi Erkkilä