Parlamenttikirjasto

tiistai 6. toukokuuta 2014

Juhlaperinnettä vai juridiikkaa?


Kouluissa ja päiväkodeissa järjestettävät perinteiset ja uskonnolliset juhlatilaisuudet ovat olleet taas esillä viime aikoina. Valtioelimet ja viranomaiset ovat antaneet mietintöjä ja ratkaisuja. Media on siteerannut, kommentoinut ja analysoinut.  On blogikirjoittelua, some-puuskahduksia ja vetoomuksia puolesta ja vastaan.  Keskustelua on käyty sekä analyyttisemmin että spontaanimmin. ”Suvivirsikeskustelu” taisi tänä keväänä lähteä liikkeelle apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen maaliskuussa antamasta ratkaisusta viime vuonna tehdyssä kanteluasiassa, jossa oikeuskansleria pyydettiin selvittämään uskonnon harjoittamista kouluajalla, ja sen perustuslainmukaisuutta.

Mitä sitten ovat ne lähteet ja asiakirjat, joiden pohjalta keskustelu virisi? Ja mistä ne löytyvät?
Apulaisoikeuskanslerin ratkaisussa (OKV/230/1/2013) ei ollut kyse vain suvivirrestä, vaan myös siitä, noudatetaanko kouluajalla järjestettävissä tilaisuuksissa Suomen perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen yhdenvertaisuutta sekä uskonnon- ja omantunnon vapautta koskevia säännöksiä. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että Opetushallituksen olisi aiheellista harkita vuonna 2006 asiasta laatimansa tiedotteen tarkistamista niiltä osin. Lehtitietojen mukaan Opetushallituksessa aiotaan tehdä pieniä tarkennuksia ohjeistukseen lähinnä juhlista pois jäävien osalta.


Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi huhtikuun lopussa mietintönsä (PeVM 2/2014 vp) oikeuskanslerin kertomuksesta toimintavuodelta 2012. Samassa yhteydessä perustuslakivaliokunta totesi (kertomuskauteen sinänsä liittymättömänä asiana) kantanaan koulujen juhlatilaisuuksista, ettei esimerkiksi yksittäisen virren laulaminen tee juhlasta uskonnon harjoittamista. Toisaalta perustuslakivaliokunta painotti tarvetta huolehtia siitä, että oppilaalle jää aito vapaus valita osallistuuko hän sellaisiin tilaisuuksiin, joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä.

Uskonnonvapaus lienee kansainvälisesti kaikkein vanhin perusoikeus ja se luetaan ns. klassisiin vapausoikeuksiin. Suomessa perustuslain 11 § sisältää yleislausekkeen uskonnon ja omantunnon vapaudesta sekä luettelon sen tärkeimmistä ulottuvuuksista.  Suomi on liittynyt myös useisiin kansainvälisiin sopimuksiin, jotka turvaavat uskonnon ja omantunnon vapauden. Yksi niistä on Euroopan ihmisoikeussopimus (SopS 18-19/1990) , jonka säännöksiä tulkitsee Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. EIT:n oikeuskäytännöstä löytyy lukuisia 9 artiklaa käsitteleviä tapauksia. Suomi ei ole saanut tuomioita tämän ajatuksen-, omatunnon- ja uskonnonvapausartiklan nojalla.

Juhlaperinnettä vai juridiikkaa –keskustelun lisäksi kannattaa tutkia myös alkuperäisiä asiakirjoja ja taustoja laajemmin. Usein huomaa, että asiat eivät ole mustavalkoisia, ja että eri näkökulmia voi vertailla kiihkottomastikin. Silloin parhaassa tapauksessa oma ajatusmaailma laajenee ja ymmärrys lisääntyy.

Marja Autio


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kaikki on täysin totta. Me joudumme yleensä elämään sen tiedon varassa, mitä media meille tietolähteistään valikoi ja/tai painottaa. Samaan syyllistyy usein myös poliittiset päättäjät ja jopa virkamieskoneistokin tarkoitushakoisuudessaan. Siksi mistään asiasta ei tulisi muodostaa mielipidettä ennen kuin on tutustunut huolella taustalla oleviin asiakirjoihin tai tutkimuksiin. Valitettavasti se vain on pääsääntöisesti kovin hankalaa ja aikaavievää ja joskus mahdotontakin.