Miksi ylläpitää kalliita kokoelmia, jos kaikki kuitenkin on siirtymässä Internetiin, kuten yleinen uskomus näyttää olevan. Miksi nähdä kaikki tämä vaiva, jos käyttäjät äänestävät hiirellään?
Suomen tieteellinen kirjastoseura ja Kokoelmakartta-konsortio järjestivät Tieteiden talossa 16.11.2009 seminaarin, jonka teemana oli Miten tehdä kokoelmat näkyviksi. Valtion taidemuseon kehitysjohtaja Susanna Petterssonin esityksessä vastauksia haettiin kolmesta näkökulmasta: kokoelmat, niiden arvottaminen ja käyttö.
Tarpeeseen vai varastoon
Museot ovat syntyneet taiteenkeräilijöiden kokoelmista. Millaisia teoksia kokoelmiin kelpuutettiin? Teosten piti olla esimerkillisiä, edustaa jotakin koulukuntaa, niiden piti olla klassikkoja, rakentaa jotakin kertomusta. Tänä päivänä pitää Petterssonin mukaan kokoelmissa tehdä painotuksia ja varmistaa niiden käyttömahdollisuudet, verkossakin. Se, mitä tänäänkin hankitaan taidekokoelmiin, sisältää aina arvottamista ja luokittelua.
Tämän päivän kirjastoista on vähän vaarallista puhua keräilijöinä. Kurt De Belder, Leidenin yliopiston kirjaston johtaja, totesi IGelu 2009 -kongressissa, että kirjastojen kokoelmia pitää kehittää ”from just in case to just in time” –periaatteella. Kirjastojen kokoelmissa ei ole paikkaa museaaliselle aineistolle. Tämä varmistetaan Belderin mukaan sillä, että hankinta painottuu asiakkaiden välittömiin tarpeisiin.
Taidekokoelmiin hankittiin arvokkaina pidettyjä, kuuluisien taiteilijoiden töitä. Kirjakokoelmien arvon yhtenä mittarina on käyttö (hyöty). Kirjastojen kokoelmiin hankitaan hyödyllisenä ja arvokkaana pidettävää aineistoa – painettuina tai käyttöoikeuksina sähköisiin aineistoihin.
Mikä määrittää kokoelman arvon? Onko tärkeintä aineiston välitön arvo asiakkaalle? Raine Wilén esitti kokoelmakarttaseminaarissa, että Conspectus-tasokoodien mukaan kokoelman kattavuuden mittari voi perustua paitsi käyttäjien tarpeisiin myös tieteenalan maailmanlaajuiseen julkaisutuotantoon.
Entä klassikot? Entä kokoelmien johdonmukaisuus, syvyys omilla erikoisaloillaan? 15 viime vuoden aikana tieteellinen tieto on kaksinkertaistunut, mutta mikä siitä on arvokasta, uutta luovaa. Kokoelmakarttaseminaarissa puhunut Anto Leikola luetteli pari kymmentä klassikkokirjoja tuottanutta tiedemiestä 1600-luvulta lähtien. Kaikki eivät saaneet arvostusta omana aikanaan ja on ei-luettuja klassikkoja, joiden teoksista puuttuu käännöksiä.
Kokoelmia käytetään edelleen – paljon
Miten kokoelmat saadaan näkyviksi ja käyttöön? Kirjastoluettelot ovat käyntikortteja kirjastoihin, mutta vielä pitkälti eräänlaisia päätepysäkkejä. Tiedonhausta ”tapahtuu” niin paljon näyttöluetteloiden ulkopuolella. Verkkoaineistosta vain murto-osa sisältyy perinteisiin luetteloihin. Amsterdamin kaupunginkirjaston hakukonetyyppinen AquaBrowser yhdistää sekä verkkoaineiston että kirjastoaineiston. Tämän lisäksi kirjasto tarjoaa myös perinteisen classic-käyttöliittymän.
Kokoelmakarttahankkeessa on edistetty kirjastokokoelmien kuvailua. Kokoelmakuvailujen tietokanta tarjoaa tietoa lähinnä toisille kirjastoille eikä se ole kovin kattava. Tampereen yliopiston kirjasto on esitellyt kokoelmien evaluoinnin tuloksia ainelaitoksille. Tieteenalakohtaisten kokoelmien kuvailevalla tiedolla on merkitystä mm. tuleville hankinnoille ja kokoelmien tehokkaammalle käytölle, ainelaitosten asiantuntemusta käyttäen.
Painettujen kokoelmien kansallisen yhteiskäytön tehostamista on pohdittu Linnea2-konsortion yleiskokouksessa 9.10.2009. Sähköinen aineisto on jo yhteiskäytössä. Kirjastojen painetun aineiston avaamista kaikille pitäisi tukea hyvin toimivalla kaukopalvelujärjestelmällä, ei kirjastojen kautta vaan suoraan tiedontarvitsijoille, asiakkaille. Ei hankittaisi kaikkea, kun kaukopalvelu toimii. ”Olisi tärkeä hyväksyä asiakkaiden valinnat ja se, etteivät asiakkaat välttämättä halua juuri sitä aineistoa, joka kirjastohenkilökunnan näkökulmasta olisi parasta.”
Kaikki ei ole siirtymässä Internetiin. Kokoelmia tullaan käyttämään paikallisesti vielä sukupolvien ajan. Toivottavasti kokoelmat saadaan näkyvämmiksi viemällä tiedot niiden sisällöstä sinne, mistä tietoa haetaan – verkkoon hakukoneiden ulottuville. Asiakkaat antavat kokoelmille arvon käyttämällä kirjaston kokoelmia olivatpa ne missä kirjastossa tahansa.
Kaisa Paavilainen
Parlamenttikirjasto
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokoelmakartta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokoelmakartta. Näytä kaikki tekstit
perjantai 18. joulukuuta 2009
tiistai 5. helmikuuta 2008
Kokoelmat kotona vai maailmalla?
Sähköisen aineiston pitkäaikaissäilytystä ja käyttöä koskeva opetusministeriön suunnitelma valmistui tämän vuoden alussa. Suunnitelmassa ovat mukana kirjastojen, arkistojen ja museoiden sähköiset aineistot. Myös painetulla julkaisulla on vielä pitkä käyttöikä edessä. Miten muiden kuin vapaakappakirjastojen kokoelmien pitkäaikainen saatavuus ja käytettävyys turvataan?
Yliopistokirjastojen neuvosto käynnisti vuonna 2003 kansallisen kokoelmakarttahankkeen, jonka tavoitteena oli parantaa aineistojen kansallista saatavuutta ja kattavuutta. Kansalliskirjasto tarjoaa tietokannan, johon kirjastojen kokoelmat voidaan kuvailla. Tietokanta sisältää tässä vaiheessa lähinnä kirjastojen erikoiskokoelmien kuvauksia.
Se, että kirjasto voi kertoa kokoelmistaan edellyttää, että kirjasto tietää kokoelmistaan. Kokoelmien evaluoinnista ja kuvailusta Suomessakin luennoinut Montana State Universityn kirjaston johtaja (emerita) Mary Bushing sanoo, että kokoelmat pitää nähdä kokonaisuutena, ei nimekkeinä. Enemmän ei ole aina paremmin. Kirjaston kannattaa olla hyvä joillakin aloilla eikä yrittää olla hyvä liian monilla aloilla.
Viime marraskuussa Suomen tieteellisen kirjastoseuran seminaarissa pohdittiin kirjastojen kokoelmien vaikuttavuutta ja laatua. Kuopion yliopiston kirjaston johtajan Jarmo Saartin mielestä pitäisi puhua mieluummin kokoelmien saatavuuden politiikasta kuin kokoelmapolitiikasta. Kirjastojen kokoelmia ei enää hahmoteta fyysisessä tilassa olevaksi (kirja)kokoelmaksi. Kirjastojen hankkimat aineistot ovat yhä enemmän “maailmalla”. Käyttäjän kannalta ei ole oleellista, käyttääkö hän lehden elektronista artikkelia Suomessa vai ulkomailla sijaitsevalta palvelimelta. Tärkeintä on pääsy kokoelmiin, saatavuus, access. Kirjaston kokoelmien pitäisi olla siellä, missä niitä käytetään. Painettuja kokoelmiakin voidaan ulkoistaa ja luottaa kirjastoverkon palveluihin.
Hakusana kokoelmapolitiikka tuottaa useita osumia verkosta löytyvistä kirjastojen suunnitelmista. Kirjastot pohtivat, mitä hankitaan, mitä säilytetään, hankitaanko painettuja vai sähköisiä versioita.
Kokonaiskuvan saaminen kokoelmista käynnistyy paloista. Mary Bushingin yhtenä teesinä on “subject base rather than descriptive of total”. Eduskunnan kirjastossa selvitettiin kirjaston yhden ydinalueen, eduskuntatiedon, uudempaa kokoelmaa. Evaluoinnin tuloksena oli kotimaisen aineiston erittäin hyvä kate kansallisbibliografian vastaavaan aineistoon verrattuna. Eduskunnan kirjaston kokoelmatietokanta Selma sisälsi jopa enemmän viitteitä kuin kansallisbibliografia, todennäköisesti luetteloitujen pienpainatteiden vuoksi. Vain puolta eduskuntatiedon aineistosta oli lainattu. Lainaushistoria ei tosin sisällä paikan päällä tapahtunutta käyttöä, mm. tietopalvelun tarpeisiin. (Tarkemmin Riitta Pulkkisen alla mainitussa opinnäytetyössä.)
Eduskunnan kirjastossa on käynnissä vanhemman kokoelman evaluointi. Tavoitteena on säilyttää aineisto, jolla on perusteltu paikkansa Eduskunnan kirjastossa. Ns. teknisten kriteerien (kunto, tuplakappaleet jne.) lisäksi sisältö ratkaisee. Aiheenmukaisille osastoille luodaan profiili, joka noudattaa kirjaston painopistealueita: eduskuntatieto, oikeudellinen tieto ja yhteiskuntatieto. Missä aihe kohtaa valtiovallan, missä aihe kohtaa lainvalmisteluprosessin, missä aihe kohtaa kansalaisten ja järjestöjen vaikuttamisen eduskuntaan.
Esimerkkejä. Vanha lääketieteen kokoelma sisälsi lääkärikirjoja, kuvauksia sairauksista, eläinlääkintää. Helppoja poistaa. Mutta joukossa oli myös tärkeitä dokumentteja maakuntien miesten pyrkimyksistä saada alueensa sairaanhoito kuntoon. Toinen yhteiskunnallinen aihe on ollut apteekkilaitos. Aiheesta on ollut useita työryhmiä, on tehty aloitteita, kirjelmiä. Vanhan kirjallisuuden luokassa “Liikenne” on tahattomastikin koomisia valtion rautateiden toimintaa kuvaavia julkaisuja. Mutta toisaalta rautatieverkon laajentamisen puolesta valtiovaltaa on lähestytty usein aloittein ja selvityksin. Säilytetään.
Kokoelmien evaluointi on käynnissä monessa muussakin kirjastossa. Tuoreen esimerkin tarjoaa Tampereen yliopiston kirjaston tiedotuslehti Bulletiini 3/2007. Samaisessa numerossa kerrotaan myös kokoelmakarttahankkeen nykyvaiheesta.
Kirjastojen sähköiset kokoelmat tulevat maailmalta. Toinen, kirjaston oma näkökulma on, että se lähettää kokoelmiaan maailmalle – kaukolainaamisen lisäksi digitoi ydinalueisiinsa kuuluvaa kokoelmaa verkkoon kaikkien käytettäväksi. Eduskunnan kirjasto onkin esittänyt vanhojen valtiopäiväasiakirjojen digitoinnin jatkamista.
Näin ympyrä sulkeutuu. Kirjastot varmistavat painettujen aineistojen saatavuuden, myös digitoimalla niitä jälkipolville.
Kaisa Paavilainen
Lisätietoja:
Sähköisen aineiston pitkäaikaissäilytystä ja käyttöä koskevan työryhmän muistio. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:2
Pulkkinen, Riitta, Eduskuntatietoaineiston arviointi eduskunnan kirjastossa. Opinnäytetyö, Turun ammattikorkeakoulu, kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelma 2006.
Yliopistokirjastojen neuvosto käynnisti vuonna 2003 kansallisen kokoelmakarttahankkeen, jonka tavoitteena oli parantaa aineistojen kansallista saatavuutta ja kattavuutta. Kansalliskirjasto tarjoaa tietokannan, johon kirjastojen kokoelmat voidaan kuvailla. Tietokanta sisältää tässä vaiheessa lähinnä kirjastojen erikoiskokoelmien kuvauksia.
Se, että kirjasto voi kertoa kokoelmistaan edellyttää, että kirjasto tietää kokoelmistaan. Kokoelmien evaluoinnista ja kuvailusta Suomessakin luennoinut Montana State Universityn kirjaston johtaja (emerita) Mary Bushing sanoo, että kokoelmat pitää nähdä kokonaisuutena, ei nimekkeinä. Enemmän ei ole aina paremmin. Kirjaston kannattaa olla hyvä joillakin aloilla eikä yrittää olla hyvä liian monilla aloilla.
Viime marraskuussa Suomen tieteellisen kirjastoseuran seminaarissa pohdittiin kirjastojen kokoelmien vaikuttavuutta ja laatua. Kuopion yliopiston kirjaston johtajan Jarmo Saartin mielestä pitäisi puhua mieluummin kokoelmien saatavuuden politiikasta kuin kokoelmapolitiikasta. Kirjastojen kokoelmia ei enää hahmoteta fyysisessä tilassa olevaksi (kirja)kokoelmaksi. Kirjastojen hankkimat aineistot ovat yhä enemmän “maailmalla”. Käyttäjän kannalta ei ole oleellista, käyttääkö hän lehden elektronista artikkelia Suomessa vai ulkomailla sijaitsevalta palvelimelta. Tärkeintä on pääsy kokoelmiin, saatavuus, access. Kirjaston kokoelmien pitäisi olla siellä, missä niitä käytetään. Painettuja kokoelmiakin voidaan ulkoistaa ja luottaa kirjastoverkon palveluihin.
Hakusana kokoelmapolitiikka tuottaa useita osumia verkosta löytyvistä kirjastojen suunnitelmista. Kirjastot pohtivat, mitä hankitaan, mitä säilytetään, hankitaanko painettuja vai sähköisiä versioita.
Kokonaiskuvan saaminen kokoelmista käynnistyy paloista. Mary Bushingin yhtenä teesinä on “subject base rather than descriptive of total”. Eduskunnan kirjastossa selvitettiin kirjaston yhden ydinalueen, eduskuntatiedon, uudempaa kokoelmaa. Evaluoinnin tuloksena oli kotimaisen aineiston erittäin hyvä kate kansallisbibliografian vastaavaan aineistoon verrattuna. Eduskunnan kirjaston kokoelmatietokanta Selma sisälsi jopa enemmän viitteitä kuin kansallisbibliografia, todennäköisesti luetteloitujen pienpainatteiden vuoksi. Vain puolta eduskuntatiedon aineistosta oli lainattu. Lainaushistoria ei tosin sisällä paikan päällä tapahtunutta käyttöä, mm. tietopalvelun tarpeisiin. (Tarkemmin Riitta Pulkkisen alla mainitussa opinnäytetyössä.)
Eduskunnan kirjastossa on käynnissä vanhemman kokoelman evaluointi. Tavoitteena on säilyttää aineisto, jolla on perusteltu paikkansa Eduskunnan kirjastossa. Ns. teknisten kriteerien (kunto, tuplakappaleet jne.) lisäksi sisältö ratkaisee. Aiheenmukaisille osastoille luodaan profiili, joka noudattaa kirjaston painopistealueita: eduskuntatieto, oikeudellinen tieto ja yhteiskuntatieto. Missä aihe kohtaa valtiovallan, missä aihe kohtaa lainvalmisteluprosessin, missä aihe kohtaa kansalaisten ja järjestöjen vaikuttamisen eduskuntaan.
Esimerkkejä. Vanha lääketieteen kokoelma sisälsi lääkärikirjoja, kuvauksia sairauksista, eläinlääkintää. Helppoja poistaa. Mutta joukossa oli myös tärkeitä dokumentteja maakuntien miesten pyrkimyksistä saada alueensa sairaanhoito kuntoon. Toinen yhteiskunnallinen aihe on ollut apteekkilaitos. Aiheesta on ollut useita työryhmiä, on tehty aloitteita, kirjelmiä. Vanhan kirjallisuuden luokassa “Liikenne” on tahattomastikin koomisia valtion rautateiden toimintaa kuvaavia julkaisuja. Mutta toisaalta rautatieverkon laajentamisen puolesta valtiovaltaa on lähestytty usein aloittein ja selvityksin. Säilytetään.
Kokoelmien evaluointi on käynnissä monessa muussakin kirjastossa. Tuoreen esimerkin tarjoaa Tampereen yliopiston kirjaston tiedotuslehti Bulletiini 3/2007. Samaisessa numerossa kerrotaan myös kokoelmakarttahankkeen nykyvaiheesta.
Kirjastojen sähköiset kokoelmat tulevat maailmalta. Toinen, kirjaston oma näkökulma on, että se lähettää kokoelmiaan maailmalle – kaukolainaamisen lisäksi digitoi ydinalueisiinsa kuuluvaa kokoelmaa verkkoon kaikkien käytettäväksi. Eduskunnan kirjasto onkin esittänyt vanhojen valtiopäiväasiakirjojen digitoinnin jatkamista.
Näin ympyrä sulkeutuu. Kirjastot varmistavat painettujen aineistojen saatavuuden, myös digitoimalla niitä jälkipolville.
Kaisa Paavilainen
Lisätietoja:
Sähköisen aineiston pitkäaikaissäilytystä ja käyttöä koskevan työryhmän muistio. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:2
Pulkkinen, Riitta, Eduskuntatietoaineiston arviointi eduskunnan kirjastossa. Opinnäytetyö, Turun ammattikorkeakoulu, kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelma 2006.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)