Kirjoitin helmikuussa blogiimme kirjastojen toiminnan mittareista. Palaan tähän aiheeseen jälleen. Minulla oli nimittäin eilen mahdollisuus perehtyä yleisten kirjastojen tilastoihin ja tein mielenkiintoisen, mutta huolestuttavan havainnon: yleisten kirjastojen toiminta on tilastojen valossa kirjojen ja muun aineiston hankintaa, lainausta ja kirjastossa kävijöitä. Opetusministeriön yhteistilastoissa ei näy tiedonhakua, koulutusta eikä opastusta, jonka voisin kuvitella kuuluvan myös yleisen kirjaston toimintaan, vaikkakaan ei toki määrällisesti lainaustoimintaan verrattavana.
Helmikuussa surin sitä, että kirjastotoiminnan nykyiset mittarit eivät mittaa erikoiskirjastojen toiminnassa tärkeimpiä asioita. Nyt näyttää siltä että myöskään yleisten kirjastojen toimintatapojen monipuolisuus ei näy tilastoissa ainakaan valtakunnallisella tasolla. Kun kirjaston kävijämäärät, lainaus ja lainaajien osuus asukkaista vähenevät, herää rahoittajien keskuudessa ennen pitkää varmasti kysymys resurssien käytöstä. Resursseja voidaan perustella laadulla ja niiden ohjaamisella muuhun tarpeelliseen toimintaan, mutta jos tästä toiminnasta ei ole tilastoja, sitä on vaikea osoittaa.
Uskon ja toivon, että tilastoja muusta toiminnasta on olemassa ainakin kuntatasolla, mutta jos näin ei ole, niin huolestumiseni kirjastojen tulevaisuudesta kasvaa entisestään. Toivonkin, että joku asiaa paremmin tunteva kommentoi, miten asiat ovat. Ehkä tulevassa seminaarissa, jossa pohditaan kirjastojen tulevaisuuden ennakoinnin onnistumista vuonna 1989 (ks. viite) ja kirjastoja taas kymmenen vuotta eteenpäin saadaan jotakin valoa tähänkin asiaan.
Sari Pajula
Viite: Vuonna 2009 / julk. Kirjastopoliittinen yhdistys. – Hki : Kirjastopalvelu, 1989.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
torstai 12. kesäkuuta 2008
Parlamenttikirjastot tietoa jakamassa
Osallistuin toukokuun lopussa ECPRD:n (European Centre for Parliamentary Research and Documentation) järjestämään, parlamenttikirjastoja käsittelevään seminaariin Wienissä. Seminaarin otsikko oli "Parliamentary libraries – Sharing knowledge".
ECPRD koostuu 46 jäsenmaan ja neljän tarkkailijajäsenmaan parlamenteista sekä lisäksi kolmen järjestön (EU, EN, WEU) parlamentaarisesta edustuksesta. Kaksikamarisista jäsenparlamenteista kummallakin kamarilla on edustus järjestössä. Sihteeristö toimii Euroopan parlamentissa.
ECPRD muodostaa parlamenttien välisen verkoston, jonka tavoitteena on vaihtaa tietoa, ideoita, kokemuksia ja parhaita käytäntöjä. Lisäksi pyritään lähempään yhteistyöhön, julkaistaan ECPRD:n piirissä tehtyä tutkimusta sekä edistetään tietotekniikan käyttöä ja kehittämistä parlamenteissa.
ECPRD:n organisaatio rakentuu parlamenttien pääsihteerien tapaamisista, ECPRD-kirjeenvaihtajista (1 kustakin parlamentista tai parlamentin kamarista), toimeenpanevasta komiteasta sekä neljästä intressiryhmästä. Näistä intressiryhmistä yksi on nimeltään "Area of Interest: Parliamentary Libraries, Research and Archives" (muut kolme intressiryhmää keskittyvät parlamenttien parhaisiin toimintakäytäntöihin, tieto- ja viestintätekniikkaan sekä makrotaloudelliseen tutkimukseen). Ryhmän toimintaa vetää koordinaattori, joka tällä hetkellä on kirjaston johtaja Elisabeth Dietrich-Schulz Itävallan parlamentista. Intressiryhmän seminaari pidettiin uuden koordinaattorin aloitteesta Wienissä; konferenssin isäntänä oli Itävallan parlamentti.
Kyselytietojen vertailua
Seminaaria edelsi Dietrich-Schulzin parlamentteihin alkuvuodesta lähettämä kysely, jossa sekä parlamenttikirjastoista, parlamenttien tutkijapalveluista (Research Services) että parlamenttien arkistoista kysyttiin laajasti vertailutietoa mm. henkilöstöstä, tiloista, budjetista, kokoelmista, yhteistyön muodoista sekä digitointihankkeista.
Merkittävä osa ECPRD:n toiminnasta koostuu juuri tällaisesta erilaisten kyselyjen tai yksittäisten kysymysten välittämisestä parlamenttien välillä. Kyselyissä keskeisinä aiheina ovat parlamenttien toiminta sekä lainsäädäntö. Parlamentit siis kyselevät muista parlamenteista, miten jokin asia on järjestetty kussakin parlamentissa tai millaista lainsäädäntöä eri aiheista eri maissa on säädetty. Yhteyshenkilönä toimii kunkin maan ECPRD-kirjeenvaihtaja, joka huolehtii siitä, että kysymyksiin vastataan. Vastaukset julkaistaan ECPRD:n verkkosivuilla, jotka tosin ovat käyttäjätunnusten takana vain ECPRD:n piiriin kuuluvien kesken katsottavana. Julkisilla verkkosivuilla on yleistietoa ECPRD:stä.
Seminaarissa käytiin läpi kyselyn antia, mutta ennen kaikkea saimme mukaamme kyselyn aineiston, jonka läpikäyntiin ja omaan analysointiin menee varmasti enemmänkin aikaa. Se tulee kuitenkin olemaan hedelmällinen tapa saada vertailutietoa muista parlamenttikirjastoista oman kirjaston toimintojen ja palvelujen kehittämiseksi. Muiden ratkaisuja vertailemalla saa itsekin uusia ideoita ja oivalluksia. Järjestäjien kunniaksi on todettava, että he olivat ehtineet tehdä jo jonkin verran vertailujakin. Lisäksi he olivat arvioineet eri parlamenttikirjastojen verkkopalveluja. Oli mukava tuoda kotiin kehuja Eduskunnan kirjaston avoimista ja onnistuneista webbisivuista!
Kyselyyn vastanneiden parlamenttikirjastojen aivan tarkka määrä ei tuloksista ja yhteenvedosta selviä, mutta elleivät kaikki niin lähes kaikki parlamenttikirjastot ovat vastanneet, koska vastauksia kirjastoja koskevan kyselyn osaan on 48.
Eroja avoimuudessa, kokoelmissa ja asiakaskunnassa
Yhteenvetoa oli tehty mm. kirjasto- ja tietopalvelun henkilökunnan määrästä ja sen suhteesta parlamentin jäsenten määrään. Eduskunnan kirjastossa henkilökunnan määrä on suurimmasta päästä. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa Eduskunnan kirjaston julkisuus ja avoimuus kaikille. 39 % vastanneista parlamenttikirjastoista on avoimia kaikille, sen lisäksi 28 % on ns. hybridikirjastoja, jotka ovat rajatusti auki esimerkiksi tietyille käyttäjäryhmille tai vain tiettyinä aikoina. Kirjastokomitea tai -hallitus on 40 %:lla vastanneista parlamenttikirjastoista, tutkijapalvelu 70 %:lla. Budjettien vaihteluväli on laaja: alle 50 00 eurosta yli 10 miljoonaan euroon.
Eduskunnan kirjaston kokoelma on kahdeksanneksi suurin kyselyyn vastanneiden kirjastojen kokoelmista. Suurimmat kokoelmat löytyvät Saksasta, Italiasta ja Venäjältä. Parlamenttikirjaston asiakasmäärissä Eduskunnan kirjasto pitää kärkeä yhdessä Venäjän kanssa, mutta molemmat kirjastot ovatkin yleisölle julkisia. Lainojen määrä suhteessa asiakasmäärään on myös korkealla Eduskunnan kirjaston osalta.
Koulutus- ja digitointikokemuksia
Vertailuaineisto ja sen analysointi oli ehdottomasti seminaarin paras anti. Silti ei voi väheksyä toista seminaaripäivää, jolloin vertailtiin alustuksin ja keskustellen eri parlamenttien kokemuksia koulutuksesta, yhteistyöstä ja digitoinnista. Erityisesti koulutuksen osalta vaihdettiin kokemuksia siitä, millaista koulutusta järjestetään ja onko se pelkkää tiedonlähdekoulutusta. Joillakin parlamenttikirjastoilla on tarjolla seminaareja, jotka on osoitettu myös suurelle yleisölle. Osa kirjastoista haluaa keskittyä vain oman parlamentin väen kouluttamiseen, osa taas on valinnut kohderyhmäkseen esimerkiksi kirjastonhoitajat.
Digitointiprojektit näyttävät olevan parlamenttienkin arkea. Käynnissä oli useita projekteja eri puolilla Eurooppaa – mm. Tšekin ja Slovakian vaikuttava yhteisprojekti, jossa valtiopäiväasiakirjat digitoidaan 1800-luvun puolivälistä eli Itävallan hallinnan ajoilta lähtien. Toinen vaikutuksen tehnyt hanke oli Tšekin projekti, jossa böömiläiset asiakirjat 1400-luvulta sekä yksittäisiä asiakirjoja jopa 1000-luvulta tuotetaan verkossa vapaasti luettavaksi.
Matkan annista ei voi unohtaa tuttujen tapaamista ja uusien tuttavuuksien syntyä. Seminaarissa oli samoja ihmisiä, jotka olen tavannut mm. IFLA:ssa, joten oli mukavaa nähdä heitä jälleen.
Kristiina Hakala
PS Muutamia valokuvia seminaarimatkalta Picasa:ssa.
ECPRD koostuu 46 jäsenmaan ja neljän tarkkailijajäsenmaan parlamenteista sekä lisäksi kolmen järjestön (EU, EN, WEU) parlamentaarisesta edustuksesta. Kaksikamarisista jäsenparlamenteista kummallakin kamarilla on edustus järjestössä. Sihteeristö toimii Euroopan parlamentissa.
ECPRD muodostaa parlamenttien välisen verkoston, jonka tavoitteena on vaihtaa tietoa, ideoita, kokemuksia ja parhaita käytäntöjä. Lisäksi pyritään lähempään yhteistyöhön, julkaistaan ECPRD:n piirissä tehtyä tutkimusta sekä edistetään tietotekniikan käyttöä ja kehittämistä parlamenteissa.
ECPRD:n organisaatio rakentuu parlamenttien pääsihteerien tapaamisista, ECPRD-kirjeenvaihtajista (1 kustakin parlamentista tai parlamentin kamarista), toimeenpanevasta komiteasta sekä neljästä intressiryhmästä. Näistä intressiryhmistä yksi on nimeltään "Area of Interest: Parliamentary Libraries, Research and Archives" (muut kolme intressiryhmää keskittyvät parlamenttien parhaisiin toimintakäytäntöihin, tieto- ja viestintätekniikkaan sekä makrotaloudelliseen tutkimukseen). Ryhmän toimintaa vetää koordinaattori, joka tällä hetkellä on kirjaston johtaja Elisabeth Dietrich-Schulz Itävallan parlamentista. Intressiryhmän seminaari pidettiin uuden koordinaattorin aloitteesta Wienissä; konferenssin isäntänä oli Itävallan parlamentti.
Kyselytietojen vertailua
Seminaaria edelsi Dietrich-Schulzin parlamentteihin alkuvuodesta lähettämä kysely, jossa sekä parlamenttikirjastoista, parlamenttien tutkijapalveluista (Research Services) että parlamenttien arkistoista kysyttiin laajasti vertailutietoa mm. henkilöstöstä, tiloista, budjetista, kokoelmista, yhteistyön muodoista sekä digitointihankkeista.
Merkittävä osa ECPRD:n toiminnasta koostuu juuri tällaisesta erilaisten kyselyjen tai yksittäisten kysymysten välittämisestä parlamenttien välillä. Kyselyissä keskeisinä aiheina ovat parlamenttien toiminta sekä lainsäädäntö. Parlamentit siis kyselevät muista parlamenteista, miten jokin asia on järjestetty kussakin parlamentissa tai millaista lainsäädäntöä eri aiheista eri maissa on säädetty. Yhteyshenkilönä toimii kunkin maan ECPRD-kirjeenvaihtaja, joka huolehtii siitä, että kysymyksiin vastataan. Vastaukset julkaistaan ECPRD:n verkkosivuilla, jotka tosin ovat käyttäjätunnusten takana vain ECPRD:n piiriin kuuluvien kesken katsottavana. Julkisilla verkkosivuilla on yleistietoa ECPRD:stä.
Seminaarissa käytiin läpi kyselyn antia, mutta ennen kaikkea saimme mukaamme kyselyn aineiston, jonka läpikäyntiin ja omaan analysointiin menee varmasti enemmänkin aikaa. Se tulee kuitenkin olemaan hedelmällinen tapa saada vertailutietoa muista parlamenttikirjastoista oman kirjaston toimintojen ja palvelujen kehittämiseksi. Muiden ratkaisuja vertailemalla saa itsekin uusia ideoita ja oivalluksia. Järjestäjien kunniaksi on todettava, että he olivat ehtineet tehdä jo jonkin verran vertailujakin. Lisäksi he olivat arvioineet eri parlamenttikirjastojen verkkopalveluja. Oli mukava tuoda kotiin kehuja Eduskunnan kirjaston avoimista ja onnistuneista webbisivuista!
Kyselyyn vastanneiden parlamenttikirjastojen aivan tarkka määrä ei tuloksista ja yhteenvedosta selviä, mutta elleivät kaikki niin lähes kaikki parlamenttikirjastot ovat vastanneet, koska vastauksia kirjastoja koskevan kyselyn osaan on 48.
Eroja avoimuudessa, kokoelmissa ja asiakaskunnassa
Yhteenvetoa oli tehty mm. kirjasto- ja tietopalvelun henkilökunnan määrästä ja sen suhteesta parlamentin jäsenten määrään. Eduskunnan kirjastossa henkilökunnan määrä on suurimmasta päästä. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa Eduskunnan kirjaston julkisuus ja avoimuus kaikille. 39 % vastanneista parlamenttikirjastoista on avoimia kaikille, sen lisäksi 28 % on ns. hybridikirjastoja, jotka ovat rajatusti auki esimerkiksi tietyille käyttäjäryhmille tai vain tiettyinä aikoina. Kirjastokomitea tai -hallitus on 40 %:lla vastanneista parlamenttikirjastoista, tutkijapalvelu 70 %:lla. Budjettien vaihteluväli on laaja: alle 50 00 eurosta yli 10 miljoonaan euroon.
Eduskunnan kirjaston kokoelma on kahdeksanneksi suurin kyselyyn vastanneiden kirjastojen kokoelmista. Suurimmat kokoelmat löytyvät Saksasta, Italiasta ja Venäjältä. Parlamenttikirjaston asiakasmäärissä Eduskunnan kirjasto pitää kärkeä yhdessä Venäjän kanssa, mutta molemmat kirjastot ovatkin yleisölle julkisia. Lainojen määrä suhteessa asiakasmäärään on myös korkealla Eduskunnan kirjaston osalta.
Koulutus- ja digitointikokemuksia
Vertailuaineisto ja sen analysointi oli ehdottomasti seminaarin paras anti. Silti ei voi väheksyä toista seminaaripäivää, jolloin vertailtiin alustuksin ja keskustellen eri parlamenttien kokemuksia koulutuksesta, yhteistyöstä ja digitoinnista. Erityisesti koulutuksen osalta vaihdettiin kokemuksia siitä, millaista koulutusta järjestetään ja onko se pelkkää tiedonlähdekoulutusta. Joillakin parlamenttikirjastoilla on tarjolla seminaareja, jotka on osoitettu myös suurelle yleisölle. Osa kirjastoista haluaa keskittyä vain oman parlamentin väen kouluttamiseen, osa taas on valinnut kohderyhmäkseen esimerkiksi kirjastonhoitajat.
Digitointiprojektit näyttävät olevan parlamenttienkin arkea. Käynnissä oli useita projekteja eri puolilla Eurooppaa – mm. Tšekin ja Slovakian vaikuttava yhteisprojekti, jossa valtiopäiväasiakirjat digitoidaan 1800-luvun puolivälistä eli Itävallan hallinnan ajoilta lähtien. Toinen vaikutuksen tehnyt hanke oli Tšekin projekti, jossa böömiläiset asiakirjat 1400-luvulta sekä yksittäisiä asiakirjoja jopa 1000-luvulta tuotetaan verkossa vapaasti luettavaksi.
Matkan annista ei voi unohtaa tuttujen tapaamista ja uusien tuttavuuksien syntyä. Seminaarissa oli samoja ihmisiä, jotka olen tavannut mm. IFLA:ssa, joten oli mukavaa nähdä heitä jälleen.
Kristiina Hakala
PS Muutamia valokuvia seminaarimatkalta Picasa:ssa.
torstai 5. kesäkuuta 2008
Internet ja politiikan tulevaisuus
Internet antaa uusia mahdollisuuksia poliittiselle toiminnalle, mutta tietoverkoissa tapahtuva virtuaalinen politiikka ei kuitenkaan koskaan voi korvata perinteisten poliittisten instituutioiden toimintaa.
Internet on yksinkertaisesti riittämätön väline synnyttämään niitä tunteita ja sitoumuksia, joiden hallinnasta politiikassa on perimmiltään kyse. Futurologian ennustamassa tulevaisuuden unelmayhteiskunnassa internetin kulttuuriset, psykologiset ja sosiaaliset heikkoudet tulevat todennäköisesti entistä ilmeisemmiksi.
Tulevaisuus saattaakin merkitä paradoksaalista paluuta menneisyyden esteettiseen tapaan ymmärtää yhteiskunnallinen toiminta.
Ainutlaatuisuuden voima
Internet on uusi media, mutta sen tapa esittää todellisuutta ei poikkea olennaisesti elokuvien, valokuvien tai äänilevyjen esittämistavasta. Niinpä saksalaisen yhteiskuntatieteilijän Walter Benjaminin 1900-luvun alussa esittämä pohdinta ns. mekaanisen tallentamisen ongelmasta on yhä tärkeä myös internetin psykologisten ja sosiaalisten heikkouksien ymmärtämiseksi.
Benjaminin mielestä mekaaniset tallenteet ja kopiot, kuten elokuvat, valokuvat ja äänilevyt, vaikuttavat ihmisiin eri tavoin kuin taiteen alkuperäisteokset. Katsoessamme Louvressa alkuperäistä Mona Lisaa koemme erilaisia ja paljon voimakkaampia tunteita kuin nähdessämme lehdessä valokuvan tuosta taideteoksesta.
Benjaminin mukaan jokaista alkuperäistä taideteosta ympäröi aura - ainutlaatuisuuden ilmapiiri. Auran kokeminen on voimakas uskonnollissävyinen kokemus, joka muistuttaa taiteen alkuperäisestä tehtävästä osana uskonnollista rituaalia.
Moderni ihminen elää kuitenkin yhteiskunnassa, jossa mahdollisuus kokea mitään ainutlaatuista on vähenemässä. Mekaanisen tallentamisen teknologia on antanut mahdollisuuden luoda rajaton määrä kopioita esimerkiksi valokuvana Mona Lisasta.
Niinpä elämme kopioiden ja jäljitelmien maailmassa, jossa alkuperäisten taideteosten arvo ja merkitys vähenevät. Samalla kykymme tuntea mitään ainutlaatuista tai voimakasta heikkenee.
Vaikka Benjamin kirjoitti analyysinsa ennen internetin keksimistä, hänen sanansa tuntuvat tuovan esille myös digitaalisen teknologian keskeisen heikkouden: kyvyttömyyden synnyttää voimakkaita tunteita. Vierailu kopioiden runsauden keskellä digitaalisessa Louvren taidemuseossa herättää yhtä vähän tunteita kuin Mona Lisan katseleminen haalistuneen sanomalehden valokuvasta.
Haalistuneet yhteisöt
Myös internetin yhteisöllinen merkitys voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Erilaisten teemojen ympärille syntyneet virtuaaliset yhteisöt kertovat Stephen Doheny-Farinan mielestä tuskin muusta kuin narsistisesta kaipuusta samankaltaisuuteen. Internet-yhteisöissä samankaltaiset ihmiset etsivät toistensa seuraa lyhyiksi hetkiksi, mutta varovat sitoutumasta mihinkään, mitä eivät itse halua.
Virtuaaliyhteisöihin voi helposti kirjautua sisään tai ulos kuten itse tahtoo, mutta todellisia yhteisöjä ei voi näin helposti valita. Todellisiin yhteisöihin ihmiset sosiaalistuvat hitaasti vain jakamalla yhteisiä kokemuksia ja muistoja sekä päämääriä, joista keskenään jopa hyvin eri tavoin ajattelevat ihmiset yhdessä pystyvät sopimaan.
Autenttisuuden estetiikka
Poliittinen toiminta on aina työtä tietyn yhteisön puolesta. Vaikka internetin avulla voidaan tehostaa kansalaisten osallistumista päätöksentekoon, tietoverkkoteknologian keinoin ei voida rakentaa aitoa kansallista tai poliittista identiteettiä ja yhteisöä.
Internetin psykologiset ja sosiaaliset rajoitukset tulevat tulevaisuudessa entistä ilmeisemmiksi, jos siirrymme esimerkiksi tanskalaisen futurologi Rolf Jensenin teoksessa Dream society (ks. saatavuus Selmassa) ennustamaan unelmien ja tarinoiden yhteiskuntaan. Tässä yhteiskunnassa elämysten ja erilaisten tunteiden merkitykset korostuvat. Kuten esimerkiksi erilaisten extreme-lajien nopeasti kasvava suosio osoittaa, nykykulttuurissa elävillä ihmisillä on jo nyt suuri piilevä tarve pois jäljitelmien ja kopioiden digitaalisesta maailmasta kohti ainutlaatuisia ja voimakkaita kokemuksia ja tunteita.
Tämä autenttisuuden kaipuu voi merkitä poliittisen kulttuurin konservatisoitumista ja historian uudelleen löytämistä. Unelmayhteiskunnassa ehkä palataan menneisyyden esteettiseen tapaan ymmärtää yhteiskunta.
Tuskin kukaan on ymmärtänyt yhtä hyvin esteettisten tunteiden yhteiskunnallista merkitystä kuin Edmund Burke. Hänen mielestään esteettisesti kauniit tai vaikuttavat asiat ja esineet ovat välttämättömiä, koska ilman niitä ihmiset eivät tunne mitään myöskään yhteiskuntaa kohtaan. Ihmiset sosiaalistuvat yhteiskuntaan esteettisten kokemusten kautta. Tästä syystä erilaiset poliittiset symbolit, riitit ja traditiot ovat tärkeitä.
Unelmayhteiskuntaa ylläpitävät erilaiset elämykset ja tarinat, joiden välittämiseen ainakin nykyinen tietoverkkoteknologia on riittämätön ratkaisu. Ehkä koemme tulevaisuudessa paluun erilaisten tarinoiden lähteille ja näemme yhä useamman ihmisen tutustuvan omin silmin kansallisiin monumentteihin, historiallisiin tapahtumapaikkoihin, julkisen keskustelun areenoihin ja alkuperäisiin kuviin, teksteihin ja dokumentteihin.
Timo Turja
Internet on yksinkertaisesti riittämätön väline synnyttämään niitä tunteita ja sitoumuksia, joiden hallinnasta politiikassa on perimmiltään kyse. Futurologian ennustamassa tulevaisuuden unelmayhteiskunnassa internetin kulttuuriset, psykologiset ja sosiaaliset heikkoudet tulevat todennäköisesti entistä ilmeisemmiksi.
Tulevaisuus saattaakin merkitä paradoksaalista paluuta menneisyyden esteettiseen tapaan ymmärtää yhteiskunnallinen toiminta.
Ainutlaatuisuuden voima
Internet on uusi media, mutta sen tapa esittää todellisuutta ei poikkea olennaisesti elokuvien, valokuvien tai äänilevyjen esittämistavasta. Niinpä saksalaisen yhteiskuntatieteilijän Walter Benjaminin 1900-luvun alussa esittämä pohdinta ns. mekaanisen tallentamisen ongelmasta on yhä tärkeä myös internetin psykologisten ja sosiaalisten heikkouksien ymmärtämiseksi.
Benjaminin mielestä mekaaniset tallenteet ja kopiot, kuten elokuvat, valokuvat ja äänilevyt, vaikuttavat ihmisiin eri tavoin kuin taiteen alkuperäisteokset. Katsoessamme Louvressa alkuperäistä Mona Lisaa koemme erilaisia ja paljon voimakkaampia tunteita kuin nähdessämme lehdessä valokuvan tuosta taideteoksesta.
Benjaminin mukaan jokaista alkuperäistä taideteosta ympäröi aura - ainutlaatuisuuden ilmapiiri. Auran kokeminen on voimakas uskonnollissävyinen kokemus, joka muistuttaa taiteen alkuperäisestä tehtävästä osana uskonnollista rituaalia.
Moderni ihminen elää kuitenkin yhteiskunnassa, jossa mahdollisuus kokea mitään ainutlaatuista on vähenemässä. Mekaanisen tallentamisen teknologia on antanut mahdollisuuden luoda rajaton määrä kopioita esimerkiksi valokuvana Mona Lisasta.
Niinpä elämme kopioiden ja jäljitelmien maailmassa, jossa alkuperäisten taideteosten arvo ja merkitys vähenevät. Samalla kykymme tuntea mitään ainutlaatuista tai voimakasta heikkenee.
Vaikka Benjamin kirjoitti analyysinsa ennen internetin keksimistä, hänen sanansa tuntuvat tuovan esille myös digitaalisen teknologian keskeisen heikkouden: kyvyttömyyden synnyttää voimakkaita tunteita. Vierailu kopioiden runsauden keskellä digitaalisessa Louvren taidemuseossa herättää yhtä vähän tunteita kuin Mona Lisan katseleminen haalistuneen sanomalehden valokuvasta.
Haalistuneet yhteisöt
Myös internetin yhteisöllinen merkitys voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Erilaisten teemojen ympärille syntyneet virtuaaliset yhteisöt kertovat Stephen Doheny-Farinan mielestä tuskin muusta kuin narsistisesta kaipuusta samankaltaisuuteen. Internet-yhteisöissä samankaltaiset ihmiset etsivät toistensa seuraa lyhyiksi hetkiksi, mutta varovat sitoutumasta mihinkään, mitä eivät itse halua.
Virtuaaliyhteisöihin voi helposti kirjautua sisään tai ulos kuten itse tahtoo, mutta todellisia yhteisöjä ei voi näin helposti valita. Todellisiin yhteisöihin ihmiset sosiaalistuvat hitaasti vain jakamalla yhteisiä kokemuksia ja muistoja sekä päämääriä, joista keskenään jopa hyvin eri tavoin ajattelevat ihmiset yhdessä pystyvät sopimaan.
Autenttisuuden estetiikka
Poliittinen toiminta on aina työtä tietyn yhteisön puolesta. Vaikka internetin avulla voidaan tehostaa kansalaisten osallistumista päätöksentekoon, tietoverkkoteknologian keinoin ei voida rakentaa aitoa kansallista tai poliittista identiteettiä ja yhteisöä.
Internetin psykologiset ja sosiaaliset rajoitukset tulevat tulevaisuudessa entistä ilmeisemmiksi, jos siirrymme esimerkiksi tanskalaisen futurologi Rolf Jensenin teoksessa Dream society (ks. saatavuus Selmassa) ennustamaan unelmien ja tarinoiden yhteiskuntaan. Tässä yhteiskunnassa elämysten ja erilaisten tunteiden merkitykset korostuvat. Kuten esimerkiksi erilaisten extreme-lajien nopeasti kasvava suosio osoittaa, nykykulttuurissa elävillä ihmisillä on jo nyt suuri piilevä tarve pois jäljitelmien ja kopioiden digitaalisesta maailmasta kohti ainutlaatuisia ja voimakkaita kokemuksia ja tunteita.
Tämä autenttisuuden kaipuu voi merkitä poliittisen kulttuurin konservatisoitumista ja historian uudelleen löytämistä. Unelmayhteiskunnassa ehkä palataan menneisyyden esteettiseen tapaan ymmärtää yhteiskunta.
Tuskin kukaan on ymmärtänyt yhtä hyvin esteettisten tunteiden yhteiskunnallista merkitystä kuin Edmund Burke. Hänen mielestään esteettisesti kauniit tai vaikuttavat asiat ja esineet ovat välttämättömiä, koska ilman niitä ihmiset eivät tunne mitään myöskään yhteiskuntaa kohtaan. Ihmiset sosiaalistuvat yhteiskuntaan esteettisten kokemusten kautta. Tästä syystä erilaiset poliittiset symbolit, riitit ja traditiot ovat tärkeitä.
Unelmayhteiskuntaa ylläpitävät erilaiset elämykset ja tarinat, joiden välittämiseen ainakin nykyinen tietoverkkoteknologia on riittämätön ratkaisu. Ehkä koemme tulevaisuudessa paluun erilaisten tarinoiden lähteille ja näemme yhä useamman ihmisen tutustuvan omin silmin kansallisiin monumentteihin, historiallisiin tapahtumapaikkoihin, julkisen keskustelun areenoihin ja alkuperäisiin kuviin, teksteihin ja dokumentteihin.
Timo Turja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)