Eduskunnan kirjaston tilojen kaksi vuotta kestänyt peruskorjaus on saatu päätökseen ja kirjasto avataan 19.5.
Kirjaston tilasuunnittelu käynnistyi vuonna 2006, kun päätös eduskuntakiinteistöjen peruskorjauksesta tehtiin. Jo nyt voidaan ilolla todeta, että monet kirjaston henkilökunnan peruskorjaukselle asettamat toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet. Olemme saaneet upean uuden kokous- ja koulutustilan ajanmukaisine laitteineen, suorastaan ylellisen ryhmätyötilan, kauniisti entisöidyn lukusalin, lisää avointa asiakastilaa ja asiakkaille pääsyn laajempiin kokoelmiin sekä rauhallisen tutkijainsalin. Vaikka kirjaston asiakastilat ovat museoviraston suojelemat, voitiin pääosa toiveista toteuttaa.
Kirjastoon tulo ja kerrosten välillä liikkuminen on esteetöntä uuden henkilöhissin ansiosta. Asiakastiloihin on myös palautettu kokolattiamatto, joka luo miellyttävän akustiikan muuten kaikuviin tiloihin.
Palvelukerrokseen sijoitetun sanomalehtien lukutilan kalusteet ovat siirreltäviä niin, että näyttelytilaa voidaan muunnella tarpeen mukaan.
Kokoelmia on sijoitettu uudelleen niin, että valtiopäiväasiakirjojen täydellinen sarja on arvoisellaan paikalla palvelukerroksessa ja lukusalissa, aikakauslehdet on sijoitettu avokokoelmiin, joihin asiakkailla on pääsy.
Asiakaspalvelu on keskitetty yhteen palvelupisteeseen, jossa toimivat sekä lainaus, neuvonta, tietopalvelu, kaukopalvelu että arkiston asiakaspalvelu. Asiakaspalvelupisteen yhteydessä on myös asiakasneuvottelutila. Palvelupisteen toiminnallisuus tulee testattua vasta käytössä ja muutoksia voidaan toteuttaa, kun kokemuksia kertyy.
Henkilökunnan työhuoneissa on ergonomiset sähköpöydät ja koko talossa hyvä ilmastointi, henkilökunnan yhteinen kahvihuone on viihtyisä.
Eduskuntakiinteistön vuoteen 2017 jatkuvan peruskorjauksen vuoksi kirjaston henkilökunnasta puolet, verkkopalvelu ja kokoelmapalvelu, työskentelevät vielä väistötiloissa yli kolme vuotta. Asiakaspalvelussa työskentelevä neuvonnan, tietopalvelun ja arkiston henkilökunta on sijoitettu kaksi henkilöä yhden hengen työhuoneisiin, jotka on väliaikaisesti kalustettu kahdelle hengelle. Kirjaston toiminnan kannalta perusasiat – kokoelmat ja asiakaspalvelu – ovat nyt paikoillaan ja toiminnassa.
Marja Oksa-Pallasvuo
Marja Oksa-Pallasvuo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti