Onko lukeminen yksityisasia?

Amerikkalainen kirjastojärjestö ALA aloitti vuosittaisen kampanjan yksityisyyden puolesta muutama viikko sitten. Toukokuun toinen viikko valittiin kampanjaviikoksi yksityisyyden suojan puolesta. Miten yksityisyys sitten on uhattuna kirjastoissa?

Lukemista ei rajoiteta - Suomessa
Oman lukemisensa vapaa valikointi vaikuttaa suomalaisen kirjastossa kävijän näkökulmasta itsestäänselvyydeltä. Kun menen kirjastoon, voin lainata minkä tahansa kirjan. Nettihauissa voi joissakin kirjastoissa olla rajoituksia filtteriohjelmien takia, mutta nekään eivät oleellisesti rajoita aikuisten tiedonhankintaa.

Tiedon hankkimisen vapaus on laajemmin katsottuna kuitenkin suhteellista - monissa maissa seulotaan vaaralliseksi katsottuja mielipiteitä edelleen myös kirjallisuudesta ja verkosta. Internet ei ole olennaisesti muuttanut tätä asetelmaa.

Verkon vaikutus on näyttänyt olevan hyvin erilainen ns. avoimissa ja suljetuissa yhteiskunnissa. Jos valtion poliittinen järjestelmä ei perustu demokratiaan, internet saattaakin tehostaa vinoutuneen poliittisen järjestelmän ongelmia – näin ollen uusi teknologia voi vahvistaa sensuuria, vaikeuttaa toisinajattelijoiden tai vähemmistöryhmien asemaa ja tehostaa heidän jäljittämistään. Samansuuntaisen kehityksen voi ennakoida voimistuvan älyteknologian leviämisen myötä, jolloin haluttujen henkilöiden tai kohderyhmien tunnistus, paikannus ja yhdisteltyyn tiedonkeruuseen perustuva profilointi tulee tehostumaan.

Tietoa lukijoista ja lukemisista kerätään, myydään ja jaetaan
Verkossa tietoa käyttäjien kiinnostuksen kohteista ja lukemisista keräävät, myyvät tai jakelevat eteenpäin esimerkiksi hakupalvelut ja sosiaalisen median palvelut. Kiinnostus lukijoiden tietoihin voi syntyä myös jälkikäteen ja hyvinkin erikoisista syistä. Esimerkiksi North Carolinan veroviranomaiset halusivat hiljattain tiedot osavaltion asukkaiden kirjaostoista Amazonin verkkopalvelusta, mistä syntyi julkinen kiista osapuolten välille.

Kirjailija Michael Chabon on kuvannut yksityisyyden ajattelun vapautena, joka sisältää vapauden lukea mitä haluaa, ilman, että lukemiset olisivat toisten tiedossa tai lukemiseen pitäisi hakea lupa tai hyväksyntä joltakin ulkopuoliselta taholta. Lukemisen yksityisyys ilman, että tietoa yksittäisen ihmisen lukemisista kerätään, jaetaan tai voidaan hakea esiin myöhemmin, alkaa kuitenkin olla vaakalaudalla. Lisääntyvä tiedonkeruu, tietojen yhdistely, tunnistus ja paikannus tulee kaventamaan yksityisyytemme. Se koskee myös lukemista ja tiedonhakua.

Kirjastojen perusperiaatteisiin on kuulunut asiakastietojen suojeleminen ja sama koskee tietoja heidän lainoistaan ja kiinnostuksistaan. Asiakastietoja ei siis nykyisellään myydä, jaeta, eikä julkisteta. Amerikkalaisten kirjastojen havahtumisen yksityisyyden suojan kampanjaan on kuitenkin merkki siitä, että nämä periaatteet saattavat tulevaisuudessa olla vähemmän itsestään selviä.

Yksityisyyttä voi suojata
Yksityisyyden suojan ongelmien laajuus on joiltakin osin peittänyt mahdollisten ratkaisujen etsimisen. Petteri Järvinen on julkaissut muutama kuukausi sitten ehkä tärkeimmän tähän saakka lukemani suomalaisen yksityisyyden suojaan liittyvän kirjan. Poikkeuksellisen siitä tekee paitsi olemassa olevien menetysten laaja läpikäyminen ja tulevien vaarojen ennakointi, mutta erityisesti käytännöllisten neuvojen antaminen yksityisyytensä suojaamiseen.

Lukeminen ja tiedonhaku verkossa jättää jäljet. Järvinen käy perusteellisesti läpi erityisesti Googlen ja Facebookin tapaa kerätä tietoa käyttäjistään, mutta antaa myös vaihtoehtoja ja luotsaa turvallisempiin tapoihin toimia verkossa. Juuri tämänkaltaiselle tavallisille kuluttajille ja erityisesti nuorille sopivalle opastukselle olisi tarvetta. Lukemisen on voitava olla yksityisasia - tulevaisuudessakin.


Päivikki Karhula


Taustatietoa:

ALA:n "Privacy week" –kampanjan videoita

Järvinen, Petteri, Yksityisyys - turvaa digitaalinen kotirauhasi.Docendo, Jyväskylä,2010.

Viha, valvonta ja verkon perusoikeudet

Eduskunnassa järjestettiin viime keskiviikkona julkisoikeuden seminaari, joka sisällöltään painottui monelta osin kansalaisten perusoikeuksiin ja ihmisoikeuksiin. Tapahtuma herätti pohtimaan joitakin sen teemoja edelleen verkkoympäristön ilmiöitä vasten. Esityksissä oli myös yleistä kiinnostavuutta, kuten liitäntöjä kuumana käyvään rasismikeskusteluun. Meneillään olevalla rasismin vastaisella teemaviikolla perusoikeudet tuntuvatkin erityisen ajankohtaisilta.

Perusoikeudet elävät ja ovat suhteellisia
Perusoikeudet ovat siinä mielessä jatkuvasti mielenkiintoisia, että niiden tulkinnat elävät ja ovat jatkuvan punnitsemisen alaisena. Niitä suhteutetaan myös toisiinsa sekä lainsäädäntöä laatiessa että oikeuskäytännössä. Sananvapaus ja yksityisyys ovat eräitä keskeisiä perusoikeuksien periaatteita, joiden suhdetta toisiinsa mitataan verkossa kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Verkkomaailma on kuitenkin tuottanut koko joukon uusia kysymyksenasetteluja. Yksinkertainenkin verkon hakukäyttö astuu käytännössä jo sellaisia askeleita käyttäjien yksityisyyteen, johon eivät aina ulotu läheisetkään. Hakukoneiden käyttäjistään tallentamat tiedot antavat mahdollisuuden analysoida käyttäjien mieltymyksiä ja kiinnostuksen kohteita hyvinkin laajalla aineistolla ja päätyä tarkkoihin johtopäätöksiin. Miten käyttäjää voi suojella tiedonkeruun seurauksilta vai voiko mitenkään?

Sananvapaus asettuu käytännössä kyseenalaiseksi samoista syistä. Vaikka sana olisi periaatteessa vapaa, muuttuvat olosuhteet, kun sanojien ja sanomisten historia kootaan verkossa suuriin tietovarastoihin ja niiden varaan rakennetaan muita palveluja, joista tietoja voi ostaa. Kun ennakoidaan, että tiedonkeruun mittasuhteet tulevat entisestäänkin laajentumaan ja käyttäjien tunnistettavuus tarkentumaan, ovat sekä sananvapauden että yksityisyyden toteutuminen yleisesti kyseenalaistumassa.

Suomalainen viha ja sen lieveilmiöt
Vaikka mielipiteeseen onkin oikeus, sen levittäminen henkilökohtaisena panetteluna, pilkkana tai tiettyyn ihmisryhmään kohdistuvana painostuksena, lähestyy rikoksen rajoja.

Verkon keskustelukulttuurissa erityisesti julkisten henkilöiden solvauksesta on kuitenkin näyttänyt tulevan yleistä ja laineet lyövät helposti yli myös erilaisten ihmisryhmien arvioinnissa. Ongelmallisinta on se, että vihapuheet synnyttävät toisinaan sellaisia keskustelun aaltoja, jotka eivät jää vain puheeksi, vaan niillä alkaa olla laajoja ja todellisia vaikutuksia.

Verkon nopeus ja mittakaava mahdollistavat niin vihan leviämisen kuin fanienkin määrän nopean keruun. Vihan leimahdukset saattavat levitä muutamassa päivässä ja tavoittaa tuhansia ihmisiä. Yksittäiseen ihmiseen tai ihmisryhmään kohdistuva avoin vihamielisyys on kerännyt kymmeniätuhansiakin nimiä verkkoaddressiin tai synnyttänyt vainoa, jonka jäljet näkyvät kaupungin kaduilla.

Tutkijatohtori Päivi Tiilikka poimi esiin kiinnostavan tilastotiedon. Miksi Suomi poikkeaa muista pohjoismaista, eikä suinkaan edukseen, perusoikeuksiin liittyvien tuomioiden määrän suhteen Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa? Vuonna 2009 Suomelle lankesi 29 tuomiota, kun muissa pohjoismaissa tapauksia oli korkeintaan 3. Mikä meitä suomalaisia vaivaa?

Valvotaanko demokratiaa vai kansalaisia?
Toinen kiinnostava teema nousi esiin seminaaripäivän viimeisestä professori Olli Mäenpään esityksestä, joka käsitteli valvontaa – lähinnä viranomaisten toiminnan valvontaa ja sen rakenteita. Julkisella sektorilla EU on eräs valvontaa vauhdittanut taho, jonka aloitteesta on perustettu lukuisia valvontavirastoja erilaisia toimialoja varten.

Esityksessä todettiin myös se, että valvonta on yleisesti ottaen lisääntynyt ja monet kansalaisia huolestuttavat valvonnan muodot voivat löytyä virkakoneiston ulkopuolelta. 2000-luvulla valvonta onkin kiistämättömästi lisääntynyt toisaalta valvontaan liittyvän teknologian ja liiketoiminnan kehityksen takia, toisaalta poliittiseen tahtoon ovat vaikuttaneet ilmiöt, jotka saivat alkunsa 9/11 terrori-iskusta. Sen lisäksi valvonnan ulottuvuudet ovat laajentumassa tulevina vuosina mullistavalla tavalla ns. ubiikkiteknologian myötä, jonka sivutuotteena syntyy yhä tarkemmin ihmisten ja esineiden liikkumista, sijaintia ja tekemisiä kontrolloiva ympäristö.

Valvonnasta puhuttaessa yleisenä ilmiönä, kaipaisi tulevaisuudessa sen periaatteiden ja valvontaa harjoittavien tahojen arviointia. Demokratian tai oikeusturvan toteutumista tukeva valvonta on luonteeltaan hyvin erilaista, kun valvonta, joka esimerkiksi kohdistuisi kansalaisiin heidän tietämättään ja arvaamattomin seurauksin. Edellisen muodon voisi väittää jopa vahvistavan kansalaisten perusoikeuksia. Jälkimmäinen valvonnan muoto voi kuitenkin tuottaa aivan päinvastaisia seurauksia.

Kansalaisten oikeusturvan kannalta olisikin yhä uudelleen tärkeä pohtia niitä perusteluja, joita valvonnan käytölle eri yhteyksissä mahdollistetaan. Jos valvonnan ja seurannan teknologia leviää säätelemättömänä yhteiskuntaan ja pääsee kenen tahansa käsiin, sen vaikutukset yhdistettynä nopeasti leviäviin ja joukkoliikkeiksi kasvaviin vihareaktioihin voivat olla arvaamattoman ikäviä. Olemme silloin vihaliikkeille vapaata riistaa.

Päivikki Karhula

Google or not to Google?

"..when Google sneezes, the rest of
the world catches a cold.."
- Andrew Keen

Googlen valta-asema tiedonhaussa viime vuosien aikana näyttänyt muuttuneen vankkumattomaksi. Hakupalvelu on vakiintunut myös itsestään selväksi osaksi kirjastojen tiedonhaun opetusta. Mutta juuri, kun on alkanut tuntua siltä, että muiden hakupalvelujen osuuden voisi lähes ohittaa, on viime aikoina alkanut tulla esiin uusia syitä miettiä, olisiko sittenkin hyväksi tutustua vaihtoehtoihin?

Googlesta on tulossa informaation herra
Google mielletään ensi sijassa hakupalveluna, mutta sen toiminta ei enää pitkään aikaan ole rajautunut tiedonhakuun. Se on laajentunut kokoelmaksi verkon työvälineitä, joiden piiriin kuuluvat selain, sähköposti, pikaviestit, blogit, kalenterit, toimisto-ohjelmisto, julkaisut, video- ja kuvagalleriat ja yhteisöpalvelut. Yritys ei siis hallitse vain yhtä sektoria verkossa, vaan sen toimiala ulottuu moninaisten sovellusten alueelle.

Hakukonejätin toimiala verkon ulkopuolella on myös laajempi kuin kenties yleisesti ymmärretään. Googlen väitetään haalineen kokoon yhdessä viime vuonna ostamansa Double Clickin kanssa lähes 70 % verkkomainonnan tuloista. Yritys on ottanut askeleita mobiilimaailmaan ja sijoittanut esimerkiksi uusiutuvaan energiaan. Kuluvan vuoden aikana on kuitenkin tullut selväksi, että Google haluaa vaikuttaa myös politiikkaan. Yritys on tukenut taloudellisesti mm. Barack Obamaa ja panostanut useamman henkilön voimin lobbaamiseen Washingtonissa.

Googlen tapa toimia onkin, erityisesti tämän vuoden aikana, alkanut herättää paitsi huomiota, myös huolta ja kritiikkiä. Kyse ei ole niinkään yksittäisistä sovelluksista, vaan yhtälöstä, jonka palveluiden ja tiedonkeruun laajuus muodostavat. Niiden summa ei näytä vain hyvältä. Googlesta on tulossa, jos ei sormusten, niin informaation herra.

Ilmaispalveluja tiedonkeruuta vastaan
Googlen tarinaa ei moni liene seurannut johdonmukaisesti. Mutta kun tapahtumia seurataan kehityshistoriana, siitä alkaa syntyä enemmän kuin osiensa summa. Yrityksen vaikutusalue ja sen palvelujen toimintamallit ovat viime vuosien aikana muuttuneet erittäin paljon.

Googlen ilmaispalvelujen periaatteena on tarjota palveluja käyttäjiä koskevan tiedon keruuta vastaan. Käyttäjien kannalta erityisesti tiedonkeruun laajentumisella on suurta merkitystä ja kerrannaisvaikutuksia. Varsinkin, jos tietoja ja tiedonhallinnan menetelmiä yhdistellään eri palveluista tai ne välittyvät kolmansille osapuolille.

Googlen haaviin eivät jää vain hakusanat, vaan tiedonkeruussa voidaan käyttää hyväksi myös sähköpostipalvelujen tietoja, paikkatietoa ja valokuvia. Kerätyn tiedon tarkkuus lisääntyy, jos käyttäjä kirjautuu Googlen palveluihin. Tietoja käytetään etenkin mainonnan kohdentamiseen, sillä valtaosa yrityksen tuloista tulee mainosten myynnistä.

Huolta ei vähennä sekään, että viime syksynä Googlen Picasa-kuvapalveluun on liitetty kasvojen tunnistusta hyödyntävä sovellus. Sen avulla tallentamalla omiin kokoelmiinsa halutun henkilön kuvan, Picasan kätköistä löytyvät kaikki muutkin kuvat, joissa hän esiintyy. Käytäntö muuttaa kokonaan Picasa-palvelun luonteen ja sen kontekstin. Suurempi kysymys on kuitenkin, kuinka tiedon ja palvelujen alan ja vaikutusvallan massiivinen laajentuminen on muuttamassa Googlen luonteen?

Vaihtoehtoja kaivataan
Yhteenlaskettuna tai vaikkapa vain varmuuden vuoksi hakupalveluille kaivattaisiin vaihtoehtoja. Tämä on eräs syy, miksi suomalaisten kirjastojen, arkistojen ja museoiden suunnitelmissa oleva Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) yhteinen tiedonhaun käyttöliittymä on alkanut kuulostaa yhä kiinnostavammalta hankkeelta, vaikka sen ala tiedonhaussa onkin huomattavasti Googlea vaatimattomampi.

Tiedonkeruusta ja sen mahdollisista seurauksista huolestuneelle eräs hakukoneiden vaihtoehto on puolestaan metahakukone Ixquick. Ixquickin toiminnan lähtökohtana on vuodesta 2006 ollut, että käyttäjällä on oikeus yksityisyyteen. Siksi Ixquick ei kerää tietoja käyttäjistään: se poistaa tietosuojatiedot 48 tunnin aikana eikä se tallenna käyttäjätunnisteiden evästeitä.

Eurooppalainen Privacy Seal –merkki myönnettiin ensimmäistä kertaa heinäkuussa 2008 ja sen sai Ixquick. Privacy Seal –merkki on tae siitä, että palvelu täyttää Euroopan unionin lakien säädösten ja suositusten vaatimukset tietoturvasta ja yksityisyydestä.

Hakemallakaan en ole löytänyt toista hakukonetta, joka Ixquickin tavoin haastaisi Googlen nimenomaan käyttäjien tietoturvan ja yksityisyyden suojan alueilla. Pärjääkö Ixquick sitten hakukoneena Googlelle, sen jokainen voi arvioida itse.

- Päivikki Karhula, Päivi Erkkilä

Mihin tarvitaan anonymiteettia?

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen esitti hiljattain Savon Sanomien haastattelussa, että medioiden verkkokeskustelussa tulisi käyttää omaa nimeä. Vain kuukautta aiemmin julkistettiin EU:ssa aloitemietintö, jossa ehdotettiin blogin kirjoittajien taustojen selvittämistä. Anonyymia verkkokirjoittamista on usein kyseenalaistettu ja esitetty selkärangattomaksi piileskelyksi. Miksi verkkokeskustelua ei käytäisi omalla nimellä?

Käsitys oman nimen turvallisesta tarjoamisesta tai jopa velvoitteesta sen käyttöön verkossa on vaarallinen yksinkertaistus. Siinä ei ensinnäkään ymmärretä verkkomaailman luonnetta, eikä verkossa viestimisen vaikutuksia. Lisäksi se antaa yhteiskunnallisesta vallankäytöstä keveän käsityksen, jonka paikkaansa pitävyydestä ei ole takeita. Laskun näistä väärinkäsityksistä maksaa kirjoittaja.

Anonyymiys suojaa yksilöä ja yhteiskuntaa
Anonyymilla asioinnilla on demokraattisessa yhteiskunnassa tärkeä rooli. Sen varaan rakennetuilla käytännöillä turvataan useiden kansalaisen perusoikeuksien toteutuminen, kuten sananvapaus, liikkumisen, kokoontumisen, uskonnon ja mielipiteenvapaus, vapaa tiedonsaanti ja yksityisyys. Esimerkiksi kirjastoissa asioidessaan asiakkaan ei tarvitse tiloihin sisään astuessaan tunnistautua, hänen lukemia julkaisuja ei seurata - edes tietoa asiakkaan lainoista ei välttämättä säilytetä kuin palautukseen saakka.

Anonyymiys suojaa kansalaisia myös henkilökohtaisten ja sensitiivisten asioiden käsittelyssä. Näitä ovat esimerkiksi terveyteen ja sosiaalisiin ongelmiin liittyvät tiedot. Sensitiivisiä voivat olla myös valtavirrasta poikkeavat arvot, näkemykset tai elämäntavat. Viime vuosina bloggaajia on pidätetty kirjoituksissa esitettyjen mielipiteiden takia esimerkiksi Saudi-Arabiassa ja Egyptissä. Anonyymiys takaa erilaisten mielipiteiden turvallisen esittämisen ja tiedonhankinnan niistä.

Yhteiskunnallinen muutos voi vaikuttaa siihen, millaiset asiat muodostuvat tulevaisuudessa sensitiivisiksi. Poliittiset tai uskonnolliset mielipiteet tai rotu voivat esimerkiksi saattaa henkilön alttiiksi syrjinnälle, uhkailulle, vainolle ja väkivallalle. Historia osoittaa, etteivät yhteiskunnalliset järjestykset ole pysyviä.

Ikuinen CV?
Verkkokeskustelu eroaa perinteisestä lehden yleisönosastosta monella oleellisella tavalla. Internet on lähtenyt liikkeelle interaktiivisena mediana, jonka toimintaperiaatteisiin on kuulunut vapaan ja anonyymin keskustelun käytäntö. Verkkoyhteisöllisyydestä on syntynyt uudenlaista kulttuuria, jonka luovuus on häiriötekijöistään huolimatta ottanut melkoisen edistysaskeleen suhteessa lehtien yleisönosastojen kirjoitteluun.

Verkossa viestinnän vaikutukset henkilöön ovat myös oleellisesti erilaiset kuin painetun lehden piirissä. Henkilöön liittyvän tiedonkäsittelyn taso on yksinkertaisesti muuttunut. Verkosta on tullut "ikuinen" arkisto, jonka indekseistä ja tietokannoista omalla nimellä tai tunnistautuneena tehdyt toimet eivät välttämättä koskaan katoa. Anonyymi kirjoittaminen on usein kirjoittajan turvallisin ja tarkoituksenmukaisin tapa ilmaista itseään verkossa.

Ennakoidaan, että tietojen säilytys laajentuu, mutta samalla erilaisten henkilöön liittyvien tapahtumatietojen keruu laajentuu kaikkiin arkisiin toimiimme. Verkossa jätettyjen jälkien vaikutukset käyttäjään ulottuvat siten syvemmälle arkeemme ja ovat pitkäaikaisempia. Tosiasiassa meillä on hyvin kapea näköala siihen, mihin verkkoviestintämme pitkä häntä tulee tulevaisuudessa ulottumaan. Verkon historia on liian lyhyt osoittaakseen sen.

Verkkokeskustelusta jää pysyvä jälki
Houkuttelu oman nimen käyttöön verkkomaailmassa asettaa kirjoittajan alttiiksi riskeille, joiden laajuutta hän ei edes arvaa. Se johtuu tiedonkeruun ja analysoinnin käytännöistä sekä tietojen ennakoimattomista käyttötarkoituksista, joiden piiriin kirjoittaja väistämättä joutuu verkkoympäristössä.

Omalla nimellä kirjoitetut mielipiteet ovat verkossa vapaata riistaa. Tietoja käyttäjistä voi kerätä kuka tahansa. Niitä myös kerätään viranomaisten, palvelujen tarjoajien ja tiedonkeruuyritysten toimesta laajemmassa mittakaavassa kuin koskaan ennen. Tiedonkeruuyrityksillä on jo tietokannoissa miljardien ihmisten tiedot.

Tietojen vaikutukset voivat tulla vastaan erilaisissa henkilöä arvioivissa tilanteissa, kuten työpaikan, asunnon, luottokortin tai lainan haussa. Tietojen perusteella tehdään erilaisia valintoja, rajauksia, suosituksia, tulkintoja ja arvioita. Myös mielipiteistä voidaan olla kiinnostuneita, sillä näkemyseroilla saattaa olla merkitystä.

Miksi anonymiteetti olisi purettava?
Henkilöön liittyvien tietojen käyttö verkossa tapahtuu siis kokonaan uudenlaisessa ympäristössä kuin yleisönosastokirjoittelu painetussa sanassa. Identiteetin tunnistus antaa yleisavaimen kaikkeen käyttäjää koskevaan tietoon tiedonkerääjille. Nimellä tehdyllä google-haulla pääsee kuitenkin kuka tahansa kiinni halutun henkilön viestintähistoriaan.

Henkilöön liittyvän tiedonhaun helppous ja tietovarastojen laajuus ja pysyvyys altistavat henkilön yhä suuremmille riskeille. Tietosuojaa ja anonymiteettia tarvittaisiin siis yhä enemmän, ei vähemmän.

Kansalaisen oikeusturvaan liittyvänä teemana pitäisikin mieluummin kysyä, miksi hänen tulisi luovuttaa tiedot verkkokeskusteluistaan, sijainnistaan, liikkumisestaan, puheluistaan, kulutus- ja käyttäytymistottumuksistaan ja julkisten palvelujen asioinnistaan tuntemattomiin käsiin? Miksi niiden omistajan tunnistusta pitäisi vielä tarkentaa liittämällä näihin tietoihin nimi, yksilöivä tunnus, valokuva, sormenjälki ja DNA-tiedot? Tiedonkeruun tulevaisuus verkossa on juuri tämän suuntainen – sen tunnustavat jopa tiedonkeruuyritykset.

Alastomuus ei tee ihmistä rehelliseksi
Julkinen alastomuus ei tee ihmistä rehellisemmäksi, vaan haavoittuvammaksi. Anonyymiteetin purkaminen toisi vakavia riskejä kansalaisille. Looginen askel väärinkäytöksiin olisi väärän nimen käyttö tai identiteettivarkaus. Viestien väärinkäyttö mihin tahansa haluttuun tarkoitukseen olisi myös tavattoman helppoa.

Lapset ja nuoret ovat muita riskialttiimpia väärinkäytöksille. Nettielämän jälkipyykki voi tulla heille vastaan vasta vuosien päästä. Digitodayn viime vuotisessa kirjoituksessa annettiin ymmärtää, että esimerkiksi valokuva "pyllytatuoinnista" voisi viedä hakijalta työpaikan. Moniko Facebookissa tai IRC-galleriassa kirjoitteleva nuori ajattelee tulevaisuuttaan julkistaessaan omalla nimellään kuviaan ja tekstejään?

Anonyymiyden hävittäminen kulkee käsi kädessä valvonnan mahdollistamisen kanssa. Valvontayhteiskuntakehityksen tyypillisenä vaikutuksena puolestaan on se, että se hyydyttää julkisen keskustelun. Verkossa kirjoittaja joutuu ajattelemaan tarkkaan viestintänsä seurauksia. Valvonnalla terästetty pakkojulkisuus ei välttämättä tuotakaan rehellistä ja tasokasta keskustelua, vaan suosiollisiin valheisiin kätkeytymistä ja hiljaisuutta.

- Päivikki Karhula

Ubiikki ulottuu kaikkialle

Kuluneen kevään aikana on julkaistu kolme tietoyhteiskuntakehitykseen kantaa ottavaa kirjaa, joiden aihepiirinä on ubiikkiteknologia: Mika Mannermaan Jokuveli, Tulevaisuusvaliokunnan ja Tietotekniikan liiton Silmät auki - Tietoyhteiskunnan uhat ja mahdollisuudet sekä Eduskunnan kirjaston Paratiisi vai panoptikon -näkökulmia ubiikkiyhteiskuntaan.

Mitä sitten on ubiikki? Ubiquitous -termin alkuperäinen merkitys palaa kristillisen teologiaan ja hengelliseen kokemukseen - Kristuksen kaikkialle ulottuvaan läsnäoloon. Siitä uuden teknologian kehittäjät ovat lainanneet "läsnäolon" ja "kaikkialle ulottuvuuden". Ubiikkiteknologia tarkoittaa kaikkialle ympäristöön leviäviä ja arkisiin esineisiin sulautuvia tietoteknologian muotoja.

Läpinäkyvä kansalainen
Ubiikkipalvelut tunnistavat ja paikantavat käyttäjän hänen huomaamattaan eri paikoissa. Palvelut tuovat käyttäjille yhä tarkempaa tietoa esimerkiksi tiloista, tuotteista, palveluista tai paikalla olevista henkilöistä. Toisaalta ne antavat palvelujen tarjoajille ennen näkemättömän tehokkaat välineet koota ja yhdistellä tietoa käyttäjistä.

Ubiikkiteknologian ongelmana on tunnistamisen, paikannuksen ja tiedonkeruun käytäntöjen leviäminen joka paikkaan. Näiden käytäntöjen kääntöpuolena on kansalaisten seurannan ja valvonnan laajentuminen. Kansalaisen jalanjäljet tulevat näkyviksi joka paikassa, jonne ubiikkiteknologian ote ulottuu.

Massiivinen tiedonkeruu lisää riskejä
Tunnistuksen ja tiedonkeruun laajentumisesta syntyy uudenlaisia riskejä – erityisesti henkilöön liittyvien tapahtuma- ja taustatietojen yhdistely saattaa hänet alttiiksi väärinkäytöksille. Uudet käytännöt vaikuttavat kansalaisten oikeuksiin, yhteiskunnan eri toimijoiden toimivaltaan ja yhteiskunnan turvallisuuteen.

Ubiikkimaailma tulee ravistelemaan kansalaisen yksityisyyden, tietosuojan ja sananvapauden rajoja. Tunnistuksen ja paikannuksen leviäminen merkitsee uudenlaista läpinäkyvyyttä. Käyttäjä voidaan tunnistettaessa arvioida ja sijoittaa tiettyyn ryhmään. Hänen palvelujaan voidaan kohdentaa tai rajata hänen profiilinsa, taustatietojensa tai aiemman käyttäytymisensä mukaiseksi.

Monet verkon hakupalvelut ja verkkokaupat toimivat jo ubiikinomaisesti. Samankaltainen toimintamalli on siirtymässä fyysiseen ympäristöön. Esimerkiksi kauppakeskukseen sisään astuessa tai lentokentällä liikkuessa tunnistettu asiakas voitaisiin taustatietojensa perusteella arvioida, hänen toimiaan voitaisiin ohjailla ja hänen liikkumistaan seurata.

Onko rehellisellä ihmisellä mitään pelättävää?
Onko rehellisellä ihmisellä sitten mitään pelättävää? Ja kukapa olisi kiinnostunut minun tiedoistani? Tiedonkeruun ja käytön todellisuus on monimutkaisempi.

Tiedonkeruusta on tullut liiketoimintaa, yhteiskunnallista säätelyä ja turvallisuusvalvontaa. Esimerkiksi amerikkalaisissa ja brittiläisissä tiedonkeruuyritysten tietokannoissa on miljardeja asiakastietoja. Kuluttajia koskevat tiedot saattavat ulottua koko elämän historian alueelle – koulutukseen, asumiseen, terveyteen, kulutukseen, talouteen ja ihmissuhteisiin. Näitä tietoja voidaan jälleenmyydä yrityksille, viranomaisille ja jopa tavallisille kuluttajille.

Syvemmän ja tarkemman tiedonkeruun vaikutukset ulottuvat kaikkialle, jossa henkilöitä halutaan arvioida. Ne tulevat esiin esimerkiksi lainoja ja vakuutuksia haettaessa, työpaikoilla, liikenteessä, sosiaali- ja terveyspalveluissa ja järjestyksen ja turvallisuuden valvonnassa. Ne vaikuttavat palvelujen saantiin ja niiden tasoon, sisäänpääsyyn alueille ja tiloihin - jopa ihmissuhteisiin.

Muuttuvat tiedon käsittelyn periaatteet
Kyse ei ole vain tietyn yksityishenkilön yleisestä kiinnostavuudesta, vaan niistä tiedoista ja periaatteista, joiden varassa meihin kaikkiin liittyviä päätöksiä, suosituksia ja rajauksia tulevaisuudessa tullaan tekemään. Jos kehityksen suuntaa ei arvioida ja siihen puututa, voi lopputulos harhautua teille, jossa kansalaisen oikeudet kaventuvat nopeasti. Jälkiä yksityisyyden kaventumisesta on jo nähtävillä esimerkiksi Kiinassa, Venäjällä ja USA:ssa.

Ubiikkiyhteiskuntaa ja sen kääntöpuolia olisikin ymmärrettävä ajoissa, jotta sen riskit voidaan tunnistaa ja jotta niihin voitaisiin puuttua. Mainituissa julkaisuissa ubiikkia katsotaan erilaisista näkökulmista erilaisten hyötyjen ja haittojen suhteen. Se on tarpeen kokonaiskuvan löytämiseksi.

Päivikki Karhula

Monimutkainen verkkosensuuri

Länsimainen sensuurikeskustelu on näyttänyt vuosi vuodelta tulevan monimutkaisemmaksi. Siihen sekoittuvat tyypillisesti vaihtelevat ainekset politiikkaa, uskontoa, taidetta ja sensaatiota. Sensuurin ongelmat ovat kuitenkin mediakohua syvempiä.

Oleellisesti erilaisessa tilanteessa eletään maissa, joissa sananvapauden rajoitukset koskettavat kansalaisia arkipäiväisemmin. Kun mielipide ilman sen laajempaa julkistamista alkaa rajoittaa esimerkiksi opiskelua, työntekoa, liikkumista ja viestintää, puhutaan vakavammista ongelmista.

Sensuurin näköaloja avaa mielenkiintoisella tavalla Shanti Kalathilin ja Taylor C: Boasin kirja Open networks, closed regimes. Kalathil ja Boas ovat tutkineet, miten Internetin käyttö on vaikuttanut sananvapauteen ns. suljetuissa maissa. Verkko ei välttämättä olekaan avautunut tiedon maailmaan länsimaiseen tapaan, vaan tiedonvälitykseen on voitu liittää erilaisia rajoituksia ja sen ohessa on voitu laajentaa tele- ja verkkoviestinnän seurantaa.


Tämänlaatuinen sensuuri on lisääntymässä ja parhaimmillaan siihen kytkeytyvät muut kehittyneen teknologian turvin kehitettävät valvonnan muodot. Joiltakin osin rajoitukset, ovat kohdistumassa myös julkiseen tiedon tuotantoon, kuten tieteen tekemiseen ja kirjastojen toimintaan.

Valitettavia esimerkkejä viime vuosilta löytyy sekä idästä että lännestä. Venäjällä suljettiin hiljattain Pietarin Eurooppalainen yliopisto. USA:ssa lakkautettiin muutamia vuosia sitten EPA:n (U. S. Environmental Protection Agency) laaja kirjastoverkosto. Molemmat tapaukset ovat herättäneet epäilyksiä myös tarkoituksellisesta sensuurista.

Viimeaikainen suomalainen verkkosensuurikeskustelu on luonteeltaan toisenlainen. Lapsipornosivustojen sensuurilla on pyritty puuttumaan senkaltaiseen toimintaan, joka on useimmissa sivistysvaltioissa määritelty rikokseksi. Sen rajoitukset eivät kosketa koko väestöä, eivät puutu kansalaisten arkeen ja työhön, eivätkä rajoita heidän normaalia elämäänsä.

Sensuurikäytännön ei voi katsoa loukkaavan muita kuin kyseisen materiaalin tuottajia ja niiden käyttäjiä - sekä niitä, joiden verkkomateriaali on syyttä joutunut sulkulistalle. Sisällön kannalta on vaikea nähdä tässä sellaista sananvapaudellista ongelmaa, jossa kyseistä aineistoa vaille jäänyttä osapuolta pitäisi lailla suojata.

On toinen asia, jos puhutaan rajoittamisen keinoista. Sisällöt ovat tietyssä mielessä toissijaisia, jos halutaan katsoa sitä, mitä itse menettelytavat voivat saada aikaan. Silloin tulee vastaan monia aiheellisia kysymyksiä.

Toimivatko rajoitukset? Estetäänkö niillä ongelmien syntymistä tai laajentumista? Epäilyksiä on esitetty siitä, että juuri verkon sulkulistat palvelevatkin rikollisia, sillä nehän kokoavat halutun aineiston.

Hyviinkin tarkoituksiin luoduilla verkon käyttöä rajoittavilla palveluilla ja käytännöillä voi siis olla kääntöpuoli. Palveluja tuottavat yritykset voivat tarjota samaa teknologiaa erilaisille asiakkaille erilaisiin tarkoituksiin. Baijerissa toteutettu pornosensuuri loi esimerkiksi aikanaan mallin myöhemmille verkon valvontakäytännöille. Tietoturvayritysten tiedetään tarjonneen sekä suojaussovelluksia että suojausten purkusovelluksia.

Kyse on myös eräänlaisesta sensuurin porttiteoriasta – yksi hyväksytty sensuurikäytäntö voisi avata ovet uudenlaisille sensuurin kohteille. Laajentuuko sensuuri myöhemmin muihin haitallisiksi katsottuihin asioihin? Onko sensuurille saatu yleinen hyväksyntä sellaisen rikoksen varjolla, jonka arkaluonteisuuden takia asiaan ei voida puuttua? Siirtyykö ns. hyvän asian kustannuksella saatu yleinen hyväksyntä rajoittamisen keinoille myöhemmin joihinkin muihin asioihin?

Ilmeistä kuitenkin on, että verkossa sananvapaus- ja sensuurikeskustelu on myös uudenlaisessa ympäristössä. Mediat ja sisällöt eivät ole enää sitä, mitä ne olivat ennen. Esimerkiksi pornon määrä on verkossa moninkertaistunut, mutta myös raaistunut. Verkkolevitys mahdollistaa laajan ja kansainvälisen jakelun, jonka sisällöt jäävät myös Suomessa elokuvasensuurin ulkopuolelle.

Olemme sisältöjen, niiden volyymin, toimintojen ja teknologian käyttöyhteyksien puolesta aiempaa monimutkaisemmassa ympäristössä. Teknisten rajoitusten yhteydet ja vaikutukset eivät kuitenkaan ole yksiselitteisen siunauksellisia. Se, mitä muita ja mahdollisesti haitallisia ratkaisuja ja toimintaperiaatteita niiden myötä on valittu, voi tulla ilmi vasta vuosien kuluttua.

Sensuurin kannalta huolestuttavia eivät niinkään ole kohua herättäneet kuvat tai kirjoitukset sellaisinaan. Ongelmallisempaa yhteiskunnan kannalta on se, mitä sensuurin välineisiin sisältyy. Ja mitä tapahtuu, jos teknologian edistyneemmillä muodoilla edelleen puututaan laajojen väestöryhmien arkeen ja työhön, viestintään, ihmissuhteisiin ja liikkumiseen.

Privacy Internationalin 2007 tekemän tutkimuksen mukaan viiden viime vuoden aikana verkon käytön rajoitukset ovat laajentuneet muutamasta maasta ainakin kahteentoista maahan. Kun käytännöt koskevat osin myös kirjastoja ja tieteen tekemistä, niin heikot signaalit eivät enteile hyvää.

- Päivikki Karhula

Katoava yksityisyys

Uusi teknologia puuttuu yhä enemmän ihmisten yksityisyyteen. Suomi on maailman kärjessä esimerkiksi tilastoissa valvontakameroiden tiheydestä. Kännykkä- ja verkkoliikennöinnin tiedot tallennetaan koko väestöltä. Verkossa sana on vapaa, mutta sanojen valinta paikallaan, jos haluaa välttyä niiden seurauksilta.

Kansalaisten sähköisiä oikeuksia verkossa puolustava järjestö, EFFI, järjesti hiljattain yhdessä vihreän eduskuntaryhmän kanssa erinomaisen tietoyhteiskuntaa, valvontaa ja yksityisyyttä käsittelevän seminaarin. Tilaisuudessa puhujina olivat mm. ruotsalainen integriteettiasiamies, Per Ström, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ja IT-yrittäjä ja journalisti Oscar Swartz. Tapahtuma löytyy myös verkosta videoituna.

Julkinen ja yksityinen kontrolli lisääntyy
Pär Strömin katsaus jo olemassa olevista valvonnan menetelmistä sai yleisön hiljaiseksi. Kuvan, äänen ja tekstin analyysin sekä paikantamisen ja tunnistamisen teknologioita sovelletaan jo melkoisen huolestuttavilla tavoilla eri maissa. Niillä jäljitetään ryhmien ja yksittäisten ihmisten mielenliikkeitä, mutta seurataan myös yhä tarkemmin ympäristössä liikkumista. Soveltajina ovat julkiset ja yksityiset toimijat.

Valvontateknologian avulla tarkkaillaan ihmisten kulkua ja käyttäytymistä julkisilla paikoilla, liikenteessä ja matkoilla. Kameroiden lisäksi käytössä on äänitystä sekä sirukortteihin tai -tarroihin perustuvaa jäljitystä. Valvonta tunkeutuu paitsi julkisille paikoille, myös kotitalouksiin. Esimerkiksi jätehuoltoa voidaan seurata valvontakameroilla.

Satelliittivalvonnan tuella voidaan paikallistaa auton sijainti tai raportoida välittömästi vakuutusyhtiölle auton kolaroinnista. Autoilijan käyttäytymistä voidaan seurata ja analysoida tätä tarkemminkin. Nopeat kiihdytykset esimerkiksi voidaan tulkita vaaralliseksi ajokäyttäytymiseksi, jolloin vakuutusmaksu voitaisiin päivittää ajotyylin mukaiseksi.

Verkkoasiointi piirtää käyttäjän kuvan
Tarjolla on myös erilaisia verkkotiedon seurannan ja analysoinnin välineitä. Näillä voidaan nopeasti saada käsityksiä esimerkiksi ihmisten asioinnista verkossa ja heidän verkkokirjoituksiensa luonteesta. Kirjoitusten teemoja ja niiden asenteita voidaan analysoida tai tarkastella henkilön kontaktiverkostoja. Välineet soveltuvat yhtä hyvin yksittäisen henkilön tai ryhmien käyttäytymisen seurantaan.

Teknologia voi siis avustaa henkilökuvien rakentamista paremmin kuin itse koskaan pystyisimme omaa käyttäytymistämme kuvailemaan tai ymmärtämään ryhmien käyttäytymistä. Harva muistaa esimerkiksi ostoksiaan viime vuoden ajalta. Tietovarastoista tiedot kuitenkin voidaan haluttaessa saada esille nopeasti ja analysoituna. Samoin kuin verkossa kirjoitetun teemat, kirjoitusten asenteet tai kontaktiverkostot.

Joukkojen käyttäytymistä voidaan seurata myös fyysisessä ympäristössä. Schenzenissä Kiinassa on viime elokuussa asennettu 20 000 valvontakameraa kaduille. Käytössä uudenlaista valvonnan teknologiaa, jossa kameravalvonta on yhdistetty kuva-analyysiin. Samalla kertaa voidaan seurata ja hälyttää, mikäli kaduille alkaa muodostua suurempia joukkoja.

Yksityisyyden kiusallisuus
Yksityisyyttä ja tietosuojaa pidetään yhä useammin jopa tietoteknistä kehitystä haittaavana kapulana rattaissa. Oscar Swartzin mukaan keskustelun henki alkaa olla sellainen, että tietosuojaa vahvistavan teknologian kehittämistä on alettu pitää rikollisena. Yksityisyyden ja tietosuojan kannattajien motiiveja siis epäillään. Jos yksityisyyttä ei enää voida, eikä kannata puolustaa, käsitykset perusoikeuksistamme ovat käytännössä jo muuttuneet.

Yksityisyyden suoja olisi kuitenkin yhä tarpeellisempaa, kun katsotaan tiedonkeruun ja analysoinnin uudenlaisia mittasuhteita. Suurten tietovarastojen käsittämien tietojen hyödyntäminen ja yhdistäminen henkilön muihin tietoihin on yhä tehokkaampaa, nopeampaa ja laaja-alaisempaa. Samalla niiden käyttöön liittyvät riskit tulevat yhä suuremmiksi.

Teletunnistetietojen tallennuksen saattaminen pakolliseksi ja koko väestön kattavaksi on yksi tämän kehityksen hedelmä. Liberaaliksi mielletyssä Tanskassa, on yllättäen otettu kovin linja tämän tallennuksen toteuttamisessa. Ruotsissa asia on etenemässä päätökseen tämän syksyn aikana, eikä aivan kivutta.

Verkossa rakentuu vahinko
Kaikesta ja mistä tahansa verkossa sanotusta, olipa se Facebook tai blogi, on tulossa yhä varmemmin sellaista tietoa, joka vaikuttaa henkilöstä tehtäviin arviointeihin. Siitä huolimatta, että ei olisi varmuutta, missä määrin asiat pitävät paikkansa tai olisivat edes sen henkilön kirjoittamia, jonka nimi mainitaan.

Viranomaisten luottamus verkon viihteellisessä käytössä annettuihin tietoihin näyttäisikin lisääntyneen. Reijo Aarnio kertoi esimerkkejä Ruotsista, jossa viranomaiset ovat käyttäneet yksityisiä blogikirjoituksia päätöksenteon pohjana arveluttavalla tavalla. Verkossa elämäntilannettaan työttömyyden ja opiskelun sekoitukseksi kuvaillut nuorelta naiselta katkaistiin tällä perusteella työttömyyskorvaus. Työpaikkaa hakenut nuori mies ohitettiin haussa, koska tyttöystävä oli blogissaan ilmaissut toivovansa, että miesystävänsä "ei saisi paikkaa".

Verkkoa pidetään identiteetin muodostamisen välineenä. Valvonnan näkökulmasta asiaa voi katsoa niin, että myös muut tahot tuottavat meistä käsityksiä ja identiteettejä. Niistä meillä ei ole, eikä välttämättä tule koskaan olemaankaan kuvaa. Näyttäisi siltä, että näillä käsityksillä tulee kuitenkin olemaan yhä enemmän elämänkulkuumme liittyviä vakaviakin seurauksia.
Pelisääntöjä henkilöä koskeville tiedoille kaivataan kipeämmin kuin koskaan aiemmin.

- Päivikki Karhula