Parlamenttikirjasto

perjantai 9. toukokuuta 2014

Eduskunnan kirjasto - monipuolisen EU-tiedon keidas





Luotettavan ja syventävän tiedon saaminen EU:sta on hyödyllistä meille jokaiselle. Tänään 9. toukokuuta vietettävänä Eurooppa-päivänä onkin sopiva hetki kirjoittaa muutama sana Eduskunnan kirjastosta EU-tiedon kirjastona. Eduskunnan kirjastolla on siinä ominaisuudessa aika pitkät perinteet: se on toiminut vuodesta 1974 lähtien EU:n tallekirjastona, joka on saanut kokoelmiinsa EU:n tärkeimmät asiakirjat ja julkaisut.
EU:n oman julkaisutuotannon lisäksi kirjaston kokoelmiin hankitaan runsaasti myös muuta EU-aiheista kirjallisuutta. Julkaisuja ja kirjallisuutta voi etsiä kirjaston Selma-kokoelmatietokannasta.

Monasti kuulee sanottavan 80 % kansallisesta lainsäädännöstä olevan EU-peräistä. Tämän paikkansa pitävyyttä on useammin kuin kerran kysytty Eduskunnan kirjaston tietopalvelusta.Asiakas on saanut perusteellisen vastauksen, tässä yhteydessä todettakoon lyhyesti todellisuuden olevan huomattavan monitahoinen. Yksiselitteistä vastausta kysymykseen ei ole ja tulos riippuu hyvin paljon tarkastelun kohteena olevasta yhteiskuntaelämän osasta.

Eduskunnan kirjastossa on tehty erilaisia tietopaketteja EU-tiedon löytämiseksi. Verkkosivujen kautta voi käyttää useita EU-tietokantoja. Keskeiset EU-tietokannat löytyvät EU-tiedonlähdeoppaasta ja lisää voi etsiä Elki -linkkitietokannasta. Euroopan talouskriisi –tietopakettiin  on koottuna keskeisimpiä Euroopan talouskriisiin liittyviä päätöksiä ja asiakirjoja. EU-tietoon erikoistunut tietoasiantuntija seuraa jatkuvasti aihealuettaan ja päivittää tietopaketteja.

Asiakkaille järjestetään tiedonhallintakoulutusta EU-tiedonlähteistä. Keväisin ja syksyisin järjestettävissä kaikille avoimissa koulutuksissa on yleensä sekä EU-tiedonlähteitä yleisemmin esittelevä että EU-oikeuden tiedonlähteisiin keskittyvä osuus. Tänä vuonna pidettävien EU-parlamenttivaalien johdosta kohdistui kevään EU-tiedonlähdekoulutus nimenomaan EU-parlamentin tiedonlähteisiin.  EU-aiheiset koulutukset ovat useimmiten sijoittuneet kärkeen avointen koulutusten suosituimmuudessa. Lisäksi annetaan räätälöityjä koulutuksia eri asiakasryhmille.

Eduskunnan kirjastossa koetetaan siis parhaalla mahdollisella tavalla vastata tiedontarpeeseen koskien Euroopan unionin toimintaa, päätöksentekoa ja unionissa tehtyjä päätöksiä. Jokainen voimme osaltamme vaikuttaa tulevien vuosien päätöksiin himpun verran, kun käytämme äänioikeuttamme ja äänestämme tässä kuussa pidettävissä europarlamenttivaaleissa. Ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikolla, ei siis kun vaaliuurnille!

Mirja Pakarinen

Linkkejä:
Vaalit.fi, Europarlamenttivaalit
Euroopan parlamentti, vaalit 2014
Oikeustieteen professorit Yle-kyselyssä: EU-lainsäädäntö toi Suomeen kovat arvot. YLE, uutiset 5.5.2014



Ei kommentteja: