Parlamenttikirjasto

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Parantumaton maailmanparantaja Jyrki Kasvi


Kuva: Jyrki Kasvi luovuttamassa vaalikampanja-aineistojaan
Eduskunnan kirjaston johtaja Antti Virrankoskelle.

Jo toinen koronakevät on ollut monelle lajitoverille raskasta aikaa. Itse olen saanut voimia yllättävästä suunnasta, veteraanikansanedustaja Jyrki Kasvilta, joka siirrettiin saattohoitoon tammikuussa 2021. 

Jyrki Kasvi ehti toimia vihreiden kansanedustajana 12 vuotta. Häneltä diagnosoitiin virtsarakon syöpä jo keväällä 2003. Taistelu uusiutuvien terveysongelmien kanssa on jatkunut eduskuntatyön lomassa. Voimat eivät riittäneet enää edustajanpaikan uusimiseen kevään 2019 eduskuntavaaleissa. 

Veteraanikansanedustaja Jyrki Kasvi antoi viime joulun alla haastattelunsa Eduskunnan muistitietoarkiston kokoelmaan. Noin viisituntinen haastattelu tehtiin etänä Teamsin videoyhteyden välityksellä. Tämä sopii erityisesti Kasvin tapaukseen: hän on kansanedustajanakin pyrkinyt siihen, että Suomi olisi sekä maailman edistynein että arvoiltaan kehittynein digitaalinen yhteiskunta.

Valmis veteraanihaastattelu tavataan lähettää haastateltavalle tarkastuskierroksen jälkeen. Kun tieto Kasvin syöpähoitojen lopettamisesta oli tullut julkisuuteen tammikuun lopulla, minua arvelutti lähestyä Kasvia vähäpätöisellä asialla. Sähköpostivastaus (”Hola!”) tuli kuitenkin nopeasti ja hommat hoituivat tehokkaasti. Kasvi luki haastattelutekstin ja teki hyödyllisiä tarkennuksia, kiitos niistä!

Veteraanihaastattelun lopussa keskusteltiin kampanjamateriaaleista, joita Jyrki Kasvillekin oli kertynyt monista vaaleista. Maanantaina 19.4.2021 hän kävi luovuttamassa kampanja-aineistojaan osaksi Eduskunnan kirjaston vaalimainoskokoelmaa. Lämmin kiitos tästäkin lahjoituksesta!

Me kaikki lähdemme täältä, kun aika on täysi. Jyrki Kasvi on jakanut pysäyttäviä kokemuksiaan julkisuudessa, mutta kaikissa henkilöjutuissa on ollut mukana toivoa: onko kääntämättä vielä kiviä, joiden avulla matkaa voidaan pidentää? Ei voi kuin ihmetellä asennetta ja hengen vahvuutta, joka hänestä on tänä keväänä välittynyt. 

Tulevaisuuteen katsovan parantumattoman maailmanparantajan elämänasenne avautuu myös Kasvin lempimotosta: ennemmin naiivi ja väärässä kuin kyyninen ja oikeassa.


Joni Krekola
Eduskunnan muistitietoarkiston tutkija

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

”Älä mainitse koronaa kertomuksessa”

 
Kirjaston vuosi 2020 oli mitä merkillisin. 

Kun tuli aika toimittaa kirjaston toimintakertomus, tuskailin ajatuksella, miten masentava tarina siitä tulisi, korona sitä ja korona tuota. Ennätin sanomaan ääneen sisällöntuottajille, että ”voisitteko olla mainitsematta koronaa tekstissänne kovin montaa kertaa”. Mutta eihän se niin mene. Minut palautettiin nopeasti maanpinnalle. Kertomus kun on myös historiadokumentti. 

Kertomus valmistui totutun prosessin mukaisesti. Sisältö koottiin, toimitettiin, kuvitettiin, oikoluettiin, käännettiin, taitettiin, oikoluettiin, painettiin ja luovutettiin istuntoyksikköön eduskuntakäsittelyä odottamaan.  

Siitä tuli asiallinen valtiopäiväasiakirja. Ehkä totisempi kuin normaalisti. Virallisen tekstin rivien välistä voi kuitenkin lukea myös tarinoita seuraavista, historiallisista asioista.  

Vuosi 2020 oli tunteiden vuosi. 

Tiuhaan vaihtuvien, ehkä ennen harvoin tarvittujen ja mieltä painavien tunteiden vuosi.  

Hätäännys, epätietoisuus! Meidän oli suljettava kirjasto maaliskuussa kertaheitolla. Kiireistä tiedottamista asiakkaille. Sulun kesto? Miten toimimme? Miten voimme palvella asiakkaita? Mitä vastaamme kysyvälle? Apua!

Pelonsekainen ilo, pettymys! Kesän tullen saimme luvan avata kirjaston, vaikkakin rajoitetuin palveluin. Asiakaspalveluun suojapleksit, asiakkaille tarkoin rajattu reitti kirjojen palautukseen ja varausten noutoon. Erilaista, outoa, mutta kuitenkin toimivaa. Työterveyslääkärimme tarkastamaa. Turvayksikön kontrolloimaa. Mutta kauniin kesän jälkeen tuli takapakkia ja kirjaston ovet suljettiin taas. 

Hämmennys, epävarmuus, yksinäisyys! Heti maaliskuussa meidän oli kerättävä nopeasti kimpsumme ja kampsumme ja siirryttävä etätöihin. Onneksi digiloikkamme oli sujuva, kiitos sisäisen koulutuksemme ja työpaikan hyvän teknisen valmiuden. Tosin Teams-kanssakäymisen jatkuessa kuukaudesta toiseen digitaidoista alkoi saada tarpeekseen, ja perinteinen kokoushuone, hyvä tuoli, ruutuvihko, kynä, kahvimuki ja työkaverit ”ihan livenä” kävi kuulostamaan aivan taivaalliselta vaihtoehdolta.  

Suru, harmi, ilo! Asiakastapahtumia ei voitu järjestää. Valmiiksi sovitut ja suunnitellut näyttelyt siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. Nuorten kuvataidekoululaisten näyttely kansanedustajien kuvista? Ehkä kesällä, syksyn tullen, seuraavana keväänä, miettimistä ja epätietoisuutta. Iloksemme ennätimme järjestämään luentomme Oodissa ja yhden Keskustellaan kirjoista -tapahtuman vuoden alkumetreillä. Tunsimme iloa, kun osasimme tuottaa kirjaston avoimet koulutukset verkkokoulutuksina. 

Helpotus, huojennus! Kaiken tämän yleisen tuskailun ja tempoilun vuotena kirjaston hankinta, tietopalvelu ja arkisto saattoivat jatkaa hyvää työtään liki hankaluuksitta.  Asiakkaat saivat palvelua – ehkä parempaakin kuin normiaikana. Etätyössä tietopakettien kirjoittamiseen oli enemmän aikaa ja työrauhaa. Kiitos Suomen hallituksen, tietopalvelukysymyksille ja -paketeille löytyi uusia aiheita nopealla tahdilla – ja siitäkin selvittiin. 

Kiire. Keskittyneisyys! Kirjastojärjestelmä, tuo koko kirjastotoiminnan sydän, oli vaihtovuorossa kesällä. Ehkä koronasta johtuen – sen ansiosta tai siitä huolimatta – projekti eteni aikataulussaan kuin pikajuna. Uusi järjestelmä otettiin käyttöön sivullisen silmin ”vähän niin kuin salaa”. Hupsis, siinä se nyt on käytettävissänne. Ei kuitenkaan unohdeta, että iso joukko kirjastolaisia ahersi vuoden verran hihat käärittyinä ja tunteet tiukasti fokusoituina tämän projektin kimpussa. Saivat olla ylpeitä itsestään.

Tunteita, monenlaisia. Tätä kaikkea ja paljon muutakin oli kirjaston vuosi 2020.   

 Ja se korona oli mainittava jokusen kerran. 


Arja Bellinger

Linkki:Eduskunnan kirjaston kertomus vuodelta 2020 


perjantai 6. marraskuuta 2020

Kunnioitetulle edeltäjälleni


Kirjaston väki vastaanotti viime viikolla suru-uutisen entisen Eduskunnan kirjaston johtajan Tuula H. Laaksovirran menehtymisestä. Laaksovirta johti kirjastoa vuosina 1994-2007 ollen vuosituhannen alussa myös eduskunnan kanslian tieto- ja viestintäjohtaja. Itse en koskaan Laaksovirtaa tavannut enkä näin ollen osaa kertoa hänestä henkilökohtaisia kokemuksia. Tämän kirjoituksen lisäksi hänen uraansa eduskunnassa ja kirjastoalalla tullaan käymään lävitse erilaisissa muissa kirjoituksissa ja yhteyksissä, joten keskityn pohtimaan asiaa hieman toisenlaisesta näkökulmasta. Kutsuttakoon tätä vaikka työyhteisön muistijäljen tarkasteluksi. 

Aloitettuani Eduskunnan kirjastossa vuonna 2016 minulle kävi hyvin nopeasti ilmi, miten suuri Laaksovirran vaikutus kirjastollemme on ollut ja miten vahvasti hänen vaikutuksensa edelleen näkyi ja kuului. Yleisesti puhutaan Laaksovirran ajasta sellaiseen sävyyn, että aikakauden käsitteen käyttäminen ei kuulosta liioittelulta. Jo se, että häneen usein viitataan koko nimellä unohtamatta toisen nimen alkukirjainta, viestii jotain määrittelemätöntä kunnioitusta herättävää.

 Moni kirjastolainen on kertonut, miten Laaksovirralla oli ratkaiseva merkitys heidän uralleen. Hän oli selvästi persoona, joka luotti ihmisiin ja heidän asiantuntemukseensa sekä auttoi heitä uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa. Hän toi mukanaan myös helposti lähestyttävän ja inhimillisen johtamisen kulttuurin, mikä ei välttämättä vielä 1990-luvulla ollut vallitseva normi. Hän oli läsnä henkilökunnan kahvihuoneessa ja henkilökunnan yhteisissä tapahtumissa tavalla, joka on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen tuon ajan työntekijöihin.  Antoipa hän henkilökunnalle vinkkejä myös asioihin tai tilanteisiin työn ulkopuolella.  

Eduskunnan kansliassa hänet tunnettiin voimakkaana hahmona, joka puolusti kirjastoa, sen henkilökuntaa, tehtävää, asemaa ja asiakkaita monin tavoin. Näin toimien usein synnyttää myös ristiriitaisia tunteita, mikä usein on voimakkaan kehittäjähahmon osa, mutta jättää samalla suuren kunnioituksen ympäröimän muistijäljen. Usein olen kuullut sanottavan, että Tuula H. Laaksovirta tunsi kansliassa kaikki.

 Kunnioitusta herättävää oli myös Laaksovirran kyky ottaa kansainväliset areenat ja verkostot haltuun. Oletan, että hänet muistetaan edelleen myös niissä piireissä. Toisaalta hän kannusti kirjaston henkilökuntaa hakemaan kokemusta ulkomailta esimerkiksi virkailijavaihdon avulla. 

Ehkä jo edellä mainittu on tuonut ilmi, että kyseessä oli suuri persoona, jolla oli voimakkaan tahdon lisäksi voimakkaita mielipiteitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö hän voinut kantaansa muuttaa, jos vaihtoehtoinen kanta hänelle hyvin perusteltiin. Joissakin asioissa hän kuitenkin oli perääntymätön. Erästä merkittävää päivälehteä hän ei koskaan suostunut lukemaan syystä, joka saattaa jäädä ikuisesti selviämättä. Tiettävästi hän ei kuitenkaan tästä periaatteesta koskaan poikennut. 

Kuunnellessani kirjaston henkilökunnan puheita Tuula H. Laaksovirasta, minulle muistuu mieleen isotätini sanat. ”Hän on tainnu lähtiä siittä paremmasta ovesta. ” 

Antti Virrankoski
Eduskunnan kirjaston johtaja 2018-


perjantai 30. lokakuuta 2020

Tieto on perusoikeus

 


Eduskunnan kirjasto on ollut avoimena kaikelle kansalle yli sadan vuoden ajan. Perusajatuksena on, että kaikille tarjotaan mahdollisuus saada tietoa eduskunnasta, lainsäädännöstä ja päätösten taustoista. Kirjaston tehtävänä on ollut toimia oikeus- ja yhteiskunnallisena keskuskirjastona ja näin tukea eduskunnan toimintaan ja muuhun yhteiskuntaan liittyvää tutkimusta.

Avoimuutta on Suomessa aina pidetty äärimmäisen tärkeänä osana demokratiaa. Tämä ei ole pelkästään ideologinen arvovalinta vaan suomalaiseen tapaan eittämättä käytännöllinen ratkaisu. On luultavaa, että mahdollisimman laaja avoimuus herättää vähemmän kysymyksiä ja on näin vakaan yhteiskunnan tae. Kaikki suljettu ja salattu on aina kiinnostavaa, mikä herättää intohimoja, ja jotka edelleen saattavat johtaa yhteiskunnalliseen kuohuntaan.

Edellä kuvattu on syy sille, että medialle on taattu lähes rajattomat mahdollisuudet seurata eduskunnan toimintaa ja raportoida siitä. Tämä onkin luontevaa, sillä eduskunnassa käytetään maan korkeinta valtaa, jonka kansalaiset ovat kansanedustajille vaaleissa antaneet. Kansalaisilla on oikeus tietää, miten heidän antamaansa valtaa ja maksamiaan verorahoja käytetään.

Medialla on siis tärkeä tehtävä, jota se toteuttaa ajankohtaisuutisoinnin ja tutkivan journalismin keinoin. Politiikan pitkän aikavälin kehityskulut ja systemaattisempi analysointi on taas tieteellisen tutkimuksen pelikenttää. Tieteellisellä tutkimuksella on omat aikaa vievät metodinsa ja käytänteensä, joilla taataan saadun tiedon laatu ja tarkistettavuus.

Kansalaisella on siis monia tapoja seurata kansanvallan toteutumista. Kansalainen voi itse hankkia tietoa joko eduskunnan verkkopalveluista, käyttämällä eduskunnan palvelukanavia – kuten kirjaston ja arkiston tietopalvelua – tai käyttämällä kirjaston aineistoja paikan päällä. Toinen tapa on seurata median uutisointia politiikan uusista käänteistä. Kolmas väylä on seurata politiikan tutkimusta. Lisäksi on monia tapoja olla yhteydessä kansanedustajiin ja seurata poliittista keskustelua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, joka on monelle kansalaiselle luontevin tapa pysyä kartalla yhteiskunnallisista asioista.

Eduskunnan kirjasto on koko pandemia-ajan pyrkinyt palvelemaan kansalaisia parhaansa mukaan. Kirjaston- ja arkiston tietopalvelu ja kirjaamo ovat palvelleet jokaisena arkipäivänä tiedontarvitsijoita. Verkkosivuille on tuotettu sisältöä ja verkkokoulutuksia on pidetty. Toukokuusta lähtien kirjastosta on voinut noutaa ennakkotilattua aineistoa lainaksi arkipäiväisin kello 12-15 välisenä aikana.

Lokakuun alusta kirjaston tutkijainsalin käyttöoikeuden saaneet tutkijat ovat saaneet käyttää kirjaston asiakastiloja ja kokoelmia kirjaston aukioloaikoina. Median edustajilla on myös pandemia-aikana ollut pääsy seuraamaan eduskunnan toimintaa ja sama mahdollisuus haluttiin tarjota myös tieteelliselle tutkimukselle. Eduskunta pitää näin kiinni avoimen demokratian perusihanteista sekä käytännön tasolla että symbolisesti.

Tiedon saanti on keskeinen perusoikeus, mikä entisestään korostuu poikkeusaikana.

 

Antti Virrankoski

Eduskunnan kirjaston johtaja

 

perjantai 18. syyskuuta 2020

Onnekkuudesta, ystävyydestä ja ammatinvalinnasta

 


Tulla nähdyksi.

Mahdollisuus olla oma itsensä. 

Löytää itselleen tarkoitus.  


Nämä edellä mainitut asiat ovat meille kaikille tuiki tärkeitä asioita, joiden todellisen merkityksen ymmärtää ehkä vasta vuosien jälkeen. 

Kuten niin moni tällä alalla, en tiennyt päätyväni kirjastoon töihin. Pohjakoulutuksesta maantieteen alalta on ollut valtavasti merkitystä, mutta lopullinen alan valinta oli onnekkaiden sattumien summa. Vastavalmistuneena maantieteilijänä päädyin vuosituhannen alussa Tampereelle opiskelemaan informaatiotutkimusta ilman kovin selkeää kuvaa siitä, mitä tavoittelin. Tampereelle muutolla oli muitakin ns. ”ulkomusiikillisia” syitä, joiden ohella urasuunnittelu oli aika häilyväisellä pohjalla. 

Käänteentekevintä oli opintojen aloitus Tampereen yliopistossa. Nopeasti tajusin olevani hyvien ihmisten parissa – ihmisten, jotka olivat kiinnostuneita samoista asioista ja jakoivat kanssani samat arvot. Suurin tekijä oli ensimmäinen tapaamani henkilö, joka nopeasti tutustutti minut alan eetokseen, alan tärkeimpiin käsitteisiin ja välineisiin. Näistä ehkä keskeisin oli IRC, jonka kautta minulle avautui aivan uudenlainen kommunikaation maailma. IRC osoittautui monella tapaa käänteentekeväksi välineeksi sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti. 

Ystävystyimme nopeasti ja pikkuhiljaa olin päässyt sisään osaksi verkostoa, joka on kantanut minua tähän päivään saakka ja joka tuli silloin jäädäkseen. Ystäväni oli minulle samaan aikaan tutor ja mentor, joka avasi minulle oven ajatteluun, jonka olemassaoloa en ollut itsessäni ollenkaan havainnut. Ystäväni kasvatti minusta kirjastoihmisen ja virkamiehen.

Yhdessä opiskelimme, harjoittelimme tiedettä ja konferenssielämää.  Päädyimme joksikin ajaksi samaan työpaikkaankin. Yliopistossa luodut verkostot usein vaikuttavat suotuisasti työllistymiseen, josta tämäkin toimii esimerkkinä. Jossain vaiheessa tuntui, että puoli Tamperetta oli muuttanut Helsinkiin ja saman työnantajan leipiin. 

Muutaman vuoden jälkeen tiemme kollegoina erkaantuivat ja ystäväni palasi Tampereelle. Emme olleet enää päivittäin tekemisissä emmekä edes samassa kaupungissa. IRC (se alkuperäinen merkkipohjainen Internet Relay Chat) kuitenkin piti ystävyyttä ja ammatillista sparrausta edelleen yllä. Silloin tällöin tapasimme myös IRL, jolloin tutorius ja mentorius heräsivät jälleen henkiin. Itseään älykkäämmässä seurassa syntyy aina hyviä keskusteluja ja sain näiltä matkoilta aina uutta ajateltavaa ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti – inhimillisiä aiheita unohtamatta. 

Vähitellen tapaamiset harvenivat ja yhteys Tampereelle heikkeni. Yleistason perustilanteet, maailma, elämä ja kaikki arkimeininki tuli siihen väliin. Semmoista se on.  

Ystäväni teki minusta kirjastoihmisen. Olin onnekas, kun hänet tapasin. Ja hänen kauttaan kaikki ne muut ihmiset ja ne asiat, jotka osoittautuivat hyviksi, luonteviksi ja tärkeiksi. Ei ole vähäpätöinen kohtaaminen se, joka antaa suunnan kohti arvojensa mukaista ammattia. 


Kiitos sinulle Ystäväni!

Antti Virrankoski
Kirjastoihminen

perjantai 11. syyskuuta 2020

Turun Eurooppa-Foorumi 27.-28.8.2020



 Eurooppa-foorumi toteutettiin kolmatta kertaa 27.–28.8.2020. Eurooppa-foorumi on alusta yhteiskunnalliselle keskustelulle, jossa pohditaan Suomen tämän hetkistä ja tulevaa roolia Euroopassa ja Euroopan Unionissa pidemmän aikavälin perspektiivistä. Eurooppa-foorumissa tapaavat ihmiset elämän eri osa-alueilta: eri näkemyksiä edustavat poliittiset päättäjät, kansalaisjärjestöt, elinkeinoelämä, työmarkkinajärjestöt, asiantuntijat ja kansalaiset.

Kahden päivän aikana järjestettiin yli 30 ohjelmaosuutta, ja paikan päällä olleiden päättäjien ja asiantuntijoiden lisäksi foorumiin osallistui livelähetyksissä tapahtuman aikana 1500 uniikkia kävijää. Ohjelma striimattiin ilmaiseksi. Keskustelut tallennettiin, ja ne ovat katsottavissa YouTube-tallenteina.  Tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitiin valtioneuvoston koronatilanteen vuoksi antamat ohjeet osallistujarajoituksista ja turvallisista etäisyyksistä. Itsekin osallistuin etäyhteydellä foorumiin. Verkkoyhteys toimikin koko kaksipäiväisen foorumin ajan moitteettomasti.

Foorumin pääteemana oli Suomen EU-jäsenyyden 25-vuotisjuhlavuosi. Tämän ohella korostuivat odotetusti koronakriisin hoitaminen sekä Itämeren suojelu.  Käsittelen tässä blogissani kahta keskustelutilaisuutta.

Ensimmäinen päivä alkoi kiinnostavalla keskustelutilaisuudella; Nuorten EU-huippukokouksen meppipaneelilla, jossa puhujina olivat europarlamentaarikot Petri Sarvamaa, Miapetra Kumpula-Natri,  Mauri Pekkarinen,  Nils Torvalds ja  Alviina Alametsä. Ensimmäisenä nuoret kysyivät mepeiltä, miksi EU:ta tarvitaan? Alametsän, Kumpula-Natrin ja Sarvamaan mielestä erityisesti turvaamaan rauha Euroopassa. Pekkarinen lisäsi tähän vielä taloudellisen hyvinvoinnin ja Torvalds ympäristöasiat. 

Seuraavaksi kysyttiin EU:n tulevaisuudesta. Sarvamaa korosti EU:n koossapysymisen tärkeyttä, Kumpula-Natri ilmastopolitiikkaa ja digitalisaatiota, Pekkarinen EU:n taloudellisen edelläkävijän roolia ja Alametsä ilmastoa. Torvaldsin mukaan EU on menossa liittovaltion suuntaan, mikä lisää Brysselin valtaa, jolloin vaarana on 1-size-fits-all-ajattelu. Sarvamaan mielestä emme voi jatkaa rahan antamista, jäsenvaltioissa noudatettava oikeusvaltioperiaatteita. Kumpula-Natri esitti, että EU:lla oltava syy olla olemassa; teidän nuorten on keksittävä syy siihen, solidaarisuutta pitäisi löytyä jatkossakin. Pekkarisen mukaan EU on hajanaisempi kuin 15 vuotta sitten, oikeusvaltioperiaate on kyseenalaistettu. Alametsä halusi olla positiivinen; voimme vaikuttaa kriiseihin/ongelmiin aktiivisella toiminnalla.

Kysymykseen nuorisosta ja koulutuksesta Pekkarinen vastasi, että etäyhteyksilläkin voi opiskella ja tutkia. Torvalds esitti lisärahaa Erasmus-ohjelmalle ja lisäsi, että älkää luottako, että EU tekee asiat teidän puolestanne. Alametsän mielestä opiskelijavaihto on liian kallis monille, siksi se on eriarvoistavaa. Sarvamaa korosti oman kiinnostuksen tärkeyttä, olla kansainvälinen lähtee itsestä. Erasmukseen hän  toivoi lisää resursseja. Kumpula-Natri muistutti, että ainoa tapa ei ole päästä paikan päälle sekä medialukutaidon merkitystä.

Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli myös keskustelutilaisuus Itämerestä ja EU:n ilmastopolitiikasta. Siihen osallistuivat europarlamentaarikko Ville Niinistö, apulaisprofessori Anna Törnroos-Remes Åbo Akademista sekä Ismo Ulvila Euroopan komissiosta. 

Unionin kunnianhimoinen Green deal-ohjelma  sisältää tavoitteen hiilineutraalista Euroopasta vuoteen 2050 mennessä ja linkittyy näin läheisesti myös Itämeren suojeluun.

 Niinistön mukaan Itämeri ei ole ainoa ympäristöongelma, mitä meillä on. Itämeren suojelulla voidaan edistää ympäristönsuojelua. Green deal on EU:n kärkitavoite; Niinistö kiitti myös elinkeinoelämää, joka on tullut mukaan aiempaa vahvemmin ratkomaan ympäristökriisiä. Samoin hän muistutti, että on kiire tehdä lisäinvestointeja. Ympäristönsuojelu on pitkäjänteistä työtä, aikajanat pitkiä. Hiiltä sitova maatalous on jo tätä päivää. Siten maataloudesta tulee kestävämpää. Saastuttaminen ei saisi olla jatkossa enää kannattavaa.

Törnroos-Remes totesi, että ilmastonmuutos liittyy suoraan Itämereen. Ei voi keskustella toisesta ilman toista. Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa ekosysteemin toimintaan ja lajistoon, esimerkiksi meri on lämmennyt 3 astetta viime vuosisatojen aikana. Jatkossa lämpenee vielä lisää. Veden lämpeneminen kiihdyttää hapen kulutusta. Hän lisäsi kuitenkin, että ilmastonmuutos voi antaa meille uusiakin mahdollisuuksia. Esimerkiksi turismin uudet trendit, turistit voivat haluta tulla Itämeren rannikoille? Voi olla siis hyötyäkin, jos osaamme suojella Itämerta.

Ulvilan mukaan Green deal ei ole pelkästään ilmastoa, vaan myös ns. sinistä taloutta. Kestävä kehitys tulee huomioida myös valtamerissä, rannikoissa ja vesien suojelussa. Nykyhetken päätökset vaikuttavat siihen, millainen maailma on vuonna 2050. Positiivisia tekijöitä hän näki seuraavissa seikoissa: EU tukee Covenant of Mayors-hanketta (kuntien yhteistyöhanke ilmastonmuutoksen torjumiseksi Euroopassa). Yrityselämästä Goldman-Sachsilla on nostettu esiin ilmastonmuutos ja mitä he voivat tehdä asialle. Eurooppa kilpailee edelleen menestyksekkäästi, jos meillä on tekninen etumatka kilpailijoihin nähden. On yritettävä varmistaa, että se jatkuu. Uusien tuotteiden kehittäminen nähdään nykyään enemmän mahdollisuutena.

Kaiken kaikkiaan kolmas Eurooppa-foorumi oli varsin onnistunut tapahtuma, vaikka olosuhteet olivatkin hyvin haasteelliset. Toivottavasti ensi vuonna, 2021, olisi jo mahdollista palata normaalimpaan, myös tämän tapahtuman järjestämisessä!

Tommi Peuhkurinen 

Kuvat: ePressi